Tavatessani uuden ihmisen uskallan tehdä aloitteen ja jutella smal talkia.
Mutta kun perusasiat on kysytty ja pitäisi kehittää jokin jatkuva keskustelu tai hauska aihe olen hiljainen. Silloin tällöin sanon jotain, pakotan itseni juttelemaan. Se on kuitenkin mielestäni yleensä tylsää eikä oikein mikään aihe kiinnosta oikeasti. Ryhmässä keskustelu etenee minulle liian nopeasti eikä jutut mene perille, enkä kehtaa olla koko ajan kysymässä "ai mitä". Sitten olenkin jo pudonnut täysin kärryiltä ja olen varmasti tehnyt ryhmässä puhumattomuuden ennätyksen. Minulla ei myöskään ole hyvä yleissivistys eikä tietoa asioista, enkä ole kovin fiksu ainakaan painostavassa/jännittävässä keskustelutilanteessa ja viimeisetkin tiedonmurut katoaa päästä. Jonkun aikaa jaksan keskustella niitä näitä mutta sitten muuttuu niin vaivalloiseksi että olen mieluummin hiljaa. Edes tutun ja turvallisen ihmisen kanssa en ole mikään papupata vaan saattaa mennä kauankin hiljaisuudessa. Olen myös miettinyt että olen vain niin itsekäs ja laiska kun en pysty viihdyttämään toisia jutuillani, mutta itse tykkään vaan kuunnella ja
Tämä tietenkin aiheuttaa niitä vaivaantuneita hiljaisuuksia ja on vaikeuttanut ystävyyksien syntymistä. Miten sitä osaisikaan ottaa rennosti ja saada ihmiset pitämään minusta siitä huolimatta että olen hiljainen, mikä näyttää olevan huonoin puoli ihmisessä ikinä...?
Mutta kun perusasiat on kysytty ja pitäisi kehittää jokin jatkuva keskustelu tai hauska aihe olen hiljainen. Silloin tällöin sanon jotain, pakotan itseni juttelemaan. Se on kuitenkin mielestäni yleensä tylsää eikä oikein mikään aihe kiinnosta oikeasti. Ryhmässä keskustelu etenee minulle liian nopeasti eikä jutut mene perille, enkä kehtaa olla koko ajan kysymässä "ai mitä". Sitten olenkin jo pudonnut täysin kärryiltä ja olen varmasti tehnyt ryhmässä puhumattomuuden ennätyksen. Minulla ei myöskään ole hyvä yleissivistys eikä tietoa asioista, enkä ole kovin fiksu ainakaan painostavassa/jännittävässä keskustelutilanteessa ja viimeisetkin tiedonmurut katoaa päästä. Jonkun aikaa jaksan keskustella niitä näitä mutta sitten muuttuu niin vaivalloiseksi että olen mieluummin hiljaa. Edes tutun ja turvallisen ihmisen kanssa en ole mikään papupata vaan saattaa mennä kauankin hiljaisuudessa. Olen myös miettinyt että olen vain niin itsekäs ja laiska kun en pysty viihdyttämään toisia jutuillani, mutta itse tykkään vaan kuunnella ja
Tämä tietenkin aiheuttaa niitä vaivaantuneita hiljaisuuksia ja on vaikeuttanut ystävyyksien syntymistä. Miten sitä osaisikaan ottaa rennosti ja saada ihmiset pitämään minusta siitä huolimatta että olen hiljainen, mikä näyttää olevan huonoin puoli ihmisessä ikinä...?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen itse ihan samanlainen. Ehkä sillä erotuksella, että mulla on kyllä fiksuja ajatuksia, mutta ne tulee usein mieleen vasta sen tilanteen jälkeen ja sitten käyn mielessä asioita joita olisi "pitänyt" sanoa jos olisin ollut nopeampi. Tai sitten ajatukseni on vähän liiankin syvällisiä keskustelun pinnalliseen sisältöön nähden. Seuraan ja kuuntelen kyllä sujuvasti mutta jotta aktivoituisin sanomaan jotain niin se vaatii sen että pitää tulla sopiva, hiljainen, ehkä pidempikin tauko, jolloin saan miettimisaikaa, niin sitten laukaisen jotain lyhyttä ja ytimekästä. Ellei sitten joku kovaääninen ehdi alkaa papatustaan juuri samaan aikaan. Mutta se että uskaltaa tehdä aloitteen on jo paljon, koska jos toinen osapuoli on puheliaampi niin hän ei muuta tarvitse kuin vähän small talkia käynnistyäkseen jolloin sinä voit jäädä hiljaiseksi. Ole vaan oma hiljainen itsesi, äläkä välitä niistä jotka ei sitä ymmärrä. Ei sun tarvitse muuttaa itseäsi muiden takia. Etsiydy vaikka muiden hiljaisten seuraan tai vaihtoehtoisesti sellaisten jotka pälpättää sinunkin puolestasi. Tärkeintä on oppia itse pitämään itsestään niin sitten se heijastuu susta ulospäin ja muutkin huomaa että sussa on jotain pitämisen arvoista.
no joo, mulla kuitenkin sama että on fiksuja ajatuksia mutta niitä ei vaan ehdi muodostamaan spontaanisti. olen parempi kirjoittaessani. kiitos vinkeistä.:)