Samsung televisiot - Kiertäkää kaukaa

Vittuntunut

Mikäli televisiota ostaessa haluaa välttyä vitutukselta, niin kannattaa kiertää kaukaa nuo samsungin romut. Tuttava piiristä joitakin löytyy ja ei ole muuta kuin ongelmia. Seuraavassa joitakin listattuna:

- LCD paneeliin tulee epämääräisiä tummia läisikiä (näkyy hyvin vaaleita värejä vasten), toisella tuttavalla meni takuuseen ja toisella ei kun oli takuu jo päättynyt

- Valittaa jatkuvasti heikosta signaalista ja kuva pätkii (johtuu virittimen powerin konkkien kuivumisesta) yleensä ilmenee pahimmoilleen takuuajan jälkeen, niin voi suosiolla lähteä ostamaan sitten uutta tv:tä tai käyttää kalliissa huollossa jos ei itseltä löydy osaamista konkkien vaihtoon. Itselläni kone kävi kertalleen tämän ongelman takia huollossa.

- Äärimmäisen herkkiä verkon häiriöille. (Tämä ongelma itselläni ilmeni jo takuuaikana siten, että esimerkiksi 1000 - 2000 W kuorman kytkeytyessä sähköverkkoon kuva rupeaa pätkimään ja rauhottuu vasta kun kuorma kytkeytyy pois) Maahantuoja ei reagoi asiaan mitenkään, vaan koittaa sysätä syyn "Talon viallisen sähköverkon" piikkiin. Todella uskomatonta ja vastuutonta touhua. TV:tä siis testattu myös toisessa talossa ja siellä sama homma. Vielä hauskempaa asiasta tekee se, että meidän toinen LG merkkinen TV kyllä toimii meidän "viallisessa sähköverkossa" ilman mitään ongelmia, kuten myös meidän muut laitteet. Kannattaa pidempikestoiset mikronkäyttö periodit ajoittaa siten, ettei samaan aikaan näy lempisarjat.

- Kaukosäädin on uskomattoman tahmea ja tarkka suuntauksesta (ei ole kyse vanhoista paristoista)

- Hävittää aika ajoin kanavat, jolloin ne joutuu hakemaan pari kertaa kuukaudessa uusiksi. (tämänkin takia kone käynyt takuuhuollossa)

Edellisten seikkojen perusteella suosittelen todella ettei kannata edes harkita iskevänsä näppejään noihin kiusankappaleisiin, kun samalla rahalla saa toimivia kappaleita muilta merkeiltä.

133

22795

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ai jaa,

      eipä ole ollut minkäänlaisia ongelmia, tällähetkellä on kaksi Samsungia, LED-tv 40" ja LCD 21", erinomaisella kuvalla ja kätevällä kaukosäätimellä molemmat. Puhelimetkin on Samsung-merkkiset koko perheellä (5kpl) ja kaksi kameraa, mikroaaltouunikin on Samsung. Pikkuhiljaa myös kaikki muutkin kodinkoneet ovat Samsung- merkkisiä, todella laadukkaita tuotteita edulliseen hintaan.

      • 1000-2000W kuorma

        Joillakin ne konkat vaan kuivuu ja kaukosäätimet ovat tahmeita.Tuttavapiiri sen mukaista.


      • Kuukkeli2

        Kannattaa varmaan laittaa lotto vetämään heti. Samsung on aivan suunnatonta paskaa. Vaikka harva merkki pääsee kestävyydellään kehumaan, niin kaikissa ei ole tahallisesti alimitoitettuja komponentteja varmistamaan 2-3v kestoikä.


      • samsukkaa

      • mies-52

        Puhelin Samsung on aika hyvä ja kestäväkin. Televisioista takuula viimeinen meidän perheessa. Toivottavasti lopettavat kyseisen television tuotannon koko maailmasta.


      • eiikinä

        Minulta ilmeni takuuajan jälkeen ettei saanut päälle muuta kuin kovasti hakkaamalla takakanteen. Jos oli virtapistoke kytketty niin laite meni joskus itsestään päälle. Kävin Tekniset liikkeen myyjältä kysymässä ko. asiaa. Hän kertoi, että nämä johtuvat todennäköisesti siitä, että laitemerkki käyttää hyvin lähelle maksimiarvoja olevia kompponenttia ja ne vanhetessaan tekevät näitä ihmeellisyyksiä.
        Heidän liikkeensä ei enää suosittele ko. merkkiä. Tämä oli minultakin viimeinen Samsugn merkkinen tv.


      • Ekku0

        Joo aina pitää valittaa kaikesta kyllä samppa on hyvä merkki..


      • Anonyymi

        meillä 5 samsungia ollut kaiketi vanhimmat jo 17 v
        missään ei ole ollut vikoja
        tuo 45 " aikanaan stockan hulluilta päiviltä hankittu silloin 1280 e alkaa nyt elektroniikka
        yskimään

        olen tekohengittänyt sitä imuroimalla sisältä pölypatjat pois se on toimintaa helpottanut

        kohta tulee uusi samsung


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        meillä 5 samsungia ollut kaiketi vanhimmat jo 17 v
        missään ei ole ollut vikoja
        tuo 45 " aikanaan stockan hulluilta päiviltä hankittu silloin 1280 e alkaa nyt elektroniikka
        yskimään

        olen tekohengittänyt sitä imuroimalla sisältä pölypatjat pois se on toimintaa helpottanut

        kohta tulee uusi samsung

        Teholähteen konkat kuivuvat. Itselläni on samanikäinen tv,johon vaihdoin teholähteen pullistuneet konkat . Nyt käynnistyy päristen power off tilasta parin kolmen minuutin kuluttus. Valmiustilasta käynnistyy moitteettomasti. Joskus teholähteen surge suojaus täytyy vaihtaa. Seuraavaksi vaihdan teholähteen 400v konkan.


    • 2 samsungia 1jvc

      Samsungin televisioissa ei minullakaan ole moittimista. Aloittaja puhuu palturia. Samsungin isot kodinkoneet sen sijaan ovat kaukoidän perus-sontaa.

      JVC-televisioon olen pettynyt. 5 vuotta vanhan telkkarin kuva on kellastunut ja liittimet vaativat jatkuvasti korjailua. Ääni häviää usein. Huolto ei löytänyt mitään vikaa.

    • merkki vaihtoon

      Meillä ollut samantyyppisiä ongelmia ainakin signaalien häviämisen muodossa. Pitänee tarkistaa johtuuko muista sähkölaitteista. Jää viimeiseksi samsung TV:ksi meillä

    • sonyntuijottaja

      Erään tv huollon sanoja lainatakseni:
      Jos ostat LG:n, Samsungin tai jonkun muun ns. halpamerkin niin pidä kotivakuutus kunnossa.

      • HipHeiJaHellurei

        Samsung halpamerkki?! :D Ei todellakaan ole. Onhan sillä Samsungillakin niitä halvempia malleja, mutta niiden ostajat nyt tietenkin saavat sitä mitä tilaavat. Itselläni on Samsungin kalliimman sarjan telkkari, ei kuitenkaan kallein. Kolmas vuosi tulee kohta täyteen, eikä _koskaan_ ole ollut mitään moittimisen aihetta. Toiminut juuri niin kuin pitääkin, kuva loistava niin väreiltää kuin päivitysnopeudeltaan jne.

        Mikäs telkkari sitten olisi "ei-halpamerkki"? Ihan kiinnostaa tietää!


      • Anonyymi
        HipHeiJaHellurei kirjoitti:

        Samsung halpamerkki?! :D Ei todellakaan ole. Onhan sillä Samsungillakin niitä halvempia malleja, mutta niiden ostajat nyt tietenkin saavat sitä mitä tilaavat. Itselläni on Samsungin kalliimman sarjan telkkari, ei kuitenkaan kallein. Kolmas vuosi tulee kohta täyteen, eikä _koskaan_ ole ollut mitään moittimisen aihetta. Toiminut juuri niin kuin pitääkin, kuva loistava niin väreiltää kuin päivitysnopeudeltaan jne.

        Mikäs telkkari sitten olisi "ei-halpamerkki"? Ihan kiinnostaa tietää!

        Sony ja vain Sony ei ikinä enää muita tile


    • sansui

      Miettikkpä ihan itteksenne: Mitkä komponentit koneissa ratkaisevat kumpi on parempi: Sony vaiko Samsung? Eiköhän ne pienin kätösin kootut kortit koostu ihan samoista osista molemmilla, erona vain on se nimi paneelissa. Ja jos toisen nimessä on enemmän kirjaimia niin se on sitten huonompi???

      • Kuukkeli2

        Jos piirilevyltä löytyy 10V kondensaattoreita, vaikka mitoitus pitäisi olla 15V niin merkin tietää katsomattakin: Samsung. Tahallista sabotaasia.


      • kondensaattorit...
        Kuukkeli2 kirjoitti:

        Jos piirilevyltä löytyy 10V kondensaattoreita, vaikka mitoitus pitäisi olla 15V niin merkin tietää katsomattakin: Samsung. Tahallista sabotaasia.

        hmmm...

        näin elektroniikkaharrastajana: en ole ikinä nähnyt elektrolyyttikondensaattoria, jonka kesto olisi 15 V. 10V ja 16V jännitteille mitoitettuja toki olen nähnyt. Samoin kuin 400V ja 450V (tyypillisiä 230V AC laitteissa, joissa sisääntuleva verkkojännite tasasuunnataan ensimmäisenä, sitten suodatuskondensaattori ja perässä hakkurivirtalähde).

        Jos kyse taas on muusta kuin elektrolyyttikondensaattoreista, niin harvoin näkee alle 100V jännitteenkestolla olevia.

        Tuossa sisääntuleva verkkojännite tasasuunnataan, sitten suodatuskondensaattori -käytössähän homma menee näin:

        Nimellisjännite: 230 V AC
        Vaihtelu: /- 10%

        eli siis maksimijännite 253 V AC, tasasuunnattuna 358 V. Eli jos piirikaavio on sellainen, että tuota kondensaattoria ei ladata muualta kuin pistorasiasta, ja lisäksi laitteessa ei ole PFC (power factor correction) -toimintoa (isotehoisissa, kuten tietokonevirtalähteissä se on pakollinen, pienitehoisista joissain on, toisissa ei), silloin 400V saattaa riittää (tosin, verkosta tulevien jännitepiikkien vaara on olemassa, ja silloin 400V saattaa osoittautua liian pieneksi jännitekestoksi, jos laitteessa ei ole mitään suojausta jännitepiikkejä vastaan !)

        Tuossa mielessä 450V olisi parempi valinta, sillä silloin olisi edes hieman pelivaraa esim. jännitepiikkien varalta.


    • vgbhnj-

      "samoista osista molemmilla,"
      Ero vaan on siinä,että SONY osa pistää ne oikeaan järjestykseen!

    • kokemusta on

      Kyllä on Samsungissa osat kohdallaan, on huomattavasti parempi telkkari ja parempi kuva kuin sonyssa.

    • sonyntuijottaja2

      Käytettävyys on Sonyssa valovuoden edellä Samsungia ja kuvanlaatuhan riippuu minkä hintaluokan vehkeitä verrataan. Ittellä molempia merkkejä 1 kpl suurinpiirtein saman hintaluokan vehkeitä ja kyllä tuo Samsung käy huomattavasti enemmän hermoille.

      • kokemusta on

        Olihan tuo Samsungin hinta 199€, Sony maksoikin 350€, samaa kokoa mutta onpa Samsungissa huomattavasti parempi kuva.


    • fundamentalist

      Ei pidä yleistää.
      Meillä olkkarissa on monta vuotta vanha 32" Samsung littutv, taitaa olla eräs
      Suomeen tulleiden ensimmäisiä.
      On toiminut täysin moitteetta ja kuva edelleen samanlainen kuin uutena.

    • sonyntuijottaja3

      No eiköhän tuo hintaluokka ole hanurista joka tapauksessa, vaikka töllössä lukisi merkin kohdalla mitä. Näkemykseni mukaan telkun kuva alkaa olla katsottavaa lähella kun hintalapussa on neljä numeroa eikä ensimmäinen saa olla ykkönen.

      • kokemusta on

        Niinhän siinä hintalapussa olikin viisi numeroa, eka oli kylläkin ykkönen.
        On se Samsung hyvä hintaan katsomatta. Siksi vaihdoin Sonyn Samsungiin.


    • sgrb´0or+0dbolth+0rt

      jep kaverilla 50 tuuman plasma eikä ollu halvimmasta päästä ja yhdessä kohtaa on semmonen 15*15cm punertava läikkä, en ilenny kaverille siitä mainita

      itte pysyn kuvaputkivehkeissä niin kauan kun niitä käytettynä löytyy

      just vähän aikaa sitte tuli hankittua 32 tuuman sony laajakuva ja hintaa oli 25€ :)


      samoin kaikki halvat (lue alle 800€plasmatelkut paskoja, ei mitään tietoa kontrastista ym kuvanlaadusta, mut jotku kuiteki näitä ostaa sitä kyl ihmetteln miks

      • ldfthäldfkälfkh

        lisäus toisella kaverilla muutama vuotta vanha sony lcd ja kuva vilkkuu ja välillä värit päin peetä

        et yhteenvetona nää taulutelkkarit ei todellakaan ole pitkäikäisiä


    • Kokemus-K

      Samsungista en tiedä mutta Philipsit olen kiertänyt kaukaa jo kauan. Sen huonompia ei ole tullut vastaan...

      • mersut on turhia

        Samsung on tämänhetken ykkönen, mutta jos kestävää teknologiaa haluatte, niin ostakaa Toshiba, takaan, että kiroilette monta kertaa, kun ei tarvi uutta ostaa.
        Tekniikka vanhenee nykyisin niin nopeasti, että on aivan sama, mitä merkkiä kannatat. Sama koskee kaikkia kulutustavaroita, myös autoja.
        Joku meinaa, että on hienoa ajaa jollain tietyllä merkillä.
        Parempi vaihtaa uuteen parin vuoden välein, niin voi nauttia uusista mukavuuksista halvemmallakin.
        Kyllä se on niin poijaat, että pistäkää vaan vanhat vehkeet kiertoon, niin säästytte kaikenlaiselta murheelta.


    • Kestää...

      Samsungin 6500 markan laajakuva-tv (32" kuvaputki) kesti vuodesta 2000 vuoteen 2010. Parin viimeisen vuoden aikana piti tosin itse korjata yksi juotos.

      Nyt on puolitoista vuotta ollut Samsungin valkoinen 32" LCD.

      Eipä taida nykyään kukaan pitää samaa telkkaria noin kauan. Nyiyään 5 vuotta riittää.

      • Hmm. Meinasin sanoa, että omalla telkulla on varmaan jo 7 vuotta ikää, mutta olipas sitten pakko tarkistaa milloin tuo tuli ostettua.

        Näemmä 02/2007 on ostettu. Eipä tuolla ole kuin viitisen vuotta kohta katselukokemusta taustalla. Ja kyllähän se on kovasti halukas siirtymään kakkostelevisioksi (lähinnä kyllä siksi, että HDMI-liitäntä ei ole yhteensopiva Sonyn soittimen kanssa - ei enää ikinä mitään Sonylta).

        Mutta 10 vuotta kuvaputkitelkkarille kestoa on aika vähän. Oma putkitelkkari oli käytössä vuodet 1995 => 2007, jonka jälkeen pistin sen kiertoon. Ei ongemia tuona aikana. Oli vielä ns. paskamerkki (Philips). Sekin on vähän. Mökiltä hajosi 2000-luvun alussa televisio, joka ostettiin 1976. Siinä alkaa jo olla kesto siedettävä. Varmaan kylmässä mökissä olo lyhensi elinikää tuossakin tapauksessa.

        Ei kestä, mutta eipä tarvitsekaan. Nykyään saa tonnilla jo ihan hyvän laitteen. Vielä viisi vuotta sitten ei saanut kuin halpaa paskaa. :)


      • hyvin palveli

        Viime keväänä vein kaatikselle philipsin 21" sterotelkkarin, jonka ostin vuonna 1990, se oli silloin kallis telkkari, eikä siinä nyt luopuessaankaan ollu mitään vikaa ja mm. äänet valovuoden verran paremmat kuin näissä taulutelkkareissa.

        Kuvaputkitollotin on vaan niin järkyttävän kokoinen että sai lähteä sisustuksellisista syistä. Ei kelvannut kenellekkään loppusijoitukseen.


    • TV-jutttuja

      Mulla LG:n 24 tuumanen taulu-tv ja hyvin pelaa.
      Ei pätki kuva eikä ääni.
      Asetukset selkeät ja monipuoliset.
      Kuvan laatu hyvä.
      Äänenlaatu kohtalainen koska Tv on tarkoitettu liitettäväksi kotiteatteriin tai erilliseen vahvistimeen joten tv:n sisäiset kaiuttimet eivät ole kovin hyvät.

      Mun tutulla on Panasonic merkkinen 32 tuumanen taulu-tv niin siinä myös ääni/kaiuttimet on laatuluokkaa kuvan ja muiden ominaisuuksien lisäksi eikä tarvitse erillistä vahvistina/äänentoistolaitetta saadakseen äänet kuulumaan selkeästi ja täyteläisesti.

    • jupiters

      Samsung ei ole todellakaan huono televisio, ei ole ollut ongelman ongelmaa.Itsellä on tällä hetkellä 4 kpl 1kpl 50 tuuman plasma 1kpl 46 tuuman lcd ja kaksi 42 tuuman .Jos olisi huonoja ei olisi yhtään!Taitaa olla niin ettei osata s käyttää ja säätää niitä,muuta syytä en keksi!

      • Kuukkeli2

        Haluatko valokuvan miltä näyttää 10V pullistunut kondensaattori? Muuten voisi laittaa huono tuurin piikkiin, mutta kun tuo 10V on suorastaan väärä osa jolla varmistetaan ettei laite kestä yli 3 vuotta. Minkä ikäisiä sinun laitteesi mahtavat olla?


      • tahtoo kuvan
        Kuukkeli2 kirjoitti:

        Haluatko valokuvan miltä näyttää 10V pullistunut kondensaattori? Muuten voisi laittaa huono tuurin piikkiin, mutta kun tuo 10V on suorastaan väärä osa jolla varmistetaan ettei laite kestä yli 3 vuotta. Minkä ikäisiä sinun laitteesi mahtavat olla?

        Joo. ainakin minä haluan. Laita kuva aijaa.com:iin. Tai jos on valmiina netistä, niin linkki.


    • Tummaa juovaa kuvas

      Mulla ollut Samsungin 40" LCD telkkari kohta 3 vuotta. Nyt on alkanut toisesta alareunasta esiintymään mustaa juovaa. Näyttäis leviävän kokajan pikkuhiljaa. Kyllähän se hiukan häiritsee jos taustalla vaaleaa kuvaa. Muuten on töllö toiminut hyvin ja veikkaanpa että kun on aika uus töllö hankkia on se Samsung edelleen.

      • joo, uutta vaan :)

        Eli sitä, että kerrasta et opi?


      • Tummaa juovaa

        Mulla ollut Samsungin 46 " LED tv nyt kolme vuotta jamaksoin siitä silloin 2000,- E nyt alkanut kans mustat juovat tulemaan oikealle. Saa nähdä kauanko kestää enää.
        Tosin samanlainen maksaa enää 700,- et uutta kai sit peliin.


      • takuu, toimi heti
        Tummaa juovaa kirjoitti:

        Mulla ollut Samsungin 46 " LED tv nyt kolme vuotta jamaksoin siitä silloin 2000,- E nyt alkanut kans mustat juovat tulemaan oikealle. Saa nähdä kauanko kestää enää.
        Tosin samanlainen maksaa enää 700,- et uutta kai sit peliin.

        "kolme vuotta"

        joo, varmaan takuu juttu, minäkin sain heti ja helpolla uuden, oli kyllä eri merkkiä.

        Kuluttajan oletus on että tv kestää yli 5-vuotta


      • harmillista
        Tummaa juovaa kirjoitti:

        Mulla ollut Samsungin 46 " LED tv nyt kolme vuotta jamaksoin siitä silloin 2000,- E nyt alkanut kans mustat juovat tulemaan oikealle. Saa nähdä kauanko kestää enää.
        Tosin samanlainen maksaa enää 700,- et uutta kai sit peliin.

        Mullakin on 46-tuumainen Samsung led-tv, mutta ei se toimi. Kun virran pistää päälle, ruudussa näkyy vaan jotain himmeää välähtelyä ja pystyjuovia, mutta kuvaa ja ääntä siinä ei ole. Ei voi oikein teeveeksi sanoa tuollaista turhaketta.


    • oikea telkkari

      Täytyy sanoa että kaikistapa löytyy jotain vikaa mutta samsungista vähiten tai ei ollenkaan. Joten enpä kierrä kaukaa.

    • yhtä en vaihda

      Isäntä halusi v. 2009 litteänteeveen. Minä en, mutta suostuin hankintaan. Laitettiin 12 vuotta vanha Philipsin kuvaputkimöykky vierashuoneeseen. Ei siinä vikaa ole ollut, koskaan. Hyvä kuvakin jne. 36 tuumaa tai jotain sinnepäin. Haettiin joku 40 tuumanen tai sinnepäin (44?) Samsung olkkariin. Ja kaiken tän 2,5 vuotta siinä on ollut jos mitäkin vikaa. En ole siihen sekaantunut, enkä juuri katellut. Kattelen telkkaria vierashuoneessa. Kuvan laatu on parempi ja terävämpi, eikä se rasita silmiä. Jostain syystä, mitä en siis tiedä. Ja nyt kaiken kunniaksi uusi Samsung, kun katselee Menusta ohjelmatarjontaa, tai meneillään olevan ohjelman tietoja, alkaa särinä. Samanlainen kuin vanhoissa putkitelkuissa aikoinaan tuli tekstityksen kohdalla, kun telkkari alkoi hajota. Isäntä on lakannut kiroamasta ja kiistää vaivojen olemassaolon, koska ei halua minun ymmärtävän että Samsungissa olisi jotain vikaa. Kanavia se on hakenut siihen välillä lähes viikottain. Mulla on Philipsissä erillinen digilaite, eikä mitään ongelmia ole ollut. Kerran piti päivittää kanavat, mutta se oli vissiin kaikilla. Ja kerran Samsung oli kaksi päivää pimeänä. En tiedä syytä enkä halua. Isäntä oli seurassani vierashuoneessa Philipsiä kattelemassa. Alkuun se moitti miten pieni ruutu ja miten koko laite on iso, mutta todettuani että herra voi siirtyä samsungiaan tuijottamaan niin herra hiljeni. Isännän kaveri kävi jotain ropaamassa samsungista ja sitten se taas toimi. Mutta kaksi päivää oli mykkä ja pimeä. Että jotainhan jossai on pielessä jos vanha kuvaputki-Philips on uutta LCD-Samsungia parempi.

      • Samsung on paras

        Pitkä oli satu, hyvä kun jokatoisen sanan viitsi lukea. Todellisuudessa asia on kuitenkin aivan toisin. Kuka pöljä nyt hilipsiä voi katsoa, en ainakaan minä.


      • 272056601150

        Aina on ns. maanantaitekeleitä onnea tarvitaan... mul ollu philipsin putkitv:tä olivat ihan ok. Kun käynisti luuli että pommi aktivioitu. Nyt elän Samsung 40" kanssa.


      • en kaipaa

        Ostappa led-tv, niin mykistyt kuvan terävyydestä.


    • kaijaäljii

      Itsellänikin on Samsung ja kävi näin että viikoa ennen takuun umpeutumista ei toosa toiminut enää ja vein huoltoon, oli joutuneet vaihtamaan emolevyn, taitaa olla kallein osa telkussa. Onneksi meni taakuuseen korjaus, nyt on toiminut hyvin, pieni häiriö on kun TV on auki ja sähkövaitkainta käyttäessäni sammutan vatkaimen niin telkasta kuva häviää ja lukee ettei singnaalia, muutaman sekunnin päästä kuva palaa takaisin. Muita kodinkoneita käyttäessä en ole huomannut telkun ottavan häiriötä.

    • KooMikkoH

      Jaa että nuo huono singnaali ilmoitukset johtuvatkin telkkarista eikä huonosta talonyhtiöstä. No helevetti. Vuodenko tämä nyt sitten kesti just ja just ehjänä? Äsken aukasin niin ei kuvaa näkynyt, painasinpa sitten kolmosta ja veti analogiselle ja eipä tule sieltä enää edes takas. Hieno telkkari.. tosi hieno.. Hermot on mennyt ihan useammin!!!

    • Ei pe yleistää

      Meillä on 2 televisiota: Samsung, Sony ja JVC. JVC on noista vanhin, jotain 5 vuotta ja Sony uusin. Kaikki toimivat edelleen moitteetta.

      Jos sulla sattuu audin kumi menemään puhki niin varmaan huutelet täällä, että VAROKAA AUDEJA, KIERTÄKÄÄ KAUKAA!

      Tä?

    • samsunkki

      Ainoa "valituksen" aihe, jonka voin allekirjoittaa on Samsungin kaukosäätimen tarve tarkkaan suuntaamiseen ja se ei todellakaan johdu pattereiden kunnosta. Muuten 4-vuotias 32-tuumainen LCD-TV on toiminut moitteetta - niin kuvan laadun kuin muunkin tekniikankin suhteen. Päivittää myös uudet kanavat kun niitä joskus on tullut eikä ole kertaakaan kadottanut kanavia. Tosin Grundigilla on paras kaukosäädin (sama minne suuntaa niin toimii) ja käyttöliittymä - looginen ja yksinkertainen (korealaiset vain ajattelevat turhan monimutkaisesti).

    • finluksi

      Mulla on 25 vuotta vanha finlux ja toimii kun unelma.

      • valitettavasti4

        Mullakin on Finlux, sellainen 32- tuumainen 100-hertsinen palamaton. Siitä ei loppua tule ja pesee mennen tullen littutelkut kuvan laadussa.


      • ja heh heh
        valitettavasti4 kirjoitti:

        Mullakin on Finlux, sellainen 32- tuumainen 100-hertsinen palamaton. Siitä ei loppua tule ja pesee mennen tullen littutelkut kuvan laadussa.

        Et ole varmaan nähnyt led-telkkaria jos tuollaista väität :)


    • Karppa

      Ei tule Samsungia enää tähän talouteen. Sen verran huonoja laitteita on ollut!!!

      • Anonyymi

        Ei rännekkön en kin sony

        On se vaan paras jkäytyönen


    • 999 euroa

      Mulla on 46" Samsung. Kuva on ihan hyvä, mutta muuten laite on ihan eestä.

      Menu-valikot todella epäloogiset.
      Laite inputtia kun vaihtaa, joutuu ensin painamaan yhtä nappia, sitten nuolilla menemään oikean laitteen kohdalle, jolloin inputti vaihtuu. No se vaihtuu, mutta valikko jää siihen kuvaruudulle vaikka tunniksi, jos mitään nappia ei paina. Eli vaaditaan vielä yksi napin painallus. Finluxin putkitöllössä tuo tapahtui minimissään yhdellä napin painalluksella, sama taitaa olla uusissa Sonyn telkkareissa.
      Jos haluaa PIP-kuvan, se vasta vaikeaa on. Pitää kahlata valikko-elvettiä, ja kun sen PIP:n haluaa pois sama toisen kerran.
      Jos tuossa on maksukortti ja vaihtaa kanavaa, joka itun kerta se ilmoittaa jonkun authentikointi tekstin, ei mua sellaset kiinnosta.
      Näitä epäloogisuuksi jatkuu joka asiassa...

      Tuo minun Samsung on jotain 2010 mallia. Internet jutut siinä tuli mukana, mutta hädin tuskin ne toimii. Kaikkia applikaatoita ei ole edes tuettuina, vaikka niitä voi asentaa. Miksi luvataan ja sitten ei olekkaan?

    • Myyjä vaan

      Eiköhän Samsung ole nyt ykkönen niin puhelimessa kuin kodinkoneissa.

      • Anonyymi

        Sony hawei ja boch
        Arhsst hintä laatu suhdetasn


    • Madios

      Ostin syksyllä 2012 Samsung SmartTVn, malli UE46ES7005, 1500 eur.

      Olen todella pettynyt laitteen internet - palvelujen tekniseen toimivuuteen;
      mm. YLE Areena, Katsomo - televisiopalvelut eivät toimi juuri niille suunnatuissa
      laitteissaan!

      Muutoinkin tekniikka on hitaanpuoleista.
      Perustelkkarin kuva ja ääni toimivat suht hyvin, mutta siihen kokoinaisuus
      sitten jääkin.
      Ellei Samsung pikapuolin korjaa bugejaan, jää tämä merkki itselleni ehdottoman
      viimeiseksi laitehankinnaksi kodintekniikan alueella.

      En suosittele ko laitteen hankintaa tuttavilleni ja muillekaan!
      Mikäli kuitenkin aiot hankkia Samsungin, kysele myyjältä tarkkaan ominaisuuksien käytännön hyödynnettävyys!

      • vikaostos ollut

        Harmittaa varmaan, kun on lähdetty 1500 ekee pulittamaan, yhdestä ainoasta tv:stä ja ei oo saatu p..kaa ihmeempiä.


    • hyviä vehkeitä

      Meillä on kolme samsungin telkkaria, eikä mitään isompia ongelmia. Yhden ongelman olen huomannut, suuri telkkarimme napsahtelee kun se jäähtyy sammuttamisen jälkeen.

    • Ei Samsungia

      Samsungin ihan mikä tahansa on täyttä PASKAA lähtökohtaisesti, oli kyseessä telkku, tietokone, dvd-soitin tai ihan mitä vaan. Mielestäni tämä Etelä-Korean vastine Pohjois-Korealle on ottanut nokiamaisen teknisen asenteen - "paskaa kaikille aivan sama mihin hintaan"? En kyllä ostaisi mitään Samsungilta.

      • Ei Samsungeja enään

        Olen samaa mieltä ei Samsungeja enää, on tullu taisteltua niiden kanssa liian kauan. Voihan olla, että 1/100 on hyvin tehty mutta ne 99 muuta kappaletta???.
        Hyi olkoon. Entä sitten se huolto, rahastusta ja valehtelua tyyni kaikki.


    • seuraava ei samsung

      Samsung 40" led televisio, n 3-4 vuotta vanha. Avattaessa kuvasta ei näy kuin oikea puoli kunnolla,vasenpuoli näkyy "suurennettuna". Lämmettyä noin puolituntia vasenpuoli korjaantuu, mutta ei korjaannu kokonaan sittenkään. Voiko näitä korjata, muuten kuin käymällä tv- kaupassa?

    • samsungiin tyytyväin

      Mikähän tuota aloittajaa vaivaa, meillä on Samsungin tuotteita laidasta laitaan, TV, stereot, puhelimet, kannettava, imuri, mikro jne. missään ei mitää häiriötä ole ollut.

      • Madios

        Vihdoin ja viimein toimii Yle Areena ainakin vuoden 2012 Samsung mallissa UE46ES7005.

        Alkanut toimia äskettäin.


      • Kura ei ole kivaa

        "Mikähän tuota aloittajaa vaivaa...?"

        Samsung-laitteen huono laatu. Itse en osta enää mitään elektroniikkaa, koska voin saada ainoastaan huonoa laatua - kelvottomia konkkia. Ei tule enää pettymyksiä, kun ei osta mitään. Tämä ei ole mikään vitsi.


    • Samppa on kingi

      Meillä on 3 telkkua, kaksi samppaa ja yksi JVC. Kaikki toimii niinkuin pitääkin, JVC on yli 5v ja samsungit 3 vuotta.

      Suosittelen Samsung-televisioita!

      • huonompaan suuntaan

        Juu, se on surkeeta, kun ei niihin vanhempiin Samsungin 20-tuumaisiin putkikoneisiin myydä enää varaosia virtalähteeseen. Siinä on sellainen 5-kinttuinen hakkuripiiri ja joku paksukalvohybridi sekä zenerdiodi. Ennen sai korjaussarjan, muttei enää.


      • laitteen_korjaus
        huonompaan suuntaan kirjoitti:

        Juu, se on surkeeta, kun ei niihin vanhempiin Samsungin 20-tuumaisiin putkikoneisiin myydä enää varaosia virtalähteeseen. Siinä on sellainen 5-kinttuinen hakkuripiiri ja joku paksukalvohybridi sekä zenerdiodi. Ennen sai korjaussarjan, muttei enää.

        "ei niihin vanhempiin Samsungin 20-tuumaisiin putkikoneisiin myydä enää varaosia virtalähteeseen. "

        Jos joku komponentti tosiaan on Samsung -spesifinen, niin sitten ei saa.

        Mutta jos kyse on normaalista elektroniikkakomponentista (joka ei ole mitään Samsungin omaa tuotantoa vain heidän televisioitaan varten) niin toki elektroniikkaliikeistä saa.

        Kotimaisia alan liikkeitä on listattuna täällä:
        http://www.epanorama.net/faq/sfnet.harrastus.elektroniikka/liikkeita.html#suomi


        jenkkiläisistä mainittakoon:
        mouser, digikey

        ja sitten Brittein saarilta löytyy RS Components sekä Farnell

        ja Bangkokista toimittaa futurlec

        Eli jos kyseessä ei ole mittatilustyönä Samsungin telkkareihin tehty komponentti jota ei muualta saa, niin eiköhän jostain noista pysty komponentin hajonneen tilalle tilaamaan.

        Vaatii toki kokemusta elektroniikkalaitteiden korjaamisesta sekä oikeat työvälineet.

        Jos kyse on modernista pintaliitostekniikasta, kotona juottaminen voi osoittautua hankalaksi, vanhoissa laitteissa taas on läpi levyn piirin jalat - juottaminen sujuu kotikonsteinkin, kunhan kokemusta on ennestään !


    • huh huh

      Ostin 40-tuumaisen samsung-tv, täytynee palauttaa koska edes pöytätelinettä ei saa asennettua. Ainahan toinen voisi pitää ruutua sylissä ja toinen katsoo mutta yksinään se ei onnistu. Täys susi koko samsung.

      • kalle vaan

        Mitenkä se sanonta menikään....peukalo keskellä kämmentä :)


    • Whiskyyyyy

      Voin kyllä allekirjoittaa aloitusviestin. Samanlaisia kokemuksia ollut Samsungin näytöistä. Samsungin kaukosäädin on hyvin tarkka suuntauksesta ja muutenkin käytettävyydeltään ihan hirveä. Kyllä siihen tottuu tietysti ajan myötä.

      Kuvassa alkanut näkymään tummia kohtia.

      Puolet kanavista katoavat ehkä kerran parissa kuukaudessa.

      Häiriöitä kuvassa, vaikka telkku on kaapelissa.

      Hidas reagoimaan komentoihin.

      Ainut hyvä puoli on se, että en omista Samsungin digiboxia kuten vanhempani. Se maksoi ihan pirusti ja on huonoin digiboxi, jonka olen koskaan nähnyt. Ajan myötä se alkaa tahmaamaan niin pahasti, että kun annat komennon säätimellä, niin se reagoi siihen vasta n. 3-5 sekunnin kuluttua (verrokiksi voi sanoa, että jo puolen sekunnin viive on todella häiritsevää käytössä.)

    • tutkija/kemisti

      meillä on ostettu joka vuosi yksi tai useampia Samsunkeja, telllareita on 3 32 tuumaista ja 6 40 tuumaista, vain kylpyhuoneessa ei ole tv.
      Makuuhuoneessa on kaksikin 40 " katon rajassa jotta vanhapari voi katsella omaa ohjelmaasa ja levätä sängyllä.

      Meillä on ollut jatkuvasti päällä, eikä mitään muuta ole vikoja ollut kuin yhdess9 yhdeksästä on sellaine vika että joskus 3 tunnin, joskus muutaman päivä kuluttua alkaa kuluttamaan 60 W virtaa vaikka on lepotilassa.
      (mutta kaverille, joka on myös tarkka ja taitava, Sonyt ym. tekevät myös tuota, että kulutus nousee)

      tuon voin allekirjoittaa, hidas reagointi kaukosäätimeen ja lisäksi läheltä käyttäessä pitää suunnata vasempaan alanurkkaan, mutta heikko signaali on turvallisuutta ajatelle hyvä asia.

    • Kas vain

      Joo, uskon nyt itsekin. Kokeilin jonkin aikaa 40-tuumaista Samsungia ja siinä on älyttömän epäherkkä viritin verrattuna samassa asennuksessa vuosia toimineeseen telkkariin. Uusissa virittimissä on eroja merkki ja mallikohtaisesti. Myyjät eivät suosittele Samsungia heikkoihin signaaliympäristöihin. Heti joutuu vahvistimen asennuksiin yms. telkkarin vaihdon takia. Toki se vahvistin voi olla tarpeenkin, mutta ei se nyt voi olla oletuksena ostotapahtumassa, jos entinen telkkari toimii. Samoin handanin erillis digiboxi on herkempi kuin minkään telkkarin oma viritin eli siinäkin vaihtotilanteessa tulee yllä'tys vastaan.

      Muuten Samsung on hyvä valinta. Virittimet vaan yllättävän epäherkkiä.

    • Masax

      Moi!
      Ostin syksyllä 2012 samsun UE46ES7005 XXE tv:n. TV ei tunnista DNA 4G mokkulaa. Onko kukaan törmännyt vastaavaan ongelmaan/löytänyt ratkaisua ja jos niin kuinka? Kiitos avusta jo etukäteen.
      Masa

    • Huono Basisti

      Ostan AINA 5 vuoden takuutelkkarit Sony Centteristä.
      Ajan yli 100km matkan,sillä hankintapaikka on Espoossa.

    • samsunkki

      Itsellä kaksi Samsungin televisiota - 32-tuumainen 5 vuotta vanha litteä, laajakulma-tv ja 24-tuumainen tv-näyttö tietokoneelle (mac mini) - ja kumpaakin olen tyytyväinen, varsinkin tv-näyttöön - erinomainen kuvanlaatu ja hyvät valikot. Kumpikin laitteista ovat valkoisia ja myös muotoilultaan vaaleaan sisustukseen sopivia - eivät korostu ikävästi ympäristöstä.

      Joten en voi pahemmin haukkua Samsungia huonosta laadusta, koska itselläni on vain hyviä kokemuksia heidän laitteistaan. Ikävää, että olet joutunut kokemaan toisin.

    • huoltomies

      kannattaa juoda paukkunsa eikä kaataa niitä kaukosäätimien ja muiden laitteiden päälle.
      itsellä on kaikki laitteet samsungeja eikä ole yhdessäkään ollut ongelmia.toisaalta kaikki telkkarit ovat vikaantuvia.käytännössä 3-4 vuotta niin nykyajan tv on matkansa pääsä.
      jos talon sähköt on noin huonolla tolalla että joutuu jopa mikroaaltouunin käyttöä rajoittamaan niin ei tarvitse ihmetellä jos laitteet reistailevat.

      • ingenööri

        "käytännössä 3-4 vuotta niin nykyajan tv on matkansa pääsä."

        Vaihtaa pari pullistunutta tai vuotanutta kondensaattoria standby virransyötöstä, niin laitteet toimivat ainakin toiset 4 vuotta. Meillä on ollut tv:nä tämä LG 24 tuumainen 1920*1200 tietokonemonitori jo 5 vuotta, vuosi sitten vaihdoin pari konkkaa. Tv kuvan taivaalta nappaa MSI digivox mini II usbtikku.


    • mies 52v

      No toihan on kuin meidän perheen televisiosta. Tällä hetkellä ruotsissa tutkittavana voiko korjata vai korvaavatko jotenkin. Ollut nyt 2 viikkoa, hienoa. Kuinkahan monta viikkoa vielä?

    • :-D

      Maailman vanhin televisio on nainen.
      Sieltä tulee värilähetys kerran kuussa ja toiselta kanavalta tulee pelkkää p..kaa.

    • Pilihipsit

      Vilips (siis Philips) on vihoviimeinen.
      Ostin ko. merkkiä olevat ministereot, vuonna 2007. CD-soitin alkoi pelleilee jo heti kuudennen käyttökerran aikana. Vein takuukorjattavaksi, niin pelitti hetken, kunnes poksahti uudelleen.
      Oli ekat ja vikat vilipsit meikäläisellä. Ei enää ees parranajokonetta ko. merkiltä.
      Sonyn laitteisiin on voinut aina luottaa.

      • y5545y

        Ei ministereot ole mistään kotoisin, mitä myydään eniten on ala-arvoista roskaa erillishifiharrastajien mielestä. Uuden ministereon hinnalla voi hyvinkinkin löytää käytettynä erillishifi sterovahvistimen ja kajarit. PC kiinni vahvariin ja käytössä on 2 kanavainen hifi kotiteatteri.


    • Rautalankamalli

      Olikin kyse vilipseistä ylipäätään. Noi ministereot oli vain esimerkki. Itse kun en tohon vilipsiin luota ollenkaan.

    • gfdgfd1

      Itsellä sekä samsung että sony. Samsung 32 lcd, naapurin muori pyysi jos veisin elektroniikka lavalle kun ei autoa omista. No elektroniikasta jonkin verran tietävänä kannoin kotia ja rupesin tutkimaan. Lopputulema oli tarvike kaukosäätimen osto ja neuvottelu muorin kanssa oli pakko tunnustaa että halvalla sai kuntoon kun tenavia joskus vahtii. Sonyn 55 ledistä ei mitään pahaa sanottavaa. Tuossa aiemmin joku mainitsi plasmasta jossa oli punertava täplä. Plasmassahan ei saa olla paikallaan olevaa kuvaa, se palaa kiinni. Itsellä kokemusta tietokoneen näyttönä, ei sovellu siihen.

    • LE40A466C2WXXE

      Tuttavani sai yllä mainitun käytetyn Samsung 40" LCD -television tuttavaltaan. Televisiossa ei pitänyt olla ongelmia, mutta jostain syystä kanavat katoavat muistista sangen usein ja ne joutuu virittämään uudelleen. Tietääkö kukaan mikä kerrotun ongelman voisi aiheuttaa? Voiko esimerkiksi heikko antennisignaali olla syynä? Tuntuisihan tuo erikoiselta, että kanavien viritykset heikon signaalin takia muistista katoaisivat, mutta kun ei aiempi käyttäjä ole kertonut kärsineensä kyseisestä vaivasta.

    • 0i32j2

      "Tietääkö kukaan mikä kerrotun ongelman voisi aiheuttaa?"

      Ohjelmointivirhe eli bugi. Tuskin löytyy uutta fimwarea ladattavaksi telkariin, joten ei voi korjata.

      Paneelin voi hyödyntää pc:n näyttönä ja tehdä pc:stä mediapc, usb tv-tikkuja kaukosäätimella saa alle 20 euron.

    • eip siinä muuta

      Juu, noissa on ne muutamat virtalähteen elkot, jotka pullistelevat, jolloinka niiden suodatuskyky heikkenee ja jännitepiikit sekoittavat prosessorin.

      • 3t13t414t

        Ei kai sentään samusngin tv:t ovat autoradioita, joissa kanavat häviävät jos sähköt laitteesta on kokonaan pois. Luulisi niissä olevan flash muistia kanavien tallentamiseen, jolloin prosessorin sekoaminen ei lähde pyyhkimään flash muistia.

        Tosin minulla ei ole mitään kokemusta telkkareista ollut 20 vuoteen, koska olen katsonut tv:tä tietokoneen viritikorteilla, joissa ei ole ollut mitään pulmaa.


      • LE40A466C2WXXE
        3t13t414t kirjoitti:

        Ei kai sentään samusngin tv:t ovat autoradioita, joissa kanavat häviävät jos sähköt laitteesta on kokonaan pois. Luulisi niissä olevan flash muistia kanavien tallentamiseen, jolloin prosessorin sekoaminen ei lähde pyyhkimään flash muistia.

        Tosin minulla ei ole mitään kokemusta telkkareista ollut 20 vuoteen, koska olen katsonut tv:tä tietokoneen viritikorteilla, joissa ei ole ollut mitään pulmaa.

        Tuotapa tässä itsekin tuumailin, että eikös kyseessä olisi ennemminkin kanavamuistin kuin prosessorin sekoaminen, koska laite muutoin on tolkussaan. Vaiko tosiaankin niin, että prosessori sekoaa tavalla, joka tyhjentää muistin.

        Mutta jos sellainen tieto on olemassa, että virtalähteen kuivuneet elkot ovat kyseistä vaivaa aiheuttaneet niin voisipa niitä yrittää vaihtaakin - elektroniikkalaitekorjaajan kokemuksella. Mietin vaan osaisikohan nuo elkot kuinka hyvin paikallistaa ja millaisen työn takana on päästä niihin tarvittavalla tavalla käsiksi?

        Täytynee myös tuo ohjelmaversio tsekata ja verrata netistä löytyvään versioon.


      • 23452345
        LE40A466C2WXXE kirjoitti:

        Tuotapa tässä itsekin tuumailin, että eikös kyseessä olisi ennemminkin kanavamuistin kuin prosessorin sekoaminen, koska laite muutoin on tolkussaan. Vaiko tosiaankin niin, että prosessori sekoaa tavalla, joka tyhjentää muistin.

        Mutta jos sellainen tieto on olemassa, että virtalähteen kuivuneet elkot ovat kyseistä vaivaa aiheuttaneet niin voisipa niitä yrittää vaihtaakin - elektroniikkalaitekorjaajan kokemuksella. Mietin vaan osaisikohan nuo elkot kuinka hyvin paikallistaa ja millaisen työn takana on päästä niihin tarvittavalla tavalla käsiksi?

        Täytynee myös tuo ohjelmaversio tsekata ja verrata netistä löytyvään versioon.

        Jos hakkurivirtalähteen elkot olisivat kulahtaneet, koko vehje ei toimisi. Prosessori ja muut digiosat vaativat vakaata ja oikea jännitettä.

        http://koti.mbnet.fi/~inventor/img/swpower.gif


      • LE40A466C2WXXE
        23452345 kirjoitti:

        Jos hakkurivirtalähteen elkot olisivat kulahtaneet, koko vehje ei toimisi. Prosessori ja muut digiosat vaativat vakaata ja oikea jännitettä.

        http://koti.mbnet.fi/~inventor/img/swpower.gif

        Tuolla keskustelun aloittavassa viestissä puhutaan mm. "virittimen powerin konkkien kuivumisesta". Eli pitäisi tosiaan tietää mistä konkista on kysymys jos siellä on useampia teholähdeosia suodatuksineen.

        Muualtakaan netistä en ole aiheeseen liittyvää tietoa löytänyt, joten vielä näillä tiedoilla ei paljon innosta korjaushommiin ryhtyä - tuota firmware päivitystä ehkä lukuun ottamatta jos laitteessa osoittautuu vanha versio olemaan.


      • 234234
        LE40A466C2WXXE kirjoitti:

        Tuolla keskustelun aloittavassa viestissä puhutaan mm. "virittimen powerin konkkien kuivumisesta". Eli pitäisi tosiaan tietää mistä konkista on kysymys jos siellä on useampia teholähdeosia suodatuksineen.

        Muualtakaan netistä en ole aiheeseen liittyvää tietoa löytänyt, joten vielä näillä tiedoilla ei paljon innosta korjaushommiin ryhtyä - tuota firmware päivitystä ehkä lukuun ottamatta jos laitteessa osoittautuu vanha versio olemaan.

        Samasta powerista otetaan sähköt koko tv:lle samoin kuin pc:ssä. Yleensä valmiustilan konkat kulahtavat ja laite ei käynnisty.

        Ainja voi kurkata laitteen sisälle jna katosa onko jokin elektrolyyttikondensaattori vuotanut tai pullistunut.

        http://www.instructables.com/files/deriv/F0A/LNSH/H1QMLGIS/F0ALNSHH1QMLGIS.LARGE.jpg


    • Eikä paljon katsottu

      Meillä on kolme LG:tä , 32 - 42 tuumaisia , ollut joku ainakin 5 vuotta. Ei mitään
      ongelmia . Viime syksyllä hankittiin SAMSUNG 52 tuumainen,nyt jo "kummittelee",
      tekee vihreää juovaa keskelle kuvaruutua !!?? Onneksi takuu on 2 vuotta.

    • persaukiset valittaa

      Eikö se ole kamalan köyhän näköistä jos TV hommaa seinällä hoitaa Samsung ?
      LG täyttää jo rutiköyhän tunnusmerkit.

      • tymät kirjoittaa

      • tyhmät kirjoittaa

      • Ihme ku ei 100000e
        tymät kirjoittaa kirjoitti:

        psst, gigantin kallein tv on.......Samsung, 34999eur, :

        http://www.gigantti.fi/catalog/tv-ja-aani/fi_tv/televisiot

        Kallein LG on 2899 eur, joten mikä sharppi sinullakin on.

        Täydellisen kusipäinen hinta telkkarista tuo 35 tonnia. Ei sentää sen enempää joudu maksamaan. Ja senkin käyttöikä on sen alle 5 vuotta.
        Saa aika kauan syödä kynsiään.


      • Se nyt vaan on...

        Mutta mullapa onkin Finlux.
        Kun nykytöllöttimet kestää sen noin 3 vuotta, niin on niistä ihan turhaa maksaa mitään suuria summia. Tässä nykysessä kertakäyttökulttuurissa ei pitäis tarvita edes rahaa. Parempi olisi keräily ja vaihtokauppatalous.
        Työttömätkin kävis vähän metsällä, niin olisi hankittu päivän työllä se uusi laite poksahtaneen tilalle.


    • Sony 46" rokkaa

      Meillä on ollut Sony 46" vuodesta 2007. Ei minkäänlaista ongelmaa, on päällä päivittäin 4-6h. Sain asiantuntijalta vinkin että Sony kannata hankkia erikoisliikkeestä koska markettien "halpikset" ei ole valmistettu samoilla komponenteilla. Naapurin Samsung hajosi hieman takuun päättymisen jälkeen.
      Seuraava TV merkki ei ole ainakaan Samsung. Vetäkää omat johtopäätökset tästä dokumentista.

      Yle Areena: " Ulkolinja: Laitteiden ohjelmoitu kuolema "

    • mulla toimii vielä
    • suupi

      Mulla 10 vuotta vanha taulu tv, Philipsin Eisa palkittu pf9986, on pirun hyvä, Nyt vaan tarttis saada vähän isompi ruutunen tilalle. Merkkikin tekis mieli vaihtaa, mutteni taida uskaltaa ostaa Samsungia. Mulla on ollut Samsungin digiboksi ja kännykkä, laatu ihan törkeen huonoo, ei tommosia sai edes myydä. Onneksi sain palautettua tuon digiboksi, kun paska ei edes toiminut uutena.

      • ei voi kehua

        Niinpä, mulla on 2 Samsungin lcd-telkkua 26" ja 32". Pienempään tulee ääni heti, mutta kuva vasta vartin päästä, vaikka powerikin on vaihdettu. Isommassa taas on punainen kuva, joka räpsyy ja näkyy kolmena päällikkäin. Sitä se kuuluisa laatu on.


      • harmillista
        ei voi kehua kirjoitti:

        Niinpä, mulla on 2 Samsungin lcd-telkkua 26" ja 32". Pienempään tulee ääni heti, mutta kuva vasta vartin päästä, vaikka powerikin on vaihdettu. Isommassa taas on punainen kuva, joka räpsyy ja näkyy kolmena päällikkäin. Sitä se kuuluisa laatu on.

        Aivan ja tuota 32":n vehjettä ei edes voi korjata. Vika on lcd-paneelissa, sillä kaikki muut osat on jo vaihdettu, mutta vika on edelleen sama.


      • Ohhoh

        Sullahan on ihmetelevisio: Philips ja 10 vuotta kestänyt.
        Mulla kesti 500 euron hintainen HP:n digikamera 9,5 vuotta. Akku tuli tiensä päähän ja virtakytkimen muovi alkoi murenee.
        Katoin että joo, ja sen jälkeen marssin kauppaan, ostamaan uuden tilalle.
        Ei tarvinu maksaa mitään päättömiä, vaan 70 euroa riitti. Yli kolme kertaa on enemmän megapikseleitä ja riittävän kokoinen näyttö. Näytön koko on kasvanut, mutta kameran koko on kutistunut. Uudessa muutenkin paremmat ominaisuudet.


    • UHD 4K (3840 x 2160)

      meillä on päätetty ostaa kaikki SAMSUNG tuotteita jo 5-6 vuotta ja nyt jo tilavassa kodissamme lähes 20 Samsung laitetta,
      kaikki toimivat hyvin yhteen, kamerat puhelimet ym.

      Kuvasin, onneksi jalustalta häät ja sitten vertailtiin ammattivalokuvaajan videoon,
      http://www.samsung.com/fi/consumer/mobile/mobilephones/smartphones/SM-G900FZWANEE-features

      SAMSUNG voitti normaalitilanteessa, tosin ammattikuvajala oli hienoja zoomauksia suuriin kasvoihi ja kyynel´tippaan, mutta tarvitaanko sellaisia, kun samassa näkyi kasvojen muita vikoja.
      koko puhelimen tallennus meni arkistoon, ammattkuvaajalta vain joitain kaukokuvia koko tapahtumista.

      • sklowi

        tuolta luette:

        http://plommer.puheenvuoro.uusisuomi.fi/88905-paskaa-samungilta

        Televisioni (Samsung LE40M87BDX/XEU) on hajoamispisteessä, taas. Se on vain kolme ja puoli vuotta vanha televisio ja se on ollut siis jo kerran korjauksessa saman vian takia. Kaksi yhden euron arvoista kondensaattoria on hajonnut, toistamiseen.

        Vika ilmeni televisiota päälle laitettaessa - TV naksui alussa 30s ennen päälle tulemistaan ja muutamassa viikossa tämä aika on pidentynyt noin 20 minuuttiin. Sen lisäksi TV alkoi menemään itsestään päälle öisin. Oli siis aika tehdä jotain asialle.

        Koska TV:ssä ei ollut muuten mitään vikaa ja sama vika ilmeni nyt jo toistamiseen 1½v ensimmäisestä korjauksesta, arvelin että internet voisi tietää jotain tapauksesta. Tälläkään kerralla en pettynyt. Kävi ilmi, että tuhannet Samsungin asiakkaat olivat kokeneet täsmälleen samat ongelmat ja muutaman forumvuodatuksen lukemisen jälkeen ohjauduin avuliaan ihmisen sivulle, joka oli tehnyt raportin ja korjausohjeet kokemuksistaan.

        olen lainannut nämä tuosta linkistä jonka laitoin tuonne alkuun siellä hyvät neuvot ja kuvat ja linkit........Kitos minulla just sama vika eikun kolvaamaan
        helppo vaihtaa nuo kondensaattorit olen vaihtanut niitä vanhoihin pöytäkoneen emolevyihin!!!!!!!!!!


    • Sähkötyttö

      Jokaisessa merkissä löytyy ns. maanantaikappaleita. Kannattaa myös katsoa mahdolliset antennit, liitosjohdot (halpamallit huonoja) muut verkkovirtaongelmat asunnossa. Uutta teknologiaa telkkari ja vanhanaikaiset johdot(╯﹏╰)

    • VittuunTeknologia

      Minulla on n. 15 vuotta vanha kuvaputki-Finlux. Hyvin näkyy paskaohjelmat siitäkin ja hyvin on kestänyt.

      • Sähkötyttö

        Nimimerkkisi perusteella taidat elää viime vuosisadalla. On myös hyviä ohjelmia, valikoi. Ei noita, sinun mielestäsi "paskaohjelmia"tarvitse katsoa. Voi repanaa, onko sulla kanavanvalitsintakaan.


    • Panasonikki

      Pistetään paremmaksi.Vielä käytössä Panasonic 28" putkitoosa.
      Vuosimallia 1996 Hyvin toimii.
      Toosa,tarkastettu & täysin huollettu vuonna 2010.
      Digiboxin virkaa hoitelee Humax C-Fox CII
      Paskaohjelmia ei katsota:D

    • raijahelena

      Minulla ollut lg joskus enkä ollut siihen tyytyväinen mutta ostin samsug smart tv 3kk sitten ja olen ollut tyytyväinen tämä on jo toinen mulla oli 4 v edellinen samsug annoin pojan tyttärelle sen ja ostin itselle samsug smart 40 tuumasen ollut 3kk eikä mitään huomautettavaa ole erittäin hyvä kuva ja kaikin puolin hyvä tvee SUOSITTELEN

    • samsumgisti

      Samsung 32 tuumaa 5v vanha ja toimii moiteettomasti.

    • pettyneenä

      VAROKAA!!!!
      Minulta ilmeni takuuajan jälkeen ettei saanut päälle muuta kuin kovasti hakkaamalla takakanteen. Jos oli virtapistoke kytketty niin laite meni joskus itsestään päälle. Kävin Tekniset liikkeen myyjältä kysymässä ko. asiaa. Hän kertoi, että nämä johtuvat todennäköisesti siitä, että laitemerkki käyttää hyvin lähelle maksimiarvoja olevia kompponenttia ja ne vanhetessaan tekevät näitä ihmeellisyyksiä.
      Heidän liikkeensä ei enää suosittele ko. merkkiä. Tämä oli minultakin viimeinen Samsugn merkkinen tv.

    • Kyrsii

      23,6” Samsungin kuva meni tummaksi, piirilevy vaihdettiin takuuseen. Nyt 55” Samsung jolla ikää rapiat 2 1/2v ja TOISTA kertaa jo paneeli viallinen samassa telkussa. Tummia läiskiä. Asian käsittely huollossa kesken...

    • V.J77

      49" Samsung, loistava kuva ja kuulokeliitäntään liitetty lisäkaijutin antaa kiitettävän ääneen.

    • Havanagilaaa

      55 tuumainen Samsung kuoli olohuoneen seinään saavutettuaan korkean 2 ja puolen vuoden iän. Vieläkö kuvaputkitelkkuja mahtaa jostakin saada? Ne sentään kestää pidempään.

    • TV-korjaaja

      Televisioita korjanneena tosiaan en suosittele Samsungia kellekään. Nykyisissä led-malleissa toivottoman heikkolaatuisia ledejä taustavalaistuksessa, tarkoitus on, että taustavalo pimenee takuun ollessa ummessa. Merkkihuollossa vaihdetaan kokonainen paneeli, joka maksaa saman verran kuin uusi televisio. Ledejä ei ole valmistajalta varaosana saatavana ja paneelin purkamienn ja ledien vaihtaminen työlästä. Jo takuuaikanakin saattaa muutama ledeistä mennä oikosulkuun, mutta käyttäjä ei tätä välttämättä edes huomaa, mutta jäljellä olevien ledien jännite nousee, ja ne eivät sitten kestä enää sitäkään vähää. Ko. firman suhtautuminen asiakkaisiin on todella leväperäistä ja laitteet kärsivät vuodesta toiseen ohjelmistovioista, joita ei korjata. Monet varaosat on hinnoiteltu kilpailijoita korkeammalle, jolloin laitteiden korjaus yksinkertaisesti ei kannata takuun umpeuduttua. Nämä ovat muutenkin sellaista suunnittelua, että ovat suunniteltu lyhytikäisiksi. Televisioiden lisäksi itse asiassa en suosittele mitään Samsung-merkkistä, enkä kyllä LG:täkään. Korealaisista tuotteista mentaliteettineen kannattaa pysyä erossa. Kodinkoneliikkeissä valittelevat, kun tällaisia romuja pitää myydä, mutta valmistajat ilmeisesti saavat mainostamalla sellaisen maineen, että näitä merkkejä kysytään, vaikka parempiakin vaihtoehtoja olisi.

    • mullemuuta

      Olen ollut siinä käsityksessä että Samsung tekee huonoja laitteita (tahallaan suunniteltu rikkoutuviksi). Ihmetyttää miksi näin merkittävä brändi on lähtenyt tälle linjalle. Kuvitellaanko samsungilla että brändin maine ei heikkene. Itseeni muiden kokemukset vaikuttaa ja kierrän merkin kaukaa.

      • kiittäisivät_googlea

        Kyllä Samsung oli kuraa jo 90-luvulla. Myytiin halpaa ja huonolaatuisia tuotteita jo tuolloin. Kyllä sen laadun näki omilla silmillä, kun joutui TV-kaupoille 90-luvulla ja vertaili kuvan laatua.
        Tämä "brändi" kehittyi ihmisten mielissä laadukkaaksi jostain syystä, kun siihen puhelimeen tuli ensimmäisten joukossa Android käyttöjärjestelmä.


      • Muitakin.epätäydellisiä

        Sony on muuten hyvä, mutta koska ominaisuuksia ja testattavaa on tuhottomasti, se jää ostajan tehtäväksi. Omassa vuoden 2015 mallisessa älytelevisiossani ei kaukosäätimen vasen navinäppäin juuri toiminut aluksi. Runsaan vuoden odottelun jälkeen päivitys sai sen toimimaan kutakuinkin oikein.

        Puolen vuoden käytön jälkeen television merkkivalo alkoi syyttyä itsestään omia aikojaan. Sen jälkeen mikään kaukosäätimen näppäinten komento ei mennyt perille, ei edes television sammuttaminen. Tv meni takuukorjaukseen kahdeksi viikoksi. Se tuotiin takaisin mukanaan maininta, että Sony on tietoinen viasta ja korjauspäivitys on tekeillä. Sonyn asiakaspalvelu ei tätä ollut tiennyt. Päivitys korjasikin vian heinäkuussa 2016.

        Muitakin enemmän tai vähemmän kiusallisia bugeja on ollut yllin kyllin, mutta nyt noin 15 korjauspäivityksen jälkeen televisiossa ei enää ole pahoja toimintahäiriöitä. Sikäli se on huonosti suunniteltu, ettei siinä ole katkaisijaa. Kuitenkin virta pyydetään katkaisemaan, jos televisiota ei katsella pitkään aikaan. Tiedossa on siis lattialla konttaamista pistorasian luokse moneksi vuodeksi aina lomille lähdettäessä.

        Sonyn toiminnat ovat hitaita. Kannattaa odottaa 15 sekuntia käynnistämisen jälkeen ennen kuin yrittää vaihtaa esimerkiksi signaalin lähdettä. Teksti-tv on pöhkösti suunniteltu vaihtamaan alasivuja väkisin automaattisesti riippumatta siitä, mitä haluan katsoa. Philips ylsi parempaan jo vuonna 2008.

        Mutta toimeen Sonyn kanssa tulee, ja kuva on erinomainen.


      • Anonyymi
        Muitakin.epätäydellisiä kirjoitti:

        Sony on muuten hyvä, mutta koska ominaisuuksia ja testattavaa on tuhottomasti, se jää ostajan tehtäväksi. Omassa vuoden 2015 mallisessa älytelevisiossani ei kaukosäätimen vasen navinäppäin juuri toiminut aluksi. Runsaan vuoden odottelun jälkeen päivitys sai sen toimimaan kutakuinkin oikein.

        Puolen vuoden käytön jälkeen television merkkivalo alkoi syyttyä itsestään omia aikojaan. Sen jälkeen mikään kaukosäätimen näppäinten komento ei mennyt perille, ei edes television sammuttaminen. Tv meni takuukorjaukseen kahdeksi viikoksi. Se tuotiin takaisin mukanaan maininta, että Sony on tietoinen viasta ja korjauspäivitys on tekeillä. Sonyn asiakaspalvelu ei tätä ollut tiennyt. Päivitys korjasikin vian heinäkuussa 2016.

        Muitakin enemmän tai vähemmän kiusallisia bugeja on ollut yllin kyllin, mutta nyt noin 15 korjauspäivityksen jälkeen televisiossa ei enää ole pahoja toimintahäiriöitä. Sikäli se on huonosti suunniteltu, ettei siinä ole katkaisijaa. Kuitenkin virta pyydetään katkaisemaan, jos televisiota ei katsella pitkään aikaan. Tiedossa on siis lattialla konttaamista pistorasian luokse moneksi vuodeksi aina lomille lähdettäessä.

        Sonyn toiminnat ovat hitaita. Kannattaa odottaa 15 sekuntia käynnistämisen jälkeen ennen kuin yrittää vaihtaa esimerkiksi signaalin lähdettä. Teksti-tv on pöhkösti suunniteltu vaihtamaan alasivuja väkisin automaattisesti riippumatta siitä, mitä haluan katsoa. Philips ylsi parempaan jo vuonna 2008.

        Mutta toimeen Sonyn kanssa tulee, ja kuva on erinomainen.

        Sonylla on kaksi ongelmaa kallis ja vaikea käyttöinen. Aikoinaan kun myin tv:tä oli Sony pidettävä kiinni, että saimme myytyä saloraa ja asaa. Itsellä aina ollut sony , kuvanlaatu on tärkein tv:n ominaisuus! Videoissakin sonyllä oli paras järjestelmä(Beta) pieni ja tallennustilaa eniten. Otettiin käyttöön VHS philipsin johdolla!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sonylla on kaksi ongelmaa kallis ja vaikea käyttöinen. Aikoinaan kun myin tv:tä oli Sony pidettävä kiinni, että saimme myytyä saloraa ja asaa. Itsellä aina ollut sony , kuvanlaatu on tärkein tv:n ominaisuus! Videoissakin sonyllä oli paras järjestelmä(Beta) pieni ja tallennustilaa eniten. Otettiin käyttöön VHS philipsin johdolla!

        "Videoissakin sonyllä oli paras järjestelmä(Beta) pieni ja tallennustilaa eniten."
        Et näemmä tiennyt, mitä myit. Sonyn kuvanlaadultaan VHS:ää parempi Beta kykeni parhaimmillaan kolmen tunnin 15 minuutin tallennukseen yhdelle kasetille. VHS-kasetille mahtui neljä tuntia ohjelmaa. Ostin ensimmäisen Beta-nauhurini merkiltään Fisher helmikuussa 1978. Tuon vuoden lopussa Suomessa arvioitiin olevan noin 1500 videonauhuria.

        "Otettiin käyttöön VHS philipsin johdolla!"
        Philips ei kehittänyt VHS-järjestelmää. Philips yritti ennen VHS:ää jopa kahdellakin erilaisella kasettityypillä valloittaa markkinoita. Ensimmäinen oli todella kökkö, sillä siinä kelat olivat päällekkäin, eivät siis edes samassa tasossa. Näin ollen nauha joutui taipumaan aina siirtyessään kelalta joko ylös tai alas.

        Tästä viisastuneena Philips toi markkinoille videonauhurijärjestelmän, jolle se antoi nimeksi Video 2000. Siinä kelat olivat jo samassa tasossa. Yksi merkki ei kuitenkaan maailman markkinoita valloita, joten Video 2000 kuoli jo hyvissä ajoin ennen vuotta 2000.

        Kaikki analogiset kotivideojärjestelmät käyttivät periaatteeltaan samanlaista viistopyyhkäisymenetelmää. Erot olivat vain kasettien koossa ja nauhanopeudessa.


    • Anonyymi

      Olis hyvä näin teknisellä alalla olla vuoden korkeintaan kahden ajalta kommentit. 2011 on historiaa!

    • Anonyymi

      Philipsiä en osta, 5 v sitten hankin ja hidas avaus, liikkeet nytkähteli, käynnistyi itsekseen..., vein veks ja tilalle Samsung, kun takuuaika loppui, pimahti yks ledi ja puolenvuoden päästä toinen. Kivoja tähtipisteitä, kerran luulin auringoksi! Vanha Samsung 14 v LCD ja pelaa kuin enkeli, miksi ihmeessä piti rakentaa leditelkut? Siksi, että niitä joutuu ostamaan 3-4 vuoden välein? Nyt ajattelin kokeilla LG:tä, vaikka samat kamat kai sisällä.

    • Anonyymi

      Yksi tuttu osaa korean kieltä. Kysyin mitä mahtaa Samsung tarkoittaa Suomeksi. Hän kertoi heti, Samsung tarkoittaa pahaa karsastusta. Toinen silmä katsoo päin vittua ja toinen katsoo mitä vittua se sinne katsoo.

      • Anonyymi

        Samsung on koreaksi "kolme tähteä". Sonyn ostamalla saat viiden tähden tv:n.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samsung on koreaksi "kolme tähteä". Sonyn ostamalla saat viiden tähden tv:n.

        "Sonyn ostamalla saat viiden tähden tv:n."

        Tähdillä ei ole merkitystä. Television pitäisi mieluummin toimia häiriöttömästi. Oma vuoden 2015 mallia oleva Sonyni käynnistyi puolivalmiiseen tilaan yön aikana, ja yksikään kaukosäätimen nappula ei toiminut.

        Sonyn asiakaspalvelu toimitti television takuuaikaiseen huoltoon. Sieltä se tuli takaisin kahden viikon odottelun jälkeen mukanaan lappu: Sony on tietoinen viasta ja se korjataan päivityksellä lähiaikoina.

        Sonyn asiakaspalvelu ei siis kuitenkaan ollut tietoinen viasta, jonka vuoksi olin ilman televisiota kaksi viikkoa. Muitakin vikoja oli, ja on yhä. Televisio ei aina käynnisty enmsimmäisellä yrityksellä. Navigointi kaukosäätimellä ei aina onnistu.

        Kaikissa televisioissa on maanantaikappaleita ja uudet mallit ovat täynnä ohjelmistopohjaisia vikoja ja puutteita, joita korjaillaan hiljalleen, kun viat huomataan. Sony ei poikkea muista merkeistä mitenkään.


    • Anonyymi

      Vanhassa talossa jossa vanhat maadottamattomat johdot,toki nyt juuri uusitut.mutta Samsungin 46 tuumainen tv on pelittänyt muuttumattomalla kuvalla reilu 8 vuotta,en voi moittia,päinvastoin kyllä kehun omaani .

    • Anonyymi

      Samsung taulu tv ostettu 11/2007 sitä katselen samalla kun kirjoitan tätä samsung puhelimeen ostettu 10/2017,ei mitään vikaa kummassakaan.Taidanpa hakea välipalaa 4 vuotta vanhasta Samsung jääkaappipakastimesta,jonka hankin kun aeg hajosi 3 vuodessa.

    • Anonyymi

      Tässä huushollissa on kolm Samsung tv tä pari uudempaa ja yksi vanhempi. Kaikki pelittää edelleen hyvin ei mitään moitittavaa.

      Olisiko käyttäjässä nyt vika !!!!!

    • Anonyymi

      Kyllä Samsung QLED SMART TV täysin paska maksoin 600€ 2020 ja nyt on jo toisen kerran rikki näyttö vaan pimeni. Ensimmäinen korjaus oli suht hyvä piti vaan odottaa 2 viikkoa. Nyt tuntuu tökkivän korjaus todella yleensä pelkän vastauksen saaminen kestää. Ei ole tietoa meneekö takuuseen vai ei.

      Älkää ostako Samsung telkkuu ei maksa vaivaa!!!
      Tää ainakin on viimeinen Samsung tässä huushollissa.

    • Anonyymi

      Vanha aloitus on väärällä palstalla, joskin digi-tv-laitteet on laitettu epäloogisesti vaikeasti löydettävää paikkaan, kun nyt on kyse laitteista, viihde-elektroniikasta, ei viihdeohjelmista.

      - https://keskustelu.suomi24.fi/viihde-ja-kulttuuri/tv-ja-radio/digi-tv

      Mutta, kun jotakin merkkiä soimaa, niin minimi on se, että laittaa laitteen tarkan mallin esille, sillä samallakin valmistajalla on eri tasoisia laitteita.

      En nyt jaksa kaivella, mutta jokunnen vuosi sitten kun selvittelin, niin maailmassa on varsin vähän paneelien valmistajia, eli melko suurikin osa tulee samoilta linjoilta eri merkeille. Sitten muu elektronikka ja softien toiminta siinä ympärillä on eri valmistajien omaa.

      Toisaalta, mikäli näiden palstojen valituksiin nojaa, niin ei voi, eikä uskalla ostaa minkään valmistajan mitään mallisarjaa, kaikista valitetaan. Sama atojen suhteen.

      Yksi tärkein asia

      Kuitenkin yksi yhteinen nimittäjä on kaikilla smart-tv:llä, ne vakoilevat käyttäjiään ja niiden tietoturva on aikas lailla tasan nolla.

      Tietoturvan taso on sama kuin kokonaisuuden heikko lenkki ja IoT-vermeet ovat suorastaan tietoturvan syöpiä ... mutta ei vaikuta massoja kiinnostavan.

      - https://keskustelu.suomi24.fi/t/17865025/tietoturva-no-smart-tv-haussa-mutta-ovat-harvinaisia-!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1605
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      837
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe