Minua häiritsee suuresti kun puhutaan näistä p-häiriöisistä koska sillä syyllistetään ja alistetaan ihmisiä. Ei sillä vielä mitään kun kaikki löytävät toinen toisistaan pikkuriidan jälkeen kaikki psykopaatin oireet mutta se tapa millä p-häiriöisistä kerrotaan on väärä ja syyttävä, se antaa ikäänkuin luvan alistaa p-häiriöinen ihminen. Ehkä kaikkein kammottavin ja epähumaanein tietopläjäys p-häiriöisistä löytyy kirjasta Naamiona terve mieli jossa p-häiriöinen leimataan suoraan sanoen piruksi ja vahvistetaanpa vielä raamatusta oikein että näin on. Hyvät ihmiset p-häiriöiset on SAIRAITA ihmisiä jotka tarvitsevat apua! Ei p-häiriöinen tiedä tekevänsä pahaa vaan hänelläkin on syynsä miksi niin tekee, syyt jotka eivät johdu hänen tahdostaan! Sitä paitsi hetkellinen itsetunto häiriö, joka on aivan normaalia, luokitellaan yleensä jo p-häiriöksi joka johtuu mielestäni riittämättömän objektiivisesta p-häiriön tiedottamisesta, pitäisi ottaa huomioon kuinka helposti asiaan perehtymätön saattaa leimata ihmisiä.
persoonallisuushäiriöstä vielä
purnaaja
13844
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Persoonallisuushäiriö on sairauksi katsottava pitkäaikainen ja suhteellisen pysyvä piirre, joka on osalla potilaista on hoidettavissa psykoterapialla.
Suurin osa potilaista katsotaan syyntakeisiksi mutta kaikkia ei tämä ei koske. Yleensä siis rikokseen syyllistynyt persoonallisuushäirön diagnoosin saanut ihminen saa ihan yhtä kovan tuomion kuin muutkin.
Juidiikasta en tiedä mutta mielestäni tiedottaminen p-häiriöstä antaa tilaa toisten ihmisten leimaamiselle ja ns vapaaseen tulkintaan joka taas saattaa johtaa jonkun syrjäyttämiseen väärin perustein. Myöskin keino joka ihmiselle ensin tulee mieleen on juuri pakeneminen, leimaaminen ja syrjiminen, aika harvoin vaikka p-häiriöinen olisi oma äiti on keinona auttaminen. Tiedottamisessa ei pitäisi leimata liian "piruksi" p-häiriöistä vaan kertoa että heilläkin on syynsä ja hekin tekevät vain parhaansa. Myöskin sellaiset väitteet kuten ei pysty empatiaan ovat liian absoluuttisia, kyllä p-häiriöinen pystyy empatiaan se vain joko ilmenee eritavalla tai on vähäistä tai kärjistettyä.
Kaikki diagnoosit antavat mahdollisuuden laajoille (ja älyvapaille) tulkinnoille. Yksi sukulaisnainen leimattiin häiriintyneeksi sillä perusteella että hänellä oli outoja päänsärkykohtauksia. Myöhemmin selvisi että kyse oli hyvin harvinaisesta päänsärkytyypistä, johon onneksi oli tehokas hoito.
Monissa persoonallisuushäiriöissä empatiakyky on heikentynyt ja tästä on erittäin vahva tutkimusnäyttö olemassa. Kaikkia persoonallisuushäiriöitä tämä ei tietenkään koske.
Ben Furman on eräässä haastattelussa todennut, että persoonallisuushäriö diagnoosin voi periaatteessa saada melkein kuka tahansa täysin mielivaltaisin perustein. Hänen mukaansa Suomessa se annetaan tosi helposti, jos vaikka "käännähtää tuolilla väärin" (suora siteeraus). Hänen mukaansa esim. rajatila (epävakaa persoona) on sama kuin hankala potilas.
Furman on aika yksin noiden näkemystensä kanssa.
Hänen tyylinsä on kärjistää asioita paljon enemmän mitä ihmiset edes ymmärtävät. Kyselin häneltä aikoinaan tarkennusta hänen luennolla esittämilleen väitteille. Kahden kesken asia kääntyi täysin päälaelleen, hän ei muka ollut väittänyt mitään sellaista.
Ko. näkemys oli Ilta-Sanomissa joitakin vuosia sitten. Oli peräti puolentoista sivun juttu. Kirjoitin joitakin kommentteja ylös, koska ne olivat aika rankkoja. En kyllä muista yhtään vastinetta mihinkään kommenteista. Mietin silloin onko psykiatrian diagnoosit ihan hatusta, kuten hän väitti, vai vetääkö Furman hatustaan mitä sattuu.
Ben Furmanin hattu vaikuttaa pohjattomalta. Minulla ei ole missään muotoa vastaavaa kokemusta psykiatriasta kuin Ben Furmanilla. Kuitenkin tuollaisen väitteen esittäjä joko ei tiedä mistä puhuu tai sitten haluaa tietoisesti provosoida.
Ben Furmanin loppumaton sota oman pankkitilin puolesta modernia psykiatriaa vastaan tuottaa lausuntoja, joita kukaan järkevä ihminen ei enää ota tosissaan.
Viikko sitten oli Mediuutiset-lehdessä Ben Furmanista pitkä artikkeli, jossa tarkasteltiin hänestä tehtyä ilmeisesti perätöntä kantelua lääkäriliittoon. Siinä Ben Furman keroi, että psykoanalyytikot vainoavat häntä ja antavat aina ilkeitä diagnooseja aina kun hän avaa suunsa ja yrittää asiallisesti keskustella terapiosta. Hänelle annetaan kuulemma näitä persoonallisuushäiriödiagnooseja. En itse ole valitettavasti koskaan nähnyt kenenkään lääkärin Furmanille antamia diagnooseja julkisuudessa, eli vaikea ottaa kantaa. Juttu oli hyvin positiivisesti kirjoitettu Ben Furmanin näkökulmasta.
Pitääpä kaivaa tuo lehti esiin kun pääsen kotiin. Käsittääkseni psykoanalyytikot ovat melkoisen pieni ryhmä Suomen psykoterapeuttien joukossa. Suomen Kuvalehdessä oli keväällä juttua Furmanin psykoterapeutin ammatitutkintoon liittämistä opinnoista. Kurssit olivat epätäydelliset mutta Furmanille myönnettiin psykoterapeutin ammattinimike erikoispäätöksellä tästä huolimatta. Tuosta oli jotakin kantelua joskus mutta lieneekö sama asia.
Kritiikkiä kyllä olen Furmania kohtaan nähnyt mutta eipä ole vielä diagnooseja tullut vastaan. Missähän sitä "asiallista" keskustelua on Furmanin suusta kuulunut, lähinnä olen itse ainakin huomannut vaan sellaista provosoivaa ja lapsellistä räkyttämistä. Ehkäpä metsä vastaa niin kuin sinne huutaa.
Ben Furman taitaa show busineksen ja julkisuuden. Sama tuo taitaa olla, mitä puhuu, kunhan pysyy otsikoissa. Kun tuollainen väite on esitetty julkisuudessa, että hänelle on annettu persoonallisuushäiriö diagnooseja julkisesti, olisi asia kai todistettava jollain tavalla. Ehkä olisi hyvä, jos hän nimeäisi hänet julkisesti medioissa persoonallisuushäiriöiseksi nimenneet ja myös median. Nyt asia jää vähän uskon varaiseksi asiaksi. Vähän samaan tapaan kuin Andy McCoy:lla, tällä loistavalla muusikolla, jonka puheita ei ole täysin tarkoitettukaan vakavasti otettavaksi vaan osaksi hauskaa imagoa.
Minua taas puolestaan häiritsee se, että yritetään vähätellä ongelmaa. Persoonaltaan terveen ihmisen erottaa kyllä ennen pitkää persoonallisuushäiriöisestä, vaikka mukana olisi mitä riitoja tahansa. Ei hetkellinen "pois tolaltaan" olo tai riitely ole sama asia, kuin pysyvä häiriötila!
Luin saman kirjan(Naamiona terve mieli), ja siinä on täyttä asiaakin(jos nyt jätetään tuo jeesus-vuohotus pois). Tosiasia on, että persoonallisuushäiriöisen ihmisen lähellä kärsii useimmiten nimenomaan ympäristö, ei niinkään ihminen itse.Etenkin kun joissain häiriötiloissa ihminen itse ei edes tiedosta ongelmaansa, vain muut ovat "sekopäitä", hankalia yms., ei suinkaan hän itse.
Pahinta onkin juuri se, kun persoonallisuushäiriöinen voi terrorisoida ympäristöään niin kotona/työpaikalla useita vuosia, ja muille jää vain epämääräinen paha olo ja ahdistus,sekä tunne siitä että jotain on vialla. Miten sitten saat henkilön hoitoon,jos hän ei itse ongelmaansa tiedosta? Tai vaikka tiedostaisikin, ei myönnä sitä ja toimii vieläpä näennäisen normaalisti, kääntäen asiat omaksi edukseen muita syyllistäen? Ei kellään ole oikeutta pilata muiden ihmisten elämää oman sairautensa nojalla!
oon yksi persoonallisuushäiriöisen hullun uhri. psykopaatti on oma isäni. ei se diagnoosia oo saanu, vasta nyt mun sairastuttua pahoon on ymmärretty vasta mikä on oikeasti pieles ja missä.
kyseessä tuossa persoonallisuushäiriössä ei todellakaan oo hetkellisestä ilmiöstä!! ja diagnoosin tehdäkseen lääkärit tarttee siihen pidemmän seurantajakson diagnoosinsa tueksi, eli diagnoosia ei tod. nykäistä tyhjästä.
hoitoonhan psykopaattia (tai nykynimeltään persoonallisuushäiriöistä) ei saa ei sitten millään, ainakaan persoonallisuushäiröstään johtuen. pitäis saada, sillä oma kokemukseni on, että jos sitä psykopaattia ei hoideta niin sitten hoidetaan kaikkia ympäristössä olevia ihmisiä eli uhreja.
ikää mulla on vasta 18 mutta tiedän tasan mistä mä puhun. 18 vuotta mä elin talossa, missä elettiin tämän yhden kaikkitietävän ihmisen oikkujen mukaan. milloin siivottiin kaikki paikat, milloin mitäkin remppaa, toisinaan taas huudettiin ja haukuttiin, pikkusiskoon isäni on käynyt käsiksikin. nykyisin isäni pitää itseään jumalana, ainakin puheiden perusteella. pikkusisko 16v. on lukinnut itsensä huoneeseen 5v. nukkuukin ovet lukossa, elää päivät lukkojen takana jne. vain jotta isä ei pääsisi tunkeutumaan sinne ja haukkumaan ja käymään käsiksi kun kaikki ei mene isän mukaisesti (pikkusiskoni on uskaltanut kapinoidakkin).
äitini elää tällä hetkellä hullunmyllyssä. välillä isä haluaa eron (tätä nykyään yhä useammin, mustasukkaisuuttaan, äitillä ei saa olla YHTÄKÄÄN ystävää, ei naista eikä miestä) toisinaan muuttaa, toisinaan jotain muuta. äitini ei ole enää terve, parantumaton, aaltoileva sairaus painaa mieltä. kun siihen liitetään psykopaattimies, (joka on todennäköisesti vähitellen kehitttänyt itselleen 20 sairautta, jotka geneettinen perimä on sallinut) joka haluaa huomiota koko ajan sairauksiensa varjolla, elämä ei ole helppoa. äitini on jatkuva autokuski, pyörätuolin lykkijä, haukkujen kuulija, lepyttelijä, kun isä alkaa mustasukkaiseksi, asioiden hoitaja ym.
kunta teki muutostyöt lapsuudenkotiini puoli vuotta sitten puolentoista vuoden sodan jälkeen. nyt isäni haluaa sitten muuttaa pois ja kunta haluaa rahat takaisin muutostöistä (olivat ERITTÄIN kalliit). ja eiköhän äitini saa hoitaa tämänkin show:n kaikki 'raskaat' työt, eli papereiden hommamisen, sovittelun eri työntekijöiden kanssa, oman epätietoisuuden, kun ei tiedä yhtään mitä tällä kertaa on show:n takana, eli onko kyseessä avioeroyritys, henkilökohtaisen avustajan hankintayritys vai laitospaikan hankkimisyritys. tärkeintä tuntuu vain isälleni olevan että hän saa huomiota. eli jos yksi juttu ratkeaa hänen hyväkseen, hänen täytyy keksiä toinen, jotta huomiota saisi lisää. ja hänelle on aivan sama, onko kyseessä sairaalan, kunnan vai oman lähipiirin saaminen omaan valtaan, elämään hänen tahtonsa mukaan.
itse sairastuin tuosta jatkuvasta sairauskeskeisyydestä, yhtäkkisistä tilanteista - ikinä ei tiennyt mitä kotona on vastassa, ei tiedä vieläkään mitä vastaan tulee kun kotiin lähtee psykiatrisesta hoidosta lomalle. jatkuvaa mollaamista, eihän siinä tervettä itsetuntoa kehity. äitillä ei ikinä ole aikaa riittänyt ei lapsille eikä itselle, kaikki aika on mennyt isän passaamiseen ja hänen keksimien töiden toimittamiseen, siis sellaistenkin, jotka se olis voinu tehdä itte, isä siis.
kaikki muut ympärillä ovat päästään vialla jos jokin on pielessä. isä heitti 1kg raejuustoa viime kesänä hetken mielijohteesta lavuaariin, ihan vain jotta pikkusisko ei saisi syödä niitä. onko tämä muka tervettä toimintaa? ja tuo raejuustojuttu ei tietenkään ollut isän vika, enemmänkin kaikkien muiden.
löysin tuon linkin:
http://www.sro.fi/opetuksia/mielenterveys/luonhair2.htm
siellä on 50 piirrettä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. tunnistan isästäni miltein 30 piirrettä, samoin äitini ja mummini (joka asuu samalla tontilla ja joutuu näin kärsimään myös).
onko tämä muka elämää? elämä jatkuvassa pelossa, kun ei tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu? hoitajani ihmettelevät kun kotonani juhlitaan kun isä menee sairauksiensa kanssa sairaalaan tai kuntoutukseen; kotona nukutaan, syödään, tehdään kaikkea mitä normaalisti ei voi tehdä, katsotaan videoita, shoppaillaan... eli eletään miltein normaalisti.
oma psyykkeeni on aivan sekaisin. en saanut ikinä olla psyykkisesti sairas. joten kehoni kehitti ihan uuden pahanolon viestimen: somaattista oireilua vaikka kuinka. tosin taustalta löytyvät joitakin perustauteja ja geneettisiä periyviä tautiriskejä, mutta niitä hyödyntäen kehoni purkaa esim. ahdistuksen paleluna (kesähelteellä (yli 30C) paksu villapaita päälle tsm) ja 'astmakohtauksina': happea ei saa ei sitten millään.
vieläko vähättelette persoonallisuushäiröisiä? ette vaan oo tullu vielä tekemisiin PAHAN persoonallisuushäiriöisen kanssa. pahasti persoonallisuushäiriöisen, varsinkin narsistisen sellaisen, kanssa et voi selviytyä selväjärkisenä huomiseen. itse sen näen. ulkopuolisen silmin tämmöinen ihminen voi näyttää niin ihanalta ihmiseltä että, mutta älkää päästäkö psykopaattia lähipiiriin ja jos on päässyt, niin hankkiutukaa eroon jos mielenterveytesi on itsellesi kallis.
Kiitos sulle kirjoituksestasi, vaikka melkein tippa silmässä luinkin. Eivät ulkopuoliset ymmärrä koskaan, millaista helvettiä elämä voi olla persoonallisuushäiriöisen ihmisen lähipiirissä.Pahinta asiassa onkin juuri se, kun ulospäin ollaan aivan eri ihmisiä kuin mitä se musta, pimeä puoli todellisuudessa on. Välillä epäilee lähes itseäänkin, eikä tiedä mitä uskoa, kun sama ihminen voi kerralla muuttua täysin käänteiseksi. Silloin, hyvinä hetkinä haluaisi uskoa(ja uskookin melkein), että on itse kuvitellut kaiken- ei toinen voi niin paha olla..vai voiko? Mutta sitten taas, kun kylmä ja tunteeton viha suorastaan kumpuaa toisesta ilman mitään järkevää syytä, voisi itse vajota maan alle. Oma psyyke menee täysin sekaisin, ja aivan kuten sanoit, ilmenee lisäksi somaattisena oireiluna.
Ja mitäkö tämän aiheuttajalle voidaan tehdä? Ei käytännössä yhtään mitään! Vain muut joutuvat kärsimään, ja käymään sitten hoidattamassa omaa psyykkistä oireiluaan.Toivon koko sydämestäni, että sinä, siskosi ja äitisi pääsette vielä pois tuosta helvetistä.Lähtekää, jos voitte.Tiedän, että se ei ole helppoa, sillä henkinen riippuvuus toiseen voi kasvaa uskomattomiin mittoihin(kuten äidillänne näyttää olevan). Älkää alistuko, ja antako isänne tuhota omaa minuuttanne. Teidänkin elämänne on arvokasta, nimenomaan teidän!