Mitä tehdä?

Valmistuin vuosi sitten ylioppilaaksi, hain ammattikorkeaan, en päässyt. Sitten unohdin sen ja hain nyt yliopistoon. Nyt sekään ei kiinnosta (pääsykoe viikon päästä, toinen kirja lukematta...).

Minulla on kyllä suht. varma työpaikka ollut jo vuoden, mutta kertokaa hyvät ihmiset KOSKA aikuistun sen verran että tiedän, mitä haluan? Mitä tehdä kun mikään ei kiinnosta mutta haluaisin silti opiskella jotain? Jos haen taas vuoden päästä yliopistoon jollekin toiselle linjalle olen kolmekymmentä ennenkuin valmistun... Apua.

Ammattikorkeassa ei ole mitään mikä kiinnostaa ja yliopisto on liian teoreettista, kauppakorkea ei voisi vähempää kiinnostaa. Kuula kalloon vai mitä?
81345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minä aloitin yliopisto-opinnot 26 vuotiaana, ja sen jälkeen olen pyöräyttänyt 3 tenavaa, ja nyt olen 35v ja toivon valmistuvani ennen kuin tulee 36 vuotta täyteen. En tunne itseäni vielä mitenkään vanhaksi, ja vakaa aikomukseni on tyäskennellä tällä alalla vähintään 30 vuotta, todennäköisesti pidempäänkin.

Eli älä ota paineita, jos ei se oma ala ole vielä löytynyt. Hae vaan eri päikkoihin, ja jos pääset, kokeile, tuntuuko se omalta alalta. Jos ei, vaihda alaa.

Heitän vielä kysymyksen mietittäväksi: Eikö ammatillisista oppilaitoksista (vai mitä ne nykyisin lienevätkään nimeltään) voisi löytyä jotain sellaista, mistä todella pitäisit? Jotain sellaista ammattia, jossa tehdään käsillä jotain ja työn tulokset ovat konkreettisia?

Äänestä

Kunhan edes jotakin teet, sekin on parempi kuin ei mitään. Kaikesta tekemisestä on hyötyä: Kyllä se oma ala joskus selkiintyy.

Äänestä
  • Tärkeintä on, että teet jotain etkä jää sohvalle makaamaan :) Pitkän opiskelun jälkeen työ maittaa, ei se mikään ihme ole varsinkin kun siitähän saa rahaa tuhlattavaksi! Kannattaa miettiä muitakin vaihtoehtoja kuin yliopisto (jossa itse opiskelen). Ammatti-instituuteissa (= entinen ammattikoulu) on monia kivoja linjoja, joista ylioppilas valmistuu jo kahdessa vuodessa! Ja AMK:stakin selviää 3-4 vuodes...

    Äänestä

Jos minkään asian opiskelu ei tällä hetkellä kiinnosta ja työpaikka on, niin tee toki töitä. Opiskelemaan tosiaan ehtii vanhempanakin, jos motivaatio herää. Mielestäni työnteko on selkeästi hyödyllisempää ajankäyttöä, kuin AMK:ssa tai yliopistossa notkuminen ilman päämäärää ja motivaatiota.

Äänestä

Miksi kaikki ajattelee nykyään että olisi pakko hankkia korkeakoulututkinto? Suomessa on jo muutenkin liikaa korkeasti koulutettuja ihmisiä ja perusduunareista tulee hirveä pula seuraavan kymmenen vuoden aikana kun ne kuuluisat suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Tuo "perusduunari" ilmaus saattaa kuullostaa korvaan kamalalta, mutta kannattaa miettiä miten paljon työ opettaa sen 3-7 vuoden aikana mitä kouluun menisi. Yksi tuttu esim ei ole käynyt kuin amiksen tietotekniikkapuolen ja kuukausipalkka on yli 3 kiloeuroa, valmis DI:kään ei saa niin paljon heti.

Äänestä
  • "Perusduunarit" käärivät kyllä rahat tulevaisuudessa, tuskin sitä kukaan kiistää. Mutta niistäkin luultavimmin ne, joiden ala on kaikkein "tylsin". Mutta eihän sitä ihan pelkän rahan perässäkään juosta. Ja jää niitä suuria ikäluokkia eläkkeelle korkeamman koulutuksenkin aloilla. Onneksi.

    Harvinaisen hyvä tuuri tuolla sinun tuttavallasi. Omat viime keväänä tietotekniikasta valmistuneet tutut ovat tätä nykyä työttömänä ja vakaasti alan vaihtoa harkitsemassa.

    Tasan ei käy onnen lahjat.
    Kaipa sitä sitten on vain olosuhteiden uhri

    Äänestä

Elämässä ei ole mitään valmista kaavaa. Minäkin kuvittelin lukion jälkeen jatkavani yliopistossa ja valmistuvani alle kaksvitosena ja pyöräyttäväni ensimmäisen lapseni viimeistään kaksikasina.

Täytän tänä vuonna 31 ja nyt jännään pääsykoetuloksia. Olen tässä välillä tehnyt töitä, ollut työttömänä, yrittänyt opiskella parissakin koulussa mutta mikään ei ole natsannut. Nyt siis hain yliopistoon opiskelemaan alaa jonka tiedän varmasti kiinnostavan. Töitä tosin pitää tehdä sillä asuntolainakin on maksettava.

Joillekin ammatinvalinta on täysin selvää jo ennen lukiota, joillekin se selviää lukion aikana, joillekin vasta myöhemmin. Älä stressaa. Sukulaiset ja vanhemmat saattava kysellä pari vuotta opiskelustasi, mutta sekin loppuu aikanaan. Löydät oman alasi aivan varmasti, maailma on mahdollisuuksia täynnä.

Äänestä

Avomieheni seikkailua koulujen ja työpaikkojen välillä seuranneena voin kertoa, että ennen kuin kokeilee, ei välttämättä keksi mitä haluaa tehdä. Älä pidä turhaa kiirettää, mutta tee jotain ettei pää sekoa ja yritä kouluihin ja kokeile jotain alaa, kyllä sen voi sitten lopettaa jos huomaa, että ei viihdy. Valintaoppaiden esittelytekstit aloista eivät todellakaan anna aina oikeaa kuvaa alast.. Kyllä se oikea alakin sieltä sitten löytyy! Voimia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huoli huomisesta kirjoitti:

Valmistuin vuosi sitten ylioppilaaksi, hain ammattikorkeaan, en päässyt. Sitten unohdin sen ja hain nyt yliopistoon. Nyt sekään ei kiinnosta (pääsykoe viikon päästä, toinen kirja lukematta...).

Minulla on kyllä suht. varma työpaikka ollut jo vuoden, mutta kertokaa hyvät ihmiset KOSKA aikuistun sen verran että tiedän, mitä haluan? Mitä tehdä kun mikään ei kiinnosta mutta haluaisin silti opiskella jotain? Jos haen taas vuoden päästä yliopistoon jollekin toiselle linjalle olen kolmekymmentä ennenkuin valmistun... Apua.

Ammattikorkeassa ei ole mitään mikä kiinnostaa ja yliopisto on liian teoreettista, kauppakorkea ei voisi vähempää kiinnostaa. Kuula kalloon vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu