Olen mies, 19v, jolla pitäisi elämässä pyyhkiä hyvin. Muutama vuosi sitten mun toiveena oli että saisin jostain kavereita. Toivomus toteutui lukioon mennessä jolloin syntyi 7 hengen ktaveriporukka joka edelleen on hyvissä väleissä. Sietääkin olla ylpeä että kuulun tuohon porukkaan. Tältä osalta itsetuntoni on loistavalla mallilla.
Minusta on vaikea arvioida miltä näytän, näytänkö hyvältä, komealta jopa. Vain muut tietävät sen, niinkuin minä omassa mielessäni arvioin muiden ulkonäköä.
Ainainen tyttöystävättömyys ja se ettei kukaan ollut osoittanut sellaisia merkkejäkään että olisi minusta kiinnostunut, sai minut epäilemään että onko ulkonäössäni jotain vikaa.. Minusta olen kuitenkin hyväkäytöksinen, huumorintajuinen ihminen joka välittää toisista ihmisistä, etenkin jos minulla olisi tyttöystävä, pitäisin hänestä huolta kuin omasta hengestä.
Lopulta nämä luonteenpiirteeni tuottivat tulosta, löysin elämäni naisen. Kuinka hienoa se sitten olikaan kun joku vihdoin hyväksyi minut ja minun ulkonäköni. Seurustelimme 1,5 vuoden ajan, se oli minun ensimmäinen suhde.
Ensimmäisen suhteen kokemattomuus ajoikin minut sitten tähän tilanteeseen. Exäni kehui minun ulkonäköäni, aina kun minä sitä epäilin. Minusta alkoi tuntumaan ettei minun ulkonäössäni olekaan mitään vikaa. Lopulta kävi niin, mikä oksettaa minua. Minusta tuli ylimielinen, vaikka vihaan juuri ylimielisiä ihmisiä. Luulin että minun ulkonäölläni ja luonteenpiirteilläni voisin saada kenet tahansa omakseni.
Surullista että siinä kävi niin, tosin olen kyllä tyytyväinen sen suhteen että nyt sitä ainakin virheistä oppii. Seuraavalla kerralla, jos sellainen mahdollisuus koskaan tuleekaan, en mokaa. Olen kyllä menettänyt uskoni sen suhteen että löytäisin jonkun samankaltaisen ihmisen, yhtä ihanan ja kauniin, niin ulkoa kuin sisältä. Nämä tietenkin yhdistettynä siihen että tämä tykkäisi minusta.
Olen vaipunut masennukseen ulkonäköni takia. Kukaan ei halua edes tutustua minuun ja minun hyviin puoliini. Sellainenkin tapaus tapahtui että ihastukseni valitsi seurustelukumppanikseen hyvän kaverini, mutta väitti silti että olen hänelle tärkein ihminen maailmassa. Ulkonäköni ei tainnut riittää siihen että julkisilla paikoilla hän olisi minun kanssani uskaltanut seurusteluleiman kanssa liikkua.
Kumpa joku vielä kutsuisi minua komeaksi ja hyvännäköiseksi, nyt kun osaisin sitä arvostaa niin paljon, enkä tekisi samoja mokia kuin aikaisemmin.
Kärsivällisyys kai palkitsee, niin joku on joskus kai sanonut.
Minusta on vaikea arvioida miltä näytän, näytänkö hyvältä, komealta jopa. Vain muut tietävät sen, niinkuin minä omassa mielessäni arvioin muiden ulkonäköä.
Ainainen tyttöystävättömyys ja se ettei kukaan ollut osoittanut sellaisia merkkejäkään että olisi minusta kiinnostunut, sai minut epäilemään että onko ulkonäössäni jotain vikaa.. Minusta olen kuitenkin hyväkäytöksinen, huumorintajuinen ihminen joka välittää toisista ihmisistä, etenkin jos minulla olisi tyttöystävä, pitäisin hänestä huolta kuin omasta hengestä.
Lopulta nämä luonteenpiirteeni tuottivat tulosta, löysin elämäni naisen. Kuinka hienoa se sitten olikaan kun joku vihdoin hyväksyi minut ja minun ulkonäköni. Seurustelimme 1,5 vuoden ajan, se oli minun ensimmäinen suhde.
Ensimmäisen suhteen kokemattomuus ajoikin minut sitten tähän tilanteeseen. Exäni kehui minun ulkonäköäni, aina kun minä sitä epäilin. Minusta alkoi tuntumaan ettei minun ulkonäössäni olekaan mitään vikaa. Lopulta kävi niin, mikä oksettaa minua. Minusta tuli ylimielinen, vaikka vihaan juuri ylimielisiä ihmisiä. Luulin että minun ulkonäölläni ja luonteenpiirteilläni voisin saada kenet tahansa omakseni.
Surullista että siinä kävi niin, tosin olen kyllä tyytyväinen sen suhteen että nyt sitä ainakin virheistä oppii. Seuraavalla kerralla, jos sellainen mahdollisuus koskaan tuleekaan, en mokaa. Olen kyllä menettänyt uskoni sen suhteen että löytäisin jonkun samankaltaisen ihmisen, yhtä ihanan ja kauniin, niin ulkoa kuin sisältä. Nämä tietenkin yhdistettynä siihen että tämä tykkäisi minusta.
Olen vaipunut masennukseen ulkonäköni takia. Kukaan ei halua edes tutustua minuun ja minun hyviin puoliini. Sellainenkin tapaus tapahtui että ihastukseni valitsi seurustelukumppanikseen hyvän kaverini, mutta väitti silti että olen hänelle tärkein ihminen maailmassa. Ulkonäköni ei tainnut riittää siihen että julkisilla paikoilla hän olisi minun kanssani uskaltanut seurusteluleiman kanssa liikkua.
Kumpa joku vielä kutsuisi minua komeaksi ja hyvännäköiseksi, nyt kun osaisin sitä arvostaa niin paljon, enkä tekisi samoja mokia kuin aikaisemmin.
Kärsivällisyys kai palkitsee, niin joku on joskus kai sanonut.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hmmm.... Sanotaan vaikka aluks, että olen itsekin 19v. poika.
Eikö olis tärkeintä, että olisit omasta mielestäs haluttavan näköinen. Kehut on tietysti kivoja, mutta tuntuu että haet muilta hyväksyntää vaikket edes itse hyväksy sitä millainen olet. Mistä päättelet ettei kukaan halua tutustua suhun? Tuskin se ainakaan ulkonäöstä johtuu. Mikset sä päätä, että itse koitaisit tutustua muihin?
Et tuu löytää samanlaista ihmistä kuin sun entinen tyttöystävä ja se on vaa hyvä juttu. Todennäköisesti löydät itelles paljon sopivamman!
Olen kokenut paljon tähän asiaan liittyvää, joitakin mainitsinkin tuossa ekassa viestissä. Nämä koetut jutut on saanut mut tuntemaan että ulkonäköni ei viehätä eikä riitä kovin monelle. Se tässä juuri on ongelma, mielelläni minä hyväksyisin oman ulkonäköni mutta ei se ihan niin helppoa ole, edellä mainittujen asioiden takia.
Mukava kun joku vastaa ja kiitos vinkeistä, mutta lukisit kunnolla jutun ja perehtyisit siihen mitä oon kirjottanu kun vastaat. Tietenkin on vaikeaa nähdä asiat samalla tavalla kuin minä.
Ja jotta tämäkin asia tulisi selväksi, totta kai olen yrittänyt tutustua ihmisiin, jostain syystä he vain tuntuvat katoavan tai kiinnostus muuten vaan lopahtaa kun he näkevät minut.
En ymmärrä miks haluat kyseenalaistaa mun kirjottamat jutut.
Pics Or It Never Happened
pystyisitkö laittamaan kuvaa tänne? Näkis Onko sun ulkonäkö niin kauhea kuten itse ajattelet. Epäilen kyllä vahvasti. Mutta tiedän mistä puhut, itselläni on myös huono omakuva ja en "näe" itseäni tai osaa muodostaa mielipidettä. Viimeaikoina on tuntunut vielä enemmän että olen hirveän näköinen ja ei juurikaan tunteita että olen riittävän hyvä joka aiheuttaa suurta ahdistusta, välillä miettinyt jo itsemurhaa mun ulkonäön takia. Vihaan mun kroppaa. On niin pirun pahaolla.
Jokseenkin hupaisaa että näinkin vanha kirjoitus kaivettiin esille. En taida viitsiä kuvaa tänne laittaa. Ehkä sähköpostiin voisin laittaa.
Ulkonäkö on kyllä nykymaailmassa aivan liian arvostettu juttu. Ei se saisi aiheuttaa itsemurha-ajatuksia ja pahaa oloa. En usko että sinä olet "hirveän" näköinen, kauneus on katsojan silmissä ja sisäinen kauneus on se tärkein juttu (:
Tuossa on tämä mun sähköposti jos joku haluaa kuvan nähdä.
[email protected]