Olen 19-vuotias 7kk ikäisen pojan äiti. Vähän olen epävarma kuuluuko tämä viesti tänne palstalle, mutta tänne tämän nyt joka tapauksessa kirjotin.
Jos vaikka alotan ihan alusta.
Minulla oli hyvä kaveripiiri ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Aika usein myös alkoholia nauttimassa. Kun siis tulin raskaaksi, en tietenkään voinut jatkaa samaan tapaan juhlimista kuin ennen. Minua pyydettiin kyllä mukaan, mutta en halunnut mennä katsomaan kun muut joivat ja örvelsivät kännissä. Jäin siis aina kotiin poikakaverini kanssa. Hetken kuluttua minua ei enää pyydetty kun tiesivät ainaisen vastaukseni. Olin paljon kotona... tai siis vietin koko raskausaikani kotona, koska asun melko pitkällä muusta ''maailmasta'' enkä omista autoa. Poikakaverinikin teki pitkää päivää töissä.
Sain kuulla, että nämä ''kaverit'' tekivät kaikkea kivaa (selvinpäinkin) mitä me ei tehty ikinä kun kuuluin vielä porukkaan. Se masensi.
Imetyksen jälkeen sain siis taas juoda alkoholia ja kyllä sitten seura taas kelpasi! Tajusin heti että minua käytetään hyväksi.
Olen siis ollut jo pitemmän aikaa yksin ja ''kaveriporukkaani'' kuuluu ainoastaan äitini ja poikani. Poikakaverin kanssa ollaan jo erottu. Etsin siis asuntoa lähempää keskustaa etten joutuisi lainaamaan äidin autoa kaupassa käymiseen ja muiden asioiden hoitamiseen.
Olen erakoitunut ihan täysin. Olen ujostunut hirveästi asuessani täällä perämettässä. Pelkään siis koulun alkua syksyllä, olisi vielä yksi vuosi käymättä mutta pelkään etten uskalla mennä sinne. Olen myös ajatellut että jos en olisi äiti, olisin jo varmasti tehnyt jotain itselleni.
Pelkään myös että masennun niin paljon etten jaksa lastani hoitaa.
Ajattelin että kertoisin seuraavassa neuvolassa tästä mutta pelkään että minut leimataan huonoksi äidiksi. Yritän muutenkin olla maailman paras äiti lapselleni eikä maailman parhaalla äidillä saa olla tällaisia huolia.
Tuntuu että höpötän tässä ihan turhasta mutta oli vaan pakko avautua johonkin kun olen pitänyt tämän niin kauan sisälläni.
kiitos jos joku luki.
ps. asiallista kommenttia :)
Jos vaikka alotan ihan alusta.
Minulla oli hyvä kaveripiiri ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Aika usein myös alkoholia nauttimassa. Kun siis tulin raskaaksi, en tietenkään voinut jatkaa samaan tapaan juhlimista kuin ennen. Minua pyydettiin kyllä mukaan, mutta en halunnut mennä katsomaan kun muut joivat ja örvelsivät kännissä. Jäin siis aina kotiin poikakaverini kanssa. Hetken kuluttua minua ei enää pyydetty kun tiesivät ainaisen vastaukseni. Olin paljon kotona... tai siis vietin koko raskausaikani kotona, koska asun melko pitkällä muusta ''maailmasta'' enkä omista autoa. Poikakaverinikin teki pitkää päivää töissä.
Sain kuulla, että nämä ''kaverit'' tekivät kaikkea kivaa (selvinpäinkin) mitä me ei tehty ikinä kun kuuluin vielä porukkaan. Se masensi.
Imetyksen jälkeen sain siis taas juoda alkoholia ja kyllä sitten seura taas kelpasi! Tajusin heti että minua käytetään hyväksi.
Olen siis ollut jo pitemmän aikaa yksin ja ''kaveriporukkaani'' kuuluu ainoastaan äitini ja poikani. Poikakaverin kanssa ollaan jo erottu. Etsin siis asuntoa lähempää keskustaa etten joutuisi lainaamaan äidin autoa kaupassa käymiseen ja muiden asioiden hoitamiseen.
Olen erakoitunut ihan täysin. Olen ujostunut hirveästi asuessani täällä perämettässä. Pelkään siis koulun alkua syksyllä, olisi vielä yksi vuosi käymättä mutta pelkään etten uskalla mennä sinne. Olen myös ajatellut että jos en olisi äiti, olisin jo varmasti tehnyt jotain itselleni.
Pelkään myös että masennun niin paljon etten jaksa lastani hoitaa.
Ajattelin että kertoisin seuraavassa neuvolassa tästä mutta pelkään että minut leimataan huonoksi äidiksi. Yritän muutenkin olla maailman paras äiti lapselleni eikä maailman parhaalla äidillä saa olla tällaisia huolia.
Tuntuu että höpötän tässä ihan turhasta mutta oli vaan pakko avautua johonkin kun olen pitänyt tämän niin kauan sisälläni.
kiitos jos joku luki.
ps. asiallista kommenttia :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Moro
Sinä vaikutat varsin asialliselta nuorelta naiselta. Tarinassasi on minusta hyviä ja hankalia juttuja. Yksinäisyytesi ei ole kiva juttu. Eikä pelkosi mennä kouluun tai pelko leimaantumisesta äidiksi. Hyvää on se, että huomasit, ettei alkoholin käyttö ainakaan runsain mitoin sovi nuoren äidin elämään eikä ole ystävyyden mittari.
Parasta lienee se, että varmasti olet lapsellesi maailman paras äiti. Ja kaikilla maailman äideillä on erilaisia murheita, niillä parhaillakin. Voithan kertoa neuvolassa, että kouluun palaaminen jännittää . Ei sinun enempää tarvi ajatuksiasi avata jollet halua.
Hienoa, että olet palaamassa kouluun ja ilmeisesti saamassa päättötodistuksen lukiosta tai amiksesta. Et suinkaan ole ainoa nuori äiti, joka kesken opiskelu saa lapsen ja jää vielä yksin lapsen kanssa.
Muutatko ennen koulun alkua? Voisitko keskustaan muuttaessani hakeutua äiti-lapsi kerhoihin tms. jossa tapaat muita ihmisiä. Todennäköisesti valtaosa muista äideistä on sinua vanhempia, mutta olisit kuitenkin muiden parissa. Lapsen päivähoitokin pitää järjestää. Kouluun palattuasi arki täyttyy koulupäivistä ja lapsen hoidosta.
Aika kuluu nopeammin kuin huomaatkaan. Onko viimeisen vuoden aikana esim. työharjoittelua? Kuinka paljon varsinaista koulun penkillä istumista? Vaikka et pääsisi porukkaan kunnolla mukaan, niin vuoden kuluttaa melkein missä vaan. Jos olo koulussa tuntuu tukalalta, juttele siellä opon tai kuraattorin kanssa.
Olen varmaan äitisi ikäinen, mutta työskentelen ikäistesi nuorten kanssa koulumaailmassa.
Nauti huomisesta äitienpäivästä. Olet maailman ihanin äiti pienellesi.
jaksamista elämääsi! :) ja olet hyvä äiti! vaikutat fiksulta nuorelta.:) Löydät varmasti itsellesi ystäviä (hyviä sellaisia) olemalla oma ihana itsesi. Aurinkoista kevättä sinulle! :-)
Kiitos molemmille ihanista sanoista. Kyllä sain taas hymyn kasvoille ja tulihan siinä muutama ilon kyynelkin.
Paljon paljon halauksia!! :)
Mene vaan kouluun ihmeessä! Aluksi varmasti jännittää paljonkin, mutta olen varma, ettei kaltaisesi asiallinen ja fiksu äiti kovin kauan onnistu välttämään uusia ystävyyssuhteita, vaikka vähän aluksi ujostuttaakin.
Kiva, että olet iästä huolimatta ottanut vanhemmuuden vakavasti.
Lämmittele sosiaalisia kykyjäsi tällaisessa livechatissa http://bit.ly/3D-Chat
Mene ihmeessä kouluun ja vieroitu moisesta kaveripiiristä. Mene äiti lapsi piireihin, seurakunnilla on, ja ota selvää mitä muuta voit harrastaa lapsesi kanssa yhdessä. Niissä piireissä tapaat ihmisiä samoissa elämäntilanteissa ja on enemmän yhteistä kun bileystävillä. Katso peiliin ja sano että olen hyvä äiti ja muutenkin kiva ja fiksu ihminen. Nosta itsesi et ole sen huonompi kun muutkaan ja lapsellesi olet se kaikkein tärkein.
Ei ongelmista puhumista katsota neuvolassa pahalla. Päinvastoin, nehän katsoo, että olet vastuullinen aikuinen ja ymmärrät tilanteesi ja haet apua, joten varmasti apua saatkin.
Ymmärrän tavallaan tuon erakoitumisen. Itsellä on ikää kymmenen vuotta enemmän kuin sinulla, mutta pelkään erakoituvani, kun lapsi syntyy. Asutaan maaseudulla, mulla ei ole autoa käytössä, en tunne täältä ketään... Kaverit asuu jotakuinkin 100 km:n päässä. Jotenkin on vaan yritettävä sitten päästä perhekahviloihin ym. ettei vaan neljän seinän sisälle jää kykkimään.
Älä aseta itsellesi liian suuria tavoitteita. Maailman paras äiti ei ole täydellinen äiti. Täydellistä äitiä ei ole olemassakaan. Hyvä äiti huolehtii myös omasta jaksamisestaan. Apua saa pyytää, jos tuntuu, ettei itse pärjää. Olen nähnyt loistavan yksinhuoltajaäidin työn lopputuloksen: vastuullisen, huomaavaisen, fiksun, aikuisen miehen - oman mieheni. Hän on paljon paremmin kasvatettu kuin minä, vaikka minulla oli näennäisesti hyvä perhe. Eli yksinhuoltajuus ei tee äidistä/isästä huonoa.
Kun pitää mielen avoimena, uusia ystäviä, joilla on samanlainen elämäntilanne ja jotka ymmärtävät sinua, voi löytyä mistä vain: leikkipuistosta, perhekahviloista, harrastusten parista... Et takuulla ole ainoa 19-vuotias äiti, joka tuntee itsensä yksinäiseksi, koska entiset kaverit jatkaa edelleen entistä elämäänsä. Mutta ei äitiyden tarvitse olla sinulle mikään elämän loppu. Se voi olla uuden alku. Ja jos esim. neuvolassa puhut asiasta, hekin varmaan osaavat ehdottaa sinulle uusia harrastuksia/paikkoja, joissa voit tavata uusia ihmisiä.
Älä anna periksi. Sulla on jotain sellaista, mitä juhlivilla kavereillasi ei: oma lapsi. Minä juhlin parikymppisenä kovasti, mutta se elämä oli todella TYHJÄÄ, koska sisimmässäni olen aina halunnut perheen jne. En vain silloin vielä ollut tavannut miestäni. Nyt katselen vähän surumielin ihmisiä, jotka juhlivat vielä kolmekymppisinä. Koska tiedän, ettei se elämä hääviä ole. Tai no joillekin se elämä sopii, mutta mulle ei. Ja äitiyden ihanuutta vaan tuskin voi ymmärtää ennen kuin on omia lapsia...
Moikat!Olet nuori ja jne.monet on antaneet hyviä neuvvoja,ok!noudata niitä!Yh-äidin,ei kannata kertoa neuvolassa olevansa väsynyt,epätoivoinen ja niin eteenpäin,ei kertoa,ettei ole apua kenestäkään,ku väsymys iskee...ei ole vapaata jne...Ihan takuu varmasti on sen jälkeen Sossu ottamassa mukulan pois!Näin se menee!Avioliiton"suojissa"voi tapahtua kaikkee paskaa,mutta kun nainen on yksin lastensa kanssa,niin kaikki kyttää!vaikka parhaansa yrittäisi.Onneva sulle nuori äiti ja jaksamiset ihanan lapsesi kanssa!t.äiti38v,4lasta,eronnut,yh!