Dalmatiankoira

pohjis98

Koiran hankkisin 1-2 vuoden päästä. Olen 13 vuotias liikunnallinen tyttö ja etsin iteslleni lenkkeily-, seura- ja harrastuskoiraa. Meillä on aina ollut koiria. Mutta minua mietityttää se, että antaisinko dalmikselle tarpeeksi liikuntaa? Kun sanotaan että dalmis tartteis PALJON liikuntaa. Niin kuinka paljon on se PALJON? Kävisin sen kanssa aamuisin 15-30 minuutin lenkeillä ja sitten koulun jälkeen n.1-1½ tunnin lenkillä vapaana olemiset illemmalla ja leikkimiset. Riittäisivätkö nämä?
Tietysti vanhemmat olisivat mukana koulutuksissa ja muissa asioissa auttamassa. Ja koira lähtisi mukaani melko varmasti kun lähden opiskelemaan. Tutuilla olen saannut tutustua jo tähän ihanaan rotuun

7

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koiran omistaja

      Entä miten vanhempasi asiaan suhtautuvat? En halua olla ilon pilaaja, mutta koiran hoitoon sitoutuu n. 14 vuodeksi. Sinun elämäntilanteesi tulee muuttumaan.
      Jos vanhempasi suostuvat koiran hankintaan, niin mikä ettei. Oletko pitkäpinnainen? Pentuaika temppuineen kestää parisen vuotta, ennenkuin koiruus on enemmän aikuinen. Se tarkoittaa joitakin vahinkoja esim. huonekaluihin, kenkiin tai vaatteisiin.

      Dalmis oppii juoksemaan vaikka pyörän vieressä, kun vaunukoira kerran on. Sitä jotkut kuitenkin paheksuvat. Tuo sanomasi lenkkiaika on hyvä, jos se jatkossakin pitää. Tekemisen puute tuo ne ongelmakäyttäytymiset esiin, joten energiaa se sinulta vaatii.

    • bhgzesdjrtzed

      Dallu urosta en suosittele ensikoiraksi narttu hivenen helpompi haastava homma mutta jos sinulla tahtoa ja halua riitää niin kyllä olen nuoremmillakin dalluja nähnyt ja hyvin toiminut eräällä nuorella tytöllä oli suomen muotovalioksi valittu dallu.

    • dallun omistaja

      Itse omistan 3kk vanhan dalmis nartun ! Olet vasta noin nuori, sinuna odottaisin vielä "ns. oman" koiran hankkimista vaikka sinne asti kun muutat omaan kotiin... koska elämäntilanteesi muuttuu varmasti vielä monen monta kertaa vaikka sanotaan 10vuoden sisällä...

      Dalmiksiin pitää perehtyä perusteellisesti kirjoja lukemalla yms. Aika kovapäinen luonne ja koulutukseen ja lenkkien tekoon ON varattava todella paljon aikaa...

    • dallisti

      Dalmatiankoira ei ole se paras valinta ensikoiraksi ja vaikka sullakin on koiria ollut, niin vanhempasi ovat kaiketi niiden koulutuksesta ja hoidosta enemmän vastanneet? Dalmikset ovat myös todella vahvoja, energisiä ja tarmokkaita koiria, jotka haluavat olla koko ajan menossa mukana ja tekemässä. Koulutettavuudeltaan eivät ole helpoimpia, miellyttämisenhalua ei juurikaan ole. Älykkäitä kyllä ovat ja oppivat nopeasti, mutta toteuttavat oppimaansa vain jos siitä on hyötyä itsellekkin. Vaatii aikalailla määrätietoisen ja jämptin otteen kasvaakseen fiksuksi ja hyvinkäyttäytyväksi & rauhalliseksi koiraksi.

      Lenkkeillä voisi vaikka rehellisesti sanoen koko päivän, ollaan oltu pohjoisessa patikoimassa ja 5h päiväkävelyn jälkeen koira oli edelleen täysillä menossa. Tosin en ole koskaan nähnyt tätä koiraa oikeasti liikunnasta väsyneenä ;) Aivotyötä vaatii päivittäin, tekemistä ja mietittävää tai saattaa lähteä kämppä uuteen sisustukseen. Dalmis on koiramaailman AD/HD sen pari ekaa vuottansa kunnes aikuistuu - jos aikuistuu.

      Mulla tällä hetkellä 2v dalmisuros, kodinvaihtajana "pitovaikeuksien" vuoksi tullut. Eli edellinen omistaja oli ostanut ilmeisesti ulkonäön perusteella koiran ja yllättynyt kuinka aktiivinen rotu oikeasti on kyseessä. Ennen meille tuloaan oli lenkkeillyt tunnin päivässä vapaana ja ollut muun ajan sisällä/ulkotarhassa. Koira jahtasi kaikkea liikkuvaa, hyppi ihmisiä vasten, näykki, varasteli esineitä, tonki roskikset ja kaiken mahdollisen, kaivoi kuoppia, availi laatikoita ja tyhjensi... Ihan vain sen takia, että sillä sattui olemaan tekemisen puutetta. Ja käytös ei loppunut ihan heti vaikka päästiinkin balanssiin koiran liikunnan ja aivotyön suhteen. Liikkuvan jahtaaminen muuttunut pakko-oireeksi josta kärsitään läpi arjen. Toki jahtausvimma on vähentynyt pikkuhiljaa.

      Niinjoo, meillä lenkkeillään tällä hetkellä 15min aamupissatus, 1-2h päivälenkki ja iltalenkki 0,5-1h. Päivälenkillä pyöräillään, kuljetaan metsissä, hölkätään, harrastetaan canicrossia, koirapuistoillaan tai sitten kuljetaan perus remmilenkkiä. Ehdottomasti paras kaveri ikinä lenkkipoluille eikä dalmis kyllä sohvakoiraksi sovi sitten millään! Vaikka kyllähän toi elukka syliin punkee sohvalla nukkumaan ;D

      Kannattaa oikeasti miettiä, että missä menet seuraavat 15v ja kykenetkö tarjoamaan koiralle (mikä tahansa koira) sen vaatiman hoidon läpi opiskelujen, seurustelujen, mahdollisten lapsien, omaan kotiin muuttamisen jne läpi.

    • KeskustelunAloittaja

      Kiitti kaikille vastaajille! On tässä ajanmittaa tullu mietittyä tota koiran hankkimista ja oon tullu niihin aatoksiin, etten ota dalmista. Otan sitten jonkun vähän helpomman rodun. Muttahhhh kiitos viellä kerran noista pitkistä vastauksista! :D

    • Eläinkouluttaja C.

      Ihanaa ettet jääräpäisesti pysynyt kannassasi :)

      Onnnea matkaan ja toivottavasti löydät vielä sen sinulle täydellisen rodun. Minä etsin ja opiskelin eri koiria n. 3 vuotta ennen kuin päätin rodun suhteen, mutta en ole katunutkaan valintaani!

    • dallun omistaja

      Meillä dallunarttu 5v ja dalluksi hirmu rauhallinen. Ei hypi seinille vaikkei joskus pääsisikään yhtä pitkälle lenkille kuin yleensä. Mutta yleensä dallut on tosiaan duracellpupuja, joita en voi suositella kelle tahansa. On myös jääräpää, eli sitä samaa asiaa (älä vedä lenkillä, älä hypi vieraan päälle) ollaan opeteltu koko tämän viisi vuotta ja vieläkään niitä ei "osata" muuta kuin silloin kun koira itse niin päättää.
      Mutta ihana luonne, rakastaa lapsia ja ihmisiä yleensä, pärjää muiden koirien kanssa, turkki on helppohoitoinen, vaikkakin karvoja lähtee yli sallitun määrän. Hyvä lenkkikaveri niin tavislenkille, koirahiihtoon, vetämään lapsia pulkassa, pyöräilemään. Monipuolinen koira.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1478
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1022
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe