Oikeita paniikkikohtauksia olen saanut kerran perheväkivallan aikana asuessani kotona ja tunnistan että nämä ei ihan sitä ole.
Mutta voiko olla lievempiä ja sitten joskus puhjeta paniikkihäiriö?
Oireet on melkeen aina samat, hikeä alkaa puskea kamalasti yhtäkkiä, kädet on ihan hiessä ja joskus tärisee, sydän lyö tiheämmin ja joskus liittyy huonoa oloa. Muutaman kerran olen luullut että oksennan, mutten oksennakaan.
Jos olen vaikka liikkuvassa autossa, haluan että auto pysäytetään heti ja haluan ulos. Tai jos olen muuten pienessä tilassa, haluan heti pois.
Tämä ilmeni aikaisemmin enemmän pahoinvointina ja ruokahaluttomuutena, luulin sitten että minulla on mahatauti joka on uusiutunut pariin kertaan. Tuona aikana myös eri hajut oksetti tosi paljon. Tein myös raskaustestin vaikka raskaus oli erittäin epätodennäköinen ja se olikin negatiivinen. Kuukautiset olleet normaalit.
Monesti lepo auttaa kohtauksiin tai jonkun kanssa rauhallisesti puhuminen.
Jos tulee huono olo, menee vessaan istumaan lattialle ja yrittää hengittää rauhallisesti.
Oireet ovat alkaneet sen jälkeen kun olen lopettanut/ollut lopettamassa mielialalääkkeen (masennukseen). Joskus ajattelin myös että ovat pelkkiä viekkareita.
Nyt kuitenkin tuntuu että onkohan sitäkään, voikohan lopetus laukaista lievän paniikkihäiriön? Kannattaisiko kysyä lääkäriltä onko propralista apua nyt alkuun kun olen lopettanut lääkityksen jos sillä saisi oireet lievemmiksi?
Mikähän fyysinen sairaus saattaisi olla taustalla jos ei ole paniikkikohtauksia?
Voiko olla paniikkikohtauksia?
3
109
Vastaukset
- p-häiriö
Tuskin on kysymys mistään fyysisestä sairaudesta.
Ihan selviä paniikkikohtauksiahan nuo ovat, ja liittyvät varmasti osittain ainakin masennuslääkkeen lopettamiseen. Kuinka kauan on aikaa kun lopetit lääkityksen ?
Vieroitusoireethan voivat kuulemma kestää useita viikkoja, jota ei pitäisi sekoittaa esim sairauden uusiutumiseen.- apuaaaa
Tänään tuli taas oksettava olo. Nyt käsiä enemmän kuumotti kuin että olisivat hiessä tai tärisisivät, joskus näin.
Lähdin ajamaan autolla ja siinä huomasin miten paljon olikin psyykkistä.
Olin paljon hermostuneempi liikenteessä kuin yleensä ja oli vähän epätodellinen olo.
Lääkityksen lopettamisesta on ainakin kuukausi.
Mutta siis sen jälkeen olen syönyt puolta pienempää annosta todella harvakseen (lähinnä jos koen että on vieroitusoiretta). Otan puolta pienemmän lääkkeen noin kerran viikossa ja kohta olen lopettamassa varmaan senkin.
- jk
ennosaa sanoa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614183Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653414Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541779Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251637Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961414Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132920Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115819Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17784