Yrittämään alkavat

mimmmin

Olen "kärsinyt" jo jonkin aikaa vauvakuumeesta, mutta harmikseni mies ei ole ollut oikeen mukana. Olen vähän jankannutkin asiasta hänelle vaikka tiedän kyllä että jankkaaminen ei yleensä tuota tulosta. Nyt sitten päätin ihan rauhassa kysyä mieheltä, että jospa käytetään loput kaapissa olevat pillerit ja jätetään sitten ehkäisy pois. Jos vauva tulee niin sitten tulee. Yllättäen mies suostuikin tähän hommaan. Nyt siis ehkäsyä olis vielä kolme viikkoa jäljellä.

Mietityttää vain, että mitä jos niitä lapsia ei vaikka voi jostain syystä saadakkaan.. Nykyään sekin on melko yleistä. Hormonaalista ehkäisyä on mulla takana jo n. 6-7 vuotta, niin normaalin kierron ja ovuloinnin palautumiseenkin voi mennä aikaa.

Onko muita yrittämään alkavia tai vasta yritykset aloittaneita täällä jakamaan kokemuksia??

65

1500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TuuTikkiKin

      Kuules! :) on niitä tapauksia, että heti kun pillerit on heitetty nurkaan raskaus on ilmoittanut itsestään. Ei siihen todella mene aina kauan aikaa. Ihminen on niin ihmeellinen kokonaisuus ettei mikään ole varmaa. Tsemppiä raskautumiseen! me täällä myöskin yritellään toista lasta. Kumpa saisi pian plussa uutisia.

    • Jokota

      Hei!

      Ajattelin liittyä tähän keskusteluun, kun tuo "Ei ihan vielä"-keskustelu hiljeni.

      Elikkä siis täällä 25v. neiti pk-seudulta, joka suht tuoreesta parisuhteesta huolimatta on nyt varma asiastaan. Ukkoni on se oikea, vaikka vasta 9kk ollaan tunnettu. Edelliset kumppanit on ollut hunsvotteja ja vihdoin löytyi se jämpti ja turvallinen sekä lapsirakas mies. Herralla ikää vasta 23v. mutta hän on valmis alkamaan kanssani vähintään 18 vuoden koitokseen.

      En ole koskaan kokenut aiemmin tällaista vauvakuumetta, kai se oikean miehen löytyminen aiheutti tämän. Olemme jo ostaneet yhteisen reilun kokoisen rivarin pätkän ja kummallakin on hyvät vakiduunit. Itseltäni puuttuu vielä lukion jälkeinen korkeampi koulutus, mutta aloitan syksyllä aikuiskoulutuksena tradenomin papereiden hankkimisen.

      Olemme sopineet, että lomareissun jälkeen kesäkuun lopussa loppuu ehkäisyn käyttäminen. Viimeiset kaksi pakettia pillereitä meinaan syödä putkeen, eli 6 viikkoa vielä. Nyt kuitenkin kadun jo tätä, sillä iltaisin alan aina höpöttää, että eikö jo voitaisi alkaa sitä lapsentekoa? Olishan se ikävää, jos Thaimaaseen asti lähtis sitten oksentelemaan ja pahoinvoimaan, mutta kun en usko aivan heti tärppäävän vuosikausien pillereiden syömisen takia.

      Vauvaan olen varautunut jo ostamalla järkyttävät määrät vauvanvaatteita alennusmyynneistä, poikien ja tyttöjen. Aion myös varautua hoitovapaita varten säästämällä etukäteen rahaa, jottei ukko tunne itseään sitten ihan hyväksikäytetyksi, kun joutuis ihan yksin kämpän ja mukavan elämäntyylimme maksamaan. Jos kaikki lapset onnistuisi tekemään vielä putkeen parin vuoden välein, niin tässähän vois vierähtää 6-10 vuotta poissa työelämästä..

      Mitenkäs, onko muita, jotka jo hamstraavat vauvakamaa kaappeihin ja suunnittelevat talouskuvioita lapsensaannin varalle?

    • TuuTikkiKin

      Jokota! ei se mitään kerro, että vaikka olet syönyt vuosia ja taas vuosia pillereitä ettet raskautuisi. ;) Jos vaan kaikki natsaa kohdilleen niin raskaus voi alkaa heti kun pillerit heitetty nurkkaan. Joten kannattaa miettiä millon alatte tosi toimiin. Meillä naapurissa heitettiin pillerit pois ennen häitä ja morsian kertoi ettei nyt mitenkään voi tulla ennen häitä raskaaksi. Häihin oli siis pari kuukautta aikaa. No niinhän siinä kävi, että juhliminen oli vaisumpaa kun mahassa köllötteli vauvan alku. :D

      Ystäväni käyttänyt vuosia pillereitä ja huuruisen alko pitoisen illan jälkeen tuli raskaaksi!!!! oli pillerin kait oksentanut tai mitä lie tapahtunut. Hänellä pillereiden syöntiä vuoooosia takana. Voisin jatkaa näitä juttuja loputtomiin... joten.... plussa onnea kaikille! :))

    • mimmmin

      Onpa kiva kuulla kannustavia juttuja raskautumisesta heti pillereiden jälkeen. Tietoa kyllä on, että raskaus voi alkaa heti pillereiden lopettamisen jälkeen. Varmaan vähän turhaan itseäni sillä asialla pelottelen.. Ehkä siksikin varaudun pahimpaan etten sitten niin kovasti pettyis, jos raskautumisessa menisikin aikaa.

      Minulla vähän samat jutut Jokotan kanssa. Meillä ei tarvitsisi odottaa kuin 3 viikkoa, että pillerit loppuisi. Mutta joka ilta aloitan miehellene: tiiäthän että raskautumisessa voi kestää jonkin aikaa.. Kyllähän me voitais jo alottaa. Yms... Eilen mies sanoi, että joo tiiän kyllä ku tämä sama keskustelu käyään joka ilta, mutta kuulemma pitää se 3 vk oottaa. Ehkä sille pitää antaa vähän tottumis aikaa :) Muutenkin olen mieheni saanu vähän houkutuksella mukaan tähän hommaan. Nyt siitä kuitenki näkee ihan selvästi että on innoissaan, ei vain suostu millään myöntämään asiaa..

      En ole uskaltanut ostaa vielä mitään vauvan tarvikkeita.. Kaupassa kyllä aina niitä hipelöin ja miehelle niitä näytän kuinka söpöjä ne on. Taloudellista tilannetta ollaan sen verran mietitty, että paljon saadaan sukulaisilta ja minun siskolta käytettyjä tavaroita kuten rattaat yms.. Molemmat vielä tällä hetkellä opiskelijana, joten kauheasti ei rahaa säästöön jää, ehkä kesätöistä on pakko vähän laittaa..

      Kiva tänne kirjotella ku kavereille ei viitsi vielä paljastaa ja miehellä alkaa varmaan jo kyllästyttään samasta asiasta jauhaminen. Miten muilla mies mukana? Onko ihan intona vai vähän rauhallisempi asian suhteen ku naiset?

    • Pian!

      Me ollaan puhuttu miehen kans vauvasta jo pitkään, molemmilla on kova kuume ja oon sitten mieheltä viime aikoina kyselly aika ajoin että no käynkö lääkärissä poistamassa kierukan? Sit on mies ollu vähän vaitonainen aina, sanonu että "olishan se kyllä kiva" jne. mutta silti ollu sellanen maku että ei oo ollut ihan varma vielä!
      Nyt on kuitenkin sovittu että kierukka lähtee ja aika lääkärille on varattu viikon päähän tätä toimenpidettä varten. Sitten alkaa vauvan yritys :) Vauva olis minulle toinen lapsi, miehelleni ensimmäinen. Mies on kyllä selvästi innoissaan mutta silti musta tuntuu välillä että sitä vähän pelottaa.,. mikä on tietysti ihan normaalia? Itse oon ehdottoman varma että haluan vauvan! Joskus vaan huolestuttaa että olenko sitten painostanut miestäni tässä asiassa ja hän on myöntynyt ehkäisyn poisjättämiseen mun takiani :( Olen sanonut hälle monta kertaa että vielä on aikaa perua lääkäri aika, jos tuntuu että muuttaa mielensä, ja olen vannonut etten loukkaannu. Koska haluan että molemmat olemme yhtä varmoja asiastamme.

    • Hydro84

      Täällä myös yksi, ehkäisy jätetty noin kuukausi sitten ja ajatus perheenlisäykselle on suotu :)

      Vauvakuumetta itse olen potenut jo useamman vuoden ja tämä ehkäisyn lopettaminen on todella iso juttu ja olen erittäin iloinen siitä!
      No, vaikka ehkäisyt nyt jätetty, ei se sitä tarkoita että heti tärppää, ei todellakaan. Olen asennoitunut siihen että voi mennä hyvinkin puoli vuotta.
      Nyt vain odottelen menkkoja alkavaksi jotka eivät tosiaan ole vielä alkaneet tuosta ehkäisyn lopettamisesta.

      Olen ostanut muutamia vaatekappaleita, halvalla kun kirpputorilta sai..en voinut vastustaa kiusausta! Ovat vielä oikein hyvänlaatuisia :)

      Täytynee tehdä raskaustesti viikonloppuna tai ensi viikon alusta, ellei vieläkään menkat ala.
      Aika erinomainen tuuri olisi, jos onnistaisi heti horm.ehkäisyn lopettamisesta. Sitä kuitenkin niin toivoen.
      Niin kuin TuuTiKkin kirjoittaa, että heti pillereiden lopetettua on raskaus alkanut :) Kaikkihan on tietty mahdollista.

    • mahasukki

      Heippa!

      Saanen liittyä teidän "vasta-alkajien" sekaan :) Itse olen jättänyt ehkäisyn pois vuosi sitten toukokuussa, tarkoituksenmukaisesti lisääntymistä olemme yrittäneet puoli vuotta, eikä vain kuulu. Hydro84 kirjoitti, että on asennoitunut siihen, että yrittämisessä voi mennä puolikin vuotta. Itse alan olla jo pikkuisen pessimistinen ja olen jo enemmän sen kannalla, että todennäköisesti olen lapsettomuustutkimuksissa ennen kuin lapsi saadaan aluille. Täällä siis kaksi perustervettä parikymppistä, joten ei pitäisi olla mitkään biologiset kellotkaan menneet jo menojaan :P

      Mieheni ja minä olemme molemmat vakituisessa työsuhteessa, mutta muuten en ole lainkaan ottanut selvää lapsiperheen etuuksista ym. toimeentulosta, kuulun siihen kastiin etten osaa pahemmin säästää ja ajattelen että aina sitä jotenkin toimeen tullaan :) En halua murehtia yhtään enempää etukäteen, "rahareiän" tekemisessä on sitä riittävästi! :D

      Mutta en halua kenellekkään pahaa mieltä, on totta että toiset raskautuvat sormia napsauttamalla ja toiset tarvitsevat jos jonkinmoisia taikoja, mistä näitä tietää. Ei muuta kuin tsemppiä meille kaikille ja toivotaan että kesästä tulee myös henkisesti aurinkoinen :)

    • UmmNoora

      Ilmottaudun mukaan vaikka konkari jo olenkin. Minulla on ennestään kolme lasta ja nyt "alan yrittämään" sitä neljättä pikkuusta:) Saas nähdä kauanko menee, tää on eka kierto jossa yritetään... toivottavasti ei hirveen kauan jotta isoveli saisi piakkoin kaverin:)

    • Jokota

      Hei!

      Meidän naapurustoon muuttaa koko ajan lisää lapsiperheitä. Olis mukava tutustua naapureihin, treffailla hiekkalaatikolla ja työnnellä rattaita seurassa. Työpaikallakin on havaittavissa orastavaa vauvakuumetta, samoin isosisko taitaa olla jo yritysvaiheessa. Lapsiperheitä on joka puolella ja aina kun näen söötin ja aurinkoisen vauvan niin tuumin, että millon koettaa se mun vuoro.

      Olen tehnyt päätöksen olla käyttämättä sitten kun pillerit loppuu niin minkäänlaisia jippoja. Siis ovulaatiotestit, erityisruokavaliot ja muut saavat jäädä omaan arvoonsa. Tietysti alkoholinkäyttö täytyy sitten lopettaa kokonaan kun ehkäisy jätetään pois. Tutkimusten mukaan sikiöt, jotka on saanut ihan pieniäkin määriä alkoholia niin sätkii kohdussa enemmän. Aina kun näen esim. ruokakaupassa ylivilkkaita "kakaroita" niin pudistelen mielessäni päätäni, että olis kannattanut mamman jättää se alkoholi kokonaan ottamatta. Ylivilkkaus on yksi yleisimpiä alkoholin aiheuttamia ongelmia.

      Olen laskenut tällä viikolla liki jokaisena päivänä taas Kelan sivuilta tulevaa äp-rahaani. Suosittelen samaa kaikille:

      http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/160701134915EH?OpenDocument

      Lohdullista oli havaita, että koska verotettavan tulon määrä pienenee, niin siitähän jää paljon enemmän tavallaan käteen. Lisäksi duunipaikka maksaa täyttä palkkaa ekat 3kk. Niin kauan kuin vanhempainrahaa riittää (eli siihen asti kun lapsi on 9-10kk) niin taloudellisesti meillä tulee olee kaikki erittäin hyvin. Ongelman muodostaa sitten se hoitovapaa. Tulot tipahtaa n. 500 euroon kuussa. Siitä ei ole paljoa apua yli miljoonan markan asuntolainan hoidossa.

      Elämässä on tietenkin tärkeämpiäkin asioita kuin raha, mutta omien kokemusteni perusteella suurimmat riidat parisuhteessa syntyy juuri rahasta ja varsinkin jos sitä ei ole riittävästi. Täytyy siis yrittää optimoida niin, että kun pinna on sitten valmiiksi kireä yövalvomisista yms. johtuen, niin ainakin talouskuviot olis selkeenä mielessä.

      Mutta nyt jatkuu tuo jääkiekko, palataan taas..

      • hmph..

        "Aina kun näen esim. ruokakaupassa ylivilkkaita "kakaroita" niin pudistelen mielessäni päätäni, että olis kannattanut mamman jättää se alkoholi kokonaan ottamatta."

        Ihan tosissasiko olet tuomitsemassa äitejä, joista et todella tiedä, ovatko raskauden aikana ottaneet pisaraakaan? Sun kirjoituksestasi paistaa muutenkin läpi melkoinen naiivius, besser-wisseys, sekä se, että et elä elämääsi vaan suoritat sitä.


    • mimmmin

      Heippa!

      Jokota kirjoitti tuossa, että kaikenlaiset vippaskonstit ovulaatiotestit yms. jätetään kokeilematta. Niin myös meillä. Varautunut olen, että vauvan saamiseen voi mennä jokunen aika vaikka tietenkin toivon tärppäävän nopeasti. Ainakaan aluksi en ala itseäni stressaamaan sillä että mitä syön ja koska ovuloin... Voipa tietenki olla, että jos tunnen ovulaatiot selvästi niin voi silloin peitto heilua ihan omista haluistakin johtuen :) Mutta sen näkee sitten kun nuo pillerit loppuvat. Se aika vain tuntuu niiiiiiin pitkältä..

      Minusta on ihana katsoa lapsiperheitä ja raskaanaolevia esim. kaupassa ja ihastella heidän "onneaan". Varsinkin nuoria perheitä, koska olen itsekkin vielä nuori. Kaikkien tuttujen raskaana olevien vatsat käyn aina tunnustelemassa, jos siis on niin hyvä kaveri että viitsin mennä niinkin lähelle. Olenkin monesti saanut palautetta, että pitäsikö sinunkin alkaa jo lapsia tekemään :)

      Mutta pitänee lähteä syömään, kun tuo mies tuolla keittiössä hääräilee. Kirjotelkaahan kaikki kuulumisia!!

      • Kapusha

        Moikka!

        ihan pakko oli vastata sinulle,kun oli kuin suoraan omat ajatukset reilu vuosi sitten. Olin itse aivan varma siitä, että ikinä en ovulaatiotikkuja rupee käyttämään tai muutenkaan seurailemaan,että tulee jos on tullakseen.
        Kuitenkin sitten rupesi jo harmistuttamaan ja ostimpa sitten testejäkin! Toivottavasti sinulla on kärsivällisyyttä enemmän kuin minulla, koska sen voin sanoa että nyt on kun sitten tiedän tarkalleen että peitto heiluu ovulaation aikana, niin pettymys on todella suuri kun menkat taas alkaakin :/


    • nin86

      Meilläkin olisi suunnitteilla toinen. Toisaalta on hirveä vauvakuume ja välillä tulee sellainen olo, että vielä tuokin on noin pieni. Mutta jos halutaan kahden vuoden ikäerot lapsille niin täytyy alkaa kohta yrittämään. Pillerit vielä menossa, eikä olla päätetty jätetäänkö heti tämän kiekon loputtua vai vasta heinäkuun puolella pois. Olisi vaan niin ihanaa jos lapsilla olisi pieni ikäero. :)

      Puhuitte pillereiden lopettamisen jälkeen raskaaksi tulemisesta. Itse tulin edellisen kanssa raskaaksi pillereitä syödessä. Olen välillä unohtanut ottaa pillerin illalla ja jäänyt vasta seuraavaan päivään (tätä tapahtunut ehkä kerran kahdessa kuussa). Söin pillereitä 6 vuotta ja sitten se vahinko sattui, vaikken ikinä uskonut että tuo alle vuorokauden myöhässä ottaminen voisi siihen vaikuttaa. Mutta tosiaan toiset tulevat tosi helposti raskaaksi ja toiset taas eivät. Ja voihan se olla että juuri tuolloin on ollut vain tosi otollinen aika tulla raskaaksi. Joten en uskalla siihen luottaa, että tällä kertaa kävisi yhtä helposti. :/

      Toivottavasti kaikki onnistutaan saamaan ne plussat ja kaikilta myös miehet innostumaan kunnolla! :)

    • mahasukki

      Seurailetteko ovulaationne ajankohtaa mahdollisesti kalenterista, että tuolloin saattaisi olla otollinen ajankohta? Entä tunnistatteko ovuloivanne, ja mistä tunnistatte?

      Itse olen tosiaan kokeillut ovulaatiotestejä, mutta niistä ei ole ollut apua, joten heitän ne kikka kolmoset nurkkaan :) En itse ole yleensä tunnistanut omaa ovulaatiotani (jos sellaista edes tapahtuu). Tänään kuitenkin on ollut merkkejä, että saatanpa vaikka ovuloidakkin! Olen ollut aika limainen tänään (..ihanaa..) ja aamupäivällä tunsin myös melko voimakasta kipua oikealla alavatsassa, ikään kuin munasarjan kohdalla, ainakin siellä suunnilla :D Yrittänyttä ei laiteta, enköhän tänään illemmalla lämmitele isäntää tuolla kammarin puolella ;)

    • nainen´85

      Minäkin tänne ilmottaudun mukaan, vaikka meillä yritystä takana 7kk. Oon 25 ja mies 28, molemmat vakitöissä ja säästössä mukavasti rahaa sekä iso velka toki rivarin pätkästä, mutta tilanne ois loistava vauvan tuloon. Vielä vaan ei ole alkanut tapahtumaan. Ehkäsy tosiaan lopetettiin 7kk sitten, oon syönyt e-pillereitä n.6v ja niiden jälkeen n.2v minipillereitä. Minipillereiden aikaan menkat oli kerran ekan levyn aikana, sen jälkeen ei enää ikinä ennenkuin lopetin niiden syömisen. Menkkojen alkaminen kesti 3kk ehkäsyn jälkeen, mutta nyt kierto säännöllinen, tosin aika pitkä (33pv)... Seuraavasta kierrosta otan ovulaatiotestin käyttöön, pakko saada jo tietää, tapahtuuko tuolla mitään kun en ole mitään oireita huomannut ainakaan, mitkä vois ovikseen viitata.. Alkuun mietin, että en ottas niitä käyttöön, mutta tää 7kk alkaa tuntua pitkältä ajalta, vaikka tiedän, että se on vielä lyhyt aika (tiedän tapauksen, jolla kestänyt jopa 10v).. Toivon plussatuulia kaikille yrittäville! :)

    • mahasukki

      Hei nainen´85! Itsekkin käytin ovulaatiotestejä (sekä pissa- että sylkitestiä), koska en ollut varma ovulaatiostani. Ne eivät kuitenkaan minulla missään vaiheessa näyttänyt ovista, joten joko en ovuloi tai sitten tulkitsin ne väärin/ne eivät kohdallani toimi, näistä tietysti toivon jälkimmäistä :)

      Jos haluat mielenrauhan, kannattaa ovistestejä kokeilla, mutta ei kannata masentua jos ne eivät jostain syystä toimi kohdallasi! Itse kun en onnistunut sitä bongaamaan, tunne on melko ikävä, kuten arvata saattaa.. :/ Mutta toivoa ei ole vielä heitetty! Jospa ne sinulle näyttäisivät oviksen ja saisit mielenrauhan :)

      Tsemppiä yritykseen meille kaikille! :)

    • mimmmin

      Heips kaikille!

      Ovulaatioista vielä.. Siis pillereitä syönyt jo melkein 7 vuotta, aloitin ne joskus sillon 15-16 vuotiaana. Siltä ajalta kun en ehkäsyä ole käyttäny, muistan joka kuiset kummalliset alavatsakivut luultavasti ovulaation aikaan. Ne tuntuivat aina selvästi jommalla kummalla puolella alavatsaa nipistävinä ja viiltävinä. Joskus olivat niin kipeitä ja häiritseviä että kuvittelin itselläni jo umpisuolen tulehdusta yms.. Aina lääkärikirja kädessä tein itselle diagnoosia :) Nämä siis nyt myöhemmin olen tulkinnut ovulaatioiksi. Toivotaan, että nyt kun saan ehkäsyn jätettyä pois tuntisin ovulaatiot yhtä selkeästi ja ylipäätään alkaisin ovuloimaan.

      Täällä kun on teitä, jotka olette myös käyttäneet hormonaalista ehkäsyä vuosia, voisin samalla kysyä teiltä kummallisesta välivuodosta. Eli aamulla vessaan mennessä paperiin jäikin veristä vuotoa, menkat olleet viimeksi viime viikolla ja uusi pillerilaatta alkanut lauantaina. Olisi kyllä pitänyt oikeasti alkaa jo perjantaina. Ikinä aikaisemmin ei mitään välivuotoja ole ollut. Onko kellään kokemusta/tietoa??


      Miten muuten se äitiyspäiväraha, jos opiskelee vielä, mutta tekee samalla töitä. Kerryttääkö myös pätkätyöt sitä raskauden aikana ja kertyykö se äitiyslomaan saakka? Kysyn tyhmiä kysymyksiä, mutta kaikki tämmöset asiat on minulle aivan utopiaa :) Tuo mies kun hermoilee noista raha-asioista niin sais sitä valaistua. :)

    • nin86

      Mimmin mulla on joskus ollut, mutta se on ollut vain se yksi jälki siihen paperiin, joten en ole sitä sen tarkemmin miettinyt. Ei mitään apua sulle tuosta, mutta et ole ainut. :)

      Onhan pätkätyökin työtä, joten kerryttää. Lasketusta ajasta katsotaan toissa vuoden tulojen mukaan äitiyspäiväraha. Eli jos laskettu aika on esim. 2011 niin maksetaan 2009 tulojen mukaan. Jos on siitä noussut vähintään 20% prosenttia voi saada edellisen puolen vuoden tulojen mukaan haettua. Kannattaa kokeilla kelan äitiyspäiväraha laskuria. Näyttää suuntaa antavasti paljonko voisit saada. Ja kelalle voi myös soittaa ja kysellä. Sain itse silloin ainakn tosi hyvää ja ystävällistä palvelua. :D

    • Heippa! kierukan kävin viime viikolla poistamassa, eli meille kolmas lapsi on tervetullut:) Lapset 2v ja 4v :) Meillä tärppäs molempien kohdalla heti kun pillerit jätettiin pois. Kaikille paljon plussaa!!

    • Sarkkuli10

      Hei vain! Täällä myös pikkukakkosen haaveilija liittyy keskusteluun. Miehestä ei oikein ota selkoa mitä mieltä se toisesta lapsesta olisi, mutta se nyt on muutenkin vähän jörö joten mitään vauvakuumetäpinöitä siltä en edes odota vaan ennemminkin sen käytöksestä voi päätellä et kyl toinen lapsi olis senkin mielestä nyt tervetullut. Samoilla mennään kuin ekankin kanssa eli ainakaan alkuun en aio ovistestejä ottaa käyttöön ja yritän muutenkin olla ihan normaalisti eli kalenteri kädessä en haluaisi makkarissa olla mut voin kuvitella et niin tulee käymään jollei plussaa ala tulla kohtuullisessa ajassa... ;) Onko kukaan tän ketjun ihmisistä muuten jo ehtinyt plussaamaan?

    • äitix2

      Meillä alkoi juuri kolmannen lapsen yritys...uskomatonta mutta vihdoin mies suostui ajatukseen,oon siitä onnellinen! :) Meillä lapset 6v ja 2,5v..kauhee vauvakuume ollu puoli vuotta. Saa nähä millon tärppää ;)

    • kukkkaliini

      Liitynpä minäkin joukkoon! Olen parikymppinen neitonen ja mulla on reilun vuoden ikäinen lapsi jo ennestään. Nyt olis suunnitteilla esikoisella pikkusisarus. Mä olisin ollut tähän valmis jo puol vuotta sitten, mutta mies jarrutteli aikalailla. Semmonen parin vuoden ikäero tulisi meidän lapsille jos nyt tässä lähiaikoina raskaaksi tulisin. Me ei mitenkään yrittämällä yritetä uutta lasta, vaan antaa tulla jos on tullakseen. Näillä mennään :) ja katsellaan mitä tuleman pitää. Mulla ei niinkään ole kyse vauvakuumeesta, vaan musta vaan on kiva jos lapsilla on suht pieni ikäero. Mullakin on nuoremman sisaruksen kanssa parin vuoden ikäero. Ja näin vanhemapana siitä on paljon hyötyä. Varmasti tulee olemaan rankkoja aikoja kahden pienen kanssa sitten, jos toinen lapsi on tullakseen maailmaan. Mutta varmasti se palkitsee sitten myöhemmin.

      Eli nyt jännätään alkaako menkat tässä kuussa. Ei mitään hajua ole, milloin ne viimeksi olivat kun unhotui merkata ylös. Mutta tuossa kesäkuun alkupuolella pitäisi tulla jos tulee. Tsemppiä kaikille!!!!

    • mimmmin

      Ei varmaan vielä kukaan täällä plussannut.. Vai?? Täällä päin nyt viimeinen viikko pillereitä, jonka jälkeen vielä menkat. Sitten ollaan "tulee jos on tullakseen" asenteella. Vähän kyllä jännittää miten pystyn olemaan stressaamatta ja laskematta kierto päiviä kun muutenkin stressaan kaikesta niin paljon. Meillä vain vähän jarruttaa tätä hommaa, että jouduimme mieheni kanssa kesätöihin eri paikkakunnille :( Mutta ehkäpä se voi olla hyväkin asia niin ehtii kierto ainakin tasaantua pillereiden jälkeen.

      Tätä ihanaa vauvakuumeaikaa ei ainakaan helpota yhtään se, että pitää olla jatkuvasti netissä lukemassa jotain vauva juttuja :) Pitäis vissiin laittaa joku internetsivu-kielto sivuille joissa mainitaan sana-vauva :D
      Muutenkin tuntuu nyt, että kaikenlaisia vauva-juttuja tulee joka tuutista, kavereita raskaana, työpaikalla raskaana, kaikissa hulluimissaki tv-ohjelmissa on vauva-asiaa ja kaupassakin tuntuu käyvän vain iso mahaisia naisia ;) Vai kiinnittääkö tähän vauvakuumeinen vain enemmän huomiota??
      Miten muilla vauvakuume ilmenee??

    • nanne90

      Hei! :) kävin juuri lääkärissä uusimassa pillerireseptini vaikka toiveissa onkin perheenlisäystä. Kävin läpi viikon henkisen helvetin kun mieheni ensin sanoi että haluaa lapsen ja sitten pyysi kuitenkin että lykätään(ainakin elokuuhun saakka). Lääkärilleni tietenkin juttelin asiasta ja hän neuvoi että usein 3ensimmäistä kuukautta pillereiden käytön lopettamisen jälkeen ovat kaikkein hedelmällisimpiä! silloin ei siis kannata käyttää mitään ehkäisyä mikäli toiveena on taapero. Lisäksi sanoi että jos ei lasta ala kuulua niin parin kuukauden pillerikuuri ja sitten ei mitään ehkäisyä niin saattaa tärpätä. liittyy jotenkin vissiin ovulaatioon tms. Onnea kaikille yrityksiin ja itsekin loppukesää odotellessa... ;)

    • sarkkuli10

      Nanne, ymmärrän täysin tuntemuksesi. Olen itse aika samassa tilanteessa pikkukakkosen suhteen. Meilläkin asia varmaan lykkäytyy vaikka olin jo luullut että asia olisi päätetty. Itse en pillereitä oo aloittanu esikoisen syntymän jälkeen vaan kortsuja ollaan käytetty, mut tosta sun vinkistä tuli sellainen olo et oiskohan hyvä idea syödä niitä vähän aikaa..! ;) No, ei vaan en viitsi kuitenkaan kun sit ei tiiä miten oma kierto taas lähtee käyntiin vaik viimeks lähti kyl heti mut mennään nyt näin ja katsellaan miten mies lämpiää kesän kuluessa.

    • Joleennnn

      Hei. saanko liittyä seuraanne. Meillä mieheni kanssa yritystä jo helmikuusta asti. Miehenikin odottaa jo innolla koska vatsa alkaisi turpoamaan ;) Nyt alkaa vähitellen odottaminen tympimään, vaikka näin vähän onkin vasta odotusta takana.. Lapsi olisi todella toivottu. Ja jos Jumala suo niin vauva voi jo tässäkin kuukaudessa olla saanut alkunsa. Me olemme ainoastaan käyttäneet kondomia. Minulla on todella pitkä kierto, joten se hieman epäilyttää, mutta eiköhän kaikki aikanaan. menkat pitäis alkaa nyt viikon sisällä (kierrot vaihtelee). Mitään raskausoireita ei kuitenkaan ole ilmaantunut :/ ilmottelen miten käy. Jumalaan luottaen ja muille plussatuulia toivoen joleen.

      • joleeennn

        hups. Luin tuosta olemme ainoastaan käyttäneet kondomi. Niin siis, emme nyt tietenkään vauvan yrityskierroissa ole mitään käyttäneet. Mutta aikaisempi ehkäisy keino on ollut kondomi :)
        Nyt on ihan fiilis että ne menkat sieltä nyt alkaa. Hermot kireellä ja siivousvimma kova, jotenka tällä viikolla varmaan tulee taas täti kylään :/


    • pipsa--

      Me aloimme juuri yrittää lasta, eli myös periaatteella tulee jos on tullaakseen. En laskele ovulaatiota yms. Toivotaan että kuitenkin tärppäisi pian :))

    • Kuumeikas

      Meillä myös alkoi vauvahaaveen toteutus :) Otatin kierukan pois vajaat pari viikkoa sitten. Heti kierukan poiston jälkeen tuli viiden päivän tyhjennysvuoto ja nyt alkoivat kai kunnon kuukautiset (ainakin jotain hämärää vuotoa tulee). Toivottavasti näiden jälkeen olisi otollista :)

    • jen85

      Heipä hei!
      Tääl olis kans kuumeilija. Olen 26-vuotias ja mieheni 29v ja ensimmäistä yritetään. Jätettiin helmikuussa pillerit pois ja odotetaan innolla milloin nappaa. Toivottavasti pian!! Olen jo vähän hankkinut kaikenlaisia vauva-juttuja, sellasia neutraalin värisiä mitkä sopii molemmillle:) kaikkea aivan ihanaa löytyy kaupoista vaaveille!! Ihana kun mun vanhemmat on säilöny jotain mun vanhoja leluja ja vaatteita, mm kastemekon, joka on itsetehty, tosi ihana!
      Mutta ei muuta kun onnea kaikille yrittäjille ja lämmintä kesää!:)

    • Mum2be

      Täällä kans kovasti kuumeileva. Perjantaina lopetin ehkäisyn, käytössä oli laastari ehkäisy. Nyt pari viikkoa hissukseen ja kun saan tietää töideni tulevaisuudesta niin sitten ruvetaan hommiin :)

      Kovasti kuumeilen, mieheni ei niinkään, mutta viimein kuitenkin suostui ja sanoi ettei vauvakuumetta tarvitse rakastaakseen vauvaa, että miehillä ei vaan kaikilla ole vauvakuumetta...

      Ensimmäinen vauvanvaate on jo ostettu ;) En voinut vastustaa kiusausta!!

    • nainen´85

      Täällä taas lukemassa tätä palstaa... Eli ne ovistestit oli tän kierron käytössä, mut taisin sit reissun takia tehdä ne pari pv liian myöhään.. Ekan ku tein sain testi viivan viereen haalean viivan mut seuraavina päivinä (pari pv tän ekan jälkeen) tuli vaan se testiviiva eli puhdasta negaa näytti... Ennen tota haaleen viivan saamista oltiin kyllä petipuuhissa ;) et en sitten tiedä.. Tänään piti menkkojen alkaa, aamulla tein raskaustestin mut siinä oikeestaan näkyny ku testiviivan vieressä se viivan paikka erittäin haaleena, ehkä jo kuvittelin sen siihen ja totesin et pakko olla nega.. Menkat ei vielä iltaa kohden ainakaan vielä ole alkanu mut taidan toivoa niin paljon olevani raskaana, että keho tekee jo omia temppujaan.. :/ Niin ja lämpöilyä on ollu su asti 37,3-37,7.. No, jospa ne menkat sit tulis pari pv myöhässä.. :P

      Plussatuulia kaikille tänne =)

    • nainen´85

      Heippa hei! En tiedä lukeeko kukaan tätä ketjua enää, mutta pakko tulla tänne kertomaan, että kyllä se sitten kuitenkin plussa vaan tuli! :) Eli pari pv tosta ekasta hieman epäselvästä testistä oottelin ja tein sitten uuden testin ja plussa tuli selkeämmin näkyviin =) Nyt täynnä 5 1 Oon niin onnellinen

    • Tanjainen.

      Terrrve :)

      Ilmoittaudun mukaan ! Olen 20- vuotias(syksyllä 21) nainen ja naimisissa ollut mieheni kanssa keväästä lähtien. Yhteisestä sopimuksesta jätämme pillerit pois tämän liuskan päätyttyä, eli kolmisen viikkoa ja yritys alkakoon ! Kova vauvakuume on itselläni ollut jo pitemmän aikaa, mutta nyt on miehenikin liittynyt seuraan, vaikka hänellä "kuume" vähän eri tavalla (hillitymmin) näyttäytyykin :) Aina välillä toki tulee mietittyä käytännön asioita ja pikkusen jännittää etttä miten tullaan toimeen kaikin puolin sitten kun vauva on tässä ja nyt, mutta toisaalta mulla on tosi vahva perusluottamus elämään ja jos nyt ei ihmeitä tapahdu niin rahallisestikin meidän "pitäis" pärjätä. Kukapa ei kelailis näitä asioita.. ? Oon tosi innoissani ja tuntuu etten malta odottaa yhtään. Haluan tietää että kannan ihmisen alkua :) !

      Nainen ´85: lle : Onneksi olkoon, ihania uutisia oot saanu ^^ Nauti täysillä tästä ajasta !

    • Jokota

      Onnittelut ikätoverille, eli kasivitoselle!

      Vihdoin on oma projekti edennyt niin, että ehkäisy on lopetettu. Tilanne siis on se, että vikat levyt pillereitä vetäisin putkeen ja viimeinen meni pari viikkoa sitten. Lomamatka meni mukavasti ja hyvä, että on sekin reissu tehty jossei nyt sitten lähivuosiin tule mitään matkoja Tallinnaa pidemmälle.

      Ensimmäinen otollinen tilaisuus voisi olla tuossa 7-10.7. tietämillä. Uskon, että innokkuutta makuuhuoneessa löytyy vähintään yhtä paljon kuin tähänkin asti. Olimme juuri kylässä naapurilla ja heillä oli pieni vauva. Oli mukava tutustua kun ollaan kummatkin perheet uusia taloyhtiössä. Kiva jo nyt tutustua siihen seuraan, kenen kanssa sitten tulee istuttua hiekkalaatikolla. Taloyhtiöömme on muuttanut suuri määrä lapsiperheitä, eräskin perhe, jolla on neljä leikki-ikäistä muutti samanlaiseen neliöön kuin meilläkin on. Taisi olla kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, niin kyllähän siinä kolme makuuhuonetta riittää.

      Hauska seurata, millaista väkeä tähän muuttaa ja kenen kanssa sitten loppujen lopuksi viihtyy. Nämä naapurit joilla jo olimme ainakin kutsutaan meillekin kyläilemään.

    • mimmmin

      Heips!!

      Onpa kiva että täällä riittää sittenkin keskustelijoita.. Onnea nainen´85 plussasta. Ja kaikille jotka on nyt jättäneet sen ehkäsyn pois toivotaan kovasti plussia.

      Itsellä nyt on noin kuukausi oltu ilman ehkäsyä, mutta kun se mies majailee töissä toisella paikkakunnalla on nämä yritämiset jääneet aika satunnaisiksi. Toisaalta ollaan nyt sillä asenteella että tulee jos on tullakseen.. Minä en vain oikein tahdo pysyä tässä asenteessa :) Kovasti tekisi jo mieli testailla ja laskea ovis päiviä ja muuta. Yritän nyt kuitenkin vielä hillitä itseäni..
      Koko tämä kuukausi ilman pillereitä on vain ollut niin kummallinen, että tietenkin kuvittelen kaikenlaista.. Alavatsa nippailuja ja pieniä kipuja ollu koko kuukauden, välivuotoa on esiintyny parisen kertaa ja välillä pyörryttänykki vähäsen. Yritän takoa päähän, että tämä on vasta ensimmäinen pilleritön kuukausi ja kierto tasaantuu ehkä joskus tulevaisuudessa. Alavatsa kipuja on ollu muutenkin jo ennen ehkäsyn lopettamista, kävin niiden takia ihan lääkärissäkin.

      Miten muilla onko ehkäsyn lopettamisesta tullut kummallisia tuntemuksia?? Milloin muuten suosittelisitte raskaustestejä tekemään pillereiden lopettamisen jälkeen? Kun siitä kierrosta ei ole hajuakaan.. Ajattelin testata jossain vähän reilu 30 kp jos menkkoja ei kuulu.

      Lämpimiä kesäpäiviä ja kovasti plussia kaikille :)

      • Suski81

        Ajattelin kirjoittaa.. olen kolmekymppiä täyttävä ja aloimme nyt noin kuukausi sitten yrittämään lasta. Olen syönyt 15 vuotta e-pillereitä, viimeiset 3 vuotta minipillereitä. Ne lopetti kuukautiset kokonaan ja ainakaan vielä ei ole menkkoja kuulunut. Oireita on kuin oisin raskaana, mutta testit miinuksella :( Testasin kolmannella viikolla pilsujen lopettamisesta. Haluaisin niin kovasti lasta, mutta luin kauhutarinoita siitä, ettei kuukautiset ala... Saa nähdä miten meidän käy! Halu olisi kova ja en malttaisi odottaa! Ei mekään aiota mitään ovistestejä kokeilla, ainakaan vielä...

        Onnea kaikille yrittäjille!


    • mittumaari83

      Heippa!
      Minäkin tulen mukaan kuumeilemaan! Pikkukakkonen olisi toiveissa. Esikoinen on reilun vuoden ikäinen. Nyt on alkanut vauvakuume taas nostaa päätään. Mukava olisi saada esikoiselle kaveri. Isäntäkin tuumasi että nythän se olisi "järkevä tehdä"...niin kuin nuita nyt tehtäisiin tuosta vain... :)

      Pidetään peukkuja kaikkille vauvakuumeilijoille jotta se plussa sieltä tulisi! :)

    • Kuumeikas

      Plussaa tänään kolmella eri testillä

      • mittumaari83

        Oikein iiiisot onnittelut Kuumeikkaalle!!! Ihana juttu! :)


    • Tanjainen.

      Iiih. Vielä pari viikkoa pillereitä, tuntuu pitkältää tää (odotuksen!) odotus. Toivon että pian sitten tärppäilisi. Halkean, halkeeeeaaan :) Yritän kovasti keskittyä elämään hetkessä, sillä eihän tulevaisuudesta tosiaankaan voi tietää. Tilasin jo netistä muutaman raskaustestin kokeeksi. Ovulaatiotikkuja vierastan, enkä niihin ainakaan toistaiseksi aio turvautua.

    • mittumaari83

      Tänä aamuna se plussa sieltä sitten tuli!

      • Kuinka kauan yrititte ennen plussa?? Ja hurjasti onnea! Itse toivon kans pikaista plussaa.


    • tiipero*

      Hei vaan kaikille!
      Olen 24v ja mies on 21v. Helmikuusta asti on yritys ollut päällä. Nyt tuntuisi olevan kuukautiset 3 päivää myöhässä.. Jokohan tärppäisi. (: Tuntuu kyllä mahassa outoja "kuukautiskipuja", mutta ne ovat jatkuneet jo monta päivää eivätkä kuukautiset ole alkaneet.. Noh, saa nyt nähdä kuin käy.

    • Tanjainen.

      Oi, onnea munttumaarille, ihanaa :) !

      tiiperolle tervetuloa, toivottavasti nipistely on sitä mitä toivotaan :>

    • mittumaari83

      Heippa!
      Ekasta kierrosta tärppäsi, tosiaan ihan uskomaton juttu. Esikoisen kanssa meni kuitenkin pidempään ennen kuin tärppäsi...

      Tiipero: Joko tärppäsi?

    • mimmmin

      Kylläpäs täällä olikin plussauutisia :) Onnea kaikille..

      Kyselisin millä kierto päivillä olette testanneet jos menkkoja ei kuulu?? Itsellä nyt kp noin 38. Menkkamaisia kipuja ja alavatsa nippailuja ollut jo useampi viikko (melkein koko kuukausi) eli menkkoja on odoteltu. Niitä ei kuitenkaan näy. Niinpä tein hermostuksissaan testin jossain kp 32 kohdalla, mutta eipä tarvinnut paljon yllättyä kun negatiivista näytti.. Nyt mietin kuinka kauan odotan seuraavan testin tekemiseen..
      Mistä muuten netistä olette tilanneet testejä? Onko yhtä luotettavia kuin apteekista vai ovatko samoja testejä? Olis kiva tietää joku luotettava sivu mistä tilata..

      Miten muilla on yrittämiset lähtenyt käyntiin??

    • mittumaari83

      Minä ainaskin tilasin kotitesti.fi clearbluen-testin... toimi ainaskin :)

    • Jokota

      Hei!

      Noin10.7. on ollut ensimmäinen otollinen yrityskerta. Nyt sitten tuli erikoista tumman punaista vuotoa kesken kaiken, joka ei ole normaalia minulla. Menkkoihin on siis vielä yli viikko. Voisiko tässä nyt olla kyseessä se "kiinnittymisvuoto"? Kokemuksia? Ostin jo valmiiksi raskaustestejä odottamaan, teen ensi viikolla kun menkkojen kuuluisis alkaa.

    • sarkkuli10

      Jokota, mikä kp sulla tuli sitä vuotoa? Mulla oli nimittäin viime kuussa kp 22/33 veristä vuotoa, täysin uutta mulle ja haaveilin jo sen olleen juuri kiinnittymisvuotoa kun se oli niin niukkaa ja kesti vuorokauden mut menkkojen alettua laskin et se oli siis vain paria päivää oviksen jälkeen ja liittyikin sit ilmeisemmin siihen (jostain luin et joku hormonien äkillinen laskeminen oviksen jälkeen voisi aiheuttaa sellaista) ellei ollu joku epäonnistunut kiinnittymisyritys. Olen kuitenkin kuullut tuosta kiiinnittymisvuodosta ja mun kaverilla oli sitä muutama päivä ennenku menkkojen ois pitäny alkaa ja ne ei siis koskaan alkanu koska raskaana oli! Toivotaan et sunkin kohdalla kyse olis siitä! :)

      Itse palasin tätä palstaa lukemaan toiveissa et mies olisi nyt aidosti kääntäny kelkkansa pikkukakkosen suhteen. Taidanpa joka tapauksessa ruveta taas tätä aktiivisemmin lukemaan. Pidetäänpä ketju elossa! Kiva muuten lukea et tällä palstalla on näin moni jo ehtiny plussata. :) Onnittelut!

    • fevery

      Liitynpä minäkin joukkoon plussaavaan, josko onni tarttuisi minuunkin.. :) Tuokokuussa jätettiin pillerit pois ja nyt lopetettiin kumin käyttö, eli periaatteessa ekaa kiertoa yritetään.. Täältä kun olen lukenut ovis oireita niin ilmeisesti juuri ovulaation aikaan sattumalta oli eka kerta ilman yhtään mitään ehkäisyä.. :) jostain ketjusta luin että ekat 3kk on hedelmällisintä aikaa (pillereiden lopettamisen jälkeen) ja nyt lähtee melkein hiukset päästä kun harmittelen menetettyjä 2,5 kk.. Kuume on aivan valtava ja nyt viimein mieskin lämpeni ajatukselle..

    • mimmmin

      Hei!

      Jokota: Minulla myös ollut pientä tuhnuttelua joskus puolen välin kiertoa pari kertaa. En niin tarkkaan ole laskeskellut päiviä ku yritän olla stressaamatta asiasta (siinä kuitenkaan onnistumatta..) Toivoa olen siis yrittänyt kovasti herätellä, mutta yritän aina itseni palauttaa maan pinnalle ja muistuttaa että on vasta ensimmäinen kierto ja kierto hakee vielä paikkaansa.

      Nyt siis minulla menossa kiertopäiviä jo yli 40. Menkkoja ei kuulu eikä näy.. Ollut menkkamaisia alavatsa kipuja ja nippailuja jo monta viikkoa. Testin tein reilu viikko sitten mutta negaa näytti. Ajattelin testata uudestaan loppuviikosta.

      Miten muilla kierrot? Onko säännöllisiä? Tällä palstalla tosin on jo moni plussannut, toivotaan että me kaikki muut tullaan vauhdilla perässä :)

    • sarkkuli10

      Mulla kierto on heitellyt paljon enemmän kuin ennen ensimmäistä raskautta. Nyt kierto on 28-37 ja voitte vaan arvata kuinka monta kertaa oon ollu IHAN VARMA et oisin raskaana ku kp:t alkaa olla 35 mut sieltä täti sit kuitenkin on aina tullu, kuten nyt tietty on arvata saattanut kun ei olla toista vielä yritetty mut oma mieli on ehtiny monesti tehdä tepposet kiertopäivien heitellessä et jos oiskin "vahinko" (ruma sana, mut tiedätte mitä tarkoitan) sattunu. ;)

    • Jokota

      Hei!

      Kihisin jo tyytyväisyyttäni, kun kuulin erään ystäväni laittaneen lapsen alulleen heti ensi yrittämällä. Tokihan minulle kävisi samoin!

      Nooh..sieltähän ne menkat tietenkin alkoivat. Ei auta kuin odottaa otollisempaa aikaa tehdä noita raskaustestejä, joita ostin kylpyhuoneen kaappiin varoiksi.. Olin Kelan laskurilla jo laskeskellut, että tammikuun lopussa olisin ollut vikaa päivää töissä ennen mammalomaa, jos ekalla kierroksella oliskin tärpännyt.

      MIten muut, oletteko tutustuneet Kelan laskureihin? Itse olen kova laskemaan ja suunnittelemaan kaikkea paperilla. Ukko iltaisin tuskailee kun näpytän kännykällä laskutoimituksia sängyssä kun pitäisi jo mennä nukkumaan. Suosikkini on: palkka -(miinus) asuminen - ruoka - luottokortti - käyttöraha = säästöt vauvan varalle. Luottokortti on saatava nyt maksettua nollille ennen äippälomaa, muuten olen mieheni armon varassa, jos haluan mammalomalla jotakin shoppailla. Hänen mielestään minulla on kuulemma riittävästi vaatteita yms. jäkäjäkä :D

      Vanhempainvapaan jälkeen olen tuuminut käyväni ehkä 2 päivää viikossa töissä, jotten ihan putoa kelkasta duunissa ja en tuntisi eläväni ukkoni siivellä. Välillä isukki saisi joustaa omasta työstään ja vuoroja tekisin tietenkin iltaisin ja viikonloppuisin vain. Palkka putoaisi 60%, mutta saisin sitten kotihoidontuen ja kuntalisän paikkaamaan palkan pienuutta. Vero % olisi myös n. puolet nykyisestä. Laskin, että tekemällä 2-päiväistä työviikkoa menettäisin Kelan rahojen takia vain 28% nettotuloistani. Eli teen 60% vähemmän duunia, mutta saan vain 30% vähemmän rahaa.

      Onko jollakulla kokemusta tällaisesta järjestelystä, onko toiminut ja miten kotihoito on onnistunut työssäkäynnin kanssa? Isälle töiden jälkeinen lapsenhoito on varmasti koettelemus, mutta niinhän se on minullekin rankkaa mennä töihin illaksi sen jälkeen kun olen ensin lasta hoitanut päivän. Olenko liian optimistinen ja johtaako tällainen nettorahavirran maksimointi esim. perhesuhteiden kiristymiseen?

      Kuulisin mielelläni jotakuta tätä järjestelyä kokeillutta..

    • mimmmin

      Minusta ainaki on hyvä Jokota, että suunnittelee valmiiksi tulevaa elämää. Mutta niinkuin tuossa itsekkin vähän arvelit, että jos liikaa alkaa suunnittelemaan ja jankkaamaan saattaa siitä olla enenmmän haittaa kuin hyötyä. Itse en oikeastaan ole noin pitkälle ajatellu. Kovasti tekisi kyllä mieli, mutta jos malttaisin oottaa edes siihen asti, että vauva ilmoittaa tulostaan.

      Itsellä täällä kiertopäiviä jo yli 50 eikä menkkoja kuuluu ja muutamat tekemäni testit näyttää negaa.. Alavatsa kivut ja nippailut jatkuvat edelleen välillä isompina välillä pienempiä. Enkä ole edes omasta mielestä stressannut menkkoja niin paljon, että eivät siksi alkaisi. On ollut tässä kuitenkin nyt töitä ja muuta puhaa niin paljon, että jäänyt tuo stressaaminenkin hieman vähemmälle. Kuinka kauan tässä menkkojen odottamisessa voi mennä?? En jaksaisi enää kovin montaa viikkoa tai mahdollisesti kuukautta odottaa ensimmäisiä ns. luomumenkkoja..

    • toivoatäynnä23

      Jokota ! en oo lukenu tätä keskustelua vielä loppuun mutta tässä kans pähkäilen että uskaltaako ehkäisyn jättää pois 9kk seurustelun jälkeen, meillä kans ikää 23, 26. sama homma, itellä kans parisuhdetta takana, toinen pitkä ja toinen 'opin kantapään kautta' mitä en halua mieheltä ! löysin talvella elämänkumppanin, kerrankin näin että kummatki haluaa samoja asioita ja on yhtä varmoja toistensa suhteen, muutettiin saman katon alle myös aika pian ja hyvin on mennyt !! annoit toivoa siitä että ehkä muutkin yrittää vaikka ovatkin olleet vasta vähän aikaa yhdessä, thänks !!

      • toivoatäynnä23

        noniin, sainpas luettua tämänkin keskustelun loppuun. mielenkiintoista oli !! =)
        mulla on yks kaveri joka jätti pari vuotta sitten ennen kesää e-pillerit pois, aatteli et kerkeis vielä nauttia viimeisestä kesästä, eiköhän pamauttanu samantien paksuks, eli joillaki se tulee heti ja toisilla kestää, mekin oltiin keväällä 3kk ilman mut mitään ei tapahtunu joten alotin renkaan uudestaan, nyt viime perjantaina oli vika, eli nyt tällä viikolla pitäis päättää et jatkanko uutta vai jääkö se nyt tähän ;) tän keskustelun perusteella jää tähän, eli alkais se raskauden odottelu. tämänkin kesän yritin elää niin että olis viimeinen kesä ilman lasta.. mutta ei sitä hinkua festareille tai baariin edes enään oo, kai mulla on joku perhevaihepäälle alkanu.. =)

        mäkin oon hamstrannu kirppikseltä ja alesta vauvan vaatteita, neutraalin värisiä toki.

        itellä vaan tässä vähän mietityttää kun mies valmistuu 1-2 sisällä ja tällä hetkellä on kesätöissä ja saa jatkaa syksyllä mutta sen enempää varmuutta ei ole. itselläni on asunto ja autolaina, niin se tässä mietiyttää jos mies onkin ilman töitä mitenkä lainat sitten maksetaan yms muut. mutta sekin kuitenkin vähän semmosella asenteella et kaikki järjestyy aina parhainpäin, kyllä sen saa aina jotenki toimimaan, lyhennysvapaat, pienemmät kk erät eiköhän jokin ratkaisu löydy, toinen vaihtoehto oli kans että lähdettäisiin e-suomeen töiden perässä. itselläni vakivirka ja työelämää takana monta.

        joku kysy miten miehet on suhtauneet, aiemmin muut miehet on ollu aina "ei lapsia ainakaan 10 vuoteen" jne. mutta tälle uudelle ukolle ehdotin et mitä jos meille tulis vahingossa vauva mitä sitten tapahtuis, se vaan sano että on aina halunnu lasta et sitten se saa tulla jos tulee, ettei sitä vastaan oo mitään. olin aivan monttu auki !! eiköhän siitä se meidän vauvakuume lähtenytkin !! =)


    • Miratsi

      Moikka kaikille!

      Oli ihanaa lukea tätä palstaa, kun itsekin tässä pillerit lopettanut pari päivää sitten. :) Nyt jo tunnun olevani onneni kukkuloilla, vaikka ei se lapsi vielä varmaan lähimaillakaan ole tulossa. Toivottavasti kuitenkin pian..

      Mulla sellanen tilanne, että vuoden verran vasta ollaan miehen kanssa seurusteltu, mutta heti kun hänet tapasin niin osu ja uppos :) Ihan samanlaiset unelmat ja elämänarvot. Hänelläkin kauhea vauvakuume ja melkein mulle saanut jankata sitä vaikka itsekin olen yhtä innoissani. Ollaan asuttu yhessä n. 8-9 kk ja huomenna asuntokaupat ihanasta kolmiosta suht rauhalliselta seudulta, joten vauva on todellakin tervetullut kun sille jo huonekin löytyisi...

      Kuinka nopeasti olette tulleet raskaaksi pillereiden lopettamisen jälkeen? Toivon todella, että kuuluisin niihin onnellisiin, jotka heti ehkäisyn lopettamisen jälkeen saisivat alkaa lasta odotella... :)

      Onnea muuten todella paljon kaikille plussanneille ja jatketaan kirjottelua!

    • Jokota

      Hei toivoatäynnä23 ja Miratsi!

      Jollain palstalla tuli kovaa kritiikkiä minua ja parisuhdettani kohtaan tyyliin "Ei toi voi kestää" ja "Valmistaudu yksinhuoltajaksi" yms. muuta. Taisi olla tuo Tapasimme suomi24:n kautta -palsta. Sillä niinhän se meni, kyllästyin etsimään seuraa baareista ja muutakaan en keksinyt kuin netin. Kävin pareilla treffeillä, kunnes lykästi. Ajattelin, että it-alan miehet ovat kaikki nörttejä, joilla on omituinen huumorintaju. Kuinka väärässä olinkaan..

      En ole aiemmin seurustellut miehen kanssa, joka ei juuri juo, mutta pidän siitä, että alkoholi on pikkuhiljaa menettänyt merkityksensä elämässäni. Olisin kuvitellut aiemmin, että aikanaan kun haluan äidiksi, tulee tekemään tiukkaa olla juomatta raskauden ajan. Sen verran kosteita ovat aiemmat parisuhteet olleet, eikä hyvässä mielessä todellakaan.

      Täällä netissä on kaikenlaisia urpoja, jotka viihdyttävät itseään lyttäämällä ja mollaamalla täällä toisia. Itsekin olen ottanut noi aika henkilökohtaisesti heti kun joku on tullut kritisoimaan. Mutta ei kannata, omasta mielestäni elämäni on nyt juuri sellaista kuin haluan ja kriitikot varmasti tyytymättömiä omaansa..

      Mutta takaisin asiaan. Kiva kuulla, että täällä on muitakin salamarakastuneita ja nopeita perheenperustajia. Sehän on vaan kaikkien etu, että edetään nopeasti asiaan, eikä soudeta ja huovata. Toisaalta, jos olisin jonkun vanhan heilan kanssa edennyt nopeasti lastentekoon, niin olisin nyt yksinhuoltaja. Olen mielestäni saanut tarpeeksi vertailukohtia, että tiedän mieheni olevan tuleva aviomieheni ja lasteni isä (mieluummin piankin). Ja koska olemme molemmat tukevasti työelämässä ja on omistusasunto sun muuta, niin eivätkö kaikki nuoret aina odota tällaista tilannetta, ennenkuin lapsia aletaan suunnitella?
      Jostain vauvalehdestä luin, että pariskunta oli päättänyt, että vasta kun asuntolaina on maksettu, niin aletaan lastentekoon..Siis mitä!!?? Ettäkö eläkeikään pitäisi odottaa?

      Olisi muuten kiva kuulla mistä päin Suomea täällä kukin on. Tervetuloa etelään, toivoatäynnä23. Me asustellaan Espoossa, jossa ollaan molemmat synnytty ja kasvettu. Asustin villinä nuorena tyttönä Kalliossa ja muualla Helsingissä, mutta nyt ollaan palattu kaupunginosaan, jossa itse kasvoin. Niin ja millainen virka sinulla on, kun olet noin nuorena jo virassa?

      Niin ja Miratsi, millainen tilanne teillä? Oletteko molemmat työelämässä vai kuinkas? Ikääkään et maininnut, oletteko 80-luvun alussa keskellä vai lopussa syntyneitä? Asunnon ostossa on oma ihana huumansa, onnea teille uuteen kotiin. Onko remonttia tiedossa? Meillä on remontoitu tätä asuntoa tammikuusta alkaen ja loppu häämöttää jo.

      Mutta kertokaas muutkin kuulumisia..Palaillaan pian!

      • azaliini

        Tuohon lyttäämiseen todella törmää näillä palstoilla koko ajan, enkä vain osaa olla hiljaa ja kertomatta omia kokemuksiani, jotka sitten joukolla haukutaan turhiksi ja aivan vääriksi...

        Itse olen 22-vuotias esikoisen odottaja, ollaan oltu avomiehen kanssa nyt 4,5 vuotta yhdessä, oma omakotitalo on ja opinnot tulevat valmiiksi tulevana jouluna. Suunnitelma oli alunperin, että lapsi saisi syntyä aikasintaan 2012 kesällä, jotta ehtisin käydä töissäkin vielä puoli vuotta valmistumisen jälkeen. Otatin sen kierukan tosiaan pois kesäkuun alussa, kun eihän se elimistö heti edes palaudu....heinäkuun alussa plussasin. Eli lapsi syntyy näillä näkymin maaliskuussa. Eihän se ihanteellinen tilanne ole, mutta kuitenkin saan tehdä töitä jo syksyllä vähäisiksi käyvien opintojeni ohessa ja todennäköisesti töitä riittää kyllä äitiyslomaan asti. Vakipaikkaa en todennäköisesti millään ehdi saamaan, mutta se ei alallani ole kovin helppoa nykyään muutenkaan. Äitiysloma toivottavasti muutenkin venyy pitkäksi, kun haaveilen useammasta lapsesta pienin ikäeroin, joten ehdinhän sitten sen jälkeen etsiä töitä...

        Jatkuvasti minullekin täällä huudellaan, että yksinhuoltajaksi jään, olen aivan liian lapsi itsekin, työpaikkaakaan en koskaan saa.... Kyllä se vetää mielen matalaksi, vaikka kuinka koittaa ajatella, että kateellisethan ne täällä panettelevat.

        En tälle palstalle siis oikeastaan enää kuulu, kun on jo rv 7 6, mut tämä Jokotan kirjotus kolahti...


      • azaliini
        azaliini kirjoitti:

        Tuohon lyttäämiseen todella törmää näillä palstoilla koko ajan, enkä vain osaa olla hiljaa ja kertomatta omia kokemuksiani, jotka sitten joukolla haukutaan turhiksi ja aivan vääriksi...

        Itse olen 22-vuotias esikoisen odottaja, ollaan oltu avomiehen kanssa nyt 4,5 vuotta yhdessä, oma omakotitalo on ja opinnot tulevat valmiiksi tulevana jouluna. Suunnitelma oli alunperin, että lapsi saisi syntyä aikasintaan 2012 kesällä, jotta ehtisin käydä töissäkin vielä puoli vuotta valmistumisen jälkeen. Otatin sen kierukan tosiaan pois kesäkuun alussa, kun eihän se elimistö heti edes palaudu....heinäkuun alussa plussasin. Eli lapsi syntyy näillä näkymin maaliskuussa. Eihän se ihanteellinen tilanne ole, mutta kuitenkin saan tehdä töitä jo syksyllä vähäisiksi käyvien opintojeni ohessa ja todennäköisesti töitä riittää kyllä äitiyslomaan asti. Vakipaikkaa en todennäköisesti millään ehdi saamaan, mutta se ei alallani ole kovin helppoa nykyään muutenkaan. Äitiysloma toivottavasti muutenkin venyy pitkäksi, kun haaveilen useammasta lapsesta pienin ikäeroin, joten ehdinhän sitten sen jälkeen etsiä töitä...

        Jatkuvasti minullekin täällä huudellaan, että yksinhuoltajaksi jään, olen aivan liian lapsi itsekin, työpaikkaakaan en koskaan saa.... Kyllä se vetää mielen matalaksi, vaikka kuinka koittaa ajatella, että kateellisethan ne täällä panettelevat.

        En tälle palstalle siis oikeastaan enää kuulu, kun on jo rv 7 6, mut tämä Jokotan kirjotus kolahti...

        Niin se jäi mainitsematta, että avokillani on ollut vakituinen työ jo 4 vuotta, joten tyhjän päälle emme missään nimessä jää. :)


    • Miratsi

      Heippa taas!

      Paljon onnea azaliini plussauksestasi!

      Jokota tossa vähän kyseli tilanteestamme :)

      Elikkäs asutaan nyt Vantaalla mutta tänään asuntokaupat ja parin viikon päästä muutto Espooseen omistusasuntoon sitten :) Minä olen 19 vuotias ja avomieheni 21, täyttää 22 marraskuussa :) Eli nuoria ollaan mutta mitäpäs siitä jos oikealta tuntuu! Ostimme asunnon, johon ei remppoja tarvita ja se on kyllä hyvä meille. Ei jaksaisi heti alkaa remontoimaankaan. Putkiremppa on edessä jossain vaiheessa mutta sitä vasta suunnitellaan v.2016 niin katsoo milloin sitten toteutus.
      Itse olen lähihoitaja ja aloitan vakituisessa työpaikassa 15.8. yksityisessä päiväkodissa Espoossa :) Mieheni on järjestyksenvalvoja vakituisessa työsuhteessa ja käynyt turvallisuussalan peruskoulutuksen, jotenka hyvä tilanne olisi alkaa lapsia hommailla.. ;)

      Onnea teille Jokota remppailuun, koittakaa kestää :)

      Kirjoitellaan täällä, ihanaa kun löytyy kohtalontovereita :) Ei viitsi tolle ukolle kokoajan purkaa näitä vauvahaaveita vaikka hänkin yhtä innoissaan asiasta. :)

    • toivoatäynnä23

      heippa.

      mmm joo ! todellakin kritisoidaan, kyselin täällä jossakin omasta tilanteestani jossakin vaiheessa ja kyllä niin lytättiin maahan joten melkeen jo sen perusteella päätin jatkaa ehkäisyä, tai huomiseen asti aikaa päättää =S

      totta tuo että pystyy "vertailemaan" siis itsekin tiedän minkälaisen miehen EN halua ja mitä oon aina halunnut ja etsinyt ja nyt se on kolahtanut. tottakai olen sitoutunut aiempiinkin ja aina luullut että nyt se on tässä mutta näin jälkiviisaana, onneks se ei niin ollut ja nyt tiedän että tämä on nyt menoa =)

      oon tuota oikeuspuolella töissä joten sieltä niitä virkoja saa :) ja länsisuomesta.

    • Miratsi

      Nyt on ostettu kolme purkkia greippimehua, kun hyväks kehuttu... :)

    • mimmmin

      Moikka vaan täältäkin päin..

      Mukava huomata, että tämäkin keskustelu on saanut hieman vauhtia :) välillä on niin hiljaista ollut.
      Tuntuu, että eroan teistä kaikista muista monellakin tavalla.. No ikä on kyllä samaa luokkaa, olemme molemmat 22v. Esikoista yritämme. Seurusteleet olemme jo monta vuotta, aloitimme ihan teininä 15 ikäsinä. Nyt olemme asuneet yhdessä parisen vuotta. Olemme vähän pohjosemmasta suomesta kotoisin.. Ja molemmat tällä hetkellä opiskelijoita, kesätöitä on onneksi molemmilla. Ja minullakin töitä tulee riittämään, kun hoitoalalle opiskelen.

      Minä olen jättänyt aivan omaan arvoonsa kaikki kritiikki hömpät. Ja suosittelen kaikille muillekkin. Ymmärrän kyllä niitä jotka aloittavat lapsen teon vasta 30, kun elämäntilanteita on niin monenlaisia. Joku voi olla valmis jo 20 tekemään lapsia, toinen vasta joskus myöhemmin.. Jos siis itse tuntee olevansa valmis niin eikun puuhiin. Ei siinä muiden mielipiteitä tarvita.

      Onko teillä muilla kierto tasoittunut ehkäsyn jälkeen kuinka pian? Niinkuin olen tuolla jo aikaisemmin kirjoitellut, alkaa tämä kierto venyä jo niin pitkäksi, että kyllästyttää ootella..

      Lämpimiä kesäpäiviä vielä kun niitä riittä ja niiden tuomia plussatuulia kaikille :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1410
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1355
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1245
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1105
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1051
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1028
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1009
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      17
      833
    Aihe