Hei,
Olen kotoisin surullisesta perheestä, sillä meidän perhe on lähinnä irvikuva ja häpäistys perhe-sanalle. En halua koko elämäämme tähän kirjata, mutta sen verran, että toivon jonkun pystyvän antamaan minulle vinkin/vinkkejä, että mitä helvettiä tässä pitäisi tehdä. Olen nimittäin ollut jo pari vuotta totaalisen väsynyt tähän tilanteeseemme ja tiedän, etten itsekään ole mielenterveydellisesti aivan tasapainossa enkä tiedä tulenko koskaan olemaan. Olen 24-vuotias ja haluan tulevaisuuden.
Aluksi voisin lyhyesti kertoa ja koota "pahimmat" ongelmat, jotta saat jonkunmoisen kuvan mistä on kyse. Äitini on kotoisin muualta kuin Suomesta ja hän muutti Suomeen lähinnä isäni perässä, ei rakkauden vaan paremman elämän puolesta. Isäni otti ymmärtääkseni äidin vaimokseen imagon ja jonkun minulle ymmärtämättömän syyn vuoksi. Ehkä heillä oli välillään jotain rakkaudenomaista, mutta minä en sitä ikinä ole päässyt todistamaan .Vanhempieni välinen kommunikointi on lähinnä ollut huutamista ja riitelemistä, joissa yleensä minäkin sain hyvän roolin haluamattani.
Ehkä tuo 10 ikävuoteni aika oli ratkaisevaa aikaa, sillä minusta tuntuu, että äitini luisui nykyiseen alamäkeensä siinä kohtaa. Hän ei enää ehkä jaksanut yrittää. Hän oli tuolloin n. 34-vuotias. Vielä tuohon pisteeseen asti sain edes jonkin verran rakkaudentapaista huomiota, mutta koko elämäni olen lähinnä saanut kasvaa pelon ja ahdistuksen sekasorrossa. Äitini on syyllistävä, manipuloiva, kiero, aggressiivinen sekä verbaalisesti ja aiemmin myös fyysisesti. Jouduin aikuistumaan varhain, sillä hän ei ole koskaan osannut olla mistään vastuussa eikä ole kiinnostunut olemaankaan mistään vastuussa.
Äitini ja isäni ovat edelleen yhdessä. Ymmärtääkseni lähinnä siksi, että äiti ei pärjäisi mitenkään yksinään. Hän ei ole koskaan Suomessa ollessaan ollut töissä tai esimerkiksi ollut harrastustoiminnassa mukana, jossa olisi ollut mukana muita ihmisiä. Hän ei ole opetellut kunnolla suomenkieltä eikä hänellä ole oikeastaan yhtään ystävää.
Kun olin 10-12-vuotias hän katkoi pikku hiljaa välinsä omiin sukulaisiinsa ja perheeseensä (ulkomailla) eikä ole hankkinut uusia verkostoja Suomesta. Hän ei ole koskaan mitenkään ollut yhteydessä isäni sukulaisiin eikä hän ole tutustunut keneenkään muuhunkaan. Hän on aina ottanut vain etäisyyttä eikä ole koskaan osallistunut millään tavoin harrastuksieni tai kouluuni liittyviin toimintoihin.
Itse aloin ottamaan etäisyyttä juuri 10-12-vuotiaana äidistäni kun ymmärsin, että tieto lisää tuskaa. Hän käytti kaiken mahdollisen tiedon oman egonsa pönkittämiseen eli keksi minun kertomistani asioistani valheita tai muunnoksia, joilla sai murrettua minut ja kadottamaan uskon itseeni. Olen ollut hänen mielestään maksullinen huora, narkkari, idiootti ja tyhmä, läski ja kaikkea muuta, mikä ei todellakaan kasvata nuoren itsetuntoa ja vahvista identiteettiä. Jouduin etääntymään äidistäni, jotta selviän hengissä. Yläasteella harkitsin erittäin vakavasti itsemurhaa ja olin lähellä toteuttaa sen, kunnes sain tietää, että isäni auttaa minua muuttamaan pois kotoa peruskoulun jälkeen.
Alkoholin käyttö oli aina kuvioissa, mutta ehkä juuri peruskouluni puolivälissä siitä tuli todellinen ongelma, joka on vain pahentunut vuosien myötä. Peruskouluaikoina pahimmillaan sain useampina öinä nukkua n 4-6h kun aamulla piti jo herätä kouluun. Syy unen vähyyteen johtui äitini alkoholin käytöstä.
Isäni oli etäinen peruskouluni loppuvaiheille asti kunnes hän jostain syystä "palasi" elämääni mm auttamalla minua muuttamaan pois kotoa. Sen jälkeen minun ja isäni välit ovat parantuneet, mutta suren sitä ettemme voi ylläpitää normaalia isä-lapsi-suhdetta.
Äitini on siis sosiaalisesti erakoitunut koko yhteiskunnasta eikä suomenkielen opiskelu tai kouluttautumisvaihtoehdot tule kuulemma kuuloonkaan. Hänellä ei ole ystäviä lähinnä omasta halustaan eikä hän ole pitänyt moneen vuoteen yhteyttä sukulaisiinsa. Hän on verbaalisesti ja nuorempana fyysisesti erittäin aggressiivinen, manipuloiva, narsistinen ja masentunut. Hän käyttää alkoholia paljon ja usein. Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Miten voin jotenkin auttaa häntä?
Emme ole yhteydessä usein, sillä hänen kanssaan on erittäin vaikeaa kommunikoida ja olen menettänyt rauhallisuuteni ja hermoni tässä asiassa jo vuosia sitten. Miten voin saada hänet hoitoon tai jonnekin, jossa hän voisi hieman käsitellä asioitaan? Hän ei siis todellakaan näe omassa toiminnassaan mitään ongelmaa tai väärää - koskaan.
Ja sitten minusta. Onko olemassa tukiryhmiä tai jotain vastaavia, jossa voisin keskustella aiheesta tai omista kokemuksistani? Olen joskus yrittänyt käydä psykiatrisella sairaanhoitajalla, mutta se loppui lyhyeen. Jos jollekin menen avautumaan niin kyseisen henkilön tulee olla pätevä ja kiinnostunut edes jonkun verran asiastani.
Olen kotoisin surullisesta perheestä, sillä meidän perhe on lähinnä irvikuva ja häpäistys perhe-sanalle. En halua koko elämäämme tähän kirjata, mutta sen verran, että toivon jonkun pystyvän antamaan minulle vinkin/vinkkejä, että mitä helvettiä tässä pitäisi tehdä. Olen nimittäin ollut jo pari vuotta totaalisen väsynyt tähän tilanteeseemme ja tiedän, etten itsekään ole mielenterveydellisesti aivan tasapainossa enkä tiedä tulenko koskaan olemaan. Olen 24-vuotias ja haluan tulevaisuuden.
Aluksi voisin lyhyesti kertoa ja koota "pahimmat" ongelmat, jotta saat jonkunmoisen kuvan mistä on kyse. Äitini on kotoisin muualta kuin Suomesta ja hän muutti Suomeen lähinnä isäni perässä, ei rakkauden vaan paremman elämän puolesta. Isäni otti ymmärtääkseni äidin vaimokseen imagon ja jonkun minulle ymmärtämättömän syyn vuoksi. Ehkä heillä oli välillään jotain rakkaudenomaista, mutta minä en sitä ikinä ole päässyt todistamaan .Vanhempieni välinen kommunikointi on lähinnä ollut huutamista ja riitelemistä, joissa yleensä minäkin sain hyvän roolin haluamattani.
Ehkä tuo 10 ikävuoteni aika oli ratkaisevaa aikaa, sillä minusta tuntuu, että äitini luisui nykyiseen alamäkeensä siinä kohtaa. Hän ei enää ehkä jaksanut yrittää. Hän oli tuolloin n. 34-vuotias. Vielä tuohon pisteeseen asti sain edes jonkin verran rakkaudentapaista huomiota, mutta koko elämäni olen lähinnä saanut kasvaa pelon ja ahdistuksen sekasorrossa. Äitini on syyllistävä, manipuloiva, kiero, aggressiivinen sekä verbaalisesti ja aiemmin myös fyysisesti. Jouduin aikuistumaan varhain, sillä hän ei ole koskaan osannut olla mistään vastuussa eikä ole kiinnostunut olemaankaan mistään vastuussa.
Äitini ja isäni ovat edelleen yhdessä. Ymmärtääkseni lähinnä siksi, että äiti ei pärjäisi mitenkään yksinään. Hän ei ole koskaan Suomessa ollessaan ollut töissä tai esimerkiksi ollut harrastustoiminnassa mukana, jossa olisi ollut mukana muita ihmisiä. Hän ei ole opetellut kunnolla suomenkieltä eikä hänellä ole oikeastaan yhtään ystävää.
Kun olin 10-12-vuotias hän katkoi pikku hiljaa välinsä omiin sukulaisiinsa ja perheeseensä (ulkomailla) eikä ole hankkinut uusia verkostoja Suomesta. Hän ei ole koskaan mitenkään ollut yhteydessä isäni sukulaisiin eikä hän ole tutustunut keneenkään muuhunkaan. Hän on aina ottanut vain etäisyyttä eikä ole koskaan osallistunut millään tavoin harrastuksieni tai kouluuni liittyviin toimintoihin.
Itse aloin ottamaan etäisyyttä juuri 10-12-vuotiaana äidistäni kun ymmärsin, että tieto lisää tuskaa. Hän käytti kaiken mahdollisen tiedon oman egonsa pönkittämiseen eli keksi minun kertomistani asioistani valheita tai muunnoksia, joilla sai murrettua minut ja kadottamaan uskon itseeni. Olen ollut hänen mielestään maksullinen huora, narkkari, idiootti ja tyhmä, läski ja kaikkea muuta, mikä ei todellakaan kasvata nuoren itsetuntoa ja vahvista identiteettiä. Jouduin etääntymään äidistäni, jotta selviän hengissä. Yläasteella harkitsin erittäin vakavasti itsemurhaa ja olin lähellä toteuttaa sen, kunnes sain tietää, että isäni auttaa minua muuttamaan pois kotoa peruskoulun jälkeen.
Alkoholin käyttö oli aina kuvioissa, mutta ehkä juuri peruskouluni puolivälissä siitä tuli todellinen ongelma, joka on vain pahentunut vuosien myötä. Peruskouluaikoina pahimmillaan sain useampina öinä nukkua n 4-6h kun aamulla piti jo herätä kouluun. Syy unen vähyyteen johtui äitini alkoholin käytöstä.
Isäni oli etäinen peruskouluni loppuvaiheille asti kunnes hän jostain syystä "palasi" elämääni mm auttamalla minua muuttamaan pois kotoa. Sen jälkeen minun ja isäni välit ovat parantuneet, mutta suren sitä ettemme voi ylläpitää normaalia isä-lapsi-suhdetta.
Äitini on siis sosiaalisesti erakoitunut koko yhteiskunnasta eikä suomenkielen opiskelu tai kouluttautumisvaihtoehdot tule kuulemma kuuloonkaan. Hänellä ei ole ystäviä lähinnä omasta halustaan eikä hän ole pitänyt moneen vuoteen yhteyttä sukulaisiinsa. Hän on verbaalisesti ja nuorempana fyysisesti erittäin aggressiivinen, manipuloiva, narsistinen ja masentunut. Hän käyttää alkoholia paljon ja usein. Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Miten voin jotenkin auttaa häntä?
Emme ole yhteydessä usein, sillä hänen kanssaan on erittäin vaikeaa kommunikoida ja olen menettänyt rauhallisuuteni ja hermoni tässä asiassa jo vuosia sitten. Miten voin saada hänet hoitoon tai jonnekin, jossa hän voisi hieman käsitellä asioitaan? Hän ei siis todellakaan näe omassa toiminnassaan mitään ongelmaa tai väärää - koskaan.
Ja sitten minusta. Onko olemassa tukiryhmiä tai jotain vastaavia, jossa voisin keskustella aiheesta tai omista kokemuksistani? Olen joskus yrittänyt käydä psykiatrisella sairaanhoitajalla, mutta se loppui lyhyeen. Jos jollekin menen avautumaan niin kyseisen henkilön tulee olla pätevä ja kiinnostunut edes jonkun verran asiastani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen huono antamaan neuvoja jos itse en noudata niitä, tämä johtuu osittain luottamus pulasta ihmisiä kohtaan sekä aikaisemmasta taloudellisesta romahduksesta josta en ole toipunut täysin vielä....
- keskity omaan elämääsi hyvinvoinnin lisäämiseksi,ystävyys suhteet ovat tärkeitä
- psykiatrian poliklinikoilla järjestetään ainakin joillakin paikkakunnilla keskustelu ryhmiä masentuneille,vertaistuki on tärkeää.
- keskustelu terapia ei auta kuin helpoissa tapauksissa,suosittelen lukemistoon
mielekkäästi irti masennuksesta Jon Kabat-Zinn
- EFT=emotional freedom techniques ja vastaavat esim.Rosen terapia
vapauttaa kehossa olevat tunne lukot
- Jooga sekä liikunta
- terveellinen paljon hyviä rasvoja sisältävä ruokavalio l.veriryhmän mukainen
http://www.minaolen.com/lehti/art1_202.html on yhtä tehokas kuin lääkitys,ravintolisinä suosittelen omega 3,6,9 hamppuöljyä b-vitamiiniä,sekä mineraalivalmistetta asiantuntevassa luontaistuote liikkeessä neuvotaan kyllä
- et ole vastuussa äitisi hyvin voinnista, kun voit ottaa etäisyyttä asioihin voit itsekkin paremmin ja toimia tilanteen mukaan, syyllisyys on jotain mitä on tuotu ulkopuolelta...
Jos kyseessä on narsismi niin ei voi saada hoitoon.