Aspergerin syndroomako?

Omakuvauksesi on hyvin pitkäälle kuin minusta kerrottua.

Jo ennen kävelemään ja puhumaan oppimista hakeuduin yksin pieniin suljettuihin tiloihin leikkimään. Olen huomannut, että katsoessani puhuvaa ihmistä kohdistan katseeni hampaisiin, en niinkään silmiin. Olen lukenut, että katseen kohdistus suuhun silmien sijasta saattaa viitata autismiin tai aspergeriin.

En ole koskaan ollut aidosti sosiaalinen, vaikka olen oppinut esittämään sellaista, omasta mielestäni jopa aika hyvin. Jos olen päivän mittaan paljon sosiaalisissa kanssakäymisissä, väsyn ihan tolkuttomasti ja suorituskykyni laskee. Seuraavana yönä nukun levottomasti ja näen unihallusinaatioita, joissa ihmisten kasvoja on edessäni. Hiljaisuudessa ja yksin ollessani unen tarpeeni vähenee roimasti ja olen työteliäs ja aikaansaava. Edellisessä työpaikassani siirsin työpisteeni ikkunattomaan varastoon, jossa suorastaan viihdyin. Mörköpiirteitä on myös ollut isälläni ja hänen sisaruksillaan. Äitini taitaa olla ADHD tms.

Uusien asioiden oppiminen on mielestäni kivaa, mutta koulu on aina tuntunut jotenkin luonnottomalta paikalta, enkä ole oikeastaan koskaan pystynyt seuraamaan kunnolla opetusta, ja toisten ihmisten, esimerkiksi opettajan, ajatuksen kulkua.

Lukiossa ennen kokeita kahlasin koealueen edellisenä iltana oppikirjasta, myös pitkän matematiikan, jossa pärjäsin tasoon 8-9. Monet asiat tulivat minulle koetta edeltävänä iltana aivan uusina, vaikka ne oli tunnillakin käsitelty. Mallilla en tunnu oppivan yhtään mitään. Kunnollinen kirjallinen oppimateriaali onkin ollut aina tarpeen opiskelussani. Olen kuitenkin läpikäynyt vaativan opiskelun, tosin hampaat irvessä ja ja ilman motivaatiota, enkä ole koskaan tuntenut tutkintoani omakseni.

Työelämässä vaaditaan yhä enenevässä määrin sosiaalisuutta, ja liian tiiviissä ryhmätyössä koen olevani itseni ulkopuolella, enkä käytä henkistä kapasitettiani kunnolla. Onneksi puolisoni antaa minulle tilaa ja aikaa omiin juttuihin. Joskus hän valittaa, että olen vähän kolkko ja yksityiskohtiin takertuva, mutta kiittelee siitä, että minä en valita hänen työstään ja harrastuksistaan, joiden vuoksi hän on usein poissa kotoa.

Katsottuani aspergeria käsitteleviä TV-dokumentteja, olen huomannut hyvin paljon itseeni osuvia piirteitä, ja minulle on herännyt pikkuhiljaa epäilys, että minäkin saatan olla asperger. Diagnoosia en ole sen kummemmin ajatellut itselleni hakea. Mitäpä sillä diagnoosilla enää aikuisena tekee. Niillä eväillä mennään, mitkä on syntymässä saatu ja matkan varrella kasattu.

jännää.
mua kiinnostaa diagnoosin saaminen lähinnä siks että sillä voisin määritellä itteäni ja tietää syyn ihmissuhdeongelmiin.

Ovatko ne ihmissuhdeongelmat oikeasti sinulle ongelmia. Vaikka laajalla ystäväpiirillä usein kehuskellaan, niin tarviiko sellainen olla. Kaikkien ihmisten kanssa ei tarvitse tulla toimeen, eikä kaikkien kanssa ole edes syytä olla kaveri.

Joidenkin naapureiden kanssa en tule toimeen, ja siihen on ihan selkeät perustelut. Ystäväni voi hylätä, jos koen tulleeni väärin kohdelluksi tai hyväksi käytetyksi, eikä se aiheuta minulle itselleni lainkaan pahaa mieltä. Muutan käsitykseni, jos syyt tapahtuneeseen kerrotaan tai osoitetaan, että olen käsittänyt väärin. Anteeksipyynnöistä en piittaa. Itse asiassa koen itseni aika ehjäksi ja itsenäiseksi tuhansien pelien maailmassa.

Tuntemattomat ihmiset kertovat minulle herkästi henkilökohtaisia asioita esimerkiksi bussipysäkillä tai junamatkoilla. Menen usein istumaan vanhojen mummojen viereen ja alan jutella. Minulla on erityisen suuri kiinnostus sairauksia kohtaa, ja he kertovat yleensä niihin liittyviä asioita.

Jos mietin ystäväpiiriäni vuosien varrelta, niin useimmat tuttavat ovat ruokkineet ymmärryksenhaluani, ei niinkään sosiaalisen yhteyden tarvetta. Olen oppinut heiltä puutarhanhoidosta, mielisairauksista, yms paljon. Eniten minulla on kumminkin entisiä ystäviä. Yhdestä irtaannuin sen vuoksi, että hän alkoi vaatia minua verkostomarkkinointikutsuilleen, joissa oli kaupan tavaroita, jotka eivät vois vähempää kiinnostaa.

Tällä hetkellä minulla on 5 ystävää, joita tapaan ja joiden kanssa olen puhelinyhteyksissä. Yksi on sukua. Hän on mukavan itsepäinen ihminen. Toinen on netistä tutuksi tullut värikäs ja hyvin sosiaalinen ihminen, ja kolmas on vanha tuttu vuosien takaa. Tämä vanha tuttu on iloinen ja kaikin puolin miellyttävä ihminen, mutta vähän tylsä. Hän ei ole kiinnostunut mistään omaperäisestä, eikä hänellä ole mitään kiinnostavaa puhuttavaa. Neljäs tystäväni on vähän liian sosiaalinen, mutta hyödyn hänestä kielitaitoni kehittämisessä, ja hän hyötyy minusta, koska hän ei pärjää kaikissa tilanteissa suomenkielellä. Viides on mies, jonka kanssa en voisi ikimaailmassa kuvitella mitään parisuhdetta, mutta on sen verran itsestäni poikkeava ja käsittämätön tyyppi, että mielenkiintoni säilyy.

Mieheni on perheen ainoa lapsi, ja tottunut olemaan keskipisteenä, eikä aina muista ottaa tekemisissään huomioon muita ihmisiä. Ei haittaa yhtään minua. Parasta on se, että hän ei pomota, eikä hänellä ole tarvetta levittäytyä toisten reviirille. Suhteemme perustui alunperin seksiin, ja nyt on takana jo paljon yhteisiä vuosia. Seksiin perustuva parisuhde on minulle todellinen rakkaussuhde. Siitä ei välttämättä tule kestävää, elleivät molemmat osapuolet ole samalla aaltopituudella.