En ole ikinä epäonnistunut näin pahasti missään asiassa. Valtava pettymys kun hän ei välittänyt minusta. Luulin ihan muuta. Tai toivoin jotain muuta. Olen täysin epäonnistunut yksilö.
Epäonnistunut
yksilö olen
16219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Toi on ihme juttu, huomasin saman itsestäni. Miksi epäonnistumisen voi ottaa kokonaan omalle kontolle? Kuitenkin suhteeessa on aina kaksi osapuolta. Ja siinä keitoksessa on niin paljon arvaamattomia muuttujia, ettei lopputuloksesta voi olla koskaan varma.
Tiedätkö? Kaksi tekijää (sinä ja hän), plus teidän ulkopuolelta tulevat paineet ja muuttujat. Joista teidän molempien pitää ensin haluta ja keskustella se molemmille selväksi ja vahvaksi, jotta kestätte ulkoa tulevat paineet ja odotukset.
Vaikka tämän tiedostaa, niin silti tunnen samoin, eli epäonnistuneeni mainitsemastasi samasta syystä. Ajatellaan se ennemmin sallittuna surutyönä.
Muista: sä et ole " täysin epäonnistunut yksilö". Olet yhtä kokemusta rikkaampi.
Oikeaa rakkautta ei mikään ulkopuolinen tekijä pysty rikkomaan.
Jos ulkopuoliset paineet ovat liian suuret ja "rakkaus" kuolee, silloin se ei ollut rakkautta. Ulkopuolisten mielipiteillä ei ole aidossa rakkaudessa mitään sijaa.
Vain kaksi ihmistä ja rakkaus. Jos jotain muuta tulee väliin, kyse ei ollut rakkaudesta. Jos joku muu on tärkeämpää kuin rakkaus, kyse ei ollut rakkaudesta. Rakkaus voittaa aina kaikki esteet, jos kyse on aidosta tunteesta.
Jos joku valitsee ulkopuoliset tahot (tai tottelee ja alistuu) eikä rakkauden kohdetta niin silloin kyse ei ollut rakkaudesta.
Rakastamastaan ihimisestä ei koskaan luovu vapaehtoisesti.
Rakastamaansa ihmistä ei koskaan loukkaa hylkäämällä tai kilpailuttamalla.
Tai hiljaisuudella.
TUO ON TÄYSIN TOTTA
totta joka sana. niin totta.
Höpön höpön. Ihminen loukkaa eniten sitä, joka on lähimpänä.
Kaikki eivät voi olla rakkauden osoittamisessaan niin vahvoja, kuin ihanteesi antaa uskoa. Kukaan ei itse asiassa elä ilman epäilyksiä.
Jos kaksi ihmistä saa toisensa epäilemään, he voivat erota aivan hyvin, ja katua, ja palata yhteen tai jäädä haikailemaan toisiaan.
Elämä on suurempi voima kuin rakkaus, eikä elämässä mene kaikki niin kuin on suunniteltu. Se pitää hyväksyä, niin osaa rakastaa epätäydellisenäkin ja anteeksi antavaisesti ilman mitään saatanallisia hertta-sarjoista poimittuja vaatimus- ja uskomuslistoja.
Lisään vielä,ettei tästä syystä pidä ajatella olevansa epäonnistunut, jos suhde päättyi tai suhdetta ei muodostunut. Kyse ei ollut rakkaudesta siinä kaikki.
Ja mikään ei yhdistä rakastavaisia niin paljon kuin yhteiset "viholliset". Eli tosi rakkaus syvenee mitä enemmän muut vastustavat, jos sellaista esiintyy.
Epäonnistumisen tunne on ihan luonnollinen mutta siihen ei ole mitään syytä. Eihän kukaan voi tietää etukäteen rakastaako se toinen aidosti ja oikeasti vaiko ei. Voihan sitä ihastua/rakastua yksipuolisesti ja sellaisesta on aina kyse jos se toinen ei ollut kiinnostunut.
Aika älytöntä ja lapsellisen mustavalkoista luulla, että suhdetta ei synny vain siksi, kun toinen ei rakasta tarpeeksi. Voihan se olla yksi syy muiden vaihtoehtojen joukossa, mutta sitten on meitä muita, jotka vaan onnistuvat sössimään suhteen aloituksen tai parinmuodostuksen omilla teoillaan ja oletuksillaan. Niin, että toinen luulee ettei sitä kiinnosta.
Jos olet puhut asiasta sen oikean kanssa ja kertonut rakastavasi niin miten hänelle voi tulla sellainen uskomus ettet rakasta?
Vai oletko jättänyt puhumatta ja hän uskoo sen vuoksi ettet rakasta?
Tuossa vaiheessahan ollaan jo jossain suhteessa. Mitään suhdetta ei ole saatu koskaan edes aikaiseksi. Kumpikin on liian arka ja/tai ylpeä näyttämään yhtään mitään.
No minkälaista kanssakäymistä teillä sitten on ollut?
Etkö sitten voi ottaa yhteyttä häneen ja mennä kahville tai jotain.
Kerran se vain kirpaisee! Tsemppiä! Kyllähän asia kannattaa hoitaa jos sulla on tunteita. Kun asiasta tännekin kirjoitat.
Tämä nyt vain tuli mieleeni. Kyllä yleisin syy siihen miksei suhdetta synny/toinen ota yhteyttä on se uskomus ettei se toinen rakasta (tai ole kiinnostunut).
Mutta, itsehän päätät mitä teet.
Taitaa olla arka paikka joillekin tuo erään kirjotus on noin kovasti täällä käytöstään puolustavat.
Ihan sivuhuomautuksena.
Sitä mihin uskoo on oikeus puolustaa. Itseään on oikeus puolustaa. Hinta voi joskus olla kova. Joku rakkaus saattaa kaatua näkemyseroihin tai jopa siihen, että kommunikoidaan samasta asiasta eri tavoin tai eri sanoin.
Kyllä suhde voi kaatua vaikka olisi rakkautta. Jos mies on sovinisti ja vaatii naista hyväksymään oman uskottomuutensa niin kyllä naisen voi olla vaikea elää suhteessa sellaisen miehen kanssa vaikka nainen rakastaisi. Samat säännöt molemmille ja jos se ei miestä miellytä, niin se voi olla suhteen loppu. Jos vieraat naiset ovat miehelle tärkeämpiä kuin rakkaus niin näin voi käydä.
Tai väkivaltaisen ihmisen kanssa voi tulla sama eteen. Eli rakkaus ei riitä jos toinen kiusaa niin silloin on parempi lopettaa suhde.
Toisaalta olen kyllä sitä mieltä ettei rakastamaansa ihmistä petä, kiusaa tai lyö.
Olin joskus suhteessa, jossa nainen petti ainakin kerran ja yleensä piti baarielämää tärkeämpänä kuin muita aktiviteetteja. Hän väitti kyllä kovasti rakastavansa ja tietävänsä mitä se on.
Pettäjä tarvitsee sen turvallisen (tylsän) ihmissuhteen josta voi sitten välillä käydä testailemassa omaa viehätysvoimaansa kodin ulkopuolella. Potki mäkeen sellainen nainen, tää on mun mielipide.
Lapsettomassa parisuhteessa on ainakin ihan turha katsella jotain pettäjiä.
Samaa mieltä. Edellä mainitsemastani tapauksesta on vuosia ja häntä en ole kyllä ikävöinyt puolta sekuntiakaan.