Omituinen käytös

Nup

Koira on koko illan käyttäytynyt omituisesti. Huomion ja hellyyden kipeä koiramme muuttui yhtäkkiä etäiseksi. Ei suostu ottamaan herkkuja, tulla luokse ja ei muutenkaan ota minkäänlaista kontaktia.
Hetken aikaa sitten menin koiran luokse ja rapsutin päästä ja yritin "halata", koira vinkaisi katsoi pahasti ja meni pöydän alle piiloon mulkoilemaan. Mitään paikkaa koira ei varo tai nuole, eikä tunnu muutenkaan kipeältä.
Meillä oli miehen kanssa eilen kovaääninen riita ja kotona on jo jonkin aikaa ollut melko stressaantunut ilmapiiri, joten voisiko koira osoittaa meille mieltään/saanut tarpeekseensa? Jotenkin masentuneen oloinen ja väsynyt.
Osaisiko joku kertoa mistä voisi olla kyse tai omista kokemuksistaan?
Hirmu huolissamme olemme :(
Kiitos jo etukäteen!

2

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kikkelitonttu

      no sano sille et okei hihihhihihihihihihih

    • 097888079230429

      Jos ei ole tottunut tappelunmelskeeseen niin voi tosiaan oirehtia sen kahnauksennekin tiimoilta. Varsinkin jos ei ole enää mikään pentu ja on tottunut rauhalliseen artikulointiin perheen parissa.

      Nykyinen koirani on hyvin tappelunarka (6v). On pienestä pitäen luikassut sängyn alle siinä vaiheessa kun riitely alkaa. Tottunutkaan ei ole vaikka vaimo tarjoaa harjoitusta harva se viikko. Meidän koiramme kyllä toipuu varttitunnissa ja käy nuolemassa kaikki "taisteluun" osallistuneet tasapuolisesti.

      Kannattanee seurata muutama päivä tilannetta. Jos ruoka ja vesi maistuu ja ne tulevat takapäästä normaalisti ulos, niin asia lienee elimistön puolessa kunnossa ja eläinlääkäriin ei ole kiirettä. Jos edellisistä hyvistä huolimatta murjotus jatkuu voi tosiaan olla kyse siitä, että koira koki jonkinlaisen hermoromahduksen taistelun tuoksinassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6556
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4191
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3509
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      7
      2891
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      625
      1501
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      918
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      903
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      889
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      193
      868
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      849
    Aihe