Eli.. Näin alkuun:
Oireet alkoivat 2.5 vuotta sitten masennuksena, joka iski hyvin nopeasti ja voimakkaasti päälle - Toivuin kuitenkin työkykyiseksi melko nopeasti. Sen jälkeen on ilmennyt seuraavanlaisia oireita:
-Stressiherkkyys
-Pakkoajatukset
-Paniikkihäiriö
-Ahdistuneisuus
-Masentuneisuus
Mutta 3 viikkoa sitten kaikki muuttui, ennen tuolloin alkanutta lomaa kävin vielä töissä - Kyllä, ylläolevat oireet olivat voimassa mutta pystyin tekemään vapaa-ajalla asioita, pystyin käymään kavereilla jne..
Noh, lomakun alkoi niin ei mennyt kuin päivä niin iski päälle hirveän masennuksen, itkin 4-5 päivää lähes kokoajan. Tuon ajan jälkeen rupesi hirvittävät ahdistuskohtaukset ja ihan tolkuton levottomuus. Lomalta palatessa oli pakko mennä lääkäriin ja hakea sairaslomaa jolla olin viimeviikon. Koko viikon aikana en saanut mitään tehdyksi, makasin sängyssä aamusta iltaan kunnes nukahdin, en tuntenut/tunne vieläkään yhtään mitään - Ei edes itketä, on vaan todella "tyhjä" olo. Ja pahinta on, että masennukselle ei ole edes suoraa syytä.
Mutta minua ihmetytttää että en koe masennusta, eli että "kylläpäs masentaa" vaan pää on tyhjä ajatuksista, en pysty tekemään mitään, en pitämään yllä sosiaalisia kontakteja, pää käy hitaalla, makaan vaan sängyssä tekemättä mitään
Eli onko tämä vieläkin masennusta vai mitä?
Lääkityksenä on risperidon, rivatril ja viime maanantaina aloitettu Cymbalta.
Masennusta vai jotain muuta?
2
147
Vastaukset
- TuttuaTekstiä
Kuullostaa ihan selvältä masennukselta, jopa vakavamman asteiselta. Masennuksesta toipuminen on hidasta ja ehkä menit liian nopeasti takaisin töihin. Mene uudelleen lääkäriin ja kerro tilanteesi. Toivottavasti lääkäri on perehtynyt mielenterveysongelmiin, sillä kaikki eivät osaa ollenkaan diagnosoida masennusta ja luulevat, että siihen riittää 2 viikon loma. Masentunut tarvitsee ensin sairaslomaa levätäkseen, sitten keskusteluapua toipuakseen. Pelkällä lääkityksellä ei mielestäni toivo.
Puhun omasta kokemuksestani. - minun kokemus
Minulla taas masennus ilmenee siten, että olen hyvin nyanssiherkkä, melko kireä koko ajan; vaikka aina jos jaksaa lähteä ystävien kanssa ulos, se kyllä piristää ja koko ajan on lisäksi jonkinmoinen tyhjyyden tunne, mitä täytän satunnaisesti esim. alkoholilla, vaikka pääni kyllä pelaa ihan hyvin. Unettomuus on ollut kamala vaiva mulla myös jo vuosikausia, eli etenkin jos seuraavana päivänä on tärkeä meno, joudun pyörimään sängyssäni tuntitolkulla, ennen kuin saan unta. Itkuherkkyyttä minulla kylläkään ei ole, paitsi humalassa. Itsekriittisyyteni on huipussaan. Ja luovuuteni myös kadoksissa, samoin kuin spontaani innostuminen asioista, mikä on vähän surkua. Siinä minun oireeni.:) Joskaan en tiedä, että miten vakava minun masennukseni on ja mielelläni minä en "tilaani" mitään psyykenlääkkeitä ainakaan alkaisi syödä, koska syön jo sytostaattteja, jotka ne kuormittavat elimistöäni ihan riittävästi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614167Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643403Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541775Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251633Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961412Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132915Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235852en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115813Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17778