ihastua ja haaveilla, mutta myös annoit myös syyn katkeroitua ja vihata. En tiedä kumpi oli vaikeampaai. Mielummin olisin ollut tuntematta mitään.
Annnoit mulle
syyn
8457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihan samat sanat sinne päin.
Alotus ei ollut multa mutta tiedänpä nyt sitten kuitenkin tilanteen.
joskus sen toisen vihan saa selville kiertoteitse.
Niin taisi tässä nyt käydä vaikka onhan sen käytös kertonut jo pitkään mutta nyt
tuli vahvistus omille olettamuksille.
Kuitenkin olisi loppuun asti toivonut että sen kaiken olisi hän halunnut kertoa ja
puhua minulle itselleni.
mutta kun et sä tiedä. en mä tarkoittanut, anteeksi.
Siltähän se tuntuu jos toinen ruokkii ensin mielikuvaa rakkaudesta ja sen jälkeen alkaa kiusaamaan ja roikottamaan epävarmuudessa.
Jos tietätisi etukäteen kuka on rehellinen ja oikeudenmukainen niin eihän noita pettymyksiä tulisi. Kukaan hyvä ihminen ei leiki toisen tunteilla, sellainen on aina tarkoituksellista satuttamista.
Käräjäistuimissa puidaan pienempiäkin asioita päivittäin, kukaan ei välitä rikotuista sieluista ja sydämistä jonka roikottaminen, dominointi ja kiusaaminen tekee.
Puhalletaan toi peli poikki ja ollaan ystäviä vai mitä? :)
Riidat voidaan aina sopia jos on vain halua ja tahtoa puolin ja toisin.