Bloggaatteko tai aiotteko blogata?

Jotka aiotte laittaa kässärin kustantajalle tai jotka jo kenties odottelette vastausta: onko teillä blogia tai aiotteko perustaa? Olen kuullut, että kustantajat tämmöistä toivovat.

Itse olin viittä vaille, mutta se kaatui niin naurettavaan juttuun kuin etten keksinyt blogille hyvää, kirjoittamiseen viittaavaa nimeä. Sana "kirjoittaa" jossain muodossa olisi kai oltava, koska en ole julkkis, jotta blogini löytyy googlaamalla.

Laitoin aloituksen, koska olisi mukava kuulla, mitä ajatuksia oma blogi kirjoittajalla teissä herättää. Muitakin kuin sen esimerkin, että yksi tietty henkilö perusti blogin, jonka nimessä hän ilmoitti tulevansa kirjailijaksi ennen kuin oli edes kirjaa julkaistu.
25219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Tiedätkö, että jos kirjoittaa blogia, niin sen saa kirjan muotoon esimerkiksi Blurb-ohjelmalla. En kuitenkaan tiedä miten se toimii.

Äänestä

Ihme hiljaista tämän aiheen ympärillä, oletin että olisi tullut kannanottoa. Ei ainuttakaan itse asiaan. Blogien ylirunsaasta tarjonnasta päätellen olisin luullut, että joillakuilla on jo blogi ja moni harkitsee.

Äänestä
  • bloggailen täällä Kirjailijanalut
    ja sarjakuvablogi Kätyriopisto
    minulla on ilo olla mukana, kunnes se jossain vaiheessa loppunee...

    joidenkin kirjailijoiden blogeilla käyn, mutta harvakseltaan, en ole niistä löytänyt ainuttakaan jossa tulisi mieli vierailla usein, mutta joskus löytää joitakin mielenkiintoisia juttuja.

    Kertokaa blogeista, joilla on jotakin "annettavaa" Kirjailijanaluille, olis kiva.

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    bloggailen täällä Kirjailijanalut

    Rajalinna, bloginpitäjä kirjoittaa historiallisen romaaninsa kirjoittamisen etenemisen ohessa asioista, jotka mielestäni voivatkiinnostaa ketä tahansa, joka kirjoittaa. On Oriveden Opiston Kohti Mestaruutta -kurssilla.

    Kirjoittaja on miellyttävänoloinen: vastailee kommentoijille eikä ota ennakkoasenteita heitä tai keitään muitakaan kohtaan, kunnioittaa ihmisten erilaisuutta.

    Ja pakko sanoa myäs tämä plussapuoli: ei sotke kirjoittamisjuttuihinsa liikaa henkilökohtaista koti- ja perheasiaa.

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    bloggailen täällä Kirjailijanalut
    ja sarjakuvablogi Kätyriopisto
    minulla on ilo olla mukana, kunnes se jossain vaiheessa loppunee...

    joidenkin kirjailijoiden blogeilla käyn, mutta harvakseltaan, en ole niistä löytänyt ainuttakaan jossa tulisi mieli vierailla usein, mutta joskus löytää joitakin mielenkiintoisia juttuja.

    Kertokaa blogeista, joilla on jotakin "annettavaa" Kirjailijanaluille, olis kiva.

    Pasi Ilmari Jääskeläisen blogi on hauska/hyvä. Olikohan se nimeltään Harjukaupungin salakäytävät? En nyt muista. Paljon hyötyä ja hupia kirjailijanaluille mielestäni. Ehkä vähän harvakseltaan nyt on päivitellyt sitä.

    Äänestä

  • Herne nenässä kirjoitti:

    Kirjailija Pasi-Ilmari Jääskeläinen on päätynyt blogissaan typistettyyn nykyisellään, sillä viime vuoden lopulla siellä oli jokseenkin
    hyvä myräkkä.
    Näinhän kirjailijoiden blogeissa tuppaa käymään, joko ovat salasanojen takana tai hyvin kontrolloituja

    myyntisivustoja.

    Äänestä

Hyviä kirjoittamisesta kertovia blogeja muun muassa Pisara, Vuorovettä, Rooibos kirjoittaa, Kirjoitusripulia, Words like Turds, Hannan maailma, Iloksi muuttuu, Luen ja kirjoitan - siis olen sekä edellämainittu Rajalinna. Nämä ihan mielivaltaisessa järjestyksessä.

Vuorovettä, Pisara ja Hannan maailma ovat jo julkaisseita, ainakin Rooibos ja Kirjoitusripulia taas ovat lähettäneet käsikirjoituksensa kustantamoihin ja odottavat vastauksia.

Muut taas taitavat olla vielä kirjoittamisvaiheessa.

Hyviä, kiinnostavia blogeja kaikki, siis ainakin, jos kirjoittaminen kiinnostaa. Ja niissä on kaikissa linkkejä myös muihin blogeihin, jotka sivuavat kirjoittamista ja kirjallisuutta.

Äänestä
  • Käväisin muutamilla näistä pööpöön suosittamista,
    ja
    mielestäni erittäinkin hauska oli lukea
    Kirjoitusripulia

    Nyt siis lueskelin ihan vain sitä viimeaikaista, jossa oli tekstistä saatu palautetta NVL;stä,
    kiintoisaa oli lukea, kiitos Kirjoitusripulia ja se oli myös kiva kohta, jossa
    mietiskeli
    genrejä.

    Minäkin muutama vuosi sitten mietiskelin ja päädyin omalta kohdaltani, jossa aion ainakin näillä näkymin pitäytyä, mutta aika näyttää...

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    Käväisin muutamilla näistä pööpöön suosittamista,
    ja
    mielestäni erittäinkin hauska oli lukea
    Kirjoitusripulia

    Nyt siis lueskelin ihan vain sitä viimeaikaista, jossa oli tekstistä saatu palautetta NVL;stä,
    kiintoisaa oli lukea, kiitos Kirjoitusripulia ja se oli myös kiva kohta, jossa
    mietiskeli
    genrejä.

    Minäkin muutama vuosi sitten mietiskelin ja päädyin omalta kohdaltani, jossa aion ainakin näillä näkymin pitäytyä, mutta aika näyttää...

    Joo, Kirjoitusripulia on hauska ja Words like Turds vasta hauska onkin. Ensimmäisessä myös enemmän yleistä kirjallisuuteen liittyvää pohdintaa, jälkimmäisessä enemmän kaunokirjallista tekstiä.

    Onko kukaan seurannut Henna Helmi Heinosen blogeja? Mitäs niistä tykkäätte?

    Äänestä

  • Suhmuran saara kirjoitti:

    Kyllä H.H.H:n blogia olen välillä seuraillut. On ihan kiinnostava ja opettavainen mielestäni.

    Äänestä

  • Herne nenässä kirjoitti:

    Kyllä H.H.H:n blogia olen välillä seuraillut. On ihan kiinnostava ja opettavainen mielestäni.

    Seurailin siinä vaiheessa kun hän kirjoitti esikoistaan. Nyt en ole pitkään aikaan käynyt blogillaan ja yllätyin käväistyäni, että hänen kirjaansa on myyty
    3000 kpl ja ehkä ylikin.

    Hienoa ja onnittelut!

    ...... ja häneltä on tulossa seuraava ensi keväänä, jos nyt oikein muistan mitä niissä viimeaikaisissa kirjoituksissa luki. Ja myös jatkokertomus Me Naiset
    lehteen.

    Hauskaa!

    HHHn jatkis on Me Naiset luettavissa jo. Hän kyllä on aikaansaava kirjoittaja.

    Äänestä

Entäs sitten tylsiä kirjailijablogeja. Minusta esimerkiksi Seija Vilenin blogi on tosi tylsä. Ei tee mieli kommentoida, tosin ei blogikirjoituksetkaan ole kummoisia, voivat olla muuten ihan ok, mutta tylsistä aiheista.

Äänestä

Jaa, no ei minua kiinnosta tylsät blogit, niin että mieluummin kuulen muiltakin vinkkejä niistä kiinnostavista ;)

Äänestä
  • ... ai niin tähän piti vielä laittaa
    kiinnostava
    on mielestäni blogi Jukka Kemppinen
    ja sehän meitsiä kiinnostaa käydä lukaisemassa, kun siellä jotenkin viuhuu välillä mieletön
    ajankohtaisuus,
    ja on tietysti välillä kohdallani niin, että
    en ymmärrä höykäsenpöläystä, mutta lukea vaan pitää
    kerta toisensa jälkeen.
    Viristävä blogi ! suosittelen.........

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    ... ai niin tähän piti vielä laittaa

    Kiitos suosituksesta, pitääpä käydä vilkaisemassa.

    Äänestä

  • Suhmuran saara kirjoitti:

    Kiitos suosituksesta, pitääpä käydä vilkaisemassa.

    Ja kirjailija Melenderin blogilla on nyt oikein kiinnostava
    teksti.
    Yllätyin ja mielenkiinnolla luin. Kiitos kirjailijalle mukavasta lukuelämuksestä!

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    Ja kirjailija Melenderin blogilla on nyt oikein kiinnostava
    teksti.
    Yllätyin ja mielenkiinnolla luin. Kiitos kirjailijalle mukavasta lukuelämuksestä!

    .......dodih......lukuelämus........ku piti kirjoittaa

    lukuelämys............. yleensä hän ei kyllä muistaakseni ole kirjoittanut mitään tällaista aiemmin. Mutta häneltäkin kait tulossa kirja, joten varmaan
    buffausta........

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    ... ai niin tähän piti vielä laittaa
    kiinnostava
    on mielestäni blogi Jukka Kemppinen
    ja sehän meitsiä kiinnostaa käydä lukaisemassa, kun siellä jotenkin viuhuu välillä mieletön
    ajankohtaisuus,
    ja on tietysti välillä kohdallani niin, että
    en ymmärrä höykäsenpöläystä, mutta lukea vaan pitää
    kerta toisensa jälkeen.
    Viristävä blogi ! suosittelen.........

    ... no nyt kyllä siellä on sellainen kirjoitus tästä Shakespeare
    aiheesta,
    että onneks eivät älyä sitä mun

    sonettia,

    hui!
    Kaikkea sitä tuleekin tuikattua näihin ketjuihin..........

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    ... no nyt kyllä siellä on sellainen kirjoitus tästä Shakespeare
    aiheesta,
    että onneks eivät älyä sitä mun

    sonettia,

    hui!
    Kaikkea sitä tuleekin tuikattua näihin ketjuihin..........

    Kaikenlaista kirjallisuusjuttua on nyt
    Kemppisellä.
    Mielenkiintoisia juttuja.

    Äänestä

Minua puolestaan eivät kiinnosta semmoiset, joista ei aika ajoin ymmärrä mitään.
Selkeää pitää olla.

Kirjailijan häiriöklinikalla on kiinnostavaa keskustelua, hyvän mittaisia puheenvuoroja, ei vain lyhyitä hyvä, hyvä, joissa kehutaan bloggaajan aloitusta. Aika ajoin tosin minua häiritsee kirjailijan uskonnollispainotteiset aiheet, ne on tylsiä.

Äänestä

Blogien ongelma on siinä, että jos sen kirjoittaja on nobody niin, no, ketä kiinnostaa. Kun joku ns. oikea kirjailija bloggaa niin totta kai se on eri asia
Tästä huolimatta minulla on blogi, joka käsittelee käsiksen kirjoittamista: http://missiokassari.blogspot.com/

Sen verran vielä että käsittelen ainoastaan kirjoittamista. Ei ole mitään ajankohtaishöpinää, haluan keskittyä enemmän kirjaan kuin blogiin. Siksi postauksetkaan eivät ole niin laadukkaita kuin mihin kykenisin.

Äänestä

Tulkaa arvostelemaan ja kommentoimaan blogia osoitteessa abortti.blogspot.com .

Tämä blogi kirjoittaa kaikenlaista elämästä ja vaikeista elämäntilanteista, vaikka saikin alkunsa abortista.

Miten luodaan blogijulkkis? Jos joku tietää miten sellainen luodaan, niin olisi kiva osallistua blogijulkkiksen luomiseen.

T. Aborttibloggari

Äänestä

Aloittelevan kirjailijan työvälineenä kotisivut ja blogin kirjoittaminen ovat erinomainen työväline. Itse kirjoitan blogia arvostellakseni lukemiani kirjoja, mutta myös tuulettaakseni ajatuksi kirjoittajana.

Kotisivut ovat lisäksi mainio ei kaupallinen julkaisukanava. Olen jo muutama vuotena joulun alla julkaissut sivuillani joulukalenterin muotoon muokattuja joulutarinoita. Niitä kuvaa parhaiten paineettomuus, heittäytyminen ja rajoista piittaamattomuus. Kuin rojaltina olen saanut lukijoilta erinomaista palautetta. Nyt lasketaan vain kuukausia, päiviä ja tunteja, milloin seuraava tarina taas alkaa.

Ajatuksiini pääset osoitteesta: http://www.mikakahkonen.fi/?cat=8 ja kirja-arvioihin kopioimalla osoiteriville http://www.mikakahkonen.fi/?cat=58

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rampoo kirjoitti:

Jotka aiotte laittaa kässärin kustantajalle tai jotka jo kenties odottelette vastausta: onko teillä blogia tai aiotteko perustaa? Olen kuullut, että kustantajat tämmöistä toivovat.

Itse olin viittä vaille, mutta se kaatui niin naurettavaan juttuun kuin etten keksinyt blogille hyvää, kirjoittamiseen viittaavaa nimeä. Sana "kirjoittaa" jossain muodossa olisi kai oltava, koska en ole julkkis, jotta blogini löytyy googlaamalla.

Laitoin aloituksen, koska olisi mukava kuulla, mitä ajatuksia oma blogi kirjoittajalla teissä herättää. Muitakin kuin sen esimerkin, että yksi tietty henkilö perusti blogin, jonka nimessä hän ilmoitti tulevansa kirjailijaksi ennen kuin oli edes kirjaa julkaistu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu