Onko unelmat jo kuolleet..

en pysty luovuttaa ja tarvitsen hänen vastauksen...

Unelmat eivät ole kuolleet. Olet ollut koko ajan mielessä. Toivottavasti ajattelet edes hiukan minua. En olisi saanut nyt perääntyä

Ihania kuvia ,varsinkin tuo viimeinen :)

Suloinen viesti... Kaikki parit tarkoituksella tummia? Sinun kannattaa puhua hänen kanssaan!

Unelmien on joskus hyvä antaa kuolla. Suru kestää aikansa. Kun toinen ei esimerkiksi ymmärrä rakkaudesta mitään tai on petollinen, on turha elätellä unelmia. Unelmilla pitää olla luja pohja; lämpö, aito rakkaus ja välittäminen.

Itse toivon ihmiseltä, joka on halunnut satuttaa tai ainakin satuttanut yhä uudestaan vain sen, että unohtaisi kaiken mitä välillämme oli. En kuitenkaan voisi luottaa, arvostaa ja tuntea niin kuin aiemmin. En päästää lähelleni, sillä miksi päästäisin lähelleni ihmisen joka on satuttanut ja "pettänyt" minut ja sen tunteen joka välillämme oli?

Rakkaus on elämän kallein aarre. Siitä tulee pitää kiinni, jos molemmat ymmärtävät sen arvon. Rakkaudessa ei voi tehdä mitä vain. Itse olen sitä mieltä, ettei rakastettuaan halua satuttaa. Jos toinen satuttaa yhä uudestaan ja uudestaan...ei kyse ole todennäköisesti rakkaudesta.

Kaikki ihmiset eivät usko hyvään...

" Intiaani keskusteli lapsenlapsensa kanssa.
Hän sanoi: "Kaikissa meissä asuu kaksi taistelevaa sutta.
Toinen niistä on paha. Se on viha, pelko, kateus, mustasukkaisuus, suru, ylimielisyys, itsesääli ja valhe.
Toinen on hyvä. Se on ilo, rauha, rakkaus, toivo, tyyneys, nöyryys, hyväntahtoisuus, empatia, totuus ja luottamus ".
"Kumpi susi voittaa?", kysyi lapsi.
"Se, jota ruokit", vastasi vanhus. "

Jos molemmat haluu,mahdollisuus onnistua on 100 %.....

Ehkä niin...en tiedä. Itse ainakin vain haluan tulla unohdetuksi. Ja lähteä kokonaan pois täältä miettimästä...jopa niin että huomenna luovutan koneeni pois, etten eksy tänne. Elän oikeassa elämässä, oikeassa suhteessa...

En usko tällaisiin kirjoituksiin, ikäviin, enkä muihin...

Mun kohdallani ikävä on ainakin totisinta totta.
Mutta totta ettei tänne kannata jäädä.
Yksin on haavat nuoltava.

Ei tarvitse nuolla yksin. On parempia / sopivampia ihmisiä rinnallesi. Mutta tänne ei kannata jäädä. On lapsellista ettei kerro asioita tunteidensa kohteelle, oli tilanne mikä oli...

Jos ikäväsi on totta, voit miettiä niitä virheitä joita olet tehnyt, joilla on merkitystä siihen että hän lähti. Ikävän tunne kuuluu rakkauteen, toki sitä voi muutenkin tuntea...

Kipu ei kestä iäti, lopulta rakkautta ei ehkä jää jos huomaa, että toisen satuttaminen on mennyt liian pitkälle, ollut tarkoituksellista tai ei ole rakkautta. On itselle vapauttavaa jättää sellainen ihminen taakseen. Silloin joku toinen ihminen kuuluu rinnallesi.

Olen kyllä tunteeni ja kaiken kertonut.
Meidän juttu monimutkainen.

Ainut virheeni on se että annoin itseni rakastua enkä pysty ystävänä jatkamaan koska hän
on löytänyt oman rakkaansa.
Omille tunteilleni en mitään voi.

Ei hän tarkoituksella satuttanut. Hän on vain minulle se oikea, minä hänelle väärä...

nähnyt kaipaustani, kun katsoin silmiisi sun etkö havainnut tunteideni määrää, kun olin lähelläsi sun...

Täytyy vain luottaa...sinä minun, minä sinun.

Et ymmärrä rakkautta, jos rakkaus on sinusta virhe tai "annoit itsesi" rakastua. Rakkaus ei ole sokea, vaikka siltä tuntuisi. Rakkaus tunnistaa "omansa" eikä rakastumista voi estää. Rakkaus tietää enemmän kuin ihminen.

En tidä onko noin, että hän on sinulle oikea ja sinä hänelle väärä? Miten voit tai kehtaat tulkita hänen tunteita. Tunteet voivat olla hyvinkin monimutkaisia. Ei sinun tarvitse hänen ystävänsä ollakaan. Mistä tiedät, että hän on löytänyt oman rakkaansa. Voitko olla varma? Et.

En usko, että hän on sinua mitenkään satuttanut. itse olet tainnut olla se paha.

Tunnen etään, joka väitti omalla tavallaan rakastavansa mutta meni naimisiin ja teki lapsia toisen kanssa, mielummin kun selvitti asiat tai ymmärsi, mitä rikkoi siinä...tai sitten ymmärsi muttei välittänyt. ei rakkauden tarvitse moista kestääkään...No, saapa nyt antaa kaiken perheelleen...

Rakkaus on todella unelmien arvoista, kun itse on rakkauden arvoinen!

Onko siitä vasta kolme päivää kun kirjoitin tuon aloituksen? Mulla oli mietintämyssy päässä ja tunteet ihan sekaisin (tai milloin ne ei oo ollu). Tulin kuitenkin tulokseen, että luovutan. Ei tule meitä. Luovun turhasta haaveilusta ja aion aktiivisesti unohtaa.

Jos odottaisin sua, niin odottaisin turhaan, koska et sä mua muista etkä sä musta välittänyt. En jaksa enää itkukohtauksia ja haikein mielin nyt luovun tästä jutusta. Ei tää todellakaan ole ollut mikään helppo päätös, mutta tiedän varmasti, että näin mun pitää vaan nyt tehdä: unohtaa. Surullista, että ei tullut koskaan meitä... Tunne kuitenkin olevani idiootti kun näin kauan jaksoin kuvitella ja haaveilla...:(