Lähteä vai jäädä?

Eli siis tilanne on tämä... Oon seurustellut nyt 3v nykyisen mieheni kanssa.. Hän on kaikin puolin mukava, omaisuutta on, yhdessä asuminen sujuu... MUTTA.. mitään suurta intohimoa en ole koskaan tuntenut. Kuitenkin seksiä on säännöllisesti.

Nyt sitten oon tavannut miehen, joka on vienyt sydämen, tunnen tunteita, joita en ikinä ole tuntenut mieheeni. Kuitenkin voin sanoa rakastavani miestäni, mutta koskaan ei ole ollut mitään suurta hullaantumista. Enemmänkin juuri kiintymystä. Luulen, että tämä uusi rakastumisen kohteeni on myös kiinnostunut, mutta en voi olla 100% varma. Näämme muutaman kerran viikossa erään kurssin parissa. Tänään hän hakeutui juttusille kanssani ja mieletön tunne sisälläni vain voimistui niin että oon mennyt kuin pää pilvissä.

Tilanne on siksi niin vaikea, että järjellisesti mulla on nyt ihan hyvä mies, joka haluaa lapsia ja yhteisen tulevaisuuden, eikä koskaan jättäisi. Toisaalta oon miettinyt, haluanko nyt 25-vuotiaana jäädä niin kaverilliseen suhteeseen, koko loppuelämäkseni. Tavallaan tuntuu epäreilulta miestäni kohtaan tämä uusi rakastuminen toiseen. En vaan voi mitään ja järjen ääntä en enää kuule, varmaan pettäisin tämän uuden kanssa, jos tilaisuus tulisi. En vaan tiedä kun toisaalta järki käskee laittaa stopin tälle uudelle, mutta sydän sanoo jotain aivan muuta.

Mitä siis pitäisi tehdä? Tuntuu, että sydän pakahtuu.
3240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

naiset innostuvat nopeasti, mutta ikävystyvät vielä nopeammin.

Äänestä

Tiedän ja tunnen tunteen Puoliso lähti koska oli toinen sydämessäni ja en saanut koska sydän valittukin oli naimisissa .

En vaan voi mitään ja järjen ääntä en enää kuule

Löysin enkeli palstalta linkin ja ajattelin laittaa jonnekin, koska tiedän , että on rakkauden voima, joka on suurempi, kuin oma voima tai järki. Sinulle toivon nyt ja pian oikean ratkaisun valintaan viisautta ja voimaa.
http://www.youtube.com/watch?v=T31dFWJbIvk

Äänestä

Et halua jäädä lähde ja elä hyvä ihminen!!!Se on sen arvoista vaikka kestäis hetken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


auttakaa!! kirjoitti:

Eli siis tilanne on tämä... Oon seurustellut nyt 3v nykyisen mieheni kanssa.. Hän on kaikin puolin mukava, omaisuutta on, yhdessä asuminen sujuu... MUTTA.. mitään suurta intohimoa en ole koskaan tuntenut. Kuitenkin seksiä on säännöllisesti.

Nyt sitten oon tavannut miehen, joka on vienyt sydämen, tunnen tunteita, joita en ikinä ole tuntenut mieheeni. Kuitenkin voin sanoa rakastavani miestäni, mutta koskaan ei ole ollut mitään suurta hullaantumista. Enemmänkin juuri kiintymystä. Luulen, että tämä uusi rakastumisen kohteeni on myös kiinnostunut, mutta en voi olla 100% varma. Näämme muutaman kerran viikossa erään kurssin parissa. Tänään hän hakeutui juttusille kanssani ja mieletön tunne sisälläni vain voimistui niin että oon mennyt kuin pää pilvissä.

Tilanne on siksi niin vaikea, että järjellisesti mulla on nyt ihan hyvä mies, joka haluaa lapsia ja yhteisen tulevaisuuden, eikä koskaan jättäisi. Toisaalta oon miettinyt, haluanko nyt 25-vuotiaana jäädä niin kaverilliseen suhteeseen, koko loppuelämäkseni. Tavallaan tuntuu epäreilulta miestäni kohtaan tämä uusi rakastuminen toiseen. En vaan voi mitään ja järjen ääntä en enää kuule, varmaan pettäisin tämän uuden kanssa, jos tilaisuus tulisi. En vaan tiedä kun toisaalta järki käskee laittaa stopin tälle uudelle, mutta sydän sanoo jotain aivan muuta.

Mitä siis pitäisi tehdä? Tuntuu, että sydän pakahtuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu