paniikkikohtaus

Mitä mieltä on lääkäri asiasta? Oletteko käyneet pediatrilla vai lasten psykiatrilla?

Ei kummallakaan!

Meillä nuorimmainen sai ihan samanlaisia kohtauksia iltaisin, kuoleman pelko oli käsinkoskeltavaa. Poika oli jotain 9 vanha silloin.
Kysymysten tulva oli suuri, ja mitä vaikeimpia kysymyksiä jumalastakin. Kaikkein huolestuttavinta pojalle oli se mitä jos siellä kuolemassa ei olekkaan mitään ja jään yksin.
Lapsi ihan itki, en osannut vastata lapsen kysymyksiin.
Käännyin kirkon diakoniatyöntekijän puoleen lopulta ja hän osasi kertoa asiat siten että pelko lähti. En ole itse uskovainen, mutta katsoin siinä tilanteessa että nyt tarvitaan ns. sielunhoitoa.
Sen jälkeen lapsi koki "uskoontulon" puhui uskostaan iltaisin ei kavereille koulussa kuitenkaan.

Sitä keski sellaisen kuukauden päivät ja sitten se vaan katosi.
Katson että tuo kuului minun lapsella normaaliin kehitykseen.
Kannattaa jutella tuosta asiasta ja etsiä jokin keino millä voittaisi tuon kuolemanpelon.

Voikohan se mennä itsestään ohi?

Se alkoi siitä kun poika lähti hakemaan viimekeväänä kuume mittaria ja oli meinannut pyörtyä!

Kannattaa nyt sitten mennä sinne lääkäriin ettei tilanne pahene. Olen itse jo liki 50 v ja sairastanut paniikkihäiriötä/ahdistuneisuushäiriötä ihan lapsesta saakka.

Ja nimenomaan alan ammattilaisen vastaanotolle.

Lapsena omani oireili paljon somaattisin oirein, vatsakipuna, päänsärkynä jne., mutta myöskin hillittöminä pelkoina. Ja ala-asteikäisenä mm. OCD-oirein.

Se olotila kun on pyörtymässä on ainakin itselleni ollut lapsuudessa ja nuoruudessa pelottava, muutamia kertoja lapsena pyörtynyt, ja lukemattomia kertoja sitten meinannut pyörtyä. Se pelotti, ihan valtavasti ja siitä sitten tuli sitä kuolemanpelkoa ym., itselleni.

Aurinkoista kevättä teille!

Poikanne on erittäin suurella todennäköisyydellä herkkä, mutta täysin normaali lapsi. Hän vain kaipaa tässä tilanteessa enemmän huomiota ja välittämistä.

Minulla alkoi tuo "herkkyys" oireilla lapsena jossain 7 v ikäisenä, jolloin juuri iltaisin pelkäsin yhtä ja toista. Myöhemmin pelkäsin sairauksia, kouluun lähtöä ja esim. koulun juhlasalissa tapahtuvia isoja tilaisuuksia, kun kerran näin siellä jonkun pyörtyvän, eikä sitä tilannetta varmaankaan keskusteltu tarpeeksi auki, kuten varmaan olisi pitänyt. Kärsin varmaan tuolloin myös jonkinlaisesta lievästä derealisaatiosta. Kävin myös jossain "neuvolassa" tuolloin lapsena, mutta minusta tuntuu, että se apu suuntautui lähinnä vanhempiini, jotta olisivat oppineet minua käsittelemään. Teininä ja nuorukaisina opin elämään pelon kanssa jollain tavalla (joitain tapahtumia kylläkin vältellen) kunnes vaiva puhkesi esille näin keski-iällä stressin aiheuttamana. Onneksi tilanne on nyt otteessani, syyt on selvillä ja lääkitystä en tarvitse.

Minua tuolloin lapsosena olisi varmaan auttanut se, että kaikki pelkoni, yksi kerrallaan ja ilta toisensa jälkeen, olisi vanhempien toimesta kanssani puhuttu puhki. Olisin tuolloin tarvinnut herkkänä poikana riittävästi aikaa ja vaivaakin, jotta olisi selvitetty pelkotilojen syyt. Herkät lapset kykenevät varsin hyvin aistimaan vanhempiensa tai lähipiirin puhumattomia ja selvittämättömiä pelkoja, joita meillä kaikilla joskus on. Siksi ei kannata kieltää omia tai lasten pelkoja, tuntuvat ne sitten kuinka mahdottomilta tai naurettavilta tahansa. Lapset myös oppivat toimintamalleja meiltä aikuisilta, niin hyviä kuin valitettavasti ne huonotkin. Voisin kuvitella, että lapset pääsääntöisesti pelkäävät samoja asioita kuin aikuisetkin, tai ainakin pelkäävät jotain, mikäli aikuiset eivät omista peloistaan puhu, vaikka lapset ne aistivatkin.

Itse pyytäisin heti ammattiapua ja yrittäisin antaa lapselleni aikaa mahdollisimman paljon ja keskustella hänen kanssaan. Luulisin, että varsinkin pojille joku fyysinen harrastus kuluttaisi myös liikaa energiaa mukavasti pois, jolloin ei jaksaisi tai aikaakaan ei olisi "murehtia turhia" Kaikesta tärkeintä on mielestäni suhtautua tuohon tämän hetkiseen vaivaan kuin vaikka karsastukseen. Se vaivaa juuri nyt, mutta siihen on olemassa apu ja harjoitteita jotka varmasti auttaa. Poikasi ei ole missään nimessä "hullu"! Herkkyys on myös vahvuus, kunhan se vain oikein oivalletaan.

Varmasti nämä luettelemani asiat olivatkin jo selviä, mutta kun asia liippasi niin läheltä, niin ajattelin minäkin osaltani vuodattaa. Kärsivällisyyttä ja voimia, tuossa on loistavat mahdollisuudet vaiva selättää!

Onko teillä kenelläkään muulla suvussa paniikkihäiriötä? Olen jo pian 6-kymppinen, mutta muistan vieläkin kun sain 9-10-vuotiaana illalla sängyssä ennen nukahtamista yhtäkkiä kauhean ahdistuskohtauksen. Siis sjuuri vastaavanlaisen kuin poikasikin. Tuntui etten voi hengittää ja että olen kuolemassa. Myöhemminkin olen ajatellut että siltäkö kuoleminen tuntuu. Tosi hirveä kokemus lapselle. Se ei kuitenkaan toistunut. Vasta 25-vuotiaana taas sain yksittäisen kohtauksen kun olin todella stressaantunut, kun olin 1,5-vuotiaan ylivilkkaan poikani kanssa ja mieheni oli silloin armeijassa. Samanlaisia on tullut harvakseltaan ja aina silloin kun on stressi ollut todella kova.
Meillä on suvussa esim. isälläni oli sekä sisarellani, sisareni tyttärellä ja pojallani ja jonkin verran tyttärelläni mm. Voi olla että useammallakin sukuni jäsenellä on mutta kaikki eivät siitä puhu. Mutta kysäisepä lähisukulaisiltasi että onko heillä taipumusta ahdistuskohtauksiin. Kannattaisi keskustella poikasi asiasta kouluterveydenhuollossa. He osaisivat varmaan neuvoa ja jonkinlainen psykologin kartoitus voisi olla paikallaan, jos poikasi on ylitunnollinen ja vaatii itseltään liikaa.
Toivottavasti hän saisi elää ainakin lapsuutensa ilman näitä "kauhukohtauksia". Joillain hormonitoiminnan muutos saattaa laukaista uudelleen, kuten murrosikä tällaiset tilanteet. Itselläni vaihdevuosien alkaminen laukaisi tosi pahat paniikkikohtaukset, mutta sinnittelin itsehypnoosilla eroon siitä, enkä syönyt lääkkeitä lainkaan. Yksi keinoni oli, että kun alkoi tulla paha olo, kuvittelin jonkun turvallisen henkilön viereeni. Se oli voimakas ja miespuolinen. Siis ei kukaan tuttu, vaan ihan itse kehittämäni "turvahenkilö". Se auttoi vaikeiden hetkien yli.