Satakuntalaiset ruotsalaisia?

Björn E. Borg

Ovatkohan porilaiset ja muutkin satakuntalaiset alun perin ruotsalaisia? Vaarini, joka asui suunnilleen Porin ja Tampereen puolivälissä periaatteessa täysin suomenkielisellä alueella, puhui tähän tapaan:

"Hollaas tota plankkua minnuuti, mää räknään ton takstoolin plassia, että millai se siihen tars tällätä."

Noin puhuivat kaikki vanhemmat ihmiset siihen aikaan noilla seuduin. Vanha Porin murre on vielä ruotsalaisvoittoisempaa kuin tuo sisämaan puhetapa. Täällä Porin murteen sanakirja:

http://www.hallituskatu14.com/dict

44

2322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Björn E. Borg
      • mottorikelka

        Tuon mukaan osa lappilaisistakin on siis hurreja.ilmankos niin ahneita tukiaistensa kanssa.

    • itä-porin kingi

      Kartasta on vedetty väärä johtopäätös.
      Ruotsalaiset ovatkin porilaisia, ei toisinpäin.

      • Björn E. Borg

        Voipi olla niinkin. Kieli kuitenkin todistaisi asian olevan päinvastoin. Porilaiset ovat unohtaneet ruotsin, mutta murteessa on säilynyt paljon ruotsinkielisiä piirteitä ja sanastoa. Vanhoilla porilaisilla ruotsinvoittoisuus oli huomattavaa. Lisäksi ihmiset täällä ovat Lindrooseja, Grönmaneja, Forsbackoja, Stenforseja jne. vaikka ovat nykyään täysin suomenkielisiä.

        Kielitieteilijöiden mukaan kielenvaihtoa tapahtuu (pystymme sen kyllä toteamaan itsekin siirtolaisista ym.), mutta syrjäytyneestä kielestä jää usein piirteitä siihen uuteen kieleen, joka on omaksuttu. Satakuntaan asettuneet skandinaavit ovat vähitellen vaihtaneet kielensä suomeen, mutta kieli vilisi ruotsalaisuuksia erityisesti vielä 50-100 vuotta sitten. Nuoremmat eivät tietenkään enää puhu samanlaista Porin murretta kuin entisajan porilaiset.

    • Björn E. Borg

      Yksi esimerkki kielenvaihdosta. Rollo-niminen viikinki teki 1100 vuotta sitten sotaretkiä Ranskan rannikolle ja Seine-joelle. Vuonna 911 kuningas Kaarle Yksinkertainen teki hänen kanssaan sopimuksen: Rollo sai kuninkaan tyttären ja nykyisen Normandian alueen hallintaansa. Vastineeksi Rollo lupasi puolustaa rannikkoa muita viikinkejä vastaan. Hän omaksui myös kristinuskon.

      Normandiassa ei pohjanmiesten tulosta huolimatta alettu puhua norjaa, tanskaa tai ruotsia, vaan sopeutuvaiset skandinaavit omaksuivat muinaisranskan muutamassa sukupolvessa. Samoin kävi Englannissa, vaikka normannit sielläkin nousivat hallitsevaan asemaan. Heidän kielekseen tuli englanti, johon jäi pohjoismaisia vaikutteita. Myös Englannin nykyiset kuninkaalliset ovat Rollon sukulaisia:

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Grave_of_Rollo_of_Normandy.jpg

    • ??

      Richard Kittlesin tutkimusryhmä raportoi jo vuonna 1998 suomalaisten Y-DNA-variaatiosta. N. 55% suomalaisista miehistä (ja suurimmalla osalla itäsuomalaisista) on haploryhmä N3. Näillä suomalaisilla on mtDNA eurooppalaista, joten kokonaan uralilaisia he eivät ole. Suurimmalla osalla jäljelle jäävistä miehistä ja siis suurimmalla osalla länsi- ja merkittävällä osalla eteläsuomalsista on I1 ja nimenomaan pohjoismainen variaatio siitä, joka on yleinen vain Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Esim. tanskalaisilla yleisempi muoto on keskieurooppalainen anglosaksinen variaatio I1:stä.

      Tässä Kittlesin ryhmän tutkimuksesta:

      "Our results argue against the single-origin model. Specifically, we find evidence that the initial group of settlers provided a substantial contribution (55%) to the present Finnish Y chromosome gene pool. These settlers were of Asian ancestry and were followed by a second, genetically distinct wave of settlers. This second group, possessing haplogroup B, may have arrived in Finland with the wave of agriculturists who shaped much of the genetic landscape of Europe (Sajantila and Paabo 1995). These estimates are consistent with archeological data that suggest that the first settlers were Uralic speakers who arrived 4,000 years ago (Fodor and Czeizel 1991) and that a later group settled along the southern shores 2,000 years ago (Luho 1976)."

      Eli oikeasti uralilaiset tulivat Suomeen 4000 vuotta sitten ja ruotsalaisten ja länsisuomalaisten edeltäjät 2000 vuotta sitten, jolloin ei vielä ollut viikinkejä. Tuolloin ei ollut vielä nykyruotsalaisiakaan, vaan heidän edeltäjiään, joilla I1:stä oli enemmän kuin nykyruotsalaisilla. Myöhemmin Ruotsiin muutti saksalaisia ja brittejä, joka muokkasi ruotsalaisten geeniperimää. Suomeen näitä keskieurooppalaisia ei tullut, ja siksi Suomessa on hyvin vähän R1b:tä, joka on Ruotsissa yleinen haploryhmä.

      Länsisuomalaiset, etenkin satakuntalaiset ja myöskin varsinaissuomalaiset polveutuvat siis suurelta osin ns. varhaisista germaaneista,. Nykyruotsalaiset taas polveutuvat sekä näistä varhaisista että myöhemmistä, Keski-Euroopasta tulleista germaaneista.

      Huomatkaa, että väestön siirtymisen tuloksena Satakunnassakin on N3:sta kuten muuallakin Suomessa mutta kuitenkin aika vähän.

      Länsi- ja Itä-Suomen kulttuurilliset erot näkyivät vielä 1000 vuotta sitten.

      "However, archeological evidence supports the dual-origins model, with considerable cultural differences between
      eastern and western Finland. The cultural differences,
      which include eastern and western varieties of
      plows, sleighs, and architecture (Luho 1976; Vilkuna
      1976), date back almost 1,000 years (Hajdu 1975)."

      • Björn E. Borg

        Mikä näkemys sulla on tästä kieliasiasta? Nykyiset Suomen "rantaruotsalaiset" (jotka ovat myöhäisiä tulokkaita) esim. Närpiössä ja siitä pohjoiseen puhuvat todellakin ruotsia, mutta Satakunnassa vielä jokin aika sitten vanhimmat ihmiset puhuivat suomea, joka oli täynnä ruotsalaisperäistä sanastoa. Erityisen hyvä esimerkki on juuri vanha Porin murre, mutta sisämaassakin on tuota vaarini käyttämää "takstooli"-murretta puhuttu.

        Onko kyse vain lainasanoista (joita olisi ihmeellisen paljon) vai siitä, että täälläkin on aiemmin ollut ruotsin kieli vallitsevana?

      • ??
        Björn E. Borg kirjoitti:

        Nämä länsi- ja itäsuomalaisten väliset erot ovat kyllä todella suuria. Kittlesin tutkimus demonstroi tätä:

        "Figure 2 (above) depicts the geographic distribution of haplotypes A/49 and B/69. Interestingly, haplotype A/49 was found in highest frequency in the eastern provinces of Northern Karelia, Kuopio, and Kymi. The most striking of these provinces is Northern Karelia, where 50% of males possess haplotype A/49, whereas only 2% possess haplotype B/69. The opposite pattern is observed in the southwest."

        B/69 on siis haplotyyppi, joka kuuluu I1a-haploryhmään. Satakunnassahan n. 50% miehistä on I1. Kittlesin tutkimuksen mukaan Pohjois-Karjalassa 50% miehistä on N3-haploryhmään kuuluva haplotyyppi A/49 ja 2% haplotyyppi B/69, kun taas Länsi/Lounais-Suomessa asia on päinvastoin eli 50% on B/69 ja 2% N3. Geenitutkimuksissa Satakunnan alueeseen viitataan sanalla Southwest, koska se on etelässä verrattuna muuhun Länsi-Suomeen, esim. Pohjanmaahan. Koska vain 2%:lla tietyssä osassa Länsi-Suomea on geenejä, joita on 50% pohjoiskarjalaisista, ovat geneettiset erot todella suuret, ja käytännössä länsi- ja itäsuomalaiset eivät ole sukua toisilleen, ja heillä on eri alkuperä.

      • Dominavanhapiika
        ?? kirjoitti:

        ??-nimimerkillä kirjoittava rasisti onkin geeniasioihin perehtynyt tutkijan koulutuksen saanut älykääpiö, jonka omasta mielestään erinomaiset geeniperinnät, dominanttisuutta tyydyttävä ammattialan luoma ylivertaisuusharha ja ylimielinen ego yhdessä kokoomuslaisen toistenpäällekusemisoikeutusoppinsa ja puutteellisen vanhanpiian seksuaalisen tyydytyksen alhaisen tason kanssa ovat tehneet hänestä vaarallisen epäinhimillisen aivokääpiön, yliopiston käytävällä miesopiskelijoiden seksuaaliseen potenssintasoon ajatuksissaan keskittyvän kuivan runkkarin.
        Vaarallinen kuin Hitler!

      • Ahlqvist KKK
        Dominavanhapiika kirjoitti:

        Tämä ??-kirjoittaja on tunnistettu.
        On naaraspuolinen maisteri jolla on pienen pieni penis, käynyt armeijan ja on ollut alikessu.
        Tunnetaan tyhjäntoimittajadominanttina, joka kasvattaa hiiriä ja haaveilee poliiseista.

      • kristallipallonäkymä
        Ahlqvist KKK kirjoitti:

        Tämä ??-kirjoittaja on tunnistettu.
        On naaraspuolinen maisteri jolla on pienen pieni penis, käynyt armeijan ja on ollut alikessu.
        Tunnetaan tyhjäntoimittajadominanttina, joka kasvattaa hiiriä ja haaveilee poliiseista.

        Opiskeluaikana tämäntyyppinen nainen oli löysäperäistä plaatua. Bileissä sai ken tahtoi.
        Epäsiisti ja dominoiva roskis johon sai tyhjentää paineitaan.
        Siinä näkymä rotuoppiaan jakavasta horotieteilijästä.
        Nykyisin maisteri. Kukaan täysjärkinen ei voi elää parisuhteessa tuon luuskan kanssa.

      • aR(C)Topolis
        kristallipallonäkymä kirjoitti:

        Opiskeluaikana tämäntyyppinen nainen oli löysäperäistä plaatua. Bileissä sai ken tahtoi.
        Epäsiisti ja dominoiva roskis johon sai tyhjentää paineitaan.
        Siinä näkymä rotuoppiaan jakavasta horotieteilijästä.
        Nykyisin maisteri. Kukaan täysjärkinen ei voi elää parisuhteessa tuon luuskan kanssa.

        Sinutkin itäsuomalainen pottunenäinen, leveäperseinen kaskenkaataja on tunnistettu. Itke puuttuvia geenejäsi! :)

    • ??

      Varmasti nuo 2000 vuotta sitten tulleet länsisuomalaisten esi-isät ovat jotakin germaanista kieltä puhuneet. En tiedä, onko sillä mitään yhteyttä Satakunnan nykyisiin murteisiin.

      • Björn E. Borg

        Satakunnan murteiden germaaniset sanat ovat selkeästi muunnoksia ruotsin kielen vastaavista (nestuuki, prunni, baadata jne.), joten ne eivät välttämättä pohjaudu kovin vanhaan kielimuotoon. Vanhoja germaanisia lainasanojahan ei välttämättä edes tunnista germaanisiksi (esim. aalto, hame, paita, hauta, rauta), mutta satakuntalaismurteiden sanat ovat vain hiukan muuntunutta ruotsia.

        Se tässä ihmetyttääkin, kun Porin seutu ja sisempi Satakunta eivät varsinaisesti kuulu "rantaruotsalaisten" alueeseen. Jossain Huittisissa, Sastamalassa tai Kiikoisissa ei ole oltu edes välittömässä kontaktissa suomenruotsalaisiin, silti siellä ruotsinsekainen murre on ollut erittäin tyypillinen. Toisaalta Porin seudun sukunimissä ruotsinkielisten nimien osuus on huomattava.

      • svenssoni000

        Porin murre - oikea siis - lienee myös ainoita suomes joka erotta yksi ja monitäryärrän, kuten ruattin ruatti. ykstäryärrä kirjotetaa d:llä ja lausutaa ykstärynä, ei monitärynä niinku pohjammaall

    • Björn E. Borg

      Myöskään Satakunta-nimen alkuperää ei ole kyetty lopullisesti selvittämään. Osassa Ruotsia oli muinoin käytössä hundare-järjestelmä, jossa tietyltä alueelta muodostettiin sadan miehen vesillä liikkuva sotajoukko. Sata miestä jaettiin kahdeksaan tolftiin eli 12 miehen osastoon. Yhteen laivaan mahtui kaksi tolftia eli 24 miestä plus perämies. 8 tolftia plus 4 perämiestä on yhteensä sata.

      Historiallinen Satakunta oli paljon laajempi kuin nykyinen:

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Historical_province_of_Satakunta_in_Finland.png

      Muinaisessa Satakunnassa oli kahdeksan suurpitäjää, joten jokainen pitäjä olisi siis voinut varustaa yhden tolftin. Satakunta osana ruotsalaista hundare-systeemiä on mahdollinen, mutta asiasta ei ole varmoja todisteita.

      • vrt. ainakin

        Tuntuu, että kokoomus toistaa tuon "kasikunnan" mallin kuntauudistuksessa, vaikka kuntaliitokset ovat vielä kesken: Rauma, Eura, Huittinen, Pori, Harjavalta, (Nakkila-Ulvila), Kankaanpää ainakin.

    • Coast to Coast

      Ulvila jo ennen Poria oli kaupunki meren rannalla. Jos meren toisellapuolen on Ruotsi niminen maa niin jos aikoi merellä seilata niin ruotsinkieltä on ollut hyvä osata.

      Siis kun kaikki kulkeminen tapahtui merillä niin rannikon ihmiset ymmärsivät toisiaan - puhutulla kielellä - ja siten he edesauttivat kansaivälistä kauppaa ja kulkemista maasta toiseen.

      • Björn E. Borg

        Ulvilan porvarit asioivat Tukholman lisäksi erityisesti Saksan Stralsundissa. Osaksi ulvilalaiset kauppamiehet olivatkin saksalaissyntyisiä (1500-luvulla Bulder, Sälle, Sundergelt). Tallinnassakin ehkä käytiin, myös siellä kauppa oli vahvasti saksalaisten käsissä.

        Ulvilan porvareilla oli ns.puoteja Pohjanmaan rannikolla. Mustasaaressa tiedetään ulvilalaisen Staffan Anderssonin (lempinimi Träfot = Puujalka) pitäneen puotia vielä siinäkin vaiheessa, kun ulvilalaiset oli pakotettu muuttamaan Helsinkiin. Ulvilan pormestareista tiedetään ainakin Mårten Olsson. 1500-luvun puolivälissä kirkkoherrana oli Bengt Magnusson. Myös suomenkielisiä nimiä (Nurkka, Kiusa) on Ulvilan porvareilla tuolloin ollut.

    • Heija, heija, Fint!

      On hienoa olla ruotsalaisesta perimästä! Jotenkin itsestäni on aina tuntunutkin, että me porilaiset olemme jotenkin ylväämpiä ja hienompia ihmisiä kuin muu suomalainen junttikansa.
      Pidetään yllä ylväitä perinteitämme ja opetellaan puhumaan enemmän ruotsia ihan arkipäivässämmekin niin saataisiin hidastettua sekottumistamme valtaväestöön.

      • Björn E. Borg

        Palaan tuohon geenikarttaan ja nimimerkin ?? selvitykseen asiasta. Ruotsissa on siis vanhempaa ja uudempaa väestökerrostumaa. Satakuntalaiset olisivat tuota vanhempaa - mahdollisesti gootteja? Uudempi keskieurooppalainen/brittiläinen perimä Ruotsissa edustaisi lähinnä kelttejä?

        Olen jostain lukenut, että ala- ja ylä-alkuiset alueiden nimitykset (kuten Ruotsin Uppland) olisivat tyypillisesti goottilainen piirre. Satakuntakin oli aikoinaan jaettu Ala- ja Ylä-Satakuntaan. Suur-Ulvilan pitäjä oli jaettu neljänneksiin, nimeltään mm. Alinen neljännes ja Ylinen neljännes.

      • björneborgar :s

        Väärin. Porilaiset juuri ovat suomalaisia juntteja pahimmillaan. Itse uskon ruotsinkielisten murresanojen yms. periytyvän kaupankäynnistä meren toisella puolen kuten nimimerkki "coast tu coast" mainitsi. Joten pyydän, älä leiju porilaisuudellasi tai voit saada itä-helsingissä turpiin.

    • K. A Qvist, FM, piru

      Björn E. Borg ja "??" on sama runkkari samasta happoryhmästä ja geenikartasta.
      Isä on kommunisti ja äiti työtä vieroksuva itäsuomalainen häirikkö Porkasta.
      Tytär on avioliitossaan ja muissakin ihmissuhteissaan epäonnistunut ja katkeroitunut. Purkaa seksuaalista painettaan nettiin ja haaveilee XXXXXL-kokoisesta Dildosta, mustasta dildosta.
      Suojelupoliisin kannattaisi selvittää tyypin ID ja pistää seurantaan.
      Mielipiteet ovat natsin. Ylistää germaanista geeniperintää ja ruotsalaista alkuperäänsä, kun oma nimi sattuu olemaan ruotsinkielinen.
      Harrastaa rotuoppia-ylistävää kirjallisuutta ja itsetyydytystä aamuin, illoin sekä laboratorion vessassa useita kertoja päivisinkin.
      Nymfo.

      • *****

        Haittaako teitä noin kovasti, jos Porissa on kaksi tai kolme ihmistä, joita kiinnostaa esim. historia - eikä ainoastaan Siwasta ostetun mäyräkoiran hinta suhteessa toimeentulotuen ostovoimaan?

      • nymfotutkijalle
        ***** kirjoitti:

        Haittaako teitä noin kovasti, jos Porissa on kaksi tai kolme ihmistä, joita kiinnostaa esim. historia - eikä ainoastaan Siwasta ostetun mäyräkoiran hinta suhteessa toimeentulotuen ostovoimaan?

        2kertaa piikaa perseeseen= 2 x pii k /ccn

      • olet hyvä eiku paras
        ***** kirjoitti:

        Haittaako teitä noin kovasti, jos Porissa on kaksi tai kolme ihmistä, joita kiinnostaa esim. historia - eikä ainoastaan Siwasta ostetun mäyräkoiran hinta suhteessa toimeentulotuen ostovoimaan?

        Historiasta copy/paste-menetelmällä luotu dokumenttisi tarkoitus on osoittaa vain kuinka ylivertainen oletkaan kun olet akateeminen runkkari. Et osaa mitään yhteiskunnallisesti tarkeää työtä. Oppisi ovat nulliteettia. Arvottomia.
        Olet narsisti.

      • per se
        nymfotutkijalle kirjoitti:

        2kertaa piikaa perseeseen= 2 x pii k /ccn

        2kertaa piikaa perssseeseen= 2 x pii k /ccn

    • Koti Asuntona

      Moni ei ymmärrä sukututkimuksesta mitään ja geenit ovat jo niin pieniä ettei niitä pelkällä silmällä voi edes nähdä !

      • Björn E. Borg

        Sukututkimus on paljon helpottunut, kun kirkonkirjoja alettiin digitoida ja ne ovat netissä saatavilla. Lisäksi esim. Länsi-Suomen kartanoista ja talonpoikaistaloista on talonhaltijaluetteloita, jolloin usein pääsee sukuja seuraamaan ainakin 1500-luvulle asti. Kustaa Vaasan aikanahan alkoivat tarkat voudintilit.

        Tilattoman väestön sukujen tutkiminen on hankalampaa, samoin sotilaiden: Ruotsin ruotuväessä suomalainen sotilas sai yleensä nimekseen ruotsinkielisen adjektiivin (esim. Lång, Glad, Färm). Samalla usein häipyi kirjoista isännimi, jonka avulla olisi ollut mahdollista hakea aiempia sukupolvia.

        Niin pitkälle ei sukututkimuksen avulla kuitenkaan pääse, että selviäisi jonkin tietyn alueen asukkaiden varhainen alkuperä.

    • Björn E. Borg

      Kauhean aggressiivisia purkauksia on tähän keskusteluun yhtäkkiä ilmestynyt. Menneekö tääki flätinä pränkkäämiseks?

    • Jagr Pääjärvi

      Oliko osa porilaisista Ruotsin puolella ?

    • urban viking pori

      Olemme siis ehtoja viikinkejä :D

    • 6 - 1 Bratislava

      Ei varmaa kauhian moni ollut eilen liekeissä kun Ruotsi voitti 5 - 0 Suomen Tukholmassa...

      vai oliko joku Porissa rutsin puolella ?

    • Björn E. Borg
      • soldaatti7

        ei ruattalaisasutus ollu (pelkästää) viikinkejä. tääl oli ruatti valla loppuu asti varuskunta

    • lilla fråga?

      Meidän Satakuntalainen suku oli jostain syystä äidinkieleltään ruotsalainen alunperin. Nyt puhutaan vaan suomea.
      Miksi näin?
      Ruotsalaisiako tässä sittenkin ollaan?

      • Mul kans

        Samoin on oma porilainen ja ylä-Satakuntalainen sukuni tyystin ruotsinkielinen taustaltaan. Yhä iso osa suvun sukunimistäkin on ruotsalaisperäisiä. Kielenvaihto suomeen on tapahtunut ilmeisesti hiljalleen.

      • Rågelius
        Mul kans kirjoitti:

        Samoin on oma porilainen ja ylä-Satakuntalainen sukuni tyystin ruotsinkielinen taustaltaan. Yhä iso osa suvun sukunimistäkin on ruotsalaisperäisiä. Kielenvaihto suomeen on tapahtunut ilmeisesti hiljalleen.

        Joo, siis meillä mitä nyt tiedetään, niin ruotsi on ollut äidinkieli joskus 1700- luvun loppupuolella mutta suomenkieltäkin jo vähän osattu.
        Itselleni oli vähän ylläri tämmöinen. Luulin suvun olevan suomalainen alunperin.
        Mutta eikös tuo kieliasia kerro jotain alkuperästä kun kuitenkin ihan köyhistä talollisista on kyse eikä mistään sivistysruosinkielisistä.

    • Tuntuu, että puhe jota Björn E. Borg tutkaillee on tuolta Kokemäki-Huittinen alueelta. Suku ´meikäläisellä on sielläpäin ja samanlaiselta puheenparsi vaikuttaa kuin heilläkin.

    • Ahahhha
      • Puute kartassa

        Neanderthal area puuttui, nyt me ei tiedetä mistä meidän rehtori on kotosin:D
        Toisaalta sillä o vitunka välii, kaikki ollaan tuolta itäkautta Afrikasta tultu, matkanvarrella siitoksia ristiin-rastiin, saattaa olla vähän vuohtakin joukossa :D

    • PALMGREN!

      Palmgren suku on Jumalten suku.

    • legoryhmä 3

      Vaarisi oli varmaan sitten joku svedupelle.Älä yhdistä omaa kakkaa sukuasi muuhun Poriin.

    • geenit

      Olen kuullut tällaisen todelta kuullostavan tarinan. 1500-luvulla ajoi ruotsalainen kauppa-alus karille nykyisen Porin edustalla. Aluksesta pelastuivat rantaan ainoastaan kokki ja evääksi mukaan otettu emakko. Näin Pori sai sitten alkunsa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      816
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe