Mitä mieltä olette, onko suhteen onnistumisen kannalta tärkeää, että alussa ei olisi kovinkaan paljoa riitoja ja erimielisyyksiä?
Olen huolestunut 9 kuukautta kestäneestä suhteestani, jossa riitelemme mielestäni liiankin usein. Olemme vielä nuoria, parikymppisiä. Riitoja saattaa olla useanaki päivänä viikossa ja yleensä ne johtuvat siitä, kun poikaystäväni tuntuu etäiseltä, ja minä alan epäilemään hänen tunteitaan.
Kuitenkin rakastamme toisiamme, ainakin poikaystäväni näin sanoo olevan. Itse rakastan häntä, tai ainakin luulen olevan näin, sillä ero hänestä murskaisi maailmani. Hän sanoo myös, että olen hänelle tärkein. Välillä se vaan ei tunnu siltä, sillä hän saattaa keksiä hyvinkin outoja syitä (en tiedä onko oikeita vai tekosyitä) päästäkseen välillä "minusta eroon" , eli kotiinsa olemaan yksin. Olessamme yhdessä, hän välillä vaikuttaa siltä, että minun lähelle ei voi tulla esim. loikoilemaan, vaan pitää olla ainakin metri välissä. Ikäänkun olisi ahdistunut liiasta läheisyydestä.
Mutta entäpä jos tämä riitely kasvattaisikin meitä suhteessamme ja siitä tulisi loppujen lopuksi vain vahvempi niiden riitojen "ansiosta"?
Riitelyä "tuoreessa" suhteessa
95
5850
Vastaukset
- ..............
Mä oon joskus miettinyt, että miten niin suhteessa alkuajat on ruusuilla tanssimista. Ei mulla ainakaan. Oikeastaan silloinhan sitä tuli enemmänkin riideltyä. Nykyään en edes muista milloin viimeksi tullut mitään riitaa. En tiedä johtuisiko se juurikin siitä, kun alussa ei ole vielä sellaista niin kiinteää sidettä, voi olla vähän epävarmuutta siitäkin, että mitä itse tuntee (kuten itsekin sanoit, että LUULET rakastavasi ja että ainakin poikaystäväsi sanoo niin) ja mitä se toinen tuntee. Ainakin omalla kohdallani kun olin 100 % varma tunteistani ja puolisoni tunteista, niin ei sitä oikeen edes muista riitatilanteita syntyneen. Luottamus toiseen ja varmuus ovat vankempia. Ja ne erimielisyydetkin käydään läpi ihan eri tavalla eivätkä ne ahdista, kun sen TIETÄÄ että rakastetaan eikä toista haluta myöskään loukata.
Mä en usko, että riitely mitenkään vahvistaa suhdettanne. Se vahvistuminen syntyy ihan muista seikoista. Enemmänkin se syveneminen tapahtuu siitä kun opitte riitelyn sijaan keskustelemaan, ymmärtämään toisianne ja huutamisen sijasta puhumaan. Sopimaan. Joillakin on sellainen asenne, että pitää riidellä ja se tekisi jotenkin hyvää. Mutta mä olen ainakin ihan eri mieltä. Toki parempi, että jotenkin edes kommunikoidaan eikä sulkeuduta, mutta kyllä se vahvistaa eniten, että pystytään keskustelemaan ja kompromisseja tekemään huomioiden kumppaninsa.
Ei noi riidat nyt musta ole ehdoton naula parisuhteen arkkuun. Jos te opitte ilmaisemaan itseänne ja kuuntelemaan toisianne, niin voi hyvinkin olla, että parisuhteesta tulee jotain. Ja jos ne tunteenne ja varmuutenne tunteistanne vahvistuu positiviiseen suuntaan. Ja jos opit luottamaan poikaystävääsi. - Free Fanny
Tärkeää on nauttia yhdessäolosta eikä analysoida sitä kuoliaaksi. Eihän se nyt kovin hyvältä vaikuta, jos heti alussa riidellään harva se päivä, sehän on sen merkki ettei sovita yhteen mutta yritetään väkisin vääntää suhdetta. Toisaalta riitanne voisivat loppua kun lakkaisit miettimästä yrittääkö poika päästä sinusta eroon vai tarvitseeko hän vain ihan vilpittömästi lisää omaa aikaa.
- Huolestunut!
Tiedän kyllä, missä asioissa olemme erilaisia hänen kanssaan. Poikaystäväni tarvitsee enemmän omaa tilaa kuin minä. Tämän olen yrittänyt hyväksyä, mutta silti se välillä satuttaa minua, vaikkei se minuun kohdistuva henkilökohtainen loukkaus olekaan.
Lisäksi olen hyvin tempperamenttinen. Otan helposti itseeni, kun taas poikaystäväni ei suutu juuri muusta, kuin siitä, että minä suutun hänelle. Minun pitäisi oppia olemaan loukkaantunut pienistä asioista, mutta olen kyllä sitä mieltä, että poikaystävänikin voisi opetella ilmaisemaan itseään niin, ettei asiat voisi minua loukata.
Erimielisyystilanteissa poikaystäväni on yleensä hiljaa ja mököttää. Minun pitää saada puhua asiat halki. Poikaystävääni ei haittaa selvittämättömiksi jäävät asiat, vaan tuntuu että hän juurikin mielummin lakaisee kaiken vaan maton alle. Minä taas jankutan ja jankutan, sillä haluan saada vastauksia. Ärsyynnyn, kun en niitä saa ja näin pienemmätkin riidat paisuvat.
Olen nyt tehnyt päätöksen, että yritän kovasti seuraavan tilanteen tullen hillitä itseäni, enkä paisuta asioita. Saas nähdä miten onnistuu.
On meillä kuitenkin sitten taas myös niitä asioita, joissa olemme samanlaisia.- Huolestunut!
"Minun pitäisi oppia olemaan loukkaantunut pienistä asioista" Tarkoitin siis toki, että olemaan loukkaantumatta! Anteeksi, kiireellä kirjoitin asiani!
- mr_groove
Vastasit itse itsellesi. Jokaisessa miehessä asuu luolamies, eli meillä tulee tarve olla yksin omissa ajatuksissamme, puuhastella jotain. Pahinta on, jos oman tilan ottamisesta pitää kantaa syyllisyyttä, silloin tilantarve ei tyydyty ja läheisyys ahdistaa. Hyvän luolareissun jälkeen läheisyys tuntuu taas hyvältä. Me olemme vaan niin erilaisia ja sinun kannattaa oppia hyväksymään se. Jos luet jotain parisuhdeoppaita, niin tämä ero tuodaan aika selkeästi esille useimmissa, koska se aiheuttaa ongelmia useimmissa suhteissa.
- ...................
Niin. Sua ahdistaa se puhumattomuus ja miestä varmaan samalla tavalla ahdistaa se sun reagointi ja kokee sen "päällekäymisenä" ja sen vuoksi vetäytyy. Teillä on eri tavat käsitellä erimielisyyksiä ja teitä ahdistaa eri asiat. Jos sitä toisen tapaa oppisi hyväksymään ja pahimpia äärimmäisyksiä omassa käytöksessä hiomaan, niin sekin voisi jo lähentää jonkin verran.
Mitä jos nyt, kun teillä ei ole konfliktitilannetta päällä (?), niin oikein ajatuksella kirjoittaisit miehelle noista kirjeen. Ja olisit siinä erittäin tarkkana, että et syyllistäisi tai tappelevaan sävyyn kirjoittaisi. Joskus vaikka kokisikin, että toiselta saisi vaatia muutosta, niin sen sanomisella aiheuttaa riitatilanteen. Eli keskityt siihen, mitä olet itse mielesässi tehnyt väärin, mistä haluaisit pyytää anteeksi ja miten haluaisit selittää reagointiasi, että mies tietäisi mistä tuulee. Ja et halua häntä ahdistaa tivaamisillasi ja sinä itse vain olet sellainen, että sinua jää vaivaamaan ne sopimattomat asiat. Ja miten yrität jatkossa niiden suhteen tehdä. Ja voisi siinä vähän kertoa, että millainen käytös miehen osalta auttaisi sua siinä. Ja mitä mies toivoisi, että jatkossa menettelette. Siten, että kummallakin olisi mukavampi olla. Se voi ehkä auttaa, kun keskustelun sijaan mies saa rauhassa lukea sen kirjoituksen ja vastata miten nyt sitten vastaakin.
Ja sitten muistatte vähän relatakin. Te ootte nuoria ihmisiä. Itse ainakin olin siinä iässä paljon tempperamenttisempi ja itsehillintäkin välistä loppui. Vuosien myötä sitä rauhottu, oppi hillitsemään itseään ja ajattelemaan asioita enemmän kummankin näkövinkkelistä. Eli varmasti säkin ja poikaystäväsi tosta muututte parisuhdemaisempaan muotoon, jos motivaatiota ja halua on olla yhdessä. Varsinkin kun olette tuossa mielessä erilaisia, toinen pälpättää ja toinen vetäytyy, niin teidän on pakkokin opetella ottamaan jokunen askel lähemmäksi sitä kultaista keskitietä.
Millasista pikkujutuista yleensä loukkaannut? - Oma tila?
mr_groove kirjoitti:
Vastasit itse itsellesi. Jokaisessa miehessä asuu luolamies, eli meillä tulee tarve olla yksin omissa ajatuksissamme, puuhastella jotain. Pahinta on, jos oman tilan ottamisesta pitää kantaa syyllisyyttä, silloin tilantarve ei tyydyty ja läheisyys ahdistaa. Hyvän luolareissun jälkeen läheisyys tuntuu taas hyvältä. Me olemme vaan niin erilaisia ja sinun kannattaa oppia hyväksymään se. Jos luet jotain parisuhdeoppaita, niin tämä ero tuodaan aika selkeästi esille useimmissa, koska se aiheuttaa ongelmia useimmissa suhteissa.
Jotakin tuosta "oman tilan ottamisesta". Tämä on kylläkin ihan suomalaisen miehen/naisen keksimä tarve, edelliset poikaystävät olivat juuri tällaisia. Ahdisti jos viipyi liian kauan kylässä ja yhteen muuttaminenkin on heille joku kamala kynnyskysymys.
Toki molemmilla pitää olla omat menot, harrastukset ja muut, mutta jos se menee siihen että mies haluaa mennä omalle asunnolle "omaa tilaa" ottamaan niin anna miehen mennä menojaan. Kyseessä on mies joka ei kykene jakamaan normaalia perhearkea tai muutakaan yhdessä asumista. Kyse on ihan puhtaasti sitoutumiskammosta tai muusta, miksi sitä nyt suomalainen mies kutsuu. Tosiasiassa kyse on vain totutusta itsekkyydestä ja siitä, että ei olla 100 % tosissaan. Taustalla usein ongelmallinen äitisuhde joka on jättänyt elinikäiset traumat.
Nykyisen mieheni kanssa ei ole mitään "tilatarpeita". Puuhastelut ja muut ovat ihan normaalia elämää, yhdessä useimmiten joskus erikseen. Olisi todella naiivia jos toinen alkaisi vaatimaan "omaa tilaa". Kyllä tasapainoisessa suhteessa se syntyy ihan itsekseen ja mitä sillä on väliä onko toinen paikalla tai ei. Perhe-elämässä samassa huushollissa on useimmiten paljon perheenjäseniä paikalla. Ota sellainen mies joka on elänyt suurperheessä/normaalissa perheessä, niin ei tehdä ongelmaa tyhjästä!
"Luolamiehiä" olen tavannut muutaman, ja kummallakin oli sitoutumiskammoa, itsekkyyttä sekä ongelmia pitkien suhteiden jatkamisessa (eivät olleet aidosti onnellisia). Edelleenkään eivät pysty kehittämään parisuhteitaan mihinkään suuntaan ja asuvat parisuhteessa eri asunnoissa "oman tilan" takia. - Oma tila?
Oma tila? kirjoitti:
Jotakin tuosta "oman tilan ottamisesta". Tämä on kylläkin ihan suomalaisen miehen/naisen keksimä tarve, edelliset poikaystävät olivat juuri tällaisia. Ahdisti jos viipyi liian kauan kylässä ja yhteen muuttaminenkin on heille joku kamala kynnyskysymys.
Toki molemmilla pitää olla omat menot, harrastukset ja muut, mutta jos se menee siihen että mies haluaa mennä omalle asunnolle "omaa tilaa" ottamaan niin anna miehen mennä menojaan. Kyseessä on mies joka ei kykene jakamaan normaalia perhearkea tai muutakaan yhdessä asumista. Kyse on ihan puhtaasti sitoutumiskammosta tai muusta, miksi sitä nyt suomalainen mies kutsuu. Tosiasiassa kyse on vain totutusta itsekkyydestä ja siitä, että ei olla 100 % tosissaan. Taustalla usein ongelmallinen äitisuhde joka on jättänyt elinikäiset traumat.
Nykyisen mieheni kanssa ei ole mitään "tilatarpeita". Puuhastelut ja muut ovat ihan normaalia elämää, yhdessä useimmiten joskus erikseen. Olisi todella naiivia jos toinen alkaisi vaatimaan "omaa tilaa". Kyllä tasapainoisessa suhteessa se syntyy ihan itsekseen ja mitä sillä on väliä onko toinen paikalla tai ei. Perhe-elämässä samassa huushollissa on useimmiten paljon perheenjäseniä paikalla. Ota sellainen mies joka on elänyt suurperheessä/normaalissa perheessä, niin ei tehdä ongelmaa tyhjästä!
"Luolamiehiä" olen tavannut muutaman, ja kummallakin oli sitoutumiskammoa, itsekkyyttä sekä ongelmia pitkien suhteiden jatkamisessa (eivät olleet aidosti onnellisia). Edelleenkään eivät pysty kehittämään parisuhteitaan mihinkään suuntaan ja asuvat parisuhteessa eri asunnoissa "oman tilan" takia.Ja luulen että riitanne koskevat juuri tätä tilanottoa, eli mies ei osoita läheisyyttä ja valehtelee sinulle päästäkseen sinusta eroon.
Uskon että vaistomaisesti tajuat jo pelin jujun, siksi sinua välillä suututtaa ja haluat varmuuden asiaan. Ihminen ei ole tyhmä, vaan vain mestari vakuuttamaan itselleen asiat itselleen edullisimmin tavoin jotta ei sydämeen sattuisi.
Usko minua - kun joku rakastaa tosissaan ja haluaa sinut vakavasti, ei tarvitse kaivaa toisen tunteita esiin eikä tule ihmeellisiä "oman tilan" ottoja.
Asiasta on minulla lähes vuosikymmenen kokemus, kahdesta eri "tilanotto"-miehestä, ja näin se vaan menee.
Turha kai mainita, että kun tapasivat elämänsä naisen, halusivat kyhjätä naisen kyljessä jatkuvasti ja miettivät jo yhteisen asunnon ostoa... Että se siitä tilanotosta. - Yualle
"Minä taas jankutan ja jankutan, sillä haluan saada vastauksia. Ärsyynnyn, kun en niitä saa ja näin pienemmätkin riidat paisuvat."
Ilmiselvä riidanhaastaja. Tällaisista "tapauksista" kannattaa pysyä kaukana...:( - niinpä niin
Oma tila? kirjoitti:
Ja luulen että riitanne koskevat juuri tätä tilanottoa, eli mies ei osoita läheisyyttä ja valehtelee sinulle päästäkseen sinusta eroon.
Uskon että vaistomaisesti tajuat jo pelin jujun, siksi sinua välillä suututtaa ja haluat varmuuden asiaan. Ihminen ei ole tyhmä, vaan vain mestari vakuuttamaan itselleen asiat itselleen edullisimmin tavoin jotta ei sydämeen sattuisi.
Usko minua - kun joku rakastaa tosissaan ja haluaa sinut vakavasti, ei tarvitse kaivaa toisen tunteita esiin eikä tule ihmeellisiä "oman tilan" ottoja.
Asiasta on minulla lähes vuosikymmenen kokemus, kahdesta eri "tilanotto"-miehestä, ja näin se vaan menee.
Turha kai mainita, että kun tapasivat elämänsä naisen, halusivat kyhjätä naisen kyljessä jatkuvasti ja miettivät jo yhteisen asunnon ostoa... Että se siitä tilanotosta.Ensimmäisessä:
""Luolamiehiä" olen tavannut muutaman, ja kummallakin oli sitoutumiskammoa, itsekkyyttä sekä ongelmia pitkien suhteiden jatkamisessa (eivät olleet aidosti onnellisia). Edelleenkään eivät pysty kehittämään parisuhteitaan mihinkään suuntaan ja asuvat parisuhteessa eri asunnoissa "oman tilan" takia."
Toisessa:
"Turha kai mainita, että kun tapasivat elämänsä naisen, halusivat kyhjätä naisen kyljessä jatkuvasti ja miettivät jo yhteisen asunnon ostoa... Että se siitä tilanotosta."
Kumpi?
Kuitenkin selkärangatonta touhua heillä, kun se kohdistuu naisiin. - yxin-hywä-jos-kaxin
niinpä niin kirjoitti:
Ensimmäisessä:
""Luolamiehiä" olen tavannut muutaman, ja kummallakin oli sitoutumiskammoa, itsekkyyttä sekä ongelmia pitkien suhteiden jatkamisessa (eivät olleet aidosti onnellisia). Edelleenkään eivät pysty kehittämään parisuhteitaan mihinkään suuntaan ja asuvat parisuhteessa eri asunnoissa "oman tilan" takia."
Toisessa:
"Turha kai mainita, että kun tapasivat elämänsä naisen, halusivat kyhjätä naisen kyljessä jatkuvasti ja miettivät jo yhteisen asunnon ostoa... Että se siitä tilanotosta."
Kumpi?
Kuitenkin selkärangatonta touhua heillä, kun se kohdistuu naisiin.Just-joo. MUSTA KYLKI KUMMALKIN!
Ei ne ou hamehelemat sen kummallisempia. Ihan sama "luolam..nainen" se on luonnoltaan. Ei millään haluta sitoutua. Ollako-vaiko-eikö-ollako. Ei tiedä mokoma ittekään, koskeeko mahhaan vaiko selekään.
Mieli tekis. Sitä sun tätä. Mutkun..mutkun..jJos vaikka itsenäisyys mennee. Ei voikaan lörpötellä umpia-lampia puh-elimesä. Ei voi heilastella sielä-sun-täälä. ou aina kyselemäsä. Kanna muttenki murheet. ja pidä suukki kinni, vaikka miel tekis napauttaa. jne-jne.
Huonoo ei huoli, eikä hyvvääkään saa. Paree olla sillon iliman. Mummiälest olis paree lähtee hyvän sään aikan lätkimään. Ei tartte pelät, et jääp nalikkaan. Ei sit tartteis valittaakaan.
Mut minkäs luonnolles mahtaa. Maitia on kutun pääle saatava. Vaikkas sit sp..pankist., jos ei muuten ... .;) - kokeneempi
Testaa olla erossa vähän aikaa - siinähän molemmat saa aikaa ajatella ja etäisyyttä asioihin, riidan aiheisiin. Se testi kannattaa - huomaat, tuleeko ikävä, ja mitä asioita ikävöit, ja mitä asioita suhteessa arvostat ja mihin haluat muutosta. Ei suhde kestä, jos yrittää liikaa sitoa toisen kiinni - tuossa iässä ei ole välttämättä valmis sitoutumaan. Miestä ei pidä pitää kiinni, anna mennä vapaasti, kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Ja jos ei aja, syy ei ole sinussa, homma ei vain peletä - ja se pitää sitten hyväksyä. Kyllä koirakin yleensä tulee takaisin isännän luokse, kun sen päästää irti, sellaisia ne miehet nimittäin ovat.
- mr_groove
niinpä niin kirjoitti:
Ensimmäisessä:
""Luolamiehiä" olen tavannut muutaman, ja kummallakin oli sitoutumiskammoa, itsekkyyttä sekä ongelmia pitkien suhteiden jatkamisessa (eivät olleet aidosti onnellisia). Edelleenkään eivät pysty kehittämään parisuhteitaan mihinkään suuntaan ja asuvat parisuhteessa eri asunnoissa "oman tilan" takia."
Toisessa:
"Turha kai mainita, että kun tapasivat elämänsä naisen, halusivat kyhjätä naisen kyljessä jatkuvasti ja miettivät jo yhteisen asunnon ostoa... Että se siitä tilanotosta."
Kumpi?
Kuitenkin selkärangatonta touhua heillä, kun se kohdistuu naisiin.Kyllähän jokaisessa suhteessa tulee kyhjäämisvaiheen jälkeen eriytymisvaihe. Sen jälkeen suhde joko kasvaa kumppanuudeksi tai jää nilkuttamaan joksikin puolivillaiseksi. Tilantarve on meillä jokaisella yksilöllinen ja luonnollisesti sitä lisää tunne siitä, että kumppani ei ehkä sittenkään ole sopivin. Kuitenkin luolaan vetäytyminen on meille miehille aivan normaalia. Ei sitä aina jaksa olla takiaisena toisesa kiinni.
- 24
Oma tila? kirjoitti:
Jotakin tuosta "oman tilan ottamisesta". Tämä on kylläkin ihan suomalaisen miehen/naisen keksimä tarve, edelliset poikaystävät olivat juuri tällaisia. Ahdisti jos viipyi liian kauan kylässä ja yhteen muuttaminenkin on heille joku kamala kynnyskysymys.
Toki molemmilla pitää olla omat menot, harrastukset ja muut, mutta jos se menee siihen että mies haluaa mennä omalle asunnolle "omaa tilaa" ottamaan niin anna miehen mennä menojaan. Kyseessä on mies joka ei kykene jakamaan normaalia perhearkea tai muutakaan yhdessä asumista. Kyse on ihan puhtaasti sitoutumiskammosta tai muusta, miksi sitä nyt suomalainen mies kutsuu. Tosiasiassa kyse on vain totutusta itsekkyydestä ja siitä, että ei olla 100 % tosissaan. Taustalla usein ongelmallinen äitisuhde joka on jättänyt elinikäiset traumat.
Nykyisen mieheni kanssa ei ole mitään "tilatarpeita". Puuhastelut ja muut ovat ihan normaalia elämää, yhdessä useimmiten joskus erikseen. Olisi todella naiivia jos toinen alkaisi vaatimaan "omaa tilaa". Kyllä tasapainoisessa suhteessa se syntyy ihan itsekseen ja mitä sillä on väliä onko toinen paikalla tai ei. Perhe-elämässä samassa huushollissa on useimmiten paljon perheenjäseniä paikalla. Ota sellainen mies joka on elänyt suurperheessä/normaalissa perheessä, niin ei tehdä ongelmaa tyhjästä!
"Luolamiehiä" olen tavannut muutaman, ja kummallakin oli sitoutumiskammoa, itsekkyyttä sekä ongelmia pitkien suhteiden jatkamisessa (eivät olleet aidosti onnellisia). Edelleenkään eivät pysty kehittämään parisuhteitaan mihinkään suuntaan ja asuvat parisuhteessa eri asunnoissa "oman tilan" takia.Eipäs nyt taas yleistetä. Ihmiset ovat erilaisia ja naisillakin on tarvetta omaan tilaan, vaikka ei sitoutumiskammoa olisikaan.
- wavering
Ensimmäinen liitto päättyi eroon 14 avioliittovuoden jälkeen. Koko tänä aikana mieheni ei halunnut puhua tunteistaan - ja sanoikin sen. Yritin ja yritin vuosikausia ja tunsin oloni todella yksinäiseksi; monena iltana itkin itseni uneen. Kun mies vihdoin suostui eroon (10 vuoden jälkeen lakkasin yrittämästä ja halusin eroa, jolloin mies uhkasi tappaa itsensä, jos otan eron), olin todella helpottunut. Sen jälkeen en ole huolinut jäyhää, puhumatonta miestä rinnalleni, koska muunlaisiakin on. Mielestäni olette liian erilaisia; koskaan ei pidä luulla voivansa muuttaa toista ja miksi pitäisikään. Jokaisen pitää saada olla sellainen kuin on. Kyllä jokaiselle löytyy omanlaisensa pari. Älä myöskään yritä muuttaa itseäsi, se uuvuttaa eikä loppujen lopuksi toimi.
- Tjah
Oma tila? kirjoitti:
Jotakin tuosta "oman tilan ottamisesta". Tämä on kylläkin ihan suomalaisen miehen/naisen keksimä tarve, edelliset poikaystävät olivat juuri tällaisia. Ahdisti jos viipyi liian kauan kylässä ja yhteen muuttaminenkin on heille joku kamala kynnyskysymys.
Toki molemmilla pitää olla omat menot, harrastukset ja muut, mutta jos se menee siihen että mies haluaa mennä omalle asunnolle "omaa tilaa" ottamaan niin anna miehen mennä menojaan. Kyseessä on mies joka ei kykene jakamaan normaalia perhearkea tai muutakaan yhdessä asumista. Kyse on ihan puhtaasti sitoutumiskammosta tai muusta, miksi sitä nyt suomalainen mies kutsuu. Tosiasiassa kyse on vain totutusta itsekkyydestä ja siitä, että ei olla 100 % tosissaan. Taustalla usein ongelmallinen äitisuhde joka on jättänyt elinikäiset traumat.
Nykyisen mieheni kanssa ei ole mitään "tilatarpeita". Puuhastelut ja muut ovat ihan normaalia elämää, yhdessä useimmiten joskus erikseen. Olisi todella naiivia jos toinen alkaisi vaatimaan "omaa tilaa". Kyllä tasapainoisessa suhteessa se syntyy ihan itsekseen ja mitä sillä on väliä onko toinen paikalla tai ei. Perhe-elämässä samassa huushollissa on useimmiten paljon perheenjäseniä paikalla. Ota sellainen mies joka on elänyt suurperheessä/normaalissa perheessä, niin ei tehdä ongelmaa tyhjästä!
"Luolamiehiä" olen tavannut muutaman, ja kummallakin oli sitoutumiskammoa, itsekkyyttä sekä ongelmia pitkien suhteiden jatkamisessa (eivät olleet aidosti onnellisia). Edelleenkään eivät pysty kehittämään parisuhteitaan mihinkään suuntaan ja asuvat parisuhteessa eri asunnoissa "oman tilan" takia.Akka oo nyt vait,sillä se ei ole mitää puhetta jota päivällä poristellaan.Mut vot ah yöllä!-Silloin sydämmemmekin ilosta lauleloo.
- ölkjasdfölkj
"
Lisäksi olen hyvin tempperamenttinen. Otan helposti itseeni, kun taas poikaystäväni ei suutu juuri muusta, kuin siitä, että minä suutun hänelle. Minun pitäisi oppia olemaan loukkaantunut pienistä asioista, mutta olen kyllä sitä mieltä, että poikaystävänikin voisi opetella ilmaisemaan itseään niin, ettei asiat voisi minua loukata."
Tärkee pointti: Kaikkia asioita ei vaan voi sanoa mukavasti. Ei kai käy niin, että suutut epämukavista asioista, etkä siitä miten ne sanotaan? Eihän asia sanomatavasta muuksi muutu. Koska juurihan sanoit, ettei hän juuri suutu muusta kuin siitä että itse suutut. Se on yksi konsti väistää kritiikki joka kohdistuu itseen. Ja vielä, jos hän on oppinut, että reagoit tiettyihin juttuihin tietyllä lailla, eli hän osaa odottaa suuttumistasi. Hän on valmiiksi puolustuskannalla, ja äänenpaino ja elekieli sen mukainen. Vaan enpä vielä ole kenenkään nähnyt äänenpainosta suuttuvan. Ehkä huvittuvan. Se on ollut se asia mistä sanotaan. - ölkjasdöfljk
ölkjasdfölkj kirjoitti:
"
Lisäksi olen hyvin tempperamenttinen. Otan helposti itseeni, kun taas poikaystäväni ei suutu juuri muusta, kuin siitä, että minä suutun hänelle. Minun pitäisi oppia olemaan loukkaantunut pienistä asioista, mutta olen kyllä sitä mieltä, että poikaystävänikin voisi opetella ilmaisemaan itseään niin, ettei asiat voisi minua loukata."
Tärkee pointti: Kaikkia asioita ei vaan voi sanoa mukavasti. Ei kai käy niin, että suutut epämukavista asioista, etkä siitä miten ne sanotaan? Eihän asia sanomatavasta muuksi muutu. Koska juurihan sanoit, ettei hän juuri suutu muusta kuin siitä että itse suutut. Se on yksi konsti väistää kritiikki joka kohdistuu itseen. Ja vielä, jos hän on oppinut, että reagoit tiettyihin juttuihin tietyllä lailla, eli hän osaa odottaa suuttumistasi. Hän on valmiiksi puolustuskannalla, ja äänenpaino ja elekieli sen mukainen. Vaan enpä vielä ole kenenkään nähnyt äänenpainosta suuttuvan. Ehkä huvittuvan. Se on ollut se asia mistä sanotaan.lisään vielä, että joillakin on tapana lukea mahdollisimman paljon rivien välistä negatiivista. Silloin asiasisällöt muuttuvat täysin toisiksi. Tuskin tuosta kuitenkaan on kyse... Itse ainakin sanon sen mitä tarkoitan. En enempää enkä vähempää, enkä rupea käyttämään argumenttina itse keksittyä toisen huonoa motiivia tehdä jotain, kun asiaväitteet loppuvat kesken. (ja sitten toistelee sitä samaa asiaa kuin papukaija, kun ei muuta keksi... jotain kokemuksia)
- Oma tila
niinpä niin kirjoitti:
Ensimmäisessä:
""Luolamiehiä" olen tavannut muutaman, ja kummallakin oli sitoutumiskammoa, itsekkyyttä sekä ongelmia pitkien suhteiden jatkamisessa (eivät olleet aidosti onnellisia). Edelleenkään eivät pysty kehittämään parisuhteitaan mihinkään suuntaan ja asuvat parisuhteessa eri asunnoissa "oman tilan" takia."
Toisessa:
"Turha kai mainita, että kun tapasivat elämänsä naisen, halusivat kyhjätä naisen kyljessä jatkuvasti ja miettivät jo yhteisen asunnon ostoa... Että se siitä tilanotosta."
Kumpi?
Kuitenkin selkärangatonta touhua heillä, kun se kohdistuu naisiin.Suhteensa alussa halusivat kyhnätä naisen kanssa, mutta kuulemani mukaan eivät kuitenkaan sanoja tee todeksi, antavat ymmärtää yhteisen asunnon ostoa ym. eli nauttivat kyllä suhteen alkuhuumasta täysillä ja ollaan yhdessä paljon, mutta kun aikaa kuluu ja pitäisi alkaa toimimaan niin he eivät teekään mitään suhteessa, ehkä jopa ottavat takapakkia.
- abckissakäveleeh
kun on oltu suhteessa jonkin aikaa, niin aletaan vähitellen kokeilemaan rajoja ja kaipaamaan omaa aikaa. Toisesta alkaa huomata negatiivisiakin asioita, ja saattaa hämmentää kun se kumppani ei olekaan täydellinen. Tuossa vaikuttaa siltä kuin sinä useimminten keksit niitä riidan syitä "mikset halua olla kiinni minussa... mikset halua olla kanssani 24/7? ... miestä ahdistaa ja haluaa olla välillä rauhassakin yksinään. Itsekin kun suhde oli tuore, niin aloin jotenkin etsimään negatiivisia aisoita, joita oli hyvin vähän, ja loin hieman sanaharkkaa saadakseni huomiota. Typerää. Nyt on aikaa mennyt ja tilanne rauhoittunut. Enää ei tule niin kovia tunnemyrskyjä, sellaisia oli alkuaikoina paljonkin, tunteet vaihteli ääripäästä toiseen ääripäähän usein, kun oli niin epävarma olo. Nyt tuntee jo toisen tarpeet paremmin eikä ole tarvetta draamalle.
- VäsynytÄiti
..Ja täällä taas tapaus 3vuotta yhdessä, ja riidat eivät ole lientyneet. Nainen kaipaisi omaa tilaa, mies ei voi sitä käsittää, vaan syyttelee salasuhteesta yms. Mies haluaisi kyhjöttää kotona, kainalossa ja kiehnätä. Tukahduttaa naisen elintilan, ja karkottaa ystävät. nainen tapaileekin ystäviään salaa, ja niskakarvat pystyssä säikkyy, kun puhelin soi. Miehellä kun on tapana pitää kuulustelu joka puhelusta ja tekstiviestistä:Kuka soitti? Miksi? Oliko sillä asiaa? Onko joku käskenyt soittamaan? Kysyikö se minusta mitään? Mitä se sanoi, kun sinä..? Eli..? Aikakaan ei aina auta parantamaan.
- 2 + 18
VäsynytÄiti kirjoitti:
..Ja täällä taas tapaus 3vuotta yhdessä, ja riidat eivät ole lientyneet. Nainen kaipaisi omaa tilaa, mies ei voi sitä käsittää, vaan syyttelee salasuhteesta yms. Mies haluaisi kyhjöttää kotona, kainalossa ja kiehnätä. Tukahduttaa naisen elintilan, ja karkottaa ystävät. nainen tapaileekin ystäviään salaa, ja niskakarvat pystyssä säikkyy, kun puhelin soi. Miehellä kun on tapana pitää kuulustelu joka puhelusta ja tekstiviestistä:Kuka soitti? Miksi? Oliko sillä asiaa? Onko joku käskenyt soittamaan? Kysyikö se minusta mitään? Mitä se sanoi, kun sinä..? Eli..? Aikakaan ei aina auta parantamaan.
Sulla on väärä mies. Ja kun taas ristikuulustelee sinua puhelusta tai ystävistäsi, katso silmiin ja sano rauhallisella, matalalla äänellä : Mitä se sulle kuuluu??
Eikä kuulukaan, tai hän muuttuu vanginvartijaksi pikku hiljaa. Havahdu ajoissa, miehesi kuulostaa ahdistavalta. Pidä huoli omasta hyvinvoinnistasi.
Mitä miehesi harrastaa, onko hänellä ystäviä? Jos ei ole kumpiakaan, siis harrastuksia tai ystäviä, niin ystävällisesti ehdota hankkimaan. - moi__'
VäsynytÄiti kirjoitti:
..Ja täällä taas tapaus 3vuotta yhdessä, ja riidat eivät ole lientyneet. Nainen kaipaisi omaa tilaa, mies ei voi sitä käsittää, vaan syyttelee salasuhteesta yms. Mies haluaisi kyhjöttää kotona, kainalossa ja kiehnätä. Tukahduttaa naisen elintilan, ja karkottaa ystävät. nainen tapaileekin ystäviään salaa, ja niskakarvat pystyssä säikkyy, kun puhelin soi. Miehellä kun on tapana pitää kuulustelu joka puhelusta ja tekstiviestistä:Kuka soitti? Miksi? Oliko sillä asiaa? Onko joku käskenyt soittamaan? Kysyikö se minusta mitään? Mitä se sanoi, kun sinä..? Eli..? Aikakaan ei aina auta parantamaan.
sillä on huono itsetunto. Sano suoraan miten asia on, ja ettei hänen tarvitse olla noin... epävarma. Ei toista tarvitse normaalisti kytätä, eikä ketään pysty laittamaan lasipurkkiin.
- yksykstyttövaan
Kyllä meilläkin ehkä riideltiin enemmän tai ainakin raastavammin melko alkuvaiheessa suhdetta. (Olemme nyt olleet neljä vuotta yhdessä.) Matkan varrella sitä on oppinut ensinnäkin joustamaan sellaisissa asioissa, jotka ovat toiselle tärkeämpiä kuin itselle, toisekseen myös sovittamaan ne erilaiset riitelytyylit paremmin yhteen.
Meillä riitely on nykyään ensinnäkin melko harvinaista ja toisekseen saamme sovittua riidat nopeammin ja kivuttomammin. Meillä miehellä on taipumus riidellessä tiuskia ja mököttää, mulla huutaa ja selvittää kaikki ja hakea reaktiota. Olen oppinut hillitsemään itseäni ja pidättäytymään ei-rakentavista loukkauksista ("oot idiootti" tai "en kestä sua" eivät kauheasti auta, vaikka niin tekisikin mieli huutaa), sit menen myös esim. toiseen huoneeseen rauhoittumaan hetkeksi, jos alan kiehua ihan hallitsemattomasti (ja sanon samalla että yritän nyt rauhoittua, jätä mut hetkeksi rauhaan). Vartinkin jälkeen molemmat yleensä näkee asian selvemmin, sit pyydetään toisiltamme anteeksi että huudettiin/tiuskittiin ja sit etsitään se kompromissi ja todetaan, ettei tää nyt niin vakavaa ollut.
Ja mä luulen, että runsas riitely on just tossa vaiheessa aika yleistä, se alun jatkuva endorfiinihumala ja pää pilvissä käveleminen on laantunut, ja sit pitää löytää se tie, missä molempien tarpeet tulee otetuksi huomioon. Esimerkiksi just ton läheisyyden ja erillisyyden kanssa. Riitely ei oo pahasta, mutta siinä sivussa pitää muistaa opetella ilmaisemaan tunteitaan ja tarpeitaan myös rauhallisesti. Muuten toinen tulee helposti poljetuksi, ja sitten joudutaan helposti tilanteeseen, jossa kaikki ensin näyttää menevän hyvin (koska toinen on saanut tahtonsa läpi ja toinen välttää riitelyä), mutta sitten altavastaaja kyllästyykin ja lähtee ja se toinen ei edes ymmärrä, mitä tapahtui "koska kaikkihan meni hyvin". - -takiainen-
Ajan kanssa asettuu, kun alat antaa hänelle tilaa, etkä takerru liikaa. Anna hänen olla ja mennä ja niele epäilyksesi. Sitä samaa minäkin opettelen. Mieheni ei kestä sitä, että epäilen suhdettamme ja riitamme ovat aiheutuneet juuri siitä. Meille tuli melkein jo ero tuollaisesta riidasta, mutta tuonkin kamalan riidan aikana mies sanoi, että olisin rauhassa, ettei hän ole lähdössä. Sen jälkeen olen mielestäni asettunut. Kun olen asettunut, niin hänkin on tullut lähemmäksi ja on ollut taas parempi olla. Mutta opettelen elämään epätietoisuudessa siitä rakastaako hän vai ei, opettelen elämään epätietoisuudessa siitä, haluaako hän olla vain hetken kanssani vai loppuelämän, opettelen elämään epätietoisuudessa siitä, etsiikö hän toista vai tyytyykö minuun. Yritän opetella nielemään tuon kaiken epäuskon ja epätietoisuuden ja elämään päivä kerrallaan. Vielä hän on tuossa, vielä hän ei ole lähdössä, vielä hänellä ei ole toista...Rakastan häntä ja yritän antaa hänen olla vapaa antaen hänelle kuitenkin mahdollisuuden rakastaa kertomalla omista tunteistani häntä kohtaan aina joskus.
- Huolestunut!
Sen verran kerron tässä, että minä olen hänen kanssaan puhunut kyllä. Olen kertonut hänelle, millainen olen ja miksi pahoitan mieleni hänen lähdöistään. Olen kertonut, miten toivoisin hänen käyttäytyvän tilanteen saapuessa. Olen yrittänyt selvittää tapausta kaikin keinoin puhumalla. Pari kertaa hän on toiminut niin, kuin olen kertonut minua helpottavan, mutta jos hän on vähääkään vihainen tai hermostunut minuun, hän ei noudata näitä tapoja. Silloin alkaa mykkäkoulu/tiuskiminen. Silloin minä olen "yhdentekevä" ja minun tunteeni ja tuntemukseni eivät kiinnosta. Silloin hän on eri ihminen.
Meillä oli eilen pieni tilanne päällä, mikä jäi minua vaivaamaan, mutta tuntuu, etten voi ottaa asiaa uudelleen esille puhuakseni omat tunteeni selviksi, koska se aiheuttaisi taas uuden riidan ja uutta pahaa mieltä. Mutta haluaisin viettää nyt hänen kanssaan muutaman täysin riidattoman päivän oman mielenrauhani takia. Toisaalta taas tuntuu, että hän haluaa viettää täysin "minuttomia" päiviä välillä ja tarvitsee sen oman rauhan. Mutta sen sanon tässä nyt, että kunhan saan omat tunteeni selviksi, en pyydä häntä luokseni, vaan annan ihan rauhassa tehdä omia juttujaan. Kasvatan luottamusta, mikä minnulta näemmä puuttuu. - tgraegtae
Ei kai tuossa juuri muusta ole kyse kuin erilaisista odotuksista / käsityksistä parisuhteeseen liittyen? Pitäisikö sinun yrittää katsoa vuorostasi asiaa poikaystäväsi kanttilta, yrittää ymmärtää hänen tarvettaan olla "itsekseen" - eikä vain kertoa hänelle, miten pahalta sinusta tuntuu hänen käytöksensä?
Ei mitään perin juurin dramaattista, vaan sinulla on suurempi läheisyyden ja "yhteisyyden" tarve kuin poikaystävälläsi... Joka taitaa kuitenkin olla suht "perinteinen mies", ainakin jos omiin suhteisiini peilaan.
Pitäisin melko varmana, ettei hän sysi sinua mitenkään kauemmas itsestään tai rakasta vähemmän kuin sinä. Toisin kuin sinä, hän on varma tunteistaan ja olettaa, että sinäkin olet - toinen on olemassa, vaikka rinnalta hetkeksi lähtisikin...
Vaikka olen nainen, minulla on omat "kauteni", jolloin viidyn enemmän yksin omien ajatuksieni kanssa kuin miehen kyljessä kiinni. Ei miehen läheisyys sinänsä ahdista, mutta joskus, kun olen oikein ajatuksiini vaipuneena miettimässä syntyjä syviä, se jollain tavalla vähäsen häiritsee... Mies ymmärtää tarpeeni olla yksin toisinaan, vaikka itse onkin huomattavasti sosiaalisempi meistä kahdest eikä koe sitä millään tavalla uhkaksi suhteellemme. Toki alussa erakkopuuskani herättivät ihmetystä, mutta aikaa myöden näitä kausia on vähemmän ja mieheni tietää, etteivät ole mitään "vakavaa". Eiköhän sama tapahdu teilläkin, kunhan yhteistä historiaa kertyy enemmän ja huomaat, ettei poikaystäväsi tosiaankaan ole haihtumassa minnekään elämästäsi.- Karua mutta totta
Mielenkiintoista nähdä miten "erakkokaudet" saat aisoihin kun on perhe saman katon alla ja vauva itkee sekä parkuu vuorokauden läpeensä.
Erakkopuuskat ovat (anteeksi vain) osoitus itsekeskeisyydestä ja etäisyyden halusta. Tätä piirrettä harvemmin tavataan esim. suurperheiden jäsenillä jotka ovat tottuneet toteuttamaan itseään myös muiden läsnäollessa. Se että joutuu keinotekoisesti etsimään tilanteen ja etäisyyden että voisi toteuttaa itseään, on hyvin syvästi luonteessa eikä parane ajan myötä, päinvastoin.
Tämä ilmiö on ihan nyky-yhteiskunnan tuotosta. Meillä korostettua individualismia ja yksin kotona olemista pidetään normaalina ilmiönä josta tehdään vieläpä erityinen tarve. Valitettavasti tämä tarve ei palvele myöhempää perhe-elämää. Kun lapsia alkaa tulla, tästä tarpeesta olisi osattava irtautua. Toisten ihmisten läsnäolo ei ole perimmäinen syy miksi yksilö ei voisi tehdä haluamiaan asioita ja tuntea itsensä kokonaiseksi ilman erityistä "erakkokautta".
Olen aina pohtinut että mikä on se ihmisen ero, että jotkut osaavat toteuttaa itseään ja tehdä omia juttujaan vaikka toinen olisikin läsnä. Ja jotkut haluavat lähteä omille teilleen jotta se onnistuisi. Tuo jälkimmäinen ei vaan kuulosta kovin tasapainoiselta, eikä varmasti tule onnistumaan perhe-elämässä. Ymmärrän hyvin että erakkopuuskat herättävät ihmetystä. Kyseessähän on yksilön epätasapaino kyetä elämään elämäänsä toisten kanssa. - tgraegtae
Karua mutta totta kirjoitti:
Mielenkiintoista nähdä miten "erakkokaudet" saat aisoihin kun on perhe saman katon alla ja vauva itkee sekä parkuu vuorokauden läpeensä.
Erakkopuuskat ovat (anteeksi vain) osoitus itsekeskeisyydestä ja etäisyyden halusta. Tätä piirrettä harvemmin tavataan esim. suurperheiden jäsenillä jotka ovat tottuneet toteuttamaan itseään myös muiden läsnäollessa. Se että joutuu keinotekoisesti etsimään tilanteen ja etäisyyden että voisi toteuttaa itseään, on hyvin syvästi luonteessa eikä parane ajan myötä, päinvastoin.
Tämä ilmiö on ihan nyky-yhteiskunnan tuotosta. Meillä korostettua individualismia ja yksin kotona olemista pidetään normaalina ilmiönä josta tehdään vieläpä erityinen tarve. Valitettavasti tämä tarve ei palvele myöhempää perhe-elämää. Kun lapsia alkaa tulla, tästä tarpeesta olisi osattava irtautua. Toisten ihmisten läsnäolo ei ole perimmäinen syy miksi yksilö ei voisi tehdä haluamiaan asioita ja tuntea itsensä kokonaiseksi ilman erityistä "erakkokautta".
Olen aina pohtinut että mikä on se ihmisen ero, että jotkut osaavat toteuttaa itseään ja tehdä omia juttujaan vaikka toinen olisikin läsnä. Ja jotkut haluavat lähteä omille teilleen jotta se onnistuisi. Tuo jälkimmäinen ei vaan kuulosta kovin tasapainoiselta, eikä varmasti tule onnistumaan perhe-elämässä. Ymmärrän hyvin että erakkopuuskat herättävät ihmetystä. Kyseessähän on yksilön epätasapaino kyetä elämään elämäänsä toisten kanssa.Niin se jäi mainitsematta, että miehelläni ja minulla on kolme lasta, ikää 4-10 vuotta, joten kyllä tässä on vauvaiät sun muut koettu meilläkin. Pidän tietoa toisaalta epäoleellisena, koska parisuhteestahan tässä keskustellaan, ei "koko paketista".
Et selvästikään ymmärtänyt, mistä kirjoitin... Kirjoitin luonteenpiirteestäni, en mistään itsekeksitystä itseni korostamisen keinosta. Ilmeisesti sitten hemmetin huonot geenit tai karu lapsuus tyyliin "ainut lego patterin takana ja ikkuna metsään päin", että olen tällainen. No, itseasiassa äitini, myös kolmen lapsen äiti, on hyvin samaa maata, joten sieltä tämä negatiivinen luonteenpiirre on kotoisin... Ja hän on ehta agraarikauden tuotos, kuten pitkälti minäkin, mitä ikään ja kotitaustaan tulee, joten mistään "nyky-yhteiskunnan tuotteista" ei ole kyse.
En mielestäni missään kohdassa sanonut mitenkään erityisesti eristäytyväni muista, kun tuollainen "puuska" tulee - elän samalla tavoin kuin muutenkin, olen vain enemmän omissa ajatuksissani enkä ehkä lähde ns ihmisten ilmoille yhtä helposti kuin yleensä. En tiedä, mitä tarkoitat tuolla "itsensä toteuttamisella"? Luuletko, että esim minä heitän perhe-ja parisuhde-elämäni sikseen, kun "puuska" iskee ja pakkaan laukkuni paeten "vuorille" tekemään jotain aivan muuta..?
Kun aloituksessa oli puhe tuoreesta parisuhteesta, ihmettelen, miksi tuputat kommentissasi koko ajan suurperhettä ja perhe-elämää - eivät kaikki sellaisia edes halua, vaikka minäkin olen halunnut. Onko itselläsi kenties jotain hampaankolossa aiheeseen liittyen, kun noin hanakasti lyttäät kommenttiani? - Karua mutta totta
tgraegtae kirjoitti:
Niin se jäi mainitsematta, että miehelläni ja minulla on kolme lasta, ikää 4-10 vuotta, joten kyllä tässä on vauvaiät sun muut koettu meilläkin. Pidän tietoa toisaalta epäoleellisena, koska parisuhteestahan tässä keskustellaan, ei "koko paketista".
Et selvästikään ymmärtänyt, mistä kirjoitin... Kirjoitin luonteenpiirteestäni, en mistään itsekeksitystä itseni korostamisen keinosta. Ilmeisesti sitten hemmetin huonot geenit tai karu lapsuus tyyliin "ainut lego patterin takana ja ikkuna metsään päin", että olen tällainen. No, itseasiassa äitini, myös kolmen lapsen äiti, on hyvin samaa maata, joten sieltä tämä negatiivinen luonteenpiirre on kotoisin... Ja hän on ehta agraarikauden tuotos, kuten pitkälti minäkin, mitä ikään ja kotitaustaan tulee, joten mistään "nyky-yhteiskunnan tuotteista" ei ole kyse.
En mielestäni missään kohdassa sanonut mitenkään erityisesti eristäytyväni muista, kun tuollainen "puuska" tulee - elän samalla tavoin kuin muutenkin, olen vain enemmän omissa ajatuksissani enkä ehkä lähde ns ihmisten ilmoille yhtä helposti kuin yleensä. En tiedä, mitä tarkoitat tuolla "itsensä toteuttamisella"? Luuletko, että esim minä heitän perhe-ja parisuhde-elämäni sikseen, kun "puuska" iskee ja pakkaan laukkuni paeten "vuorille" tekemään jotain aivan muuta..?
Kun aloituksessa oli puhe tuoreesta parisuhteesta, ihmettelen, miksi tuputat kommentissasi koko ajan suurperhettä ja perhe-elämää - eivät kaikki sellaisia edes halua, vaikka minäkin olen halunnut. Onko itselläsi kenties jotain hampaankolossa aiheeseen liittyen, kun noin hanakasti lyttäät kommenttiani?No mutta AP:n tapaus on aivan erilainen. On aivan eri asioita ottaa omaa aikaa hetkeksi kuin henkisesti hylätä toinen kerta toisensa jälkeen.
Ja siltä AP:n tarina todellakin kuulostaa, toisen vallankäytöltä, itsekkyydeltä ja henkiseltä hylkäämiseltä. - kuinmyös
Erittäin hyvä kirjoitus! Ihmiset ovat erilaisia ja saavatkin olla. Minullakin on "kausia" jolloin haluaisin vain olla aivan rauhassa, jos mahdollista ja miettiä syntyjä syviä. Eikä se todellakaan tarkoita ettenkö toista rakastaisi. Nautin välillä yksinolosta, täysin omasta tilasta ja se on sisäsyntyistä. Pitkässä suhteessa oppii tuntemaan toista ihmistä sen verran, että toinenkin ymmärtää ettei se ole suhteelle mikään uhka.
Toiset tarvitsevat enemmän omaa tilaa kuin toiset. Sen jälkeen voikin taas käpertyä kainaloon. Ja kyllä on lapsia myöskin, jolloin se oman tilan saaminen on tietenkin järjestelykysymys silloin kun tuntee, että sellaista tarvitsee.
Minusta se on vain rakkaudenosoitus toiselta ja vastaavasti voi itsekin olla toiselle sitä mitä hän kaipaa ja mikä saattaa olla hänelle tärkeää.
- parisuhdekonkari
Miksei aikuisella ihmisellä saisi olla tarvetta olla välillä ihan itsekseen? Itse ainakin nautin, kun saan olla ihan omassa seurassani pyjamassa, tukka kampaamatta, olla huomioimatta ketään, lukea kirjaa, kuunnella juuri sitä musaa mitä haluan jne. Kun on välillä ihan itsekseen, niin sen jälkeen on taas ihanaa palata oman kullan kainaloon.
AP:n tapauksessa kyse on hänen osaltaan enemmänkin siitä, että hän on vielä nuori ja epävarma omasta viehätysvoimastaan ja hän haluaisi, että mies huomioisi häntä koko ajan. Itse asiassa moni nainen haluaa alussa todella paljon seksiä sekä himosta mutta myös siitä tunteesta, että rakastaa sitä, kun mies keskittyy naiseen kokonaisvaltaisesti eikä silloin ajattele mitään muuta. Itse muistan ensimmäisessä seurustelusuhteessani ajatelleeni, että mieheni ei rakasta minua, koska meillä oli yksi (!!!) ilta, jolloin ei harrastettu seksiä, koska mies oli väsynyt. Kaikkina muina iltoina n. 2 kk putkeen oli sekstattu vähintään kerran päivässä!!!!
Kannattaa pitää mielessä, että älä vaan tee sitä virhettä, että yrität väkisin muuttaa miehen mieleiseksesi, koska se ei onnistu. Sinun tulee hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on. Totta kai nuoret ihmiset "hioutuvat" toisiinsa ja pahimmat särmät kuluvat pois. Ei tietenkään parikymppisenä voi olla ihmissuhdetaitomestari. Tulet olemaan todella onneton, jos koko ajan mietit, miten ihana mies olisi, kun hänestä tulisi sellainen tai hän tekisi aina niin tai hän sanoisi siten.- Huolestunut!
Toki minä tajuan, että ns. normaalit ihmiset haluavat parisuhteessa olla välillä itsekseenkin, eikä aina sen oman kullan luona. Minä en kaiketi sitten kuulu näihin normaaleihin ihmisiin. Jos minun vieressäni on poikaystävän mielestä "maailman paras paikka", niin vaikea hyväksyä, että viereltäni halutaankin välillä ottaa "lomaa".
Monet usein hokevat, että hyvää parisuhdetta ei ole ilman luottamusta. Minun pahin ongelmani taitaa olla huono itsetuntoni, joka aiheuttaa luottamuspulaa, vaikkei hän olekaan sille ikinä, ei IKINÄ, antanut minkäänlaista aihetta. En kai vaan osaa luottaa, että kukaan mies haluaisi juuri minun kanssani viettää elämänsä. (=paska itsetunto)
Toisaalta haluaisin itsekin olla välillä ilman häntä. Mikähän minua vaivaa, kun kauhea pakottava tarve "vahtia" poikaystävääni, eli tavata hänet mielelläni päivittäin. Olen suunnitellut, että edes joskus oltaisiin yksiksemme (=ilman toistemme seuraa) MINUN aloitteesta, eikä aina poikaystävän. Sen aloitteen tekeminen on mulle vaan jotenkin äärimmäisen hankalaa! - pois kävellyt mies
"Kannattaa pitää mielessä, että älä vaan tee sitä virhettä, että yrität väkisin muuttaa miehen mieleiseksesi, koska se ei onnistu."
Minun avokkini yritti muuttaa minua, eikä osannut antaa minulle tilaa. Aloin hautomaan pois muuttamista ja lopulta tein sen. Aikani asiaa pyöriteltyäni olin siihen valmis. 1 1/2v suhde loppui. Nyttemmin harmittelen sitä etten jo aikaisemmin lähtenyt pois.
Toiselle pitää osata antaa tilaa, muuten tukehtuu! - sydän arpia täynnä
pois kävellyt mies kirjoitti:
"Kannattaa pitää mielessä, että älä vaan tee sitä virhettä, että yrität väkisin muuttaa miehen mieleiseksesi, koska se ei onnistu."
Minun avokkini yritti muuttaa minua, eikä osannut antaa minulle tilaa. Aloin hautomaan pois muuttamista ja lopulta tein sen. Aikani asiaa pyöriteltyäni olin siihen valmis. 1 1/2v suhde loppui. Nyttemmin harmittelen sitä etten jo aikaisemmin lähtenyt pois.
Toiselle pitää osata antaa tilaa, muuten tukehtuu!Missä menee mieleiseksi muuttamisen raja kun vertaa siihen mitä on valmis tekemään suhteen eteen? Omana itsenä pitää pystyä olemaan, mutta parisuhteessa moniin tilanteisiin pitäisi löytää kompromissi, mikä tyydyttää molempia. Parisuhteeseen sitoutunut ihminen ei koe kaikkea "luopumisena", jolloin katkeruuden kasvaminen alkaa. Parisuhteessa tahdotaan toisen hyvää, ajatellaan toista ja pyritään siihen että toista ei loukata.
Olitteko avokkisi kanssa täysin erilaiset? Odotitteko elämältä eri asioita? Arvostitteko eri asioita? Mitkä olivat asioita joissa hän ei antanut tilaa? Olisiko niiden hoitamiseksi ollut mahdollisesti muitakin keinoja, jolloin tilanteet eivät olisi kärjistyneet?
Tasapuolisessa ja -vertaisessa suhteessa annetaan itsestä jotain siinä samalla kuin odotetaan myös saavamme. Monesti tässä yhtälössä taitaa se epätasapaino tulla, ja kuinka usein juuri siitä syystä että yksinkertaisesti maailmat ovat niin erilaiset.
Itse elin suhteessa jossa tunteista kertominen ja pyytäminen, muuttui vaatimiseksi samantien. Jolloin mahdollisuutta ei enää ollut edes ilmaista omia tarpeita, tai loukkaantumista. Sillä todella loukkaantumisestakin tuli syyllistäminen että, kun minä olin loukkaantunut, hän loukkaantui ja minulla ei enää ollut mitään oikeutta olla loukkaantunut...monimutkaista..kyllä.. Toinen vain tahtoi, oletti puhumatta että asiat ovat selvät. Mutta itse pystyi vain vaikenemaan, useiden päivien mykkäkouluun ja pakenemaan paikalta.
Siis paljon riitoja.. paljon niitä turhia. Mutta se että syyllisyys osoitettiin aina selkeästi vain toiseen suuntaan, sai kaiken muuttumaan. Lopullisesti tämä sulkeutunut ihminen päätti osoittaa fyysisellä pahoinpitelyllä rajansa... Kun vain olisi osannut keskustella, eikä "tietää" jo ensimmäisestä sanasta, miten se päättyy. Kunpa olisi kyennyt kertomaan ne huolet joita sisällään kantoi, sillä niiden olemassaolo näkyi. Tämän kaiken sijaan... kaikki voivat huonosti. Sitoutuminen voi tarkoittaa niin montaa eri asiaa kuin meitä maan päällä kulkijaa on.. ja sieltä olisi hyvä löytää sellainen kumppani, joka edes pääpiirteittäin haluaa kullkea samaan suuntaan. :)
- Yksi erakkomies
Tässä yksi erakon näkökulma...
Tässä ketjussa näkyy menevän osittain päällekkäin kaksi asiaa, jotka ei mielestäni saisi sotkea keskenään: etäisyyden otto ja eristäytyminen. Aloittajan poikaystävä kuulostaa siinä mielessä samalta kuin minä, että riitatilanteessa ensimmäinen reaktio on etäisyydenotto tilanteeseen, mutta ainakaan omalla kohdallani siihen liittyy fyysinen paikaltapoistuminen vain silloin, kun henkistä etäisyyttä ei saa mitenkään muuten.
Henkistä etäisyyttä otan siksi, että ongelmasta keskusteleminen on omalta kannaltani täysin turhaa heti tuoreeltaan. Pystyn siihen, mutta omalta kannaltani se on lähinnä ongelman lakaisua maton alle. Minun pitää saada ottaa etäisyyttä henkisessä mielessä, jotta voin selkiyttää ajatukseni ja muodostaa oman näkökulmani ristiriitatilanteeseen. Sitten kun olen tehnyt sen, voin kyllä keskustella niin paljon kuin on tarpeen.
Jos kyse on aloittajan kohdalla tästä samasta asiasta, niin ratkaisuna voisi olla antaa sovinnonteon odottaa siihen asti, kunnes poikaystävä itse ilmaisee olevansa halukas puhumaan. Sen tämä voi osoittaa ottamalla puheeksi joko riidan itsensä tai mitä tahansa muuta, olennaista on se, että poikaystävä avaa keskustelun.- Huolestunut!
Tämä toisaalta hyvä neuvo, siis kun puhutaan riitatilanteista. Mutta muistutan nyt vielä,että poikaystävä haluaa sen etäisyyden välillä ilman riitaakin. (ei mitään 2viikon taukoja, mutta kuulemma "onko meidän pakko nähdä joka päivä?") Enpä tiedä miten onnistuu kanssani yhteen muuttaminen tulevaisuudessa jos näkemiseni joka päivä on noin kova taakka. Ollaan kuitenkin puhuttu yhteen muuttamisestakin ja poikaystävä on ollut ihan mukana jutussa...
Vähän aiheesta kyllä poikkeaa, mutta entäs sitten, kun minua ahdistaa riitatilanteissa se puhumattomuus? Kun ei tiedä missä mennään, vai mennäänkö enää ollenkaan. Miksi juuri sen "nalkuttajan" pitää olla se joustava osapuoli? Miksei se mököttäjä voisi koota itseään ja opetella puhumaan? Minulle se puhumattomuus on suurinta henkistä tuskaa, mitä olen koskaan kokenut ja sen pitkittäminen ei ole tehnyt hyvää fyysisellekään terveydelleni, saati henkiselle. Joskus kun on paisunut useampaankin päivään se poikaystävän omien tunteiden selvittely. - yksykstyttövaan
Huolestunut! kirjoitti:
Tämä toisaalta hyvä neuvo, siis kun puhutaan riitatilanteista. Mutta muistutan nyt vielä,että poikaystävä haluaa sen etäisyyden välillä ilman riitaakin. (ei mitään 2viikon taukoja, mutta kuulemma "onko meidän pakko nähdä joka päivä?") Enpä tiedä miten onnistuu kanssani yhteen muuttaminen tulevaisuudessa jos näkemiseni joka päivä on noin kova taakka. Ollaan kuitenkin puhuttu yhteen muuttamisestakin ja poikaystävä on ollut ihan mukana jutussa...
Vähän aiheesta kyllä poikkeaa, mutta entäs sitten, kun minua ahdistaa riitatilanteissa se puhumattomuus? Kun ei tiedä missä mennään, vai mennäänkö enää ollenkaan. Miksi juuri sen "nalkuttajan" pitää olla se joustava osapuoli? Miksei se mököttäjä voisi koota itseään ja opetella puhumaan? Minulle se puhumattomuus on suurinta henkistä tuskaa, mitä olen koskaan kokenut ja sen pitkittäminen ei ole tehnyt hyvää fyysisellekään terveydelleni, saati henkiselle. Joskus kun on paisunut useampaankin päivään se poikaystävän omien tunteiden selvittely.No onko teidän pakko nähdä joka päivä? Useimmat seurustelevat parit - sikäli kun ei puhuta samaa koulua käyvistä lukiolaisista - eivät näe joka päivä. Silloin kun ei vielä asuttu yhdessä miesystäväni kanssa, nähtiin noin neljänä-viitenä päivänä viikossa, ja jos oli hirveästi kiireitä, ehkä vain kolmena päivänä viikossa.
Mun mielestä seurustellessa sitä tilaa tarvitsee juuri siksi, että tulee olleeksi tarpeeksi itsekseen ja prosessoineeksi sitä, kuka on ja mitä elämältään haluaa. Tarvitsette sitä tilaa kumpikin, varsinkin kun kerran olette vasta parikymppisiä. Jos liian aikaisin muuttaa yhteen tai on kuin paita ja peppu 24/7, ei moni pysty miettimään kunnolla omia tarpeitaan, vaan menee toisen mukaan. Enkä tarkoita, että toinen olisi silloin jotenkin manipuloiva, vaan ihmiset ihan huomaamattaan rakastuneena tekevät helposti myönnytyksiä, joita saattavat myöhemmin katua.
Ihan vain näkökohtana. Enkä tarkoita, että olisit välttämättä jotenkin ripustautuva, saatatte vain olla hieman eri vaiheessa tämän oman tilan etsimisen kanssa. Mieti kuitenkin myös, mikä sinua yksinolossa harmittaa. Se, että juuri poikaystäväsi ei ole siinä? Se että on tylsää? Vai ahdistaako hiljaisuus ja yksinäisyys? Kyllä nuoren on hyvä olla sekä sosiaalinen että itsekseen välillä.
- Yksi erakkomies
Vaikeapa tässä on kovin tarkkoja neuvoja antaa, kun ei tunne tilannetta.
Jos nyt kuitenkin on niin, että etäisyydenotot kestävät päiväkaupalla, niin silloin ei ehkä ole kyse ihan samasta asiasta kuin mistä minä kerroin. Omalla kohdallani tilanne menee ohi kymmenissä minuuteissa, tai jos olen _todella_ pahalla päällä, niin silloin voi joskus harvoin mennä tunteja. Koko päivää ei kuitenkaan missään tilanteessa.
"Miksei se mököttäjä voisi koota itseään ja opetella puhumaan?"
Jos minä päättäisin tehdä noin, siis puhuisin silloin kun sinulle sopii, niin todennäköisesti alkaisin melko pian sopimisen jälkeen miettiä, että puhuin rauhaa tehtäessä ihan mitä sattuu, ja että sait aivan väärän kuvan siitä, mitä ajattelin asiasta. Minun olisi pakko ottaa asia esiin uudelleen.
En siis oikeastaan anna neuvoja, miten tulisi toimia, vaan kerron vain, miten minä erakkoluontoisena näkisin tuollaiset tilanteet. - Karua mutta totta
Jahas, aiempi viestini ei näköjään ollut lukijoiden mieleen.
Minusta tässä nyt sekoitetaan todellakin kaksi asiaa, kuten erakkomies sanoi. On aivan eri asia olla itsekseen kuin vaatimalla vaatia yksinoloa ja omaa tilaa. AP sanoi että mies jopa valehtelee saadakseen liueta tilanteesta!
Onko se muka normaalia "ihan omassa seurassani pyjamassa, tukka kampaamatta, olla huomioimatta ketään, lukea kirjaa, kuunnella juuri sitä musaa mitä haluan". Tuo ei liity mitenkään"tilanottaja"-mieheen joka on ajoittainen erakko ja voi jopa valehdella ettei tarvitse olla tyttöystävän seurassa. Itse olen tukka kampaamatta lukemassa kirjaa vaikka mieheni asuukin samassa asunnossa... Joten käsitin että täällä on paljon nuoria teinejä joilla on suhteesta vielä aika purppuranpunainen käsitys.
Joku sanoi että sinun AP pitäisi koittaa ymmärtää tilanottajamiestäsi. Niin minäkin tein ja kauan. Koitin ymmärtää ja luovuin omista tarpeistani kun mies vaati jotakin - tuntui se miten pahalta tahansa. Tällaiseen suhteeseen ajautuminen on hyvin tyypillistä niin minulle 10 vuotta sitten kuin AP:lle - meitä yhdisti äärimmäisen huono itsetunto ja liiallinen epävarmuus.
Tilanottaja on kuitenkin sen verran itsekäs, että jos hänen pitäisi vastavuoroisesti ymmärtää toista osapuolta, ei asia olekaan enää niin yksinkertainen...
Mököttäminen on myös epäkypsyyttä. Aikuisella ihmisellä on kyky hallita isojakin raivonpuuskia ja hänellä on myös ymmärrystä siitä, että asioista keskustellaan kun suurimmat tunnepiikit ovat ohitse ja keskustelu rakentavassa ilmapiirissä on mahdollista. Mököttäminen ja mykkäkoulu joka kestää yli muutaman tunnin, muuttuu tunnepiikin ohittamiseen vaadittavasta hiljaisuudesta vallanpidon välineeksi.
APlle suosittelisin suhtautumaan vakavasti oman itsetuntonsa tilaan. Huono itsetunto antaa pohjan huonoille ihmissuhteille - saat sen mitä ansaitset, ja ihan kirjaimellisesti.
Itse kymmeniä selkäänpuukottajaystäviä haalineena ja hyväksikäyttäjä/vallankäyttäjä-poikaystäviä huolineena voin kertoa että tärkein taito elämässä on tietää mitä itse ansaitset, ja uskaltaa vaatia myös sitä eikä tyytyä yhtään vähempään.
Ilmeisesti palstalaiset ovat aika nuoria kuten myös AP. Ihmissuhteista oppii aina jotakin uutta niin itsestä kuin muista. Sinun halussasi nähdä rakas joka päivä ei ole mitään vikaa. Sinulla vain on kumppanina ihminen joka ei halua samoja asioita kanssasi. On myös miehiä jotka haluavat nähdä joka päivä ja silti kokevat saavansa riittävästi omaa tilaa.
Monet palstalaiset antavat APlle neuvoja, että koita ymmärtää poikaystävää ja anna hänelle sitä tilaa, sekä anna hänen itse tehdä aloite. Näissä puheissa on perää, mutta olisiko mies valmis tekemään näin APlle...? Muista vaatia itse myös asioita, ei toinen saa olla aina se joka joustaa.- Huolestunut!
Viestisi oli osuva ja mielestäni hyvä, mutta sanon nyt tähän, että en tiedä valehteleeko poikaystäväni saadakseen omaa tilaa. Välillä vaan hänen syynsä poistumiselle kuulostavat todella oudoilta ja siksi epäilyksiä niiden syiden todellisuudelle herää. (mm. "haluaisin mennä kotiin saunaan" tai mikä vielä oudompi: "äiti käski tulla yöksi kotiin.") hän asuu siis äitinsä kanssa vieläkin sillä ei ole oppiskelujen armeijan takia vielä saanut aikaiseksi muuttaa.
Olen täysin samoilla linjoilla sen suhteen, miten itsekäs tilanottaja toisaalta on. Tuntuu, että poikaystäväni hallitsee suhdettamme, sillä hän jättää minut yksin silloin kun hänen itsensä täytyy olla yksin, vaikka minä kaipaisinkin vielä hänen läheisyyttään. Viimeaikaisten riitelyiden takia myös olen nyt pari päivää joutunut varomaan sanomisiani, sillä en halua synnyttää minkäänlaista riitaa. En ole saanut osoittaa tempperamenttisuuttani mitenkään, sillä pelottaa, että poikaystävä luulee sen heti tarkoittavan riitaa ja näin syntyy taas uusi hässäkkä. Elämäni saattaa nyt kaikista lukijoista kuulostaa kurjalle ja totta on, että tämä riitelykausi pitää minulla tiettyä jännittyneisyyttä yllä koko ajan. Pientä pelkoa siitä, haluaako hän OIKEASTI olla kanssani. Minä kun kaikesta huolimatta haluan olla hänen kanssaan. Hyviä hetkiä kun ei pyyhi edes nämä pahemmatkaan hetket pois...
Kiinnostava lukea myös erakkomiehen oma kanta asiaan, auttaa hiukan ymmärtämään.
- Karua mutta totta
On eräs tilanne joka on todella tärkeä suhteessa ja joka voi osaltaan auttaa sinua hahmottamaan miten vakavasta asiasta on kyse... Nimittäin tilanne jossa sinä tarvitset tukea.
Jos ilmenee tilanne jossa tarvitset tukea ja silti poikaystävä ajaa tärkeysjärjestyksessä oman tilanottonsa ensisijaiseksi, tiedät varmaan miten asiaa tulkita.
Tämä oli minun " tilanottomies"-suhteissani äärimmäisen tärkeä taitekohta. Tasapainoisessa ja rakastavassa suhteessa ei ole yksinäisyyden tunnetta sekä toinen puoliso tukee. Jos suhde ei ole tasapainossa, tulee yksinjäämisen tunnetta sekä hylätyksi tulemisen kokemusta.
Katsele ja kuulostele! Jos sen sijaan miehesi jää rinnallesi ja antaa tukea, niin suhteessanne on varmasti potentiaalia. - Huolestunut!
Alkaapa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, ettei hän välitä minusta tai halua olla kanssani enää. Hänen käytöksensä on jokseenkin hylkivää. Kuitenkin kun olen kysynyt häneltä, että haluaako hän sitten erota, on hän aina vastannut ettei halua. Hän on joka päivä kertonut, että rakastaa. Mutta teot ja käytös tuntuvat toiselta. Ja minua ahdistaa. Haluan vain olla hänen kanssaan, mielellään onnellisesti.
- Karua mutta totta
Kuulostaa harmittavan tutulta. Myös minun suhteissani "tilanottomies" vannotti rakkautta ja osasi kääntää asiat aina niin päin, että kun sanoin etten saa riittävästi tukea häneltä ja tuntuu pahalta kun hän "hylkää", olinkin yhtäkkiä minä se jonka olisi pitänyt ymmärtää että toisella on vain rajalliset tuen antamisen kyvyt, minua kuulema pitäisi AINA tukea, muuta ei kuulema hän ole tehnytkään... Ja minä en olisi saanut myöskään odottaa tai pyytää sitä ja tuota ja että MINUN pitäisi ymmärtää enemmän sitä ja tätä ja tuota...
Toisinsanoen käänsi omat puutteensa minun viakseni.
Loppujen lopuksi tilanne oli se että sen lisäksi että tunsin itseni hylätyksi ja yksinäiseksi, hän sai minut myös tuntemaan itseni empatiakyvyttömäksi sekä vaativaksi. Siinäpä oli sitten mukava viettää illat tuskissaan kiemurrellen.
Hän sanoi että olen "elämänsä nainen", "ketään en ole rakastanut niinkuin sinua" mutta kun uusi suhde aukesi hänelle, hän lähti niin nopeasti uuden perään minusta välittämättä että näkyi vaan savuvana. Eikä puhettakaan että olisi jäänyt taistelemaan meidän suhteen jatkuvuudesta tai minusta! Joten aina pelkkiin puheisiin ei kannata luottaa, aito rakastaminen ja välittäminen PITÄÄ näkyä myös teoissa!
Sitten jälkeenpäin totesin, että merkit tästä oli jo luettavissa kauan kauan sitten... Niinä hetkinä kun jäin yksin ja olisin tarvinnut lohduttavaa olkapäätä, sainkin vain selkänsä kääntävän pellen joka uskotteli että minä olin se ymmärtämätön, vaativa ja että minunhan siinä olisi pitänyt tuntea syyllisyyttä.
Toivon että tämä tarinani ei sovi kuitenkaan teihin. Mutta jotenkin pystyn samaistumaan sinun tarinaasi vaarallisen paljon. - Huolestunut!
Karua mutta totta kirjoitti:
Kuulostaa harmittavan tutulta. Myös minun suhteissani "tilanottomies" vannotti rakkautta ja osasi kääntää asiat aina niin päin, että kun sanoin etten saa riittävästi tukea häneltä ja tuntuu pahalta kun hän "hylkää", olinkin yhtäkkiä minä se jonka olisi pitänyt ymmärtää että toisella on vain rajalliset tuen antamisen kyvyt, minua kuulema pitäisi AINA tukea, muuta ei kuulema hän ole tehnytkään... Ja minä en olisi saanut myöskään odottaa tai pyytää sitä ja tuota ja että MINUN pitäisi ymmärtää enemmän sitä ja tätä ja tuota...
Toisinsanoen käänsi omat puutteensa minun viakseni.
Loppujen lopuksi tilanne oli se että sen lisäksi että tunsin itseni hylätyksi ja yksinäiseksi, hän sai minut myös tuntemaan itseni empatiakyvyttömäksi sekä vaativaksi. Siinäpä oli sitten mukava viettää illat tuskissaan kiemurrellen.
Hän sanoi että olen "elämänsä nainen", "ketään en ole rakastanut niinkuin sinua" mutta kun uusi suhde aukesi hänelle, hän lähti niin nopeasti uuden perään minusta välittämättä että näkyi vaan savuvana. Eikä puhettakaan että olisi jäänyt taistelemaan meidän suhteen jatkuvuudesta tai minusta! Joten aina pelkkiin puheisiin ei kannata luottaa, aito rakastaminen ja välittäminen PITÄÄ näkyä myös teoissa!
Sitten jälkeenpäin totesin, että merkit tästä oli jo luettavissa kauan kauan sitten... Niinä hetkinä kun jäin yksin ja olisin tarvinnut lohduttavaa olkapäätä, sainkin vain selkänsä kääntävän pellen joka uskotteli että minä olin se ymmärtämätön, vaativa ja että minunhan siinä olisi pitänyt tuntea syyllisyyttä.
Toivon että tämä tarinani ei sovi kuitenkaan teihin. Mutta jotenkin pystyn samaistumaan sinun tarinaasi vaarallisen paljon.Minusta tuntuu kyllä täysin samalta sen suhteen, mitä kerroit tuosta omien puutteiden kääntämisestä minun viakseni. Jos haluan joskus keskustella asiallisesti jostain hänen ns. puutteistaan, ihan vain sen takia, että hän mahdollisesti voisi yrittää kehittää käytöstään, tilanne usein päättyy riitaan, jonka minä tietenkin olen aloittanut, koska otin asian puheeksi. Tilanteessa alkaa helposti satelemaan lauseita, kuten ''en saa ikinä omaa aikaa'' tms miehen suunnalta. Ja minä kun alunperin tosiaan yritän vaan keskustella, jotta saataisiin homma toimimaan niin, että molempien olisi hyvä olla.
Tuntuu muutenkin, että olen meistä ainoa, joka yrittää parantaa tilannettamme. Poikaystävä ei tunnu kestävän seuraani yhtä yötä kauempaa putkeen, kunnes on taas kotiin lähdettävä. Jos satun sitten kysäsemään, että milloin nähdään seuraavaksi niin vastaus on useimmiten ''en tiedä''... Myös siitä on tullut sanomista, että miksi kaikki pitää suunnitella etukäteen. Ikään kuin olisi niin ahdistavaa suunnitella minun kanssani olemista. Tuntuu, että joudun nykyään ''anelemaan'' häntä luokseni. Se olen aina nykyään minä, joka pyydän yhteistä aikaa. Vaikea ymmärtää, kuinka joku, joka todella välittää, haluaisi karttaa omaa rakastaan noin pahasti ja oman kullan seura olisi noin ahdistavaa. Olen kuitenkin sanojen mukaan ollut myös ''elämänsä nainen'' sekä ''kenestäkään ei ole välittänyt näin paljoo koskaan'' ja ''tärkein ihminen''. wtf......
On valitettavaa sanoa, että hänen käytöksensä tuntuu syövän myös minun tunteitani häntä kohtaan. Kun katson häntä, tuntuu, ettei siinä ole enää se sama, välittävä ihminen, joka hän suhteen ihan alkuaikoina oli. Sisälläni saattaa joskus velloa suuriakin ärsytyksen tunteita, kun ajattelen, millaista tuskaa hän käytöksellään minulle tuottaa. Kuitenkin en haluaisi heittää sitä kaikkea menemään, vaan haluaisin yrittää saada jutun toimimaan molemmille edullisella tavalla. Se on vaan aivan hemmetin vaikeaa, kun olen ainoa, joka suostuu kompromisseihin ja joustoihin. - Neea78
Huolestunut! kirjoitti:
Minusta tuntuu kyllä täysin samalta sen suhteen, mitä kerroit tuosta omien puutteiden kääntämisestä minun viakseni. Jos haluan joskus keskustella asiallisesti jostain hänen ns. puutteistaan, ihan vain sen takia, että hän mahdollisesti voisi yrittää kehittää käytöstään, tilanne usein päättyy riitaan, jonka minä tietenkin olen aloittanut, koska otin asian puheeksi. Tilanteessa alkaa helposti satelemaan lauseita, kuten ''en saa ikinä omaa aikaa'' tms miehen suunnalta. Ja minä kun alunperin tosiaan yritän vaan keskustella, jotta saataisiin homma toimimaan niin, että molempien olisi hyvä olla.
Tuntuu muutenkin, että olen meistä ainoa, joka yrittää parantaa tilannettamme. Poikaystävä ei tunnu kestävän seuraani yhtä yötä kauempaa putkeen, kunnes on taas kotiin lähdettävä. Jos satun sitten kysäsemään, että milloin nähdään seuraavaksi niin vastaus on useimmiten ''en tiedä''... Myös siitä on tullut sanomista, että miksi kaikki pitää suunnitella etukäteen. Ikään kuin olisi niin ahdistavaa suunnitella minun kanssani olemista. Tuntuu, että joudun nykyään ''anelemaan'' häntä luokseni. Se olen aina nykyään minä, joka pyydän yhteistä aikaa. Vaikea ymmärtää, kuinka joku, joka todella välittää, haluaisi karttaa omaa rakastaan noin pahasti ja oman kullan seura olisi noin ahdistavaa. Olen kuitenkin sanojen mukaan ollut myös ''elämänsä nainen'' sekä ''kenestäkään ei ole välittänyt näin paljoo koskaan'' ja ''tärkein ihminen''. wtf......
On valitettavaa sanoa, että hänen käytöksensä tuntuu syövän myös minun tunteitani häntä kohtaan. Kun katson häntä, tuntuu, ettei siinä ole enää se sama, välittävä ihminen, joka hän suhteen ihan alkuaikoina oli. Sisälläni saattaa joskus velloa suuriakin ärsytyksen tunteita, kun ajattelen, millaista tuskaa hän käytöksellään minulle tuottaa. Kuitenkin en haluaisi heittää sitä kaikkea menemään, vaan haluaisin yrittää saada jutun toimimaan molemmille edullisella tavalla. Se on vaan aivan hemmetin vaikeaa, kun olen ainoa, joka suostuu kompromisseihin ja joustoihin." Jos haluan joskus keskustella asiallisesti jostain hänen ns. puutteistaan, ihan vain sen takia, että hän mahdollisesti voisi yrittää kehittää käytöstään, tilanne usein päättyy riitaan, jonka minä tietenkin olen aloittanut, koska otin asian puheeksi."
Eli siis sinä arvostelet poikaystävääsi siitä, ettei hän nyt vain ole se maailman puheliain kaveri... Olet riidankylväjä ja siksi poikaystäväsi haluaa paeta tilanteesta, koska hän ei jaksa riidellä kanssasi, koska olet selvästikin sellainen ihminen jolle ei parane sanoa takaisin.. Ihmettelen miten poikaystäväsi on kestänyt sinua näinkin kauan.. Ota siis rauhallisesti, mene itseesi ja arvosta poikaystävääsi sellaisena kun hän on. Älä yritä muuttaa häntä, koska se saa hänet juoksemaan karkuun kahta kauheammin.
- Karua mutta totta
Sinulle sanoisin, että ymmärrän ettet halua heittää suhdetta menemään. Ilmiselvästi rakastat miestä ja haluaisit suhteesta jotakin pidempiaikaista.
Itse uskottelin tuota mantraa 8 vuotta. Elin läpi yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunteita, uskottelin itselleni että kunhan molemmat keskustelevat asiat halki ja tekevät kompromisseja, niin kyllä asiat siitä korjaantuu.
8 vuoden jälkeen "tilanottomiehen" rakkaus onkin hyvin häilyvää. Ikinä ei sitä uskoisi että toinen lähtee niin helposti uuden naisen matkaan. Tokihan kun tilanottomies on päässyt satuttamisen makuun, vielä muisti suhteensa alussa kertoa minulle miten kaunis ja täydellinen uusi kumppani on, ja että miten seksi sujuu, yksityiskohtineen tietysti - koska takana on vuosien valtapeli jota hän on pelannut "tilanottoineen" tietäen satuttavansa toista sekä omien puutteidensa kieltämiseen ja toisen syyllistämiseen.
Ne sun omat tukahdetut tunteet ja tarpeet patoutuu sinne sydämeen aika tehokkaasti. Voit arvata millainen kriisi räjähti minulla käsiin kun ne patoutuneet tunteet ja tarpeet viimeinkin pääsi pintaan kun ikuista rakkautta vannonut tilanottomies haluaakin yhtäkkiä kyöhnätä uuden naisen kainalossa kuin viimeistä päivää ja viettää toisen naisen asunnolla aikaansa kuten omassaan, eikä mitään jälkeä ahdistuksesta...
Muistan kyllä alussa miltä tuntui kun toinen sanoi haluavansa lähteä "ottamaan omaa aikaa" asunnolleen yövyttyään ensin luonani. Oli toisinaan halpa olo, toisinaan toiveikas, toisinaan olin hämmentynyt ja itkin. Jälkeenpäin monet sanoivat että olin silminnähden onnettoman näköinen, enkä edes itse tiennyt sitä.
Nyt sitten toisenlaisessa suhteessa... Nykyinen mies piti heti itsestäänselvänä että suhdetta viedään eteenpäin ja asutaan yhdessä kun kerta yhdessä ollaan. On todella helpottunut olo. Jos toinen riidan aikana lähteekin, hän palaa takaisin tunnin parin päästä ja sitten sovitaan. Ei tarvitse itkeä sen perään ettei tiedä rakastaako toinen vai ei, ja voi turvallisesti keskittää ajatukset muuhun elämään kuin murehtimaan sitä, joko se toinen taas hylkää minut, jättää minut tähän tyhjään asuntoon yksin vaikka sanoo että rakastaa...
Tee itsellesi palvelus, älä tuhlaa liian monta vuotta tällaiseen veivuuseen. Minä hukkasin 8 vuotta epävarmuuteen ja yksinäisyyteen jonka olemassaoloa en tunnustanut. Ja mitä enemmän suhteelle annoin ja mistä kaikesta luovuin toisen vuoksi, sitä pahemmalta tuntui kun toinen lähti toisen naisen matkaan ilman mitään katumusta tai epäröintiä, ja osoitti ettei hän tarvitsekaan "omaa tilaa"... Unohti vain sanoa ettei se "tilanotto" johtunut hänestä vaan siitä, että hän tunsi minun olevan väärä nainen hänelle - ei vain uskaltanut sanoa sitä minulle suoraan ja valehteli vain että olen hänen elämänsä rakkaus, mutta itse teot kyllä paljastivat hänet. - Aika kertoo kyllä
Koska rakkautta on, kannattaa atsoa eteenpäin vielä hetki. Ehkä sitten, jos alkaa olla koko ajan paha mieli, ei itse koe oikein rakastavansa, toisen käytös jatkuvasti satuttaa tms. siis nyt voi olla, että toinen todella ei vaan kaipaa läheisyyttä yhtä paljon ja samalla tavalla kuin sinä. Voit siis hieman katsoa pidempään häntä ilman vaatimuksia ja tuomioita, sekä itseäsi, että ettet vain aiheuttaisi nyt riitoja ihan turhan epävarmuuden takia.
Koska sitten taas, jos riitoja vaan on ja on ja on, ettekä te todella koskaan kasvakaan yli niistä, ne lopulta syö suhteen jokatapauksessa. Ota rennommin, katso hieman pidemmälle. Ehkä se siitä.- Huolestunut!
Olen ajatellut juuri näin, miten kehotit. Että katselen, enkä vaatimalla vaadi aikaa kanssani enempää, kun hän haluaa. Nyt ainakaan hetkeen. Katselen, miten hän käyttäytyy kun en pyydäkään häntä luokseni. Pyytääkö hän itse sitten minun seuraani? Sen todella haluan nähdä. Ja kun hänen "täytyy" mennä, päästän menemään ilman suurempaa draamaa. Hankin itselleni tekemistä niiksi hetkiksi kun en ole hänen kanssaan. Molemmilla parempi mieli, kun jäämme hyvillä mielin molemmat omia juttuja tekemään. Siltikin, kuitenkin viitenä päivänä viikossa käyn töissä. Työpäivä kestää 8 tuntia. Sen ajanhan hän vähintään saa viettää vapaasti ilman minua. Ja kun on vapaapäiväni, on se työlästä viettää kanssani kokonaan tai autappa jos niitä on monta putkeen. Riitoja en nyt halua todellakaan synnyttää.
Onkohan kanssani yhteen muuttamis -lupauksetkin vaan tyhjiä lupauksia. Hän sanoo tulevansa kanssani asumaan, koska tietää, että raha-asioiden takia se ei ole vielä ajankohtaista. Hänellä kun ei ole töitä tällä hetkellä ja minä en häntä rupea elättämään.
Tuntuu vaan oudolta, että miten hän voi pitää minua jotenkin niin itsestäänselvyytenä. Kuitenkin ennen seurusteluamme hän oli se joka oli monta kuukautta minuun ihastunut ja hän oli se joka ehdotti syvempää suhdetta yhdessä. Hän todellakin halusi minut itselleen monen kuukauden ajan ennen kun teki aloitteen syvempään suhteeseen. Hän ei ole mikään pelimies ja suoraan sanottuna ei todellakaan mikään joka naisen unelma ulkonäöllisestikään. Hän on ujo ja epävarma itsestään usein. Minulle hän kuitenkin kelpaa, sillä alunperin tykästyin hänen silmiinsä niin pahasti, että se oli menoa. Sen jälkeen huomasin hänen olevan hellä ja huolehtiva. Sellainen, jolle on helppo puhua ja jonka kanssa myös huumorintaju osuu yhteen. Hän tuntui turvalliselta nimenomaan siksikin että hän ei ole mikään perus pelimies, vaan vähän kiltimpi ja ujompi poika, mutei kuitenkaan mikään ällötys. Miten tämä on voinutkin mennä tähän? Voi olla ehkä turhaa valitusta tämäkin, mutta suhteemme aikana en ole häneltä saanut juurikaan mitään lahjoja. Kerran on tuonut kukkasen tullessaan meille ekaa kertaa. Myös synttäri- ja joululahjat olen saanut. En mitään ylimääräistä tai mitään kuukausipäivälahjoja tai muita muistamisia (muuta kuin sanallinen) kuukausipäivinä. Minun kyllä tekisi mieli hänelle ostaa, mutta miksikä mitään ostaisin, kun ei hänkään minulle. (tämä oli tosi aiheesta poikkeavaa, mutta oli nyt pakko sanoa tämäkin.) - uusiosinkkuMies 30
Huolestunut! kirjoitti:
Olen ajatellut juuri näin, miten kehotit. Että katselen, enkä vaatimalla vaadi aikaa kanssani enempää, kun hän haluaa. Nyt ainakaan hetkeen. Katselen, miten hän käyttäytyy kun en pyydäkään häntä luokseni. Pyytääkö hän itse sitten minun seuraani? Sen todella haluan nähdä. Ja kun hänen "täytyy" mennä, päästän menemään ilman suurempaa draamaa. Hankin itselleni tekemistä niiksi hetkiksi kun en ole hänen kanssaan. Molemmilla parempi mieli, kun jäämme hyvillä mielin molemmat omia juttuja tekemään. Siltikin, kuitenkin viitenä päivänä viikossa käyn töissä. Työpäivä kestää 8 tuntia. Sen ajanhan hän vähintään saa viettää vapaasti ilman minua. Ja kun on vapaapäiväni, on se työlästä viettää kanssani kokonaan tai autappa jos niitä on monta putkeen. Riitoja en nyt halua todellakaan synnyttää.
Onkohan kanssani yhteen muuttamis -lupauksetkin vaan tyhjiä lupauksia. Hän sanoo tulevansa kanssani asumaan, koska tietää, että raha-asioiden takia se ei ole vielä ajankohtaista. Hänellä kun ei ole töitä tällä hetkellä ja minä en häntä rupea elättämään.
Tuntuu vaan oudolta, että miten hän voi pitää minua jotenkin niin itsestäänselvyytenä. Kuitenkin ennen seurusteluamme hän oli se joka oli monta kuukautta minuun ihastunut ja hän oli se joka ehdotti syvempää suhdetta yhdessä. Hän todellakin halusi minut itselleen monen kuukauden ajan ennen kun teki aloitteen syvempään suhteeseen. Hän ei ole mikään pelimies ja suoraan sanottuna ei todellakaan mikään joka naisen unelma ulkonäöllisestikään. Hän on ujo ja epävarma itsestään usein. Minulle hän kuitenkin kelpaa, sillä alunperin tykästyin hänen silmiinsä niin pahasti, että se oli menoa. Sen jälkeen huomasin hänen olevan hellä ja huolehtiva. Sellainen, jolle on helppo puhua ja jonka kanssa myös huumorintaju osuu yhteen. Hän tuntui turvalliselta nimenomaan siksikin että hän ei ole mikään perus pelimies, vaan vähän kiltimpi ja ujompi poika, mutei kuitenkaan mikään ällötys. Miten tämä on voinutkin mennä tähän? Voi olla ehkä turhaa valitusta tämäkin, mutta suhteemme aikana en ole häneltä saanut juurikaan mitään lahjoja. Kerran on tuonut kukkasen tullessaan meille ekaa kertaa. Myös synttäri- ja joululahjat olen saanut. En mitään ylimääräistä tai mitään kuukausipäivälahjoja tai muita muistamisia (muuta kuin sanallinen) kuukausipäivinä. Minun kyllä tekisi mieli hänelle ostaa, mutta miksikä mitään ostaisin, kun ei hänkään minulle. (tämä oli tosi aiheesta poikkeavaa, mutta oli nyt pakko sanoa tämäkin.)Muistan itse hyvin elävästi, miten innolla lähdin töihin, kun elin huonossa suhteessa. Työni ei todellakaan ollut mitään herkkua, mutta oli kuitenkin mukava kun pääsi moneksi tunniksi pois kotoa. Iltapäivällä hyvissä ajoin ennen neljää alkoi ahdistus hiipiä; kohta minun pitää taas kohdata se piru, jokohan se on tullut kotiin... Perjantait varsinkin olivat tuskallisia, kun oli kaksi päivää kestettävä.
Eikä minulla edes ollut ketään toista. - <<>>
uusiosinkkuMies 30 kirjoitti:
Muistan itse hyvin elävästi, miten innolla lähdin töihin, kun elin huonossa suhteessa. Työni ei todellakaan ollut mitään herkkua, mutta oli kuitenkin mukava kun pääsi moneksi tunniksi pois kotoa. Iltapäivällä hyvissä ajoin ennen neljää alkoi ahdistus hiipiä; kohta minun pitää taas kohdata se piru, jokohan se on tullut kotiin... Perjantait varsinkin olivat tuskallisia, kun oli kaksi päivää kestettävä.
Eikä minulla edes ollut ketään toista.Olisiko ollut reilua kertoa se toisellekin, eikä hautoa sitä omassa mielessään? Turha syyttää toista jos omasta halustaan haluaa elää toimimattomassa suhteessa. Itselläsihän se suu näyttää puuttuvan.
- uusiosinkkuMies30
<<>> kirjoitti:
Olisiko ollut reilua kertoa se toisellekin, eikä hautoa sitä omassa mielessään? Turha syyttää toista jos omasta halustaan haluaa elää toimimattomassa suhteessa. Itselläsihän se suu näyttää puuttuvan.
Ei siitä puhumisesta tullut mitään. Hän oli kuin pieni pyörremyrsky mielipiteillään ja jyräsi kaiken alleen, turha väitellä mistään. Hän aloitti ahdistavan sättimisen jos koitin puhua tunnepuolen asioista, sitten ajattelin että enpä puhu muusta kuin säästä ja televisio-ohjelmista.
Siinä oli niin ymmärryskyvytön ihminen kuin olla ja saattoi.
- 1+1=rakkaus <3
Minä ja poikaystäväni riitelemme ajoittain aika paljon (välillä päivittäin ja välillä taas emme moneen päivään). Olimme ennen suhteemme alkua parhaita ystäviä ja jo silloin riitelimme kuin vanha pariskunta. :D Olemme poikaystäväni kanssa sitä mieltä, että jos seurusteleva pari ei riitele niin he eivät oikeasti välitä tai rakasta. Riitely kertoo siitä, että välittää.
Olemme myös parikymppisiä, seurustelleet vuoden ja jo kihloissa. Olemme molemmat todella jääräpäisiä ja aika helposti loukkaantuvia niin riitoja syntyykin useimmiten aika helposti. Mutta emme kuitenkaan pysty olemaan kauaa toisillemme vihaisia vaan sovimme todella nopeasti ja sitten olemmekin loppu päivän hyvällä tuulella ja toisiimme kietoutuneita. :)
Emme pysty kuvittelemaankaan, että eroaisimme ikinä, sillä olemme niin luodut ja täydelliset toisillemme, että riidat eivät todellakaan muserra meidän suhdettamme. Riitely on välillä ihan hyväksikin suhteelle, kunhan muistaa osata kuunnella ja ymmärtää toista. - tyuioonkyu
Jokainen on yksilö myös parisuhteessa. Jokainen meistä tarvitsee oman tilansa, ja oman aikansa. Poikaystäväsi käyttäytyminen kuulostaa normaalille, ja ihan terveelle. Muista, että molemmilla pitää olla myös omat ystävänsä ja omat harrastuksensa.
Riitelettekö sinun epävarmuuden tunteiden takia? Ne tunteet voivat myös johtua ihan jostain muusta kuin parisuhteen tasosta, tai poikaystävästäsi. Ja oletko itsekään sitä mieltä, että parisuhteesi on sitä mitä haluat. Ja nyt tarkoitan syvintä itseäsi. Valitettavasti tuossa iässä haetaan vielä aika paljon omaa parisuhdeidentiteettiä. Ehkä etsit vielä itseäsi? Vain sinä tiedät. Ajan päästä.- uc<lidfy<
Jos ei ole tyytyväinen elämäänsä ja itseensä, niin ei sitä toinenkaan ihminen saa parannettua. Valitettavaa mutta totta.
- Yualle
Riidat on suhteen tuho.
Erityisesti toivoisin teidän naisten tajuavan tämän, jotka liputatte "rakentavan" riitelyn puolesta. - --------------------
Hei, minusta tuo on ihan normaalia, suhde on edennyt niin pitkälle, että siinä haetaan sitä omaa aikaa.
Mä en ainakaan takertuisi kaveriin nyt liiaksi. Juoksee pakoon pelästyksestä.
säkin varmasti kaipaat omaa aikaa suhteelta jossakin vaiheessa. Eihän tuossa mitään isompaa hätää ole. - Jallivaara
Voi hellanlettas sentään mitä ongelmia ;)
Kyllä liika "liimautuminen" rikkoo yhteiselon paljon varmemmin
kuin pieni välimatka silloin tällöin. - Just alussa riitoja
Kyllä meillä ainakin riideltiin juuri nimenomaan suhteen alussa. Koska silloinhan ne kaikki omat mielipiteet ja arvot tulee ensimmäistä kertaa esille ja aiheuttaa riitoja. Eikä meidän suhde kuitenkaan siihen kaatunut, päinvastoin. Mieheni on ehkä vähän poikkeustapaus, kun tykkää puhua asioista ja on "pakottanut" minutkin avautumaan, joten riidan aiheet on aina puhuttu läpi. Nykyään meillä riidellään tosi harvoin. Ja kun riidellään, kaikki sovitaan - puhumalla asioista. Kahdeksan vuotta tässä on nyt tallusteltu yhteistä polkua ja kun molemmat ollaan aika vahvoja persoonia, niin kinasteluja - ei niinkään riitoja - on aina välillä. Mutta rakkaus vaan kasvaa, kun huomaa, että asiat saa sovittua. :)
- Riitely
Riitelyn ei tarvitse olla suhteen loppu. Riitely ei ole kenenkään kannalta mukavaa, mutta eipä lienee pareja olemassakaan, jotka eivät riitelisi. Mökötys ja mykkäkoulukin on nimittäin riitelemistä. Taito riidellä rakentavasti (pysyä asiassa ja puhua minä-muodossa; miltä itsestä tuntuu) auttaa... meillä mies kanssa o puhumaton, ja poistuu usein paikalta, kun minä räjähdän. Hän on myös sellainen, että tarvitsee etäisyyttä ja aikaa... kun hän on saanut miettiä rauhassa, ja minä olen rauhoittunut, pystymme riitelemään joten kuten sivistyneesti....
Joku on sanonut, ettei pitäisi sitoutua toiseen, ennen kuin on riidelty kunnolla. Suhde, jossa ei ole riitoja, on vielä "kuherrusvaiheessa" jolloin ei haluta toiste ja toisen tapoja kyseenalaistaa, ja katsotaan vielä vaaleanpunaisten lasien läpi toista... Kun on luottamus toistemme rakastamiseen ja sitoutumiseen, uskaltaa olla aito myös silloin, kun toinen ärsyttää tai itsellä on huono päivä. Riitely on haavoittavaa ja suhdetta tuhoavaa, jos siinä mennään henkilökohtaisuuksiin, halvennetaan tai haukutaan toista, uhataan erolla tai hylätään toinen, kuten AP kertoi, että heillä käy. Etäisyyden ottaminen ja oma aika (jota jokainen tarvii, ellei tarvitse, kannattaa miettiä onko kenties itse läheisriippuvainen) ei ole sama asia kuin vetäytyinen pois tilanteesta ja toisen henkinen / fyysinen hylkääminen.
Itse koen tärkeäksi, että kun riidellään, niin relusti myös sovitaan, pyydetään ja annetaan anteeksi. Lapsille olemme kertoneet, että riitely ei ole uhka, ja heidän ei tarvitse pelätä; emme ole eroamassa, vaikka olemme asioista eri mieltä!
Lasten tulee näshdä myös sopiminen ja anteeksianto. - ^^.
^^ Tuulin viemää!
- Samara-nainen
Ei nyt jatkuvalla syötöllä pidä riidellä. Tosin, harkitse eroa.
- ÄIKKÄ55
Keitä teitä on seurustelemassa? Kolme vai kuinka monta?
Itse olisin muotoillut otsikon:
"Olen seurustellut.... miesystäväni kanssa..." jne. - Herrasmies kokemukse
Jokaisessa naisessa asuu suuri luolanainen, komentaja joka tahtoo saada kaikissa asioissa tahtonsa läpi. Näin ei parisuhde menesty!
Naisen on opittava joustamaan omaa loputonta määräämishaluaan!
Yhdessä, yhdessä asiat sovitellaan, ei huutaen.
Jos alku on huutoa, on loppu hiljainen. Ero siitä tulee.
Opetelkaa naarastiikerit ajattelemaan toista osapuolta!- Jallivaara
Totta tuokin, mutta miksi nähdä vaivaa ja käyttää aikaa toisen muokkaamiseen?
Kaikki, mitä ei pysty 22 sekunnissa jättämään taakse, on rasittavaa.
Materiaa voi aina "kyhätä" uutta, mutta jos ottaa itseensä vauriot toisen takia,
on peli mennyttä.
- Ennustajaukko!
"Olessamme yhdessä, hän välillä vaikuttaa siltä, että minun lähelle ei voi tulla esim. loikoilemaan, vaan pitää olla ainakin metri välissä. Ikäänkun olisi ahdistunut liiasta läheisyydestä."
Tulet jatkossa elämään enemmän kuin tarpeeksesi fyysisen läheisyyden puutteessa. - Rakkautta ilmassa
Suhteenne on aika nuori vielä ja jos nyt jo tunnet ettet saa tarpeeksi läheisyyttä niin miten se jatkossa voisi muuttua, epäilen...?? Ei toisen tunteita voi muuttaa!
Sillä alussahan sitä pitää olla toisilleen se tärkein ja ihanin ihminen jonka kanssa jakaa tunteensa sekä myöskin huolensa. Ja vuosien saatossakaan se ei saa muuttua,sillä silloin on pelissä joku muu. - Uskokaataieläkää
Aloittajalle: Kiitos avautumisesta ja hienosta valokuvastanne!
Tämä ketju on tänään 16.5. 2011 päätynyt Suomi24-sivuston pääsivulle ykkösteemaksi ja katseenvangitsijaksi. Huima suoritus vain muutamia tunteja Suomen lätkä-MM-mestaruuden jälkeen. Suru onkin päivän teema, mikäli S24:aa on uskominen:
"Tästä Suomi Puhuu Nyt: "Ero murskasi maailmani".
Harrasta Surupäivän Jatkoa kaikille (hih)!!! - A.U.Tenttinen
Nii-in. Tätähän tää on: "Söin mieheni alushousut. Mitä mieltä olette, onko syytä huoleen. " Tokihan kaikki on autenttista, ei epäilystäkään :DDD
Pakko ei toki olisi lukea. Adieu. - Hanki apua itselles!
Ongelmasi on itsekkyys, eli oma itsekkyytesi.
Sinä aloitat riidat syyttämällä miestä sellaisesta mitä hän ei ole tehnyt joten ongelma on sinussa, ei miehessä.
Kuvittele jos minä huutaisin sinulle joka päivä ja riitelisin kaikesta, tuntisitko sinä itsesi kovin rakastetuksi kun en pystyisi luottamaan sinuun hetkeäkään ja vaatisin koko ajan sinua hyppimään minun pillini mukaan?
Sinulla on äärimmäisen huono itseluottamus ja itsetunto ja sen lisäksi olet itsekäs.
Mene terapiaan opettelemaan luottamusta toiseen, mutta älä vedä miestäsi siihen koska ongelma on sinussa. Miehesi reagoi ainoastaan sinuun joten ei mikään ihme että hän haluaa välillä pysyä erossa sinusta. Sinähän tukahdutat hänet kuvittelemalla että hän on telepaatti joka lukee sinun jokaisen pienimmänkin ajatuksen. Sinä olet tekemässä sen virheen että yrität muuttaa häntä, mutta miksi, sitä et tiedä itsekään!- Huolestunut!
Ohhoh ompas tänne tullut paljon viestejä ihan yhden päivän aikana. No sulle nyt kuitenkin tiedoksi, kun minua noin kovasti syyttelet: En huuda poikaystävälleni. Minä en ihan tosissanikaan huuda. Jos jostain mieltä painavasta asiasta haluan keskustella, niin aloitan keskutelun, omasta mielestäni asiallisesti. Poikaystäväni rupeaa mököttämään ja tiuskimaan näistä KESKUSTELUISTA. Siis suuttuu siitä, kun minä kerron miltä tuntuu, jos hänen käytöksensä tuntuu pahalta.
Huono itseluottamus ja itsetunto kyllä, itsekäskin kaiketi joo olen. Mutta kyse onkin siitä, kuinka tärkeänä hän voi minua pitää, jos lähtee riidan päätteeksi kotiinsa, eikä välitä siitä, että minä jään potemaan pahaa mieltä yksin, vaikka haluaisin hänen jäävän luokseni (esimerkiksi). Voiko sellanen olla muka rakkautta, vai elänkö nyt vaan valheessa. Kuten aiemmin olen maininnutkin, ymmärrän toki, että normaalit ihmiset tarvitsevat myös omaa tilaa. Mutta jos rakkaalla on paha olla, luulisi sitä haluavan helpottaa.
Ollaan nuoria ja perhettä ei olla perustamassa, mutta jos kaikki kerran tarvitsevat omaa aikaa, niin miten ihmeessä KUKAAN pystyy elämään perhe-elämää?
Tuntuu myös, että hän ei pidä lupauksiaan aina. Siis ne lupaukset saattavat olla pieniä, mutta kyllä minulle hänen pienetkin lupauksensa merkkaavat. Tänäänkin hänen piti hakea minut töistä. Se sovittiin eilen päivällä jo. Kesken työpäivääni olikin tullut viesti, että saisinko muualta kyytiä, kun hän lähtee kavereidensa kanssa katsomaan tätä jääkiekkohässäkkää. No ymmärränhän minä, että paljon jännempää se sinne on mennä toki, kun minua hakea töistä, mutta se oli minulle silti lupaus. Ehkä ei olisi niin iso juttu jos tämänkaltaisia pieniä lupauksia ei olisi ennenkin mennyt rikki. Lupasi tulla yöksi luokseni. Lupasi myös monelta viimeistään tulee. Ja voin lyödä vaikka vetoa, että se saapuminen viivästyy vähintään kaksi tuntia, jolloin menee taas yksi lupaus rikki. Eihän siinä.
Joo tietysti: hyvä Suomi, kun siitäkin nyt joku on tullut hehkuttamaan. Turha mua on syyttää, että ihmiset tulee tästä aiheesta keskustelemaan ja lukeen näitä juttuja...;) Kunhan kysäsin sillon kun Suomen voitto oli vielä kaukana. - luhfgfy
Huolestunut! kirjoitti:
Ohhoh ompas tänne tullut paljon viestejä ihan yhden päivän aikana. No sulle nyt kuitenkin tiedoksi, kun minua noin kovasti syyttelet: En huuda poikaystävälleni. Minä en ihan tosissanikaan huuda. Jos jostain mieltä painavasta asiasta haluan keskustella, niin aloitan keskutelun, omasta mielestäni asiallisesti. Poikaystäväni rupeaa mököttämään ja tiuskimaan näistä KESKUSTELUISTA. Siis suuttuu siitä, kun minä kerron miltä tuntuu, jos hänen käytöksensä tuntuu pahalta.
Huono itseluottamus ja itsetunto kyllä, itsekäskin kaiketi joo olen. Mutta kyse onkin siitä, kuinka tärkeänä hän voi minua pitää, jos lähtee riidan päätteeksi kotiinsa, eikä välitä siitä, että minä jään potemaan pahaa mieltä yksin, vaikka haluaisin hänen jäävän luokseni (esimerkiksi). Voiko sellanen olla muka rakkautta, vai elänkö nyt vaan valheessa. Kuten aiemmin olen maininnutkin, ymmärrän toki, että normaalit ihmiset tarvitsevat myös omaa tilaa. Mutta jos rakkaalla on paha olla, luulisi sitä haluavan helpottaa.
Ollaan nuoria ja perhettä ei olla perustamassa, mutta jos kaikki kerran tarvitsevat omaa aikaa, niin miten ihmeessä KUKAAN pystyy elämään perhe-elämää?
Tuntuu myös, että hän ei pidä lupauksiaan aina. Siis ne lupaukset saattavat olla pieniä, mutta kyllä minulle hänen pienetkin lupauksensa merkkaavat. Tänäänkin hänen piti hakea minut töistä. Se sovittiin eilen päivällä jo. Kesken työpäivääni olikin tullut viesti, että saisinko muualta kyytiä, kun hän lähtee kavereidensa kanssa katsomaan tätä jääkiekkohässäkkää. No ymmärränhän minä, että paljon jännempää se sinne on mennä toki, kun minua hakea töistä, mutta se oli minulle silti lupaus. Ehkä ei olisi niin iso juttu jos tämänkaltaisia pieniä lupauksia ei olisi ennenkin mennyt rikki. Lupasi tulla yöksi luokseni. Lupasi myös monelta viimeistään tulee. Ja voin lyödä vaikka vetoa, että se saapuminen viivästyy vähintään kaksi tuntia, jolloin menee taas yksi lupaus rikki. Eihän siinä.
Joo tietysti: hyvä Suomi, kun siitäkin nyt joku on tullut hehkuttamaan. Turha mua on syyttää, että ihmiset tulee tästä aiheesta keskustelemaan ja lukeen näitä juttuja...;) Kunhan kysäsin sillon kun Suomen voitto oli vielä kaukana.Kiukutteleva teini haluaa huomiota?! Voi ei, jos se mies ei palvo sitä maata sun jalkojen alla.
Vähän järkeä käteen...
Ihan niin kuin Hartikainen sanoi tänään: "Jos ei hauku, niin kaivelee menneitä". Mut tää ei oo Kerttu. Tämä teini jossittelee jo etukäteen, ja syyttää miestään jo asioista joita se ei ole edes tehnyt! Huh huh.
Nyt mä muistan miks mä en halunnu seurustella. Kiitos sinulle. Säästän elämäni uralleni. - sfsfaaa
Huolestunut! kirjoitti:
Ohhoh ompas tänne tullut paljon viestejä ihan yhden päivän aikana. No sulle nyt kuitenkin tiedoksi, kun minua noin kovasti syyttelet: En huuda poikaystävälleni. Minä en ihan tosissanikaan huuda. Jos jostain mieltä painavasta asiasta haluan keskustella, niin aloitan keskutelun, omasta mielestäni asiallisesti. Poikaystäväni rupeaa mököttämään ja tiuskimaan näistä KESKUSTELUISTA. Siis suuttuu siitä, kun minä kerron miltä tuntuu, jos hänen käytöksensä tuntuu pahalta.
Huono itseluottamus ja itsetunto kyllä, itsekäskin kaiketi joo olen. Mutta kyse onkin siitä, kuinka tärkeänä hän voi minua pitää, jos lähtee riidan päätteeksi kotiinsa, eikä välitä siitä, että minä jään potemaan pahaa mieltä yksin, vaikka haluaisin hänen jäävän luokseni (esimerkiksi). Voiko sellanen olla muka rakkautta, vai elänkö nyt vaan valheessa. Kuten aiemmin olen maininnutkin, ymmärrän toki, että normaalit ihmiset tarvitsevat myös omaa tilaa. Mutta jos rakkaalla on paha olla, luulisi sitä haluavan helpottaa.
Ollaan nuoria ja perhettä ei olla perustamassa, mutta jos kaikki kerran tarvitsevat omaa aikaa, niin miten ihmeessä KUKAAN pystyy elämään perhe-elämää?
Tuntuu myös, että hän ei pidä lupauksiaan aina. Siis ne lupaukset saattavat olla pieniä, mutta kyllä minulle hänen pienetkin lupauksensa merkkaavat. Tänäänkin hänen piti hakea minut töistä. Se sovittiin eilen päivällä jo. Kesken työpäivääni olikin tullut viesti, että saisinko muualta kyytiä, kun hän lähtee kavereidensa kanssa katsomaan tätä jääkiekkohässäkkää. No ymmärränhän minä, että paljon jännempää se sinne on mennä toki, kun minua hakea töistä, mutta se oli minulle silti lupaus. Ehkä ei olisi niin iso juttu jos tämänkaltaisia pieniä lupauksia ei olisi ennenkin mennyt rikki. Lupasi tulla yöksi luokseni. Lupasi myös monelta viimeistään tulee. Ja voin lyödä vaikka vetoa, että se saapuminen viivästyy vähintään kaksi tuntia, jolloin menee taas yksi lupaus rikki. Eihän siinä.
Joo tietysti: hyvä Suomi, kun siitäkin nyt joku on tullut hehkuttamaan. Turha mua on syyttää, että ihmiset tulee tästä aiheesta keskustelemaan ja lukeen näitä juttuja...;) Kunhan kysäsin sillon kun Suomen voitto oli vielä kaukana.Anna esimerkki näistä painavista ja rakentavista asioista joista haluat keskustella, ettei tarvitse loukata tunteitasi. Olisi paljon helpompi antaa neuvoja, jos tietäisimme mistä asioista poikaystäväsi loukkaantuu noin verisesti.
- 60+
Jätä hänet ja heti.
- kerronpa minäkin
Minun mielestäni sellainen suhde on kaikkein paras jossa molemmilla on oma asunto; kun alkaa ahistaa niin menee sinne. Pysyy välitkin paljon parempina. Kuka sitä jaksaa katsoa aina samaa naamaa, en minä ainakaan. Parisuhde on vaan periksi antamista joka ei mun pirtaani käy.
- Kirjoista oppinut
Hei!
Vinkki:lukekaa yhdessä kirja Riitele rakentavasti.
Lue itse myös kirja: Vahva Heikko vaimo sekä Älä hikeenny parisuhteessa. - Maikis
Hyvä aloittaja, tuhlaat aikaasi sen miehen kanssa. Joku täällä jo sanoikin, että teot ratkaisee, ei puheet. Juuri niin, ihan sama, mitä suusta tulee, jos teot puhuu eri kieltä. Teot ja kehon kieli ei valehtele.
Sinä roikut nyt siinä suhteessa, etkä haluaisi luopua. Et voi kuitenkaan muuttaa tosiasioita. Ei hän enää välitä sinusta oikeasti sillä tavalla, kuin alun ihastuksessa, sen kuulee kaikesta. - Vakka ja kansi
Hyvää yötä, sanoi mummo, kun silmä puhkes!
- karvaasti kokenut
Riitelemällä ei kasva vahvaksi. Toki oikeat erimielisyydet on riideltävä. Sinä ahdistat poikaystävääsi. paras tapa tappaa rakkaus on ahdistaa se kuoliaaksi. Anna toki vapautta ja se metri välillenne, jos toinen tulee siitä onnelliseksi. Ei kaikki pidä siitä, että kaiken aikaa pitää kylki kyljessä kyhnyttää. En ihmettele yhtään jos poikaystäväsi keksii syitä päästäkseen kotiinsa ahdistavasta omistamisen halustasi. Vielä pahempaa, etei hän voi reilusti kertoa kaipaavansa yksinäisyyttä ja rauhaa, vaan sinulle pitää keksiä tekosyitä, eli valehdella. Teistä ei tule paria tällä menolla. Saat alkaa totuttautua että poikaystäväsi alkaa irrottautua tukahduttavasta otteestasi.
- <<>>
Ei millään pahalla mutta ei se mieskään kovin paljon tunnu APsta välittävän. Veikkaan että saat antaa sitä tilaa niin paljon kuin huvittaa, mutta mikään ei muutu. Turha naista on syyttää ahdistelusta, kyllä suhteen alkuvaiheessa läheisyyttä pitäisi olla liioitellunkin paljon. Etäisyys jopa läheisyydessä viittaa siihen ettei mies enää ole kiinnostunut.
Ja aika syvältä on myös jos lupaa hakea toisen töistä mutta kaverit meneekin ykköseksi listalla... Kyllähän se kertoo aika paljon.
Luulen että tässä on käynyt niin että kun mies on alkanut osoittaa ettei kiinnosta ja ettei ole tosissaan, toinen kysyy suoraan että erotaanko vai ei ja miehellä ei ole mu*aa sanoa suoraan että joo, erotaan. Eli antaa valheellista turvallisuudentunnetta! Mutta AP ei ole typerä, hän näkee tosiasiat miehen käytöksessä ja näin alkaa kriisi läheisyydestä sekä yhdessäolon tarkka syyni.
Olen tosi pahoillani puolestasi, mutta näyttää siltä että suhteen huippu on takanapäin...
- mää vaa
enoni viisaat sanat: riidelkää mutta älkää koskaa yhtä aikaa!!
- Mikään ei ole niin..
...varmaa kuin epävarma.
Olen seurustellut 2,5 vuotta unelmieni miehen kanssa. Hän kuuluu "luolamiehiin" jotka eivät tunteistaan tai ajatuksistaan sen kummemmin puhu ja riitely on mököttämistä tai pitkälle lenkille lähtemistä. Ei se kuitenkaan ole hänen puutteensa, se on vain osa häntä.
Suhteen ongelmana oli mielestäni hyvin eroavat riitelytyylit (uskoakseni riitelytyylit opitaan kotoa tms.), itse kun haluaisin käsitellä asian loppuun välittömästi enkä antaa vain olla. Riidatkin syntyivät tavallaan siitä, ettei tunne toista läpikotaisin eikä vain ymmärrä toiminnallaan loukkaavan. Mitä enemmän oppii toista tuntemaan, sitä vähemmän sitä riitelee, ja kun niitä riitoja tulee, osataan ne käsitellä yhdessä.
Tähän oppimiseen ja tutustumiseen taisi vain mennä meillä liian kauan, vasta alkuvuodesta koin ahaa-elämyksen ja elämä lähti vain jotenkin rullaamaan eri tavalla. Olimme tasapainoisen onnellisia ja riitaa oli hyvin vähän. Niin luulin.
Kuukausi sitten hra tuli kotiin ja ilmoitti ettei tunne mitään ja hän haluaa erota. Ilman mitään varoitusta. Puhuimme, ainakin minä yritin puhua, ja hän suostui harkitsevansa vielä, en halunnut suhteen kaatuvan hetken mielijohteeseen.
Väliimme hyppäsi sanahirviö tilan tarve. Kaipaan itsekin omaa tilaa ajoittain, ihanaa olla vaikka vuorokausi silloin tällöin yksin yhteisessä kodissa, vaikka sen koko yksinolon käyttäisikin vaikka siivoamiseen. Myös hänellä on näitä omia päiviään. Yleensä noita päiviä ei sen kummallisemmin tarvitse järjestää, molemmat vain käyvät esimerkiksi kavereillaan tai vanhemmillaan viikonloppuvisiiteillä. Useana päivänä viikossa tulee toki sitten vielä niitä hetkiä kun saa olla ihan vain rauhassa, minä olen koulussa tai jompikumpi kuntoilemassa tai kavereillaan.
Minusta tuntuu että minä olen ollut jopa enemmän se, joka ottaa omaa tilaa helpommin normaalissa arjessa. Hän haluaisi mieluumin käydä esimerkiksi ruokaostoksilla ja kaupungilla yhdessä, kun taas minä voisin mieluumin välillä jäädä yksin kotiin. Hän myös yleensä haluaa meidän käyvän yhdessä vanhempien luona.
Nyt suurimmiksi eron motiiveiksi on hänellä sitten noussut tilan tarve ja liika riitely. Nyt tässä on kuukausi menty eteenpäin siten, että olen paljon kavereideni tai vanhempieni luona öisinkin jotta hänellä olisi tilaa. Itse en osaa tehdä mitään enkä uskallakaan, tämä nyt on kuitenkin hänen juttunsa enkä ymmärrä ollenkaan mitä hän ajattelee tai haluaa. En edes halua kysyä mitä seuraavaksi, sillä pelkään vastausta. Mitään konkreettista ei hänen osaltaan ole vieläkään tapahtunut, ei suuntaan eikä toiseen.
Itse lämpenin suhteessamme suhteellisen hitaasti, mutta sen jälkeen olenkin aina pitänyt häntä elämäni miehenä enkä koskaan edes ajatellut tulevaisuutta ilman häntä. Huvittavaa on ensinnäkin se, etten ole ikinä aiemmin edes uskonut pitkiin suhteisiin eikä minulla ole koskaan ollut mitään tarvetta perheen perustamiseen, ei ennen häntä. Toiseksi, vain muutamia päiviä ennen tätä hänen haluaan erota myös hän kertoi haluavansa olla kanssani eikä näkisi mitään syytä miksi eroaisimme, hän rakastaa minua, ja varsinkin nyt kun suhteemme toimii paremmin kuin koskaan. Sitten PAM. Olen muutamaan kertaan kysynyt häneltä tästä ja hän vain ilmoittaa "päässään napsahtaneen" eikä tiedä syytä sen enempää.
Hän ei anna minulle mitään selitystä, enkä ymmärrä nyt miten selviän tästä. Elämäni on vain täysin hajalla enkä edes tiedä syytä. En ole tämän jälkeen voinut kunnolla nukkua, syödä tai tehdä ylipäänsä yhtään mitään, vain odottaa. Olen löytänyt itseni haaveilemasta kuolemasta, tämä vain on niin kestämätöntä.
En vain voi muuta kuin odottaa rakastamani luolamiehen päätöstä, olo on kuin giljotiinissa.
Lopettakaa siis riitely ja anna sitä saatanan tilaa!!!!!! Onnea ja menestystä.- Karua mutta totta
Seuraava askel on että jos asutte yhdessä, hän pyytää sinua etsimään oman asunnon. Mitään selitystä et tule saamaan, koska hän on hautonut asiaa salaa mielessään jo kauan. Eikä häntä tunnu liikuttavan yhtään että pistää toisen elämän palasiksi vaikka on juuri muutama hetki sitten pyytänyt luottamaan häneen ja suhteeseen "ei tämä ole loppu". Tämä siksi ettei ole ollut avoin ja rehellinen omista tuntemuksistaan, ja on äärimmäisen taitava valehtelemaan toiselle sekä itselleen.
Juuri hämmentävintä näissä tilanottomiehissä on tuo puheiden ja tekojen ristiriita.
Luolamies yleensä nappaa alisteisen naisen (anteeksi vaan), eli sellaisen naisen joka suostuu odottelemaan hänen päätöksiään ja myötäilemään hänen tuntemuksiaan välittämättä omista tarpeistaan.
Elämä menee luolamiehen päähänpistosten pelossa sekä epävarmuudessa. Ja aina nainen tietysti uskoo parasta ja haluaa ymmärtää toista... Toinen ei ymmärrä eikä edes ole halua ymmärtää koska on jo lähtökohtaisesti siihen liian itsekäs ihminen.
Tilaottaja-mies kyllä voi käyttää sinua hyväkseen myös eron jälkeen. Hän palaa takaisin luoksesi, kertoo miten olet hänen elämänsä tärkein ihminen ja bla bla... Sitten ottaa mitä saa mutta ei itse anna yhtään mitään. Ja kun hän on valmis lentämään seuraavaan kukkaan, hän sen taatusti tekee. Joskus vie kuukausia, joskus vuosia, mutta aivan varmasti hän ei lopeta yhteen naiseen.
"En tunne mitään" on hyvin tyypillinen eron peruste tilanottomiehelle. Mies on kuin tuuliviiri, elää tunteiden mukaan mutta ei sitoudu mihinkään syvemmällä tasolla. Kun lakkaa tuntumasta kivalle, hän lyö hanskat tiskiin eikä välitä tuon taivaallista vaikka toinen murenisi henkisesti palasiksi.
- HELLYS
Hei! No täytyyhän sinun se tietää rakastatko vai et. Kuule...minusta on ihan hyvä se ,että juttelette. Minäkun olin nuori ja rakastunut, olin täysin toisen vietävissä.
Kyllä se kuuluu nuoruuteenkin. On ihanaa ,kun on ihminen mukava elämässä ja hyviä hetkiä.
Minusta riitely ei niin vaarallista ole. Kunhan ei jää suuttumuksen tilaan pitkäksi aikaa. Antakaa toisillenne tilaa olla välillä omissa ajatuksissa . Vaikka yksin lenkille ,tai likkakaverisi luokse muihin maisemiin.
Ei kannata sulkea muita ihmisiä pois elämästä.Silloin tekee ensimmäisen virheen.
Silmät avoinna koko maailmalle vaan,niin kyllä vääränlaiset suhteetkin jää matkasta. Uskallusta vain ja puhukaa suoraan asioista toisillenne kiihtymättä. Hyvää kevään jatkoa!....... - APUA,
ELÄ AINAKAAN SITÄ VIRHETTÄ TEE,ETTÄ LAPSEN TEKISIT TÄSSÄ TILANTEESSA. LAPSIKIN ON "LAINAA VAAN" NIINKUN LAULUN SANOISSAKIN SANOTAAN
- Nuori nainen
Se on aika fifty-fifty miten tossa käy. Saatatte kasvaa yhteen ja vahvistua tai tajuta että olette molemmat (tai toinen) epäkypsiä suhteeseen. Kuulostaa aika vahvasti molempien ensimmäiseltä parisuhteelta. Omani oli ainakin juuri tuollainen alussa, noin puoli vuotta seurusteluun. Lopulta riidat loppuivat ja oli hauskaa yhdessä. Valitettavasti muutaman vuoden päästä olimme kuitenkin kasvaneet eri suuntiin.
- lfkaijefns
Jäi muuten vaan mieleen eräs erakkomies, jonka tunsin. Hän myös piti omasta tilasta ja omalla kämpällään kyhjöttämisestä.
Kun viimein astui parisuhteeseen, molemmat tietenkin asuivat omissa asunnoissaan. Vuoden seurustelun jälkeen totesi vaan minulle että "rakkautta... jos sitä nyt joskus pääsee kokemaan".
Olisi varmaan tyttöystävästä ollut mukava kuulla tuo lausahdus. Ehkä olisi tullut suhteeseen hieman eri näkökulma :D - Riippuu
Kyl miekii joskus haluun omaa tilaa, vaik oon nainen. Mutta että ei mennä liiallisuuksiin kumpaankaan suuntaan.
Kun meidän suhde on jatkunut pidempään niin on tullut helpommaksi jakaa ajatuksiaan. Tunteiden ilmaisemisesta on tullut luonnollisempaa (varmaan saman verran kuitenkin puhutaan hempeitä, määrällisesti, kuin alussa).
Usein se oma aika ja oma tila on mulle lenkkeilyä. Sitä ei onneksi tarvi selitellä ihmeemmin. Kellä ei ole tän sorttisia intohimoja, voi olla vähän vaikeempaa saadakaan sitä omaa tilaa sitten.
Vähän kyllä itteeni ärsyttäis jos oisin mies, ja nainen ei antais hetkeekään olla rauhassa, lisäksi vielä jankuttais että no rakastatko oikeesti kun oot tollanen. Meillä kävi ns. "vanhanaikaisesti" eli tulin raskaaksi kun olimme tapailleet miesystäväni kanssa vasta 5 kk ajan. ( itselläni oli stressin takia ollut menkat pois 6 kk tapaamistamme ennen..)
Mies oli vielä silloin oman eronsa alkumetreillä ja tilanne oli ihan auki ja kaoottinen! Pyysin häntä ensin tekemään omat ratkaisunsa ja tein selväksi että joko hän on lapsen elämässä 100% tai ei ollenkaan - mitään välimuotoa ei olisi!
Miesystävän ja tämän avokin elämä rakoili nimenomaan lapsettomuuden vuoksi. Mies halusi ja nainen "ehkä halusi", ja hänellä todettiin sairaus, jonka vuoksi raskaaksi tulo olisi todella epätodennäköistä, eikä edes suositeltavaa. Ja sitten oli kuvioissa sääli, eli miesystäväni/ lapseni isä sääli ex-avokkiaan. Annoin aikaa 2 kk, ja senkään aikana mies ei ollut saanut puhuttua asiasta avokilleen. RAUKKA totesin, ja marssin itse hänen avopuolison luo puhumaan tilanteesta.
--ja tästäkin sopasta on noustu, ihan sopuisa ero heillä, monien keskustelujen ja parisuhdekoulujen myötä vasta rakentui luottamus, menimme naimisiin ja tein heti selväksi, ettei vanhoja kaivella, ei syytellä - jos jokin kaivaa mieltä, puhutaan avoimesti jne.
Kaiken A ja O on avoimuus ja rehellisyys! Kyllä on joustettu niin että paukkuu, mutta silti muistutettu lupauksesta: rakastaa myötä- ja vastamäessä...
Me käydään huvittelemassa VAIN yhdessä, huolletaan suhdetta lapsettomina viikonloppuina, yritetään muistaa kiittää ja EI IKINÄ mennä vihaisina nukkumaan! Vaikka kuinka typerästä asiasta jokin riita saisikin alkunsa, ne pistää pystyä puhumaan ja sopimaan yhteisistä asioista. Näin aikuisina moni tapa on jo juurtunut syvälle ja entisistä suhteista opitut solmut pyrkivät joskus kummittelemaan, mutta sitten taas puhutaan..
Ei kannata luulla, olettaa... kannattaa KYSYÄ!- wiekkye
en viitsinyt nääin pitkää ketjua loppuun asti lukea, joten pahoittelut jos tulee toistoa.
Mutta heti aloittajan viestin luettuani heräsi seuraavia ajatuksia. Taustaksi voin sanoa itsenikin olevan 20 vuotias parisuhteessa elänyt 5 vuotta. Vastaankin siis omassa suhteessani tekemien huomioiden ja kavereiden säätöjen seuraamisesta oppineena :)
Mun mielestä on päivän selvää, että aloittaja sulla on itsetunto ongelmia. Miehet ottaa luonnostaa (lähes poikkeuksetta) asiat lunkimmin, mieti liikoja tms. Meillä naisilla on sitten usein enemmän sitä herkkyyttä niin hyvässä kuin pahassa :) Itse olen pistänyt merkille, että usein naiset (rakkaat ystäväni) kaatavat itse parisuhteensa juurikin liialla epävarmuudella. Epävarmuus taas johtaa toiseen takertumiseen, vakuuttelujen kaipuuseen tms. joista mies kuin mies ahdistuu. Ja ahdistunut mies tunnetusti juoksee karkuun :)
Sanoisin että nyt yrität sopivasti hillitä epävarmuuttasi ja tempperamenttiäsi, sekä kertoa miehelle miten hän voisi kommunikoida selkeämmin. Koita ottaa rennommin ja opetelkaa sopeutumaan toistenne tapoihin. Tuo tapahtuu ajan kanssa.
Tiivistettynä vielä loppuun, että epävarmuus johtaa usein typeriin tekoihin ja sanoihin. Meidän naisten on kai vain hyväksyttävä että miehet eivät ole yhtä dramaattisia ja tunteilevia kuin me naiset, mutta eiköhän ne miehet juuri siksi ole niin turvallisia :D - neuvoa antava
Elämä on liian lyhyt kitumiseen huonossa suhteessa. Eivät riidat opeta, mutta jokaisesta erosta oppii jotain. Helpoimmin selviää kun häipyy niin äkkiä, ettei toinen ehdi ymmärtää mitä oikein tapahtui.
- Anonyymi
Omalla tytyllä sama löheisyyden riippuvaisuus, aina pitäisi olla toisissa kiinni ja ymmärtää tunne puuskat.
Tyty ei ymmärtänyt että mulla on oma elämä, omat harrastukset, työ, kaverit jne.
Ei ole mitenkään mahdollista olla koko ajan yhdessä, ja jos totta puhutaan se ahdistaa aikalailla.
Oma rauha on tärkeetä, se ei ole mikään syy epäillä uskollisuutta tai suhteen laatua.
Omalla tytyllä nyt ei ollut töitä töitä harrastuksia, kavereiden kanssa se yleensä pyöri päivät pitkät.
Ei ollut sitä omaa elämää sillqin, joten tarrautui mun elämään jotenkin.
Jos vielä ootte yhdessä (ja muillekin neuvoksi) niin antakaa miehille omaa aikaa myös, todella ahdistavaa tollanen huomionkipee tyty joka koko ajan hqkee huomioo kuin joku koira. - Anonyymi
Parisuhteen onnellisuuteen ei vaikuta ainoastaan se, kuinka paljon parilla on kahdenkeskistä aikaa tai kuinka paljon he puhuvat asioista keskenään. Parisuhteen hyvinvointiin vaikuttaa myös kummankin oma hyvinvointi: miten kumppanit voivat psyykkisesti ja fyysisesti. Tärkeä asia voi olla myös se, kuuluvatko kumppanit johonkin parisuhteen ulkopuoliseen yhteisöön, tai onko heillä omia intohimon kohteita. Omat ystävät ja harrastukset voivat tukea parisuhteenkin hyvinvointia. Myös saman katon alla tarvitaan sellaisia hetkiä, että voi olla yhdessä mutta erillään, vaikka ihan hiljaa omia juttuja puuhaillen. Tämä ei merkitse sitä, että muut asiat olisivat tärkeämpiä kuin oma kumppani. Turvallisessa parisuhteessa on turvallista olla myös erillään.
Kyky kestää erillisyyttä on varhainen osa ihmisen persoonallisuutta. Tätä kehitystä voi häiritä erilaiset kaltoinkohtelut tai vaikkapa liian takertuva vanhempi. Aikuisena vaikeus olla yksin näyttäytyy muun muassa mustasukkaisuutena ja ahdistusherkkyytenä. - Anonyymi
Seurustelu kesti noin puoli vuotta, sinä aikana ei ollut riitoja eikä muutakaan nahinaa, oikein rauhaisaa aikaa. Yhteenmuuton jälkeenkin oli vielä mukavaa mutta pikku hiljaa alkoi erimielisyydet tulla esiin ja sitä myötä nahistekua ja riitoja. Ja kun riideltiin riideltiin kunnolla, huutelua puolin ja toisin, joskus nainen innostui heittelee myös tavaroita kun oikeen kilahti.
- Anonyymi
Suhteen onnistumisen kannalta on tärkeää, että alusta asti on itsestäänselvää, että suhteessa on erimielisyyttäkin. Riidatkaan eivät ole haitallisia , vaan päinvastoin - niiden avulla suhdetta rakennetaan - kunhan molemmat hallitsee suurinpiirtein riitelyn koreografian.
Toimivan riitelyn ydinidea on, että erimielisyydessä ei ole kyse kumppanin hankalasta ominaisuudesta vaan yhteisestä ongelmasta, joka aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Toimivaa riitelyä luonnehtivat puolisoa kunnioittava käytös, riitelyn pysyminen aiheessa, pyrkimys toisen mielipahan välttämiseen, ja aivan olennaisena osana hyvissä riidoissa on myös toimiva sopiminen.
Tiedetään, että jopa kaksi kolmasosaa parisuhteiden erimielisyyksistä on niin sanottuja ikuisia ongelmia, joihin ei välttämättä löydy ratkaisuja vuosienkaan kuluessa. Noin kolmasosa riidoista taas on ratkaistavissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574147Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643387Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541765Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251623Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961403Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131906Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769