arka asia

synnytys pelottaa

mies ei tullut esikoisen synnytykseen. Olimme juuri tavanneet kun vauva sai alkunsa. Olimme myrskyn keskellä koko raskausajan. Mies halusi lapsen samoin minä. Riitoja oli paljon. En vaatinut mitään,halusin vain tietää aikooko olla isä vai ei,pärjäisin yksinkin. Ei osallistunut ultriin ym. En osannut sanoa haluanko hänet synnytykseen. Kun lähtö tuli,synnytin ennenaikaisesti ja yksin. En saanut miestä kiinni,vaikka tiesi että olin sairaalassa. Olin onnellinen lapsesta,mutta koskaan en unohda sitä yksinäisyyttä,hylkäämistä ja häpeää. Selitykseksi sain jotain ympäripyöreää,ettei kuullut puhelinta,eiku akku loppu eiku eiku eiku...jatkoimme perheenä ja asiat on puhuttu läpi ja asiat on seesteytyneet. 2 on tulossa ja synnytys pelottaa jos joudun taas synnyttämään yksin. Ei miestä voi vaatia olemaan 24/7 vahtimassa milloin lähtö tulee. Eliekö jo ihan epärealistinen pelko??? Olen menossa pelkopolille juttelemaan lapsen ennen aikaisuuden takia,koska sekin pelottaa, että jos tämäkin ja olen ihan yksin tilanteessa taas. Syytän itseäni ja häpeän tapahtunutta, vaikkei se minun vikani ollutkaan. Pää vaan ei kestä kokea samaa uudestaan. Eniten pelottaa yksinäisyys ja se että pitäis yksin pärjätä.

3

479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niiin...

      Sama tilanne, paitsi että miesystävä päätti suhteemme samantien. Olemme muutamaan otteeseen yrittäneet keskustella, aika tuloksetta. Vielä vajaa 2 kk laskettuun aikaan.. Olen, ja kaikki ovat aika järkyttyneitä hänen käytöksestään, eivätkä olisi uskoneet sitä hänestä, minä tavallaan ymmärränkin, mutta silti.. Toisaalta helpomman ja toisaalta raskaamman tilanteesta tekee se, että olen ollut todella yksin ennenkin. Aiemmasta suhteesta on kaksi lasta ja erosin heidän isästään lopulta juuri siksi, että olin vuosia henkisesti aivan yksin. Tämä suhde tuntui todella erilaiselta, mutta näin kävi, eikä hänestä ilmeisesti ole minkäänlaiseen vastuunkantoon.
      Olen kuitenkin ylpeä omasta vahvuudestani, tässäkin.

    • 33+3

      Jospa hommaisit itsellesi doulan mukaan?

    • emoli

      Tietääkö miehesi, kuinka paljon asia sinua surettaa/ pelottaa?
      Jos ei, niin kannattaisi varmaan vielä ottaa asia puheeksi.
      Ole myös avoin hänen näkökulmalleen. Sille todelliselle syylle .. eiku.. eiku .. viittaa siihen, että hänellä on joku asia mielessään, jota ei ole sinulle uskaltanut/ osannut kertoa. (miehelläkin voi olla kova synnytys pelko)
      Tuo nimimerkki 33 3 ehdotus doulan mukaan ottamisesta on oikeasti miettimisen arvoinen vaihtoehto. Ei kaikista miehistä ole synnyttämään. Joskus siitä, että mies on mukana synnytyksestä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      126
      8897
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      145
      5374
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3825
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      131
      3585
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2634
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      358
      1562
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1557
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      71
      1410
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe