taas yks turha avautuminen

oletko työssäkäyvä ?muuta eri kaupunkiin ,vaihda maisemaa.jätä kaikki vanha taakse.niin minäkin joskus tein.rohkeesti vaan.uusia ihmisiä,uusia paikkoja. kun ryvet tarpeeksi kauan suossa niin voit upota vielä syvemmälle ja sieltä pois pääsy voi olla tuskaa.tai sitten voit tehdä loppuelämääsi muutoksen.se on vain sinun itse päätettävä.

Sama täälä. Otin avioeron valovuousia sitten. sen jälkeen eli vuosia lasten kans yksin ,kunnes tapasin narsistin, luonnevikasen ihmisen, jonka kans elin 6 vuotta. Pilas koko mun elämän. Sain itteni irti siitä helvetistä, kallisti lakimiehen kautta. Nyt oma asunto, työ, lapset, suku. Mutta oma psyyke vain antaa periks. Ei jaksa käydä baareissa vaikka mieli tekis tutustua uusiin ihmisiin. Yksin ei oo kiva olla, mutta ko ei jaksa lähtee mihinkään eikä ottaa ihteään niskast kiinni. On vaan niin helppoa ko tulee vkl. sulkea koko maailma ympäriltä ja rypeä itsesäälisä. Mutta ko vaan tuntuu että voimat ei vain riitä uudistumiseen !

Olen itse romuna, kun eräs ihminen teki tunnetasolla mulle erittäin ikävästi, ja sit ajoin vielä samaan miinaan ja halpaan toisen kerran, kun tyyppi osasi puhua juurikin niillä oikeilla sanoilla, joilla sai vedottua mun tunteisiin. Sitten olisi pitänyt jatkaa ystävänä - sen verran olen oppinut että kierrän vastaisuudessa kyseisen tyypin kaukaa. Ja kyllä annoin hänen kuulla kunniansa, vaikka tuskin itse ymmärtää tehneensä mitään väärää...Kuitenkin olin muutaman päivän poissa tolaltani koska mulla on aikalailla tuota ikävää historiaa takana (ja vielä tiesi, kun kerroin heti alussa)

Harmittaa vaan kun siin meni sitten yhteiset kaverit. Nyt vottaa päähän kun täytyy kasata luottamuksen, itsetunnon ja sydämen palasia kasaan. Itse pyrin toimimaan toisin ja kohtelemaan lähinnäisiäni arvokkaasti ja kunnioittavasti ja ehdottoman vilpittömästi. Välillä kyllä ihmetyttää mikä kumma ihmisiä oikein vaivaa, kun käyttäytyvät niin julmast sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät todellakaan ansaitsisi, mutta niin se vaan on että tunne-elämältään vajaat ja keskeneräiset saavat toiset henkisesti pitkäksi aikaa toimintakyvyttömäksi. Että silleen...

Periksi ei voi antaa, vaan aika ja hyvät kokemukset parantaa, koska ei se elämä kaikesta huolimatta aina ole pelkkää sontaa..