Mitä olet tehnyt?

En ole tehnyt mitään.

Luin tätä palstaa aktiivisesti viime syksynä, kun kärsin yksinäisyydestä parisuhteen päätyttyä. Tämän naisen jonka kanssa seurustelin olin löytänyt netistä. Osa-aikatyön takia aikaa oli runsaasti aikaa vaan istua ja ihmetellä, ja murehtia pahaa oloa.

Olin juuri sellainen kaveri, jota kukaan ei esimerkiksi töissä olisi uskonut yksinäiseksi, alta kolmekymppinen, ainakin työmaalla reipas nuorimies. Perjantaisin aina ahdisti kun joku kyseli viikonlopun suunnitelmia, niitähän ei ollut. Kotiin, netti auki, luin tätä palstaa, nukkuun, vähän lisää sitä samaa. Jossain välissä join kahvia tai söin ruokaa. Tätä jatkui kuukausia.

Yritin kuitenkin itse päästä eroon yksinäisyydestäni, liityin kahteenkin eri harrastustani tukevaan toimintaan mukaan. Ei näistä mitään kavereita saanut, mutta muutama sosiaalinen kontakti kuitenkin viikottain kun olin tässä toiminnassa mukana.

Samalla hain uutta kokopäiväistä työtä. Ja niin lopulta kävikin, että sain työtarjouksen ulkomailta. Mikäs mua olisi pidätellyt täällä Suomessa, otin kamani ja lähdin. No, työpaikka oli täysin tyhjä arpa, mutta samassa firmassa oli muitakin suomalaisia, joihin tutustuin. Muutama heistä asuu nykyään samalla paikkakunnalla täällä Suomessa ja olemme erittäin hyvissä väleissä.

Lisäksi tutustuin reissussa myös naiseen jonka kanssa olen nyt seurustellut muutaman kuukauden. Tuntuu kyllä aivan uskomattomalta, kun muistelen miten pahasta olosta vielä päälle puolivuotta sitten kärsin, ja miten hyvältä tuntuu nyt.

Tällä tarinalla nyt haluan luoda vielä toivoa teille muille joiden tiedän täällä palstalla notkuvan, elämä voi vielä yllättää! Klisee, mutta näköjään joskus myös todellisuutta. Tarkoitus ei ole saada ketään masentumaan tai ahdistumaan entistä enempää, vaan tarkoitus on tsempata, elämä voi vielä muuttua!

No yrittänyt nettideittailla ja käynyt toisinaan pubeissa. Lähinnä nettideittailua. Naista kun etsin.

Tulos= ei tuu mitään, liian kaukana, liian vaikeeta, parempi olla yksin, pari katoamista suoraan(ylipinnallisuus?) ja yksi ultimate ujo, joka myöskin katos. Niin naisia oon yrittänyt tässä tapailla kun haluaisi jo kunnollisen parisuhteen.

Harrastuksista ei ole löytynyt. Nykyään harrastan omissa oloissani.
Nyt ei voi muuta kuin ihmetellä. ?????????????????????????????????

Olen etsinyt seuraa netistä ja mennyt mukaan yhden opiskelijajärjestön toimintaan.

Onko aloituksessa kenties oletus, että kaikki "Yksinäisyys"- palstan keskusteluun osallistuvat ovat yksinäisiä? Minusta sellainen on tyhmää, jos siten. Yksinäisyyttä on monenlaista.

Epäilen, että monen yksinäisyys on nettiriippuvuuden seurausta. Vapaa-aika istutaan netissä ja "jutellaan" siellä, ja seuraa odotetaan jonkin nettiprofiilin kautta löytyväksi.

Viime vuonna oli enemmän yritystä, tämä vuosi on mennyt aika laiskoissa merkeissä. Uusia harrastuksia en ole aloittanut, paremminkin vanhoja on jäänyt pois.

Alkuvuodesta tapasin pariin kertaan yhden netissä kavereita etsineen ihmisen, mutta jotenkin yhteydenpito jäi... En keksinyt mitään yhteistä tekemistä mitä olisi voinut ehdottaa, kun oli niin kovat pakkasetkin ettei voinut lähteä pelkästään kävelylle tms, eikä tästä kaveristakaan ole kyllä mitään kuulunut. Olen silti ajatellut laittaa hänelle jotain viestiä nyt keväällä, katsotaan miten käy.

Yhteen kirjeenvaihtoilmoitukseen vastasin joku viikko sitten, ja ainakin toistaiseksi ollaan kirjoiteltu.

Yksi ulkomaanmatka on varattuna, ja samalla reissulla olisi tarkoitus tavata myös yksi nettikaveri. Kaikkea ei ole kuitenkaan laskettu sen tapaamisen varaan vaikka sitä odotankin, vaan yksinkin on tarkoitus reissailla.

Tämä menee vähän ohi mutta kerron kuitenkin:

Olen äskettäin ottanut tavoitteeksi, että joka viikko käyn edes kerran jossain ulkona eli ihmisten ilmoilla. Joten olen käynyt ilmaistapahtumissa ja halvoissa konserteissa ja tanssiesityksissä. Kesälläkin täällä pääkaupuniseudulla on kaikenlaisia tapahtumia.

Joka lauantai yritän mennä syömään johonkin ravintolaan, jossa en ole vielä käynyt. Tämä on yksin ja naisena saatanan vaikeeta, mutta jos kerran uskaltaa johonkin paikkaan mennä, sen jälkeen sinne voi aina mennä eikä enää jännitä. Ideana tässä mulla on reviirin laajentaminen. Usein kuitenkin se uuden paikan kynnys on aivan valtava ja tungen johonkin jo tuttuun paikkaan. Kuten viime lauantainakin.

Museoitakin voisi alkaa kierrellä. Ensi sunnuntaina olisi tarkoitus mennä Roihuvuoren kirsikkapuistoon kirsikankukkajuhlille, heinäkuussa Turun keskiaikamarkkinoille ja elokussa Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoille. Juhannuksena menen varmaan seurakunnan juhannustapahtumaan, yhteislaulua ja makkaranpaistoa. Parempi sekin kuin yksin kotona. Ja syksyllä alkaa taas kansalais- ja työväenopistojen kurssit.

Ei näillä keinoin ystäviä saa, mutta hyvässä lykyssä tulee juteltua jonkun kanssa jotain ja jos ei sitäkään, niin jollain tavoin se on itsensä voittamista, että menee jonnekin kuin että jäisi kotiin. Ei minua enää niin hirveästi ota hattuun olla yksin kaikkien muitten parien keskellä. Alkuun se oli vaikeeta, mutta kaipa tuohon on jo tottunut.

Hyvä tavoite. Itsekin oon yrittänyt olla ihmisten ilmoilla ja käydä mestoissa ja puhua ihmisille. Sitten oon netistä etsinyt seuraa museokierroksille pk-seudulla mutta eipä kukaan näytä vastaavan.

Kursseja mä oon miettinyt mutta eipä niistä ennenkään ole juttuseuraa löytynyt saati ystäviä. Varsinkaan naispuolisia. Eiköhän ihmisen keskity itse harrastukseen?

Pari kertaa kirjotin jotain tänne yksinäisyys palstalle, muuta en oo sit tehny kun ollu yksin himassa.