Kuolema , edesmeno, poistuminen, kuka mitäkin käyttää.
Suhtaudun kuolemaan lempeästi. Kohdalleni on sattunut kuolemia, jolloin ihminen on ollut valmis kuolemaan,
Viimeksi virolainen kulkurini tulipalossa viime vuoden marraskuussa, joka väsyneenä etsi itseään viimeiseen saakka.
Nyt huomenna sisareni pojan hautajaiset.
On helpottavaa ajatella ihmisen tuntiesaan, että hän on siellä jossain "onnellisten maassa."
Vaikka rationaalisesti ajattelen, puhun kuollessa tapahtuvasta energian hajoamisesta eri kohteisiin, silti uskon, että jotain muutakin on.
Hän, joka on lähtenyt, on silti läsnä jossain, jos on minulle rakas ollut.
Sisareni halusi tämän runon:
Aleksis Kivi: Sydämeni laulu.
Tuonen lehto, öinen kehto!
Siell´on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.
Siell´on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vainiolla
kaitsea Tuonelan karjaa.
Siell´on lapsen lysti olla,
illan tullen tuuditella
helmassa Tuonelan immen.
Onpa kullan lysti olla,
kultakehdoss´kellahdella
kuullella kehrääjälintuu.
Tuonen viita, rauhan viita,
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.
Suhtaudun kuolemaan lempeästi. Kohdalleni on sattunut kuolemia, jolloin ihminen on ollut valmis kuolemaan,
Viimeksi virolainen kulkurini tulipalossa viime vuoden marraskuussa, joka väsyneenä etsi itseään viimeiseen saakka.
Nyt huomenna sisareni pojan hautajaiset.
On helpottavaa ajatella ihmisen tuntiesaan, että hän on siellä jossain "onnellisten maassa."
Vaikka rationaalisesti ajattelen, puhun kuollessa tapahtuvasta energian hajoamisesta eri kohteisiin, silti uskon, että jotain muutakin on.
Hän, joka on lähtenyt, on silti läsnä jossain, jos on minulle rakas ollut.
Sisareni halusi tämän runon:
Aleksis Kivi: Sydämeni laulu.
Tuonen lehto, öinen kehto!
Siell´on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.
Siell´on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vainiolla
kaitsea Tuonelan karjaa.
Siell´on lapsen lysti olla,
illan tullen tuuditella
helmassa Tuonelan immen.
Onpa kullan lysti olla,
kultakehdoss´kellahdella
kuullella kehrääjälintuu.
Tuonen viita, rauhan viita,
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Otan osaa Sus. Surullista on nuoren ihmisen kuolema aina. Voimia kestää läheisillesi ja itsellesi.
Terveisin sinisirkku-
Otan osaa --vaikeaa on lohduttaa ihmistä läheisen poismenon takia.
Mutta itse en ole vieläkään toipunyt mieheni kuolemasta.
Olin silloin 38v ja mieheni 41v . Onneksi olimme tunteneet toisemme kauan jo ennenkuin huomasimme rakastavamme toisiamme ,niin että nuoruus muistoja on hänestä --mitkä pysyy muistoissa ja aika kultaa vielä muistot.
Kesällä mieheni täyttäsi 80v ja ajattelin käydä hänen haudallaan silloin ,Tampereen Messukylän hautausmaalla. En ole käynytkään siellä moneen vuoteen .
Koko aikaisempi sukuni on sinne haudattu --vaan isällä ja yhdellä sisarellani on täällä Tukholmassa hauta.
Kiitos te aidot ihmiset, sinisirkku ja UM. Surevia ihmisiä on vaikea lähestyä.
Itsekin tiedon saatuani epäröin, miten lähestyä, vaikka oma sisar kyseessä.
Jaksdaako kenenkään kanssa puhua vai onko sitä vailla.
....yksin oomme me ihmiset. Monestihan lähi-ihminen ahdistuu, enkö enempää voinut hänen hyväkseen, mutta lohduttaa, jos tietää itselleen rakkaan ihmisen saaneen tuntea, että häntä on rakastettu, vaikka vain kyvyttömin voimin, kädestä pitäen.
Rohkeasti sanon taas tuntemukseni, kuolema voi olla pelastus lähteneelle, ei meidän tarvitse vaikeroida, voimme hymyillä...näin on hyvä.
Ikävä on ikuisesti, mutta aina kaikkensa antaneena tietää toisen ymmärtäneen rakkautesi, voi päästää irti. En haudoille lymyyn kulje.
Kailaan mukaan:
Näytä minulle kasvosi läheltä, Elämä.
suo minun palvoa niitä silmilläni.
Katso, olen rakastava niitä,
vaikka ne olisivat rumat
Ruoki minua henkesi tulella, Elämä.
Astu suuni kautta ja sieraimistani sisään.
Sillä se ihminen, jota ei väkevä tulvasi
tempaa mukaansa matkalle
ikuiseen mereen,
on vain seisovaa vettä
ja mätänee.
Opeta minua Elämä, että minä osaisin avata sydämeni sinulle,
kun sinä palavassa pensaassa puhut.
Sillä sinun äänesi on on sydänten kuolema ja elämä.
Ei ole sääli sitä sydäntä,
jonka sinä ristiinnaulitsit omin käsin
tahi joka musertuu rautaisen anturasi alle:
sillä sen sydäm3n mitta on täysi.
Voi sitä sydäntä,
tuhannesti: vo sitäi sydäntä,
joka ei koskaan maistanut sinua, Elämä,
jumalan matojen ihana ruoka.
Runo tuli jotenkin intuitiivisesti.
.
Niin, se päivä oli perjantai, siis eilen, kun vietimme sisareni siunaustilaisuutta ja muistojuhlaa. Hän oli ensimmäinen lähtijä sisarusparvesta. Kovin oli itkujen sävyttämä murheinen päivä. En oikein jaksa ymmärtää miksi juuri hänen lähtö on ollut niin vaikeaa hyväksyä. Olimmehan olleet hyvin läheiset toisillemme,Puhelimitse kertoneet, myös tavatessa, toistemme ilot ja murheet jakaneet ne keskenämme. Luottamus oli molemmin puolista.
En uskottele olevani ainoa, joka kokee näin sisaren poismenon. Kristinuskon tärkein sanoma on armo, kumpa jokainen armahtaisi itsensä silloin kun usko itseen ei riitä.
Muistot auttavat kaipauksen hetkellä.
Huonot muistot ovat tienviittana elämässä, jottei kukaan lähtisi uudelleen kulkemaan sitä tietä, jolla kerran on eksynyt,
Hyvät muistot puhaltavat kipinään taas uuden tulen kun se on sammumaisillaan. Ja kaikkein kirkkaimmat ovat valona tiellä, jottei koskaan tulisi liian pimeää.
Aina jää syvä kaipaus mutta kauniit muistot lohduttavat tässä vaikeassa tilanteessa jossa kaikki tuntuu niin tyhjältä. On Luojamme ihmeellinen, ensin antaa tuskan ja epätoivon ja sitten armahtaa antamalla unohduksen lahjan hiljaa siirtämällä sen muistojen joukkoon.
Virsi 600
Osanottoni.
viimeistään...