ollut mitään mitä kuvittelin. En nyt tarkoita että huono ihminenkään, mutta taisi tässä asiassa taas vaaleanpunaiset lasit tehdä tepposet. Ei muuta kun uusia seikkailuja kohti. :)
Ei hän
kolkko olo jäi
15323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Niin ja tämänhän sinäkin tiedät sanoa tutustumatta edes koko ihmiseen ?
Kyllä koirat uskaltaa muhun tutustua, mutta ei ihmiset. Ihmiset on ihan outoja.
Ai niin mutta eihän koirat tee itsemurhia ja tapa tahallaan lajitovereitaan ja muita sekopäisyyksiä toisin kuin ihminen.
Kyllä koirat saattavat tappaa toisiaan. Olen nähnytkin kuinka kulkukoira raateli toisen kuoliaaksi reviirikiistan seurauksena. Koirapuistoissa ja puistoissahan noita joskus sattuu myös. Sitten epäitsenäinen omistajaansa ikävöivä koira saattaa tehdä itsemurhan esim. olemalla syömättä.
Ei minustakaan ,ihan hän oli itseään täynnä mokomakin ilveilijä
ja lisään viellä ,että oli teeskentelijä ja suurin mahdollinen poseeraaja.
ja edelleenkin tämä on ihan tyhmää haukkua ihmisiä tutustumatta. Kyllä mäkin voisin haukkua sut/hänet maan rakoon mutten sitä tee kun en sinua kunnolla tunne ja ihmisillä on monia syitä käyttäytyä miten käyttäytyy... Yrittäkää ymmärtää ihmiset toisianne jos vain suinkin mahdollista.
Huono jos vain kuvitellaan ,eikä edes haluta tutustua kunnolla.??
Se jos mikä kertoo ihmisestä jotain
Siis mennään kuin kauppaan katselemaan tavaroita ja vahinkossa ostetaan sellainen ,joka ei miellytäkkään lopulta.
Tiedän sinunlaisia ihmisiä ,annan heidän selittää aikansa ja nostaa itsensä korkeimmalle korokkelle,kun tulee h-hetki potkasen sen jakkaran jalkojesi alta.
Olet niitä yli-ihmisiä, vai?
En vaan aloittaja luulee olevansa sitä
ja Ap:llä menee viellä aikaa ,kunnes huomaa ..ettei riittä että pelkkiä tavaroita rakastaa!!
hän oli varmaan omanlainen ja sinä toisenlainen.
pidit sitä pelkkänä seikkailuna niin eipä ihme ... !
maailma.
Harvoin on ihminen juuri sitä mitä kuvittelet. Erityisesti, jos jätät tutustumisenkin väliin.
Ei muuta kun vaaleanpunaiset lasit silmille ja uusia seikkailuja kohti ; )