Vaihtoehtohoitajien keskuudessakin valitettavasti on myös itsekkäisiin päämääriin pyrkiviä henkilöitä. Tällaisia ovat mm. väärään ilmiantoon syyllistyneet, joita muistuttaisin Suomen laista.
3 § (24.7.1998/563) Törkeä perätön lausuma tuomioistuimessa. Jos 1 §:ssä tarkoitetussa perättömässä lausumassa
1. aiheutetaan vakava vaara, että tuomioistuin tuomitsee syyttömän vankeuteen tai muuhun ankaraan seuraamukseen tai jonkun huomattavasti ankarampaan seuraamukseen kuin mihin hänet muutoin tuomittaisiin tai että tuomioistuin varsin todennäköisesti tekee asianosaiselle muuten erityisen tuntuvaa vahinkoa aiheuttavan väärän päätöksen,
2. totuudenvastaisuus tai salaaminen koskee erityisen merkityksellistä seikkaa tai
3. rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä perättömästä lausumasta tuomioistuimessa vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Väärä ilmianto.
Joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.
8 § (24.7.1998/563) Törkeä todistusaineiston vääristeleminen. Jos todistusaineiston vääristelemisessä
1. aiheutetaan vakava vaara, että syytön tuomitaan vankeuteen tai muuhun ankaraan seuraamukseen,
2. rikoksen kohteena on erityisen merkityksellinen todiste tai
3. rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä todistusaineiston vääristelemisestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
9 § (24.7.1998/563) Oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen.
Joka oikeudettomasti
1. väkivallalla tai uhkauksella estää tai yrittää estää toista antamasta lausuntoa todistajana, asiantuntijana, muuna kuultavana tai asianosaisena oikeudenkäynnissä, esitutkinnassa, poliisitutkinnassa tai niihin rinnastettavassa muussa viranomaismenettelyssä tai vaikuttaa tai yrittää vaikuttaa lausunnon sisältöön tai
2. tekee tai uhkaa tehdä väkivaltaa toiselle tai häneen 10 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevalle henkilölle sen vuoksi, mitä tämä on lausunut edellä tarkoitetussa kuulustelussa,
on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.
Emme siis puhu aivan pienistä teoista ja rangaistuksista.
Vaihtoehtopuolella vääriä ilmiantoja
19
116
Vastaukset
- turha syytellä
Aika tyhjää huitomista väitteesi. Kuka nyt on ilmiantanut kenet?
- ??? ???
Alalla esiintyy myös lahkohenkistä conspiracy-teoretisointia, kovaa businesta ja kilpailevia uskomuksia ja hoitolahkoja. Voisiko se lietsoa pelkoa vasikoimisista tai keskinäisiä käräyttämisiä?
- mistä vasikoidaan?
Mitä aiheettomat ilmiannot vaihtoehtohoitoalalla koskevat? Onko perusteettomasti tehty ilmoituksia tittelien väärinkäytöstä tai luvattomasta terveydenhuollosta? Gerillamainonnasta tai katteettomista paranemislupauksista? Puoskarointien aiheuttamista haitoista?
Esiintyykö vaihtoehtohoitomarkkinoilla keskinäistä kilpailua ja kateutta? Vai mikä on syy "omien käräyttelyyn? - puoskarit kilpasilla
Ei vaihtoehtopuolella ole mitään omia. Jos sinun vakaumuksesi on homeopatia, niin silloin energiakanavoijat ovat tietenkin kilpailijoita ja vihollisia samalla tavalla kuin muutkin eri lahkon jäsenet.
Taistelu markkinaosuuksista on kovaa peliä. Rikollisten ilmiantamista voi ehkäistä ainoastaan se, että palveluntarjoaja ei itse usko omankaan hoitomuodon pätevyyteen. Silloin kannattaa olla ihan hiljaa muiden rikoksista.- jjjkjk
Mutta eivätkö vaihtoehtoisterapiamarkkinat ole kuitenkin organisoituneet edunvalvotanjärjestöiksi (LKL, SLTL) jotka pyrkivät lobbaamaan poliitikkojakin? SIis sittenkin jonkinlaista yhteistyötä...?
- Poste restante
Vaihtoehtohoitajat eivät ole kilpasilla, vaan kateellisia! Kansanparannuksen piirissä on niin paljon kateutta harvoja oikeasti osaavia kohtaan, että eräs osaava on tuomittu käräjillä vankilaan täysin perusteettomien valheiden johdosta.
Nämä valehtelijat kyllä tunnistavat itsensä. Toivottavasti he ymmärtävät, että on kyse rikoksesta eikä edes ihan pienestä. Valhe ei ole mikään valkoinen valhe oikeudessa.
Kaikki "auttajat" eivät ole siis liikkeellä auttamisen halusta, vaan perusteetonta asemaa ja kuuluisuutta tavoittelemassa, tietysti tällöin myös rahaa. Ja kunnioitettua asemaa kansanparantajien keskuudessa. Ei sitä valheilla ansaita!
Sääli, että nimiä ei saa kertoa julkisuuteen. Mutta tällaisilla ihmisillä on kyllä taipumus pilata omakin tulevaisuutensa ihan itse. - ???
Siiskö "vasikoimiset", "ilmiannot" jne. liittyvät vaihtoehtoisten alakulttuurien gurujen ja hoitolahkojen keskinäiseen kilpailuun?
Gurujen, parantajamestarien ja opetuslasten kilpailu paikasta auringosta johtaa ilmiantoihin??? - keitä käräytetty?
Onko vaihtoehtoparantaja käräyttänyt gollegan kuluttajavirastolle, tietosuojavaltuutetulle, verottajalle tai poliisille? Onko useistakin jo laulettu?
Kuulostaa oudolta, kun vaihtoehtoisbusiness on tarjonnut omavalvontaa viranomaisvalvonnan vaihtoehdoksi.- Paha maa
Kollega kirjoitetaan k:lla tai c:llä, jos haluat käyttää englanninkielistä sanaa. Väärä ilmianto on lakitermi ja silloin tarkoitetaan valehtelua viranomaisille ja oikeudessa. Siis valehtelua.
- Kovaa uhoa
Paha maa kirjoitti:
Kollega kirjoitetaan k:lla tai c:llä, jos haluat käyttää englanninkielistä sanaa. Väärä ilmianto on lakitermi ja silloin tarkoitetaan valehtelua viranomaisille ja oikeudessa. Siis valehtelua.
Ei näillä riitä rohkeutta minkään käräyttämiseen. Nämä "kolleegat" pelkäävät joutuvansa syytetyiksi väärästä ilmiannosta. Nämä vain uhoavat täällä suu vaahdolla, ei näistä mihinkään muuhun ole.
Tätä samaa uhoa ne on uhonneet niin kauan, kuin näillä palstoilla olen sattunut käymään. Kauna, siis ainakin 10 vuotta takaperin jo muistan ihan samanlaisia elkeellisa uhoviestejä. - masterit-&-maisteri
Paha maa kirjoitti:
Kollega kirjoitetaan k:lla tai c:llä, jos haluat käyttää englanninkielistä sanaa. Väärä ilmianto on lakitermi ja silloin tarkoitetaan valehtelua viranomaisille ja oikeudessa. Siis valehtelua.
Ehkä "Gollega" oli parotijaa? Sivistystaso on vaihtelevaa vaihtoehtoislääkinnän alakulttuureissa. Tosin nykyään on psyko- ja esoteriikkamarkkinoille tulossa myös maisteriporukkaakin. "Mastereista" puhumattakaan.
- viranomaiverkostolle
Ehkä on uhosta, uhittelusta ja peloista kyse. Toisaalta, mikäs siinä, jos alakulttuurihemmot itsekin ilmoittelisi "gollegoistaan". Vaikkapa viranomaisverkostolle (verottaja, poliisi, kuluttajavirasto, Fimea, viestintävirasto).
http://www.webropol.com/P.aspx?id=215282&cid=55995675
http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/39395c75-f21e-4fcf-9562-c6e090cd3d8f.aspx - kklklk
Tästä etiäppäin välitän jokikisen vastaantulevan huuhaahoitomainoksen, tolkuttoman terveysväitteen tai huijaukselta haiskahtavan parantamislupauksen noihin osoitteisiin. Joku roti sentään!
- marttyyrimieli
Teeppä kuule niin, peset kasvosi. Mitähän siitä meinaat hyötyä, kuka niitä linkkejä kerkiää lukea, kun ovat valittaneet, ettei resursseja ole nykyisellaankään valvontaan. Että siinäpähän lähettelet ja kiillotat marttyrimieltäsi.
- esivalta odottaa
marttyyrimieli kirjoitti:
Teeppä kuule niin, peset kasvosi. Mitähän siitä meinaat hyötyä, kuka niitä linkkejä kerkiää lukea, kun ovat valittaneet, ettei resursseja ole nykyisellaankään valvontaan. Että siinäpähän lähettelet ja kiillotat marttyrimieltäsi.
Ittsepä on esivalta pyytänyt ilmoituksia ja linkkivinkkejä...
Viranomaiset: ”Eri viranomaiset ovat perustaneet huijausten vastaisen yhteistyöverkoston. Se tarvitsee mahdollisimman paljon tietoa huijauksista, jotta niihin voidaan puuttua. Jos sinulla ei ole syytä tehdä varsinaista ilmoitusta, voit täällä saattaa verkoston tietoon kohdallesi sattuneen huijauksen tai huijausyrityksen. Vastausta tarinaasi ei lähetetä.”
http://www.webropol.com/P.aspx?id=215282&cid=55995675
Viranomaiset: ”Kuluttajiin kohdistuvat huijaukset yleistyvät, ja ne saavat jatkuvasti uusia muotoja. Älä anna huijauskierteen jatkua.” - Huijatulle
esivalta odottaa kirjoitti:
Ittsepä on esivalta pyytänyt ilmoituksia ja linkkivinkkejä...
Viranomaiset: ”Eri viranomaiset ovat perustaneet huijausten vastaisen yhteistyöverkoston. Se tarvitsee mahdollisimman paljon tietoa huijauksista, jotta niihin voidaan puuttua. Jos sinulla ei ole syytä tehdä varsinaista ilmoitusta, voit täällä saattaa verkoston tietoon kohdallesi sattuneen huijauksen tai huijausyrityksen. Vastausta tarinaasi ei lähetetä.”
http://www.webropol.com/P.aspx?id=215282&cid=55995675
Viranomaiset: ”Kuluttajiin kohdistuvat huijaukset yleistyvät, ja ne saavat jatkuvasti uusia muotoja. Älä anna huijauskierteen jatkua.”Hah, sinä tässä olet huijattu. Ei ole kauaakaan aikaa, kun televisiossa (toukokuussa jossain haastattelussa) kertoivat, ettei kertakaikkiaan ole resursseja valvoa. Mutta anna sinä vain huijata itseäsi. Onhan Sulla hyvä mieli, kun ovat kuitenkin luvanneet tällaista verkostoa ylläpitää.
- Kuka???
Huijatulle kirjoitti:
Hah, sinä tässä olet huijattu. Ei ole kauaakaan aikaa, kun televisiossa (toukokuussa jossain haastattelussa) kertoivat, ettei kertakaikkiaan ole resursseja valvoa. Mutta anna sinä vain huijata itseäsi. Onhan Sulla hyvä mieli, kun ovat kuitenkin luvanneet tällaista verkostoa ylläpitää.
Ketä nimittelet "huijatuksi" ja miksi nimittelet?
Mitä luulet, miksi viranomaiset ovat nyt pyytäneet tekemään ilmoituksia ja perustaneet tällaisen verkoston?
Viranomaiset: ”Eri viranomaiset ovat perustaneet huijausten vastaisen yhteistyöverkoston. Se tarvitsee mahdollisimman paljon tietoa huijauksista, jotta niihin voidaan puuttua. Jos sinulla ei ole syytä tehdä varsinaista ilmoitusta, voit täällä saattaa verkoston tietoon kohdallesi sattuneen huijauksen tai huijausyrityksen. Vastausta tarinaasi ei lähetetä.”
http://www.webropol.com/P.aspx?id=215282&cid=55995675
Viranomaiset: ”Kuluttajiin kohdistuvat huijaukset yleistyvät, ja ne saavat jatkuvasti uusia muotoja. Älä anna huijauskierteen jatkua.” - kklklk
marttyyrimieli kirjoitti:
Teeppä kuule niin, peset kasvosi. Mitähän siitä meinaat hyötyä, kuka niitä linkkejä kerkiää lukea, kun ovat valittaneet, ettei resursseja ole nykyisellaankään valvontaan. Että siinäpähän lähettelet ja kiillotat marttyrimieltäsi.
On lähetelty. Siinäpähän saivat. Otti virkavalta asiallisesti vastaan. Tutkivat sitten verkostossa resurssiensa puitteissa. Hyvä että edes tämmöinen väylä on olemassa.
- kuka?
Mitä tarkoitat ja kehen viittaat "marttyyrilla"?
Ovatko asiattomaan mainontaan, valetiedon levittämiseen, fantastisiin terveyslupayksiin tai outoihin huuhaahoitoihin syyllistyneet uskomushoitajat marttyyreja? Huijattu, puoskaroitu tai vedätetty tuskin "marttyyri" sanan perinteisessä mielessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574151Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643391Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541768Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251625Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961406Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131907Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769