Ikävä totuus on vaikeampi uskoa kuin kaunis valhe?
Totuus ja valhe
elämän kevät
10137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Totuus pelottaa. Totuus satuttaa, koska se avaa sisimpämme näkyviin sillä kauhistuttavalla tavalla, jota emme halua julkiseksi tuoda. Emme toisille, emme itsellemme. Totuudessa piilee salaisuuksia enemmän kuin salaisuuksissa itsessään koskaan.
Totuus voi kätkeä mustaa liejua, jota emme halua nähdä. Ja siinä liejussa näemme oman kuvajaisemme ja kaikki ne asiat, jotka haluamme unohtaa. Salata ne, kätkeä ne, unohtaa ne ja jättää ne taaksemme. Se joka uskaltaa tuohon totuuteen käydä käsiksi, on vihollisemme. Jos joku hipaiseekin totuutta, iskemme uusilla salaisuuksilla kohti; käytämme niitä aseinamme, sodimme loputonta sotaa totuutta vastaan.
Koska emme sitä halua julki. Joskus jopa hinnalla millä hyvänsä. Naamioimme totuuden kauniista kauneimmilla valheilla, jotka koristavat olemustamme peittäen totuuden. Koska siten siedämme sen peilikuvan, joka on osaa näkyvyyttämme.
Ja valitettava tosiasia, tämä voi olla eräänlainen totuus.
Totuus on niitä varten jotka sen kestävät!
Itse inhorealistisena ihmisenä olen totuuden kannalla. :)
Oli se miten ruma hyvänsä...
Jos joku sellaisen heittää eteeni, katson sitä, tutkin sitä...Kun muut perääntyvät inhoten kauemmas. Naulaan sen seinälle muistuttamaan maailman todellisuudesta, jotka jotkut haluavat kieltää. He, jotka uskovat mielummin kauniisiin valheisiin...
Ihmiset vihaavat totuudentoitottajia, mutta onneksi on aina on myös ihmisiä, jotka uhraavat vaikka itsensä tuodakseen totuuden julki...Ajansaatossa tuosta totuudesta kehkeytyy vielä jotain kaunista, kun sille vain annetaan tilaa elää.
Kumpi on helpompi puhua ääneen, totuus mahdollisesti karunakin ja toista satuttavana asiana vai kaunisteltu totuus eli valhe?
Totuuden puhumista, karuakin voi opetella. Ei ihan helppoa. Silloin vaikeinta jos välittää puheen kuulijasta tai tämän mahdollisista tunnekokemuksista. Kun olen opetellut tätä totuuden puhumista, niin kyllä; olen satuttanut sillä ihmisiä. Joutunut riitoihin, pannaan, kartetuksi. Mutta minua on joskus myös kiitetty rohkeudesta. En sano että olisin aina kovin ylpeä totuuden sanoistani. Koskipa ne sitten itseäni tai muita. Mutta monta hyvää ratkaisua on tullut tehdyksi kun totuuden on nostanut esille.
Itselleni totuuden kuuleminen teettää eniten työtä. En millään haluaisi toisinaan kuulla niitä jyväsiä, vaan lakaista ongelmat maton alle. Mitä ei näy, ei ole. Siksi se kaunisteltu totuus - vaikka itsestä - tuntuu joskus siedettävämmälle ratkaisulle. Mutta ei ole hyvä siinäkään roolissa. Vaikka asian ei tarvitse olla suuri, niin pienestäkin häpeästä voi kasvaa suuri häpeä. Ja häpeä, tunnetusti; kasvattaa lisää ei-totuuksia. Kyllä ne asiat kuitenkin alitajunnassa kaivertaa, ilmenemismuoto voi olla jotain muuta.
Mutta: ei elämää eteenpäin voi ilman totuutta oikein taivaltaa.
Absoluuttisen totuuden voi tavoittaa vain kauniin valheen kautta - uskomalla.
http://www.youtube.com/watch?v=D3WJjCpJ9rQ
Olen päätynyt samaan tulokseen, eli valhe kannattaa tiettyyn pisteeseen asti uskoa, jotta näkisi totuuden. Siinä on tosin omat vaaransa, valheelle ja totuudelle voi sokeutua eikä enää erota kumpi on kumpi. Tärkeintä kai löytää se oma totuus.
Tämäpä mukava yllätys A. Minulla taitaa olla vähän tuollainen slaavilainen näkemys totuudesta ;)
Valehtelija tekee valheesta oman totuuden ja vannoo kautta omanhengenkin että hänen totuutensa on ainoa oikea. Haukkuu jokaisen joka tietää asian oikean todenperäisyyden hulluksi ja narsistiksi.
Ei kannata lähteä oikomaan tuonhenkilön "totuutta" siitä saattaa joutua itse pulaan. Paras vain jättää tuollainen ihminen oman onnensa nojaan.