Arvosteleva äiti, mitä voin tehdä?

Vääränlainen tytär

Meillä on äidin kanssa noin yleisesti ottaen ihan hyvät välit, mutta hänelle ei passaa sanoa, että jatkuva arvostelu ärsyttää, ahdistaa ja stressaa ihan kunnolla.

Pari viikkoa sitten olin lähdössä baariin päälläni mekko, joka ulottui vähän polven yläpuolelle, yläosa oli leveähköolkaiminen topin tapainen, eikä todellakaan mikään erityisen avonainen. Jalassa oli sitten mustat, paksuhkot sukkahousut ja nyörilliset, mustat kiilakorkonilkkurit. Ja sitten kauhistellaa suureen ääneen isän kanssa, kuinka paljastava asu minulla on, ja kuinka mekko on kuulemma "tyrkky", ja "laita nyt edes jotain siihen päälle" jne. Samaa kauhistelua tulee usein ihan arkenakin, kun on niin kauhean avoinainen paita ja mitä vielä. Ja pukeudun tosiaan ihan normaalisti, esimerkiksi rintavako ei vilku, ja yleensä jalassa on pitkät housutkin.

Nyt minulla on laivastonsinistä kynsilakkaa, ja eilen sitä sitten ääneen kauhisteltiin äitini aloitteesta mummun ja tädin kanssa.

Pidän blogia, ja saan äidiltäni jatkuvasti kommentteja siihen sävyyn, että kaksi vuotta kesätnyt rakas harrastus pitäisi lopettaa. Milloin kauhistellaan muiden lähettämiä neutraalejakin kommentteja, milloin sitä että olen sivulauseessa maininnut esim. veljenpojan tyyliin "tehtiin eilen asioita X ja Y, ja näin veljenpoikaakin samalla." Kuvissa näkyy liikaa, on viettelevä ilme ja mitä kaikkea.

Hiuksia pidän usein kiinni, sillä ne ovat yksinkertaisesti niin paksut, pitkät ja raskaat, että on helpompaa pitää ne ponnarilla. Ja sitten kuuntelen säännöllisesti sitä, kuinka hiusten pitäisi nyt kerrankin olla auki ja olis niin nättiä jne.

Jos siivoan vanhempieni luona, teen asiat väärässä järjestyksessä. Teen jauhelihakastikkeen väärin, siivoan omaa kotiani liian harvoin, ostan liikaa vaatteita, syön väärin... The list goes on.'

Olen 21-vuotias, eikä puhuminen ole auttanut. En haluaisi katkaistä välejäkään, mutta ARGH. Nyt on vielä kuukausi asuttava väliaikaisesti vanhempien luona, ja ahdistaa hulluna jo nyt. Mitä tässä voisi tehdä, että rauha kotona säilyisi? En mä nyt täysin äitini mielipiteitä miellyttäväksikään voi muuttua, ja kolme vuotta yksin asuttuanikin äitini pitäisi ymmärtää myös se, että mulle on muodostunut omat tapani tehdä asioita.

2

666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väsynyt tähän :(

      no niinpä sama ongelma mulla tai ehkäpä tuosta sun kertomasta vähän erillaisempi mut mäpä kerron minkälainen äiti mulla se arvostelee mua jokaisesta asiasta mitä teen eli mä en osaa siivota ja kaikki työt esim mitä mä teen on mun äidin mielestä väärin tehty ja se mua rassaa ja sit se haukkuu mua että oot tyhmä oot laiska oot idioo**i ja et osaa mitään tehä oikein ja sit se haukkuu ja arvostelee sitä et minkälainen mä oon se arvosteli tänäänkin mun omaa persoonaa olemustani minä kuvaa. jne ja mun tyylistäkin se joskus valittaa et miks et koskaan pidä mitään muita vaatteita no ku mä tykkään pitää mun mustaa hupparia ja sini valkoisia pilli farkkujani joista mä pidän yli kaiken ja se valittaa mulle joka asiasta esim että ompa sulla hiukset rumasti jne vaik oon laittanu ne hyvin jne.....ja huutaa ja raivoaa.....ja sit se valittaa siitä et miks en oo sosiaalinen ihminen no mä en vitt* vaan oo sosiaalinen..koko ajan haukkuu arvostelee vähättelee mun työtä esim kotitöitä jne ja vitt*ilee jne :// et ei hyvin mee ja sitä minä mietin et mikä hiton oikeus mutsilla on arvostella haukkuja ja vitt*illa!!!!!!!!!!!!no ei sil oo mitään oikeutta jumaliste mä aina sanon mun mutsille vastaan ja haukun sitä takaisin ku se haukkuu mua ja arvostelee.......

    • 16+20

      Jotkut ihmiset on luonteeltaan negatiivisia. Ja varsinkin äidit arvostelevat herkästi tytärtä. Nainen kun on naiselle susi. Nuoruudesta saatetaan olla myös kateellisia.
      Kysy suoraan miksi mikään ei kelpaa. Pidä puolesi. Sinun ei tarvitse selitellä pukeutumistasi eikä harrastuksiasi. Kiroilu ja huuto ei auta. Nouse henkisesti yläpuolelle ja esitä oma kritiikkisi heidän käytöksestään rauhallisesti ja intensiivisesti silmiin katsoen.

      Monesti itsekin nuorempana ärsytti, kun palautetta tuli aina vain niistä "huonoista" asioista. Ja vanhemmilla, varsinkin äideillä tyttäriä kohtaan on hassu tapa harrastaa julkista nöyryytystä. Esim. itsellä joskus äitini morkkasi pieniä rintojani sukulaisten keskellä. Että näin..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe