Meillä nuorin kissa nyt 2,5 vuotias. Sterilisaatio tehty n. vuosi sitten viikon välein alkavien juoksujen takia. Sisäkissa kyseessä. Jo kissan itsensä vuoksi leikkautin. Muutaman kuukauden kuluttua alkoivat juoksut uudestaan! Soitin eläinlääkärille ja vastaukseski sain että todella erikoista, koska eihän leikatuilla nartuilla enää juoksuja pitäisi olla. Ehdottivat e-pillereitä, joita en halunnut ottaa käyttöön. Juoksuja tuli muutamia tämän jälkeen lievempinä.
Tänä keväänä oli kahdet tosi pahat ja pitkään kestävät juoksut. Niiden päätteeksi kissa tärisi eikä antanut koskea takapäähänsä. Eläinlääkärille pikaisesti ja sai antibiootin pistoksena. Kuumettakin oli sekä tulehdusarvot koholla. Olo parani. N. 3 vk kuluttua kissalta valui emättimestä vaaleanpunaista vaahtoa reilusti! Taas pikaisesti eläinlääkärille, kissa nukutettiin, epäilivät kasvainta tutkittuaan ultralla. Pikainen leikkaus selventäisi tilanteen että mikä on.
Seuraavana päivänä leikkaus, sanoivat soittavansa ja sitten kysyvänsä mitä tehdään, onko kasvain levinnyt pahastikin. Vajaa tunti epätietoisuutta ja sitten soitto tuli: kissa on leikattu ja voi hakea kotiin! Kyseessä oli erittäin harvinainen märkäkohtu leikatuilla kissoilla, 0,05 % mahdollisuus se saada. Eläinlääkäri ei uskonut että tämä olisi kyseessä koska koskaan ei hänen kohdalleen ollut sattunut tapausta.
Nyt antibiootteja syötetään 1x2 sekä kipulääkettä 1x1 päivässä. Ja piristynyt jo on! Ei uskoisi että hengenvaarassa ollut vasta muutamia päiviä sitten. Onnellinen loppu!
leikatun narttukissan märkäkohtu
sasuali
0
88
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773