Kirjoitin toimitukselle palautteen viimeisestä huostaanottoartikkelista, mutta koska sen lähettäminen sinne ei onnistunut, siirrän palautteeni tälle palastalle:
Tervehdys toimitukselle!
Niin ansiokas kuin Meidän Perhe -lehti onkin sisällöltään, niin huostaanottoa koskevaan artikkeliin lisään muutaman tarkennuksen.
Ensinkin otsikko "Kun mikään ei enää auta" ei pidä paikkaansa niissä kunnissa, joissa säästöt koskevat myös lakisääteisiä avohuollon tukia tai esim. koulujen erityisopetusta. Viime syksynä Lastensuojelun keskusliiton julkaiseman sosiaalityöntekijöille tehdyn haastattelun perusteella kävi ilmi, että 48 %:ssa huostaanottoja ei avohuollon tukia ole tarjottu asiakkaille ollenkaan, vaikka lastensuojelulain mukaan niin tulisi tehdä.
Lisäksi turhan monessa kunnassa tarjottu tuki on vain ns. lumetukea eli lastensuojelun perhetyötä, jolla ei ole mitään mahdollisuutta poistaa niitä ongelmia, joita perheessä on. Jos esim. lapsen koulutilanne kriisiytyy sen takia, että kunta säästösyistä lakkauttaa hyvätasoisen erityisopetusluokan, ei tilannetta korjaa mitenkään se, että äiti kahvittelee kotona perhetyöntekijän kanssa sillä aikaa kun lapsi on koulussa. Eikä koliikkivauvan kanssa kuukausien valvomisesta väsynyttä äitiä lohduta yhtään, että kotiin saapastelee perhetyöntekijä esittämään epäilyjään riittämättömästä vanhemmuudesta.
Lastensuojelutyön suunnittelijoiden pöydiltä lähteneet suositukset ovat hyvin kauniita, mutta usein kaukana siitä todellisuudesta, minkä lähes laittomuuksiin menneiden kuntasäästöjen keskellä asiakasperheet kohtaavat.
Voidaan puhua jo perustuslain rikkomuksista niiden huostaanottojen kohdalla, jotka on tehty korvaamaan liian vähäisiä lasten psykiatrisia terapia- tai sairaalahoitopaikkoja, tai neurologisten lasten kuntoutusta. Nämä niin sanotut hoidolliset huostaanotot ovat olleet enemmän sääntö kuin poikkeus joissain sairaanhoitopiireissä jo vuosien ajan. Myös kansanedustaja Päivi Lipponen teki näistä kirjallisen kysymyksen hallituksen kyselytunnilla vuoden 2008 alussa, mutta käsittämätöntä kyllä, asia painettiin villaisella.
Artikkein väite siitä, että Lastensuojelulaissa huostaanoton perusteet on jaettu kahteen perusteeseen: lapsen kasvuolosuhteissa oleviin puutteisiin tai lapsen omaan käyttäytymiseen on siksi hieman vajaa, koska siihen on ehdottomasti lisättävä myös peruspalvelujen puutteesta tehdyt huostaanotot.
Muun muassa Helsingin Sanomat julkaisi sarjan erittäin arveluttavin perustein tehdyistä huostaanotoista ja muutaman tunnen niistä niin tarkkaan, että tiedän vanhempien esittäneen toimittajille myös "sossun salaiset kansiot" eli mitään salaista tietoa ei vanhempien kertoman lisäksi ole noista tapauksista olemassakaan.
Näistä asioista kirjoittavat eivät todellakaan puhu vain huhuista, sellaiseksi leimaaminen on vähintään loukkaavaa, sen tiedän omasta kokemuksestani.
Omalle lapselleni tehtiin -06 sairaalapaikkojen puutteen takia hoidollinen huostaanotto. Suunniteltiin kaksi vuotta kestävää intensiivihoitoa lastenkodin psykiatrisella osastolla. Lastensuojelu ei löytänyt kotioloistamme lain mukaisia kriteereja huostaanotolle, mutta se tehtin silti laitoksen vaatimuksesta; he eivät siis vastaanottaneet muita kuin huostaanotettuja lapsia.
Onneksi meillä oli harvinaisen hyvät sosiaalityöntekijät ja he uskalsivat kotiuttaa lapsen jo muutaman kuukauden sisällä, koska hänen vointinsa romahti laitoksessa huonon kohtelun, mm. pahoinpitelyjen seurauksena.
Lapsi oli paljon huonompi kuntoinen kotiin palatessaan kuin oli huostaanottoon mennessään. Hän oli ennen huostaanottoa käynyt lähikoulua yleisopetuksen luokassa, mutta hän kykeni kouluun vasta yli puoli vuotta kotiutumisen jälkeen, eikä silloinkaan entinen luokka enää onnistunut, vaan jouduin anomaan hänelle paikkaa erityisluokassa.
Meidän Perhe -lehden ala-arvoinen artikkeli
5
140
Vastaukset
- Oikeaa tietoa
(jatkoa edelliseen)
Kovien taistelujen jälkeen sain hänet vihdoin neurologiseen kuntoutukseen, se loppui viime vuoden vaihteessa. Myös lastensuojelu oli järkyttynyt lapsen kohtelusta, samoin lasta myöhemmin hoitaneet neurologit.
Nyt tyttäreni on kuin toinen lapsi, vihdoin saatu oikea hoito on tehnyt ihmeitä. Kuntoutukseen sisältyi myös terapiaa laittoman huostaanoton kauhuista. Vielä tänä päivänäkin lapsi sanoo, että huostaanotto on jotain hirveintä, mitä hänen elämässään on ikinä tapahtunut.
Olen tavannut erilaisissa vanhempien ryhmissä lukemattomia perheitä, jotka ovat kokeneet saman kohtalon. Meidän tapaus on poikkeus vain siinä, että sosiaalityöntekijät todella uskalsivat purkaa huostaanoton psykiatrien ja laitoksen raivokkaasta vastustuksesta huolimatta. En uskalla edes kuvitella, miten huonoon kuntoon lapsi olisi ajettu, jos hän olisi ollut laitoksessa koko suunnitellut 2 v.
Seuraavaa huostaanottoartikkelia varten suosittelen miettimään esim. seuraavia kysymyksiä:
- kuuluuko hyvätasoisen erityisopetuksen tai sairaalapaikkojen puutteen korvaaminen tosiaan lastensuojelun hallinnonalalle
- miksi kunnat saavat valtiontukea tehtyjen huostaanottojen määrästä, mutta ei tarjotun avohuollon tuen perusteella
- miksi sijaishuollosta puuttuu täysin todellinen valvonta
- saavatko lapset todella oikeutta hallinto-oikeudessa tai valitusviranomaisilta
- onko lastensuojelulaki riittävä, koska se ei esim. määrittele tärkeää käsitettä "lapsen etu" millään tavalla, se voi olla mitä tahansa riippuen kunnan käytettävissä olevista rahavaroista
- miksi esim. Loikalan kartanon tilanteeseen ei puututtu jo viitisen vuotta sitten, jolloin siitä tehtiin tv-ohjelma. Siinä laitoksen omistaja leimasi lasten kertomukset valehteluksi ja vasta nyt eduskunnan apulaisoikeusasiamies antoi laitokselle vakavan huomautuksen - siis monien kymmenien valitusten jälkeen
- tietävätkö ihmiset, miten täysin hallinto-oikeuskäsittely poikkeaa rikosoikeuden puolella tapahtuvasta käsittelystä, jossa sentään syytetyllä on puheoikeus ilman eri hakemusta ja jossa hänen todistajansa huomioidaan, asiasta on tehty myös poliisitutkinta, mutta huostaanottoasiasioista ei tehdä mitään tutkintaa, on vain sosiaalityöntekijöiden käsitys asioista
- miten järkevää on väittää ihmisen muuttuvan erehtymättömäksi, absoluuttisen rehelliseksi ja virheettömäksi sillä sekunnilla kun hän allekirjoittaa työsopimuksen kuntatyönantajan kanssa, ts. hänestä on tullut viranomainen- Linkki artikkeliin
http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/koti/1266/kun_mikaan_ei_enaa_auta_lapsi_huostaanottoon
Nuo ovat suunnittelijoiden pöydältä lähteviä ja julkisuudessa leviteltyjä käsityksiä, mutta turhan usein hyvin kaukana todellisuudesta.
- Toisesta ketjusta
"Meidän Perhe -lehdessä oli muuten taas aivan naurettavan lapselliseen sävyyn kirjoitettu huostaanottoartikkeli. Ei voi olla ihmettelemättä, miten joku toimittajaksi itseään kutsuva alentuu kirjoittamaan niin naurettava tekstiä. Vai onko kyse vain esim. päätoimittajan ja toimituksen sihteerin valitsemasta linjasta ja tuon lehden kohdalla se voi olla "Nuoria lapsiperheitä ei saa pelotella lastensuojelulla" -tyylinen.
Koko toimittajakunnan pitäisi edustaa 'parempaa, puolueetonta näkemystä asioista', mutta Suomessa puolueettomuus on naurettava vitsi varsinkin eräiden pienten lasten vanhemmille suunnattujen lehtien joukossa."
Suurin osa lastensuojelun asiakaskunnasta on tiennyt jo toistakymmentä vuotta, että tuollaiset Meidän Perhe -lehden kirjoitukset ovat täyttä puuta heinää todellisuuteen verrattuna. Ei ole kyse huhuista, vaan omakohtaisista kokemuksista tuhansien asiakasperheiden kohdalla.- Muutoksen aika?
Muutoksen aika?
Anna Kontula ottaa kantaa äitiyteen Aamulehdessä 8.5.2011.
Maarit Tastulan seitsemäs taivas vieraana oli sosiaalipsykologi, psykoterapeutti Katariina Järvinen. Hänen mielestään Feministit arvostavat työntekoa yli kaiken.
Yliopistoissa feministit halveksivat kotiäitiytttä ja katsoivat sen Patriarkaattien julmaksi naisen alistamiseksi.
Feministien mielestä miehiä tulee ja menee, kuin busseja, heittäkää ukot pihalle aina löytyy uusi mies tilalle.
Lue Aamulehden juttu, kommentit ja kommentoi.
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194677834446/artikkeli/aiti anna kontula kirjoittakoot lehdet mita kirjoittavat.html
-------
- Hei haloo!
On väärin leimata feminismiä tuollaiseen asiaan, koska nykyinen työelämä asettaa kyllä ylisuuria vaatimuksia ja paineita kenelle tahansa, ei tarvitse olla feministi, että koti kärsii ihan varmasti varsinkin jos on kyse yksinhuoltajasta.
Ei turhan takia ole vaadittu pienten lasten vanhemmille oikeutta ja mahdollisuutta lyhennettyyn työpäivään jne. Just on paljon kirjoitettu siitäkin, miten suurin osa lääkäreistä on naisia, pienten vanhempia ja nyt terveysasemilla ollaan ihmeissään, kun lääkärit haluavat tehdä lyhennettyä työpäivää. Suurimmalla osalla työpaikkoja se ei nimittäin onnistu, joko lapset kärsivät tai vanhempi saa valita työttömyyden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574151Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643391Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541768Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251625Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961406Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131907Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769