Herhiläinen

Eli oletko nähnyt herhiläisiä Suomessa. Pari kesää sitten kun olin etelä ranskassa lomalla niin siellä oli meidän voukramäkin lähellä useampi herhiläis pesä ja niitä sitten lensi aivan törkeästi ympäriinsä kuitenkin pistoilta vältyttiin. Onnellinen olin että niitä ei Suomessa ole. Kuitenkin eilen kuinka ollakkaan huoneeseni lensi aivan herhiläisen näköinen otus piti samaa ääntä oli iso ja pelottavan näköinen. Kuitenkin se vaikutti erittäin rauhalliselta herhiläiseen verrattuna. Kertokaapas onko teillä kokemuksia moisista
71449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kamalaa, viime yönä heräsin aamulla noin klo 5, kun kuulin hitaasti lähestyän äänen. Ajattelin, että jokin tosi ISO kärpänen ja vedin peiton korville. Ötökkä lensi törmäten ikkunaa, pörisi ja sekoli aikansa. Törmäsi uudestaan ikkunaan ja törmäyksen seurauksena putosi pääni viereen tyynylle. Kirkaisin ja ponkaisin ylös ja niin myös mieheni :) Pöytälamppu päälle ja ötökkä hyökkäsi lampuun ja piti aikamoista mökää. Mieheni hakemaa Raidia ja minä laiton lehden lamppuun niin, että ötökälle tuli kuuma oltavat. Aikansa siinä pöristyään, pörinä lakasi ja varovasti kurkistin ja vielä Raidia varmuuden vuoksi perään ja paljastui aikamoinen ampiaista muistuttava otus, raidat eivät niin kelta-mustat. Sellaista ääntä ja käyttätymistä en ole koskaa ampparilta havainnut. Välittömästi ristin tämän otuksen herhiläiseksi.. Oli sitten mikä hyvänsä, loppu aamuyön kuuntelin tuleeko näitä lisää ja ajattelin että täytyy tämä täytyy googlettaa ja löysin viestisi, asdgvasd, olipas vaikea nimimerkki ;)

Äänestä

Kimalaisia on lähinnä tullut sisätiloihin viimepäivinä. Ei niitäkään ole tarvinnut huitoa saatikka suihkutella myrkyillä (mikä ei ole RAIDin käyttötarkoituskaan), vaan juomalasin ja kovan paperinpalan avulla elukka pihalle.

Äänestä

Imatralla tuli pari kesää sitten nähtyä herhiläisiä. otin yhden ikkunalta kiinni tarkempaa katsomista varten. Toimii vähän niinkuin iso ampiainen, ei kovin vaarallinen ellei ole allergiaa.

Eli kyllä niitä Suomessakin on, lienevät tosin vähän rauhallisempia kuin etelämpänä Euroopassa.

Äänestä

Hornetti on hornetti, ei ne sen rauhallisempia missään ole. Hornetti on siitä pirullinen kun se lentää myös yöllä pimeässä. Paha pärinä siitä lähtee ja suurimpana ampiaislajina sen pisto pudottaa kontalleen raavaankin miehen.
Epipenille löytyy käyttöä kun hornetti iskee.
Onneksi niitä on meillä vielä vähän, mutta jos ilmaston lämpenemisen myötä, meillä nämä lämpöset säät jatkuvan, tulee se leviämään hyvinkin eteläiseen Suomeen pysyvästi.

Äänestä

Herhiläinen jos pistää niin se sattuu ihan helvetisti. Enemmän kuin mikään ikinä.

Äänestä

Ei ole herhiläisiä näkynyt Hämeessä. Jos ilmestyy pihalle/rakennuksiin pesimään, kannattaa heti hävittää. On vaarallisempi kuin perinteiset pistiäisemme. Ei kannata ollenkaan suosia.

Äänestä

Tuollaisen kun laittaa tyhjään tulitikkurasiaan on lopputuloksena ruotsalainen parranajokone.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdgvasd kirjoitti:

Eli oletko nähnyt herhiläisiä Suomessa. Pari kesää sitten kun olin etelä ranskassa lomalla niin siellä oli meidän voukramäkin lähellä useampi herhiläis pesä ja niitä sitten lensi aivan törkeästi ympäriinsä kuitenkin pistoilta vältyttiin. Onnellinen olin että niitä ei Suomessa ole. Kuitenkin eilen kuinka ollakkaan huoneeseni lensi aivan herhiläisen näköinen otus piti samaa ääntä oli iso ja pelottavan näköinen. Kuitenkin se vaikutti erittäin rauhalliselta herhiläiseen verrattuna. Kertokaapas onko teillä kokemuksia moisista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu