pari vuotta sitten kun anoreksia oli vauhdissaan, mun sydäntä pisti usein ja kerran töissä jouduin pitelemään rintaa, pomoni sanoi, ettei ihme kun et syö. en tajunnut, miten ne liittyvät toisiinsa ja vähän ihmetytti kun sitten hoidossa piti käydä sydänfilmikokeissa. anoreksiasta olen parantunut, ja kun nyt viime kuukaudet on ollut kipua sydämessä, olen pistänyt sen ahdistuksen piikkiin. samaan aikaan tuntuu kuin kurkulla olisi käsi, talvellakin ihan hirveää kun piti käyttää kaulaliinaa ja se kuristi, rintakehässä on melkein koko ajan sellainen paine, että rintsikoita en ole viime aikoina tahtonut käyttää, kun puristavat niin. töissä en viitsi ilman rintsikoita kulkea ja siellä olen huomannut, että jalat on heikot ja jotenkin veltot, muutama kuukausi sitten juoksin samoja portaita ilman mitään hätää, nyt tykyttää rinnassa ja jalat meinaa pettää alta, ellen ota kaiteesta kiinni. kädet on heikot ja kömpelöt ja kaikki pikkutarkka tekeminen on vaikeampaa kuin ennen. lisäksi mua väsyttää lähes aina, jalat ja kädet on jäiset ja kuivat ja joskus kertyy nestettä niin, että näyttävät ihan pullalta vaikka muuten jänteet sun muut paistaa.
syytän tuosta kaikesta (paitsi nesteen kertymisestä) ahdistusta, mutta kun kerroin oireista terapeutille, se sanoi, että mun sydämessä on varmaan jotain vikaa. siis mitään diagnoosia ei ole, oireet vaan on eikä mikään ihme. monta vuotta olen vihannut syömishäiriötä kaikkien henkisten ja sosiaalisten ongelmieni takia ja pelännyt, että olen tuhonnut ruoansulatukseni, mutta nyt vaikuttaa, että sydän ja hermostokin on paskana. kiitti vitusti syömishäiriö.
tarkoitus on varmaan vaan valittaa, mutta jos sulla on vielä voimia, tahtoa ja tajuntaa elää tervettä elämää, käytä se kaikki parantumiseen äläkä ruoki sillä sairautta. se oikeasti vie enemmän kuin antaa - ja paljon se on antanut.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.