Vanhat ketjut

on mukava käydä arkistossa lukemassa. Ei niitä kannata nostaa uudelleen ylös, ellei tahdo niitä tyystin hävitettäviksi. Poistojen myötä ne poistuu myös arkistosta, eikä niitä enää ole mahdollista saada luettaviksi, Toinen asia, kaikki ei ole kiinostuneita omiakaan vanhoja kirjoituksia lukemaan.
10118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kaikki viestit voitaisiin poistaa vähintäänkin viikon päästä niiden kirjoittamisista, on mielipiteeni.
Mitä älyä on niiden säilömisestä?

Äänestä

On ollut ilo lukea täällä vuosien takaisia tekstejä, tavata niissä uusia kirjoittajia ja ottaa asioihin kantaa tämän päivän näkökulmasta.

Vanhat tekstit ovat olleet piristävä lisä siihen harmauteen, joka palstalla vallitsee.

Nykyiset aloitukset ovat valtaosin aika tyhjänpäiväisiä. Väliin ketjuissa tulee esiin kuitenkin terävä mielipide, ja silloin tulee ottaneeksi kantaa.

Äänestä

harvempihan on niin egoisti kirjoittajana, että nostelee omia avauksiaan arkistosta ylös. Useasti niissä käsitellään päivän asioita. Hölmöltä tuntuu lähteä sotkemaan jonkun aloittajan ketjua jossa saattaa jo kirjoittajatjin olla kuolleita. Ei vainajista ole enää keskustelijoiksi.

Kuten todettu arkisto on kuin kirjasto jossa voi käydä lukemassa näitä jo historiaankin menneitä juttuja. Jos kovin kiinnostaa voihan aiheista tehdä uusia aloitusia palstalaisten viihteeksi.

Äänestä

Vanhat ketjut ovat ihan mukavaa luettavaa sadepäivien ratoksi, mutta nyt on niin mielenkiintoinen viikonloppu meneillään, että veroittaahan se palstalla oloa, niinkuin kesäaika ja mökkeilykin.

Jännitettävää on jääkiekossa ja Euroviisuissa, päivänpolitiikasta puhumattakaan!

Hauskaa ja mielenkiintoista viikonloppua toivottaen!

Äänestä

Vanhoissa ketjuissa on paljon mielenkiintoista ja on ollut mukava täydentää niitä nykynäkemyksen kannalta.
Useimmat nykyisin aloitetut, yleisemmin sanottuna vaalien jälkeiset ja hihhulien täydentämät ketjut ovat niin mielenkiinnottomia, että ne voisi hyvin poistaa 3 (kolmen) vuorokauden kuluttua.

Äänestä
  • Tänne on vedetty viimeaikoina pelkkiä alapäänketjuja,siis sexi jopa pornahtavia.
    Jos joku niitä kaipaa,ehkä siirretty sinne minne kuuluvat ilostelijoiden saitille,siis joilla vielä toimiisaitille.
    Minä en edes muista mitä muuta siellä peitonalla vois tehdä,kuin nukkua.

    Sinisirkulle luen toki vanhoja ketjuja ja ne ovat kuin helminauha elämästämme,tai vaikka matto jota huomennakin pitäis jaksaa kutoa.
    Siinä on niitä ilonpäiviä,värikkäitä raitoja ja sitten surun tummia raitoja,joita elämä kuljettaa elettäväksi,tahdoimme tai emme.
    Minulla toi mattokangas tuvanvintillä on harraste,joten sen voi aina unohtaa ja keskittyä olennaiseen,kuten omenapuiden istutukseen joita tänään ostin
    pari kappaletta Ama

    Äänestä

Palsta on taas kertaalleen siistitty. Saa nähdä kaunako taas pysyy asiallisena. Valitettavasti poistioja tehdessä ei ketjun välsitä voi poistaa viestiä. Poistettaessa poistoo koko ketju. Vahinko sinällään......

Äänestä
  • kerro sinä

    Ketju jatkuu EU;n palstalla

    Tilastotietoa Suomalaiset maksoivat esimerkiksi v. 2009 EU:lle 752 miljoonaa euroa enemmän kuin Suomeen tuli ns....

    Äänestä

  • m.v. kirjoitti:

    kerro sinä

    Ketju jatkuu EU;n palstalla

    Tilastotietoa Suomalaiset maksoivat esimerkiksi v. 2009 EU:lle 752 miljoonaa euroa enemmän kuin Suomeen tuli ns....

    Miksi se siirrettiin ?

    Äänestä

Joku tomppeli linkitti siihen koko EU;n lainsäädänön. Ei siitä kait ollut tarkoitus keskustella. Piti vaan kertoa oma mielipide mitä omasta mielestä on saatu EU:lta. Lienee joku häirikkö joka taas tahtoi sotkea koko ketjun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikki on katoavaist kirjoitti:

on mukava käydä arkistossa lukemassa. Ei niitä kannata nostaa uudelleen ylös, ellei tahdo niitä tyystin hävitettäviksi. Poistojen myötä ne poistuu myös arkistosta, eikä niitä enää ole mahdollista saada luettaviksi, Toinen asia, kaikki ei ole kiinostuneita omiakaan vanhoja kirjoituksia lukemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu