Psykoosi

Tapahtuipa "flippaus" ystävälleni joka antoi pieniä ennakko-oireita joita en osannut tulkita.Kaikki tapahtui melko nopealla tahdilla.

Ihan ensimmäisinä 2-3 vk sitten huomasin ystäväni saavan oudon agressiivisia "kohtauksia".Eli saattoi esim tulistua jos joku ulkona tuntematon ihminen katsoi "vähän pidempään".Ajattelin lähinnä että varmaa huono päivä tms koska tämä ystävä on luonteeltaan äkkipikainen.

Sitten hän alkoi kertomaan oudoista ilmiöistä taivaalla,joista hän ei osannut kertoa kuitenkaan selkeästi ja johdonmukaisesti.Lähinnä yritti vakuutella ettei valehtele.Tässä vaiheessa ei vielä muuta "outoa" juuri ollut.

Uskoin itsekkin että jotain outoa varmaan nähnyt aluksi,mutta kun sitä alkoi tapahtumaan useina päivinä alkoi se vähän epäilyttämään.

Tästä noin viikko hän kertoi kuulleensa naapurien vainoavan häntä,uskoo että he näkevät jotenkin hänet kameran tms avulla ja puhuvat pahaa,arvostelevat jne.Eli kuulee esim kuiskauksetkin seinän läpi.Kertoo myös käyneensä paikoissa,mutta kuvailu niistä paikoista on sekavaa ja vaihtelevaa.Jotakin näistä psykooseista olen hieman lukenut tämän johdosta ja nää tuntus sopivan "epäilevään psykoosiin" jos tuon termin ihan oikein muistan.

Tuntuu niin häiriintyneeltä huomata miten tuttu ihminen muuttuu noin nopeasti täysin sekavaksi.Täytyy sanoa että pelottava ja ahdistava kokemus todistaa tuollaista aivan vierestä.

Syyksi epäilen pitkään jatkunutta masennusta joka ollut vaikeampi mitä ulospäin on näyttänyt.Alkoholin käytöstä voisin sanoa että kohtuudella ei todellakaan joka pv eikä edes joka viikko.Muita päihteitä en usko että on ottanut,ellei sitten ole sitä salannut.

Asia on nyt hoidossa.Mutta se tässä askarruttaa kuinka vakavalta psykoosilta tuollainen kuulostaa...tarkoitan että joissakin psykoosin/skitsofrenian muodoissa hoitoennuste on parempi kuin toisessa.Jos jotai ajatusta/kokemusta tuollaisesta niin kertokaa ihmeessä...
2108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja mitä sinä tiedät, mitä on nähnyt ;) ?

Ehkä todellisuus onkin moniulotteisempi, kuin haluat uskoa - psykopropagandan nimissä.

Äänestä

Mun avomies kuskattiin noin 4 vk sitten pakkohoitoon ja tuon kirjotuksen perusteella oireet oli vielä pahempia. Heittäyty veltoksi, välillä meni aivan jäykäksi, ei puhunut eikä avannut silmiään, luuli että myrkytetään ym. 2 viikkoa meni aika huonossa kunnossa mutta nyt on ottanut isoja askeleita eteenpäin. Että ei tuo aivan toivottomalta kuulosta! Kunhan pidät omastakin päästä huolta ja olet tukena niin siitä on iso apu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia.. kirjoitti:

Tapahtuipa "flippaus" ystävälleni joka antoi pieniä ennakko-oireita joita en osannut tulkita.Kaikki tapahtui melko nopealla tahdilla.

Ihan ensimmäisinä 2-3 vk sitten huomasin ystäväni saavan oudon agressiivisia "kohtauksia".Eli saattoi esim tulistua jos joku ulkona tuntematon ihminen katsoi "vähän pidempään".Ajattelin lähinnä että varmaa huono päivä tms koska tämä ystävä on luonteeltaan äkkipikainen.

Sitten hän alkoi kertomaan oudoista ilmiöistä taivaalla,joista hän ei osannut kertoa kuitenkaan selkeästi ja johdonmukaisesti.Lähinnä yritti vakuutella ettei valehtele.Tässä vaiheessa ei vielä muuta "outoa" juuri ollut.

Uskoin itsekkin että jotain outoa varmaan nähnyt aluksi,mutta kun sitä alkoi tapahtumaan useina päivinä alkoi se vähän epäilyttämään.

Tästä noin viikko hän kertoi kuulleensa naapurien vainoavan häntä,uskoo että he näkevät jotenkin hänet kameran tms avulla ja puhuvat pahaa,arvostelevat jne.Eli kuulee esim kuiskauksetkin seinän läpi.Kertoo myös käyneensä paikoissa,mutta kuvailu niistä paikoista on sekavaa ja vaihtelevaa.Jotakin näistä psykooseista olen hieman lukenut tämän johdosta ja nää tuntus sopivan "epäilevään psykoosiin" jos tuon termin ihan oikein muistan.

Tuntuu niin häiriintyneeltä huomata miten tuttu ihminen muuttuu noin nopeasti täysin sekavaksi.Täytyy sanoa että pelottava ja ahdistava kokemus todistaa tuollaista aivan vierestä.

Syyksi epäilen pitkään jatkunutta masennusta joka ollut vaikeampi mitä ulospäin on näyttänyt.Alkoholin käytöstä voisin sanoa että kohtuudella ei todellakaan joka pv eikä edes joka viikko.Muita päihteitä en usko että on ottanut,ellei sitten ole sitä salannut.

Asia on nyt hoidossa.Mutta se tässä askarruttaa kuinka vakavalta psykoosilta tuollainen kuulostaa...tarkoitan että joissakin psykoosin/skitsofrenian muodoissa hoitoennuste on parempi kuin toisessa.Jos jotai ajatusta/kokemusta tuollaisesta niin kertokaa ihmeessä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu