Paluumatka

...menneisyyteensä on hämmentävää.

Tein "virheen" ja vilkaisin joitakin alkuaikojeni kirjoituksia ja tuota tuota...onpas tässä nähtävästi matkaa tehty ja asenteet ovat muuttuneet. Hyvään vain huonoon suuntaan (?), sen näyttää aika.
Pelottavaa, en ollut edes tunnistaa itseäni. Ei ne yksinkertaisesti voinut olla meikäläisen kirjoittamia juttuja.

100 % uhrista osauhriin, pysähtyen sitten sille merkille missä puntit kuvattiin menneen tasan ja kurkistellen pelokkaasti niihin ohikulkeviin busseihin joissa ne "syylliset" istuivat (tuimat ilmeet kasvoillaan).

Se on bussilinja N. Kulkee öisin.

Siinäkin kyydissä olen käynyt, kun lopulta uskaltauduin.

Sen jälkeen en ole U-linjaa palannut käyttämään.
Huh huh...

Montaa tekstiä en jaksanut lukea kun olen kirjoittanut kuin ruuneberkki mutta miten voinkaan nähdä asiat nykyään niiiiin toisin ?

Enkö ollutkaan niin mahtava ja tehnyt tätä kaikkea itse (niin kuin aina luulen) vaan "joudun" kiittämään (ja sori vaan kamuttamaan) koko tätä värikästä porukkaa mahtavasta avusta !

Ps. vaikkakin ekat ketjut liittyivät lähinnä sivunikkeihin ja muuhun oleelliseen narinaan. Siinä tapauksessa, jos ne jutut on totta, niin kiitti sitten "sinulle" kuka oletkin.

15

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä avaus! Kun täällä on ollut kommentteja ettei ihmiset muutu, ja erityisesti narsistit ei muutu, niin se sotii omaa näkemystäni vastaan; koen muuttuneeni paljonkin palstailun aikana. Sallinut itseni muuttua, sanoisko niin ;)

      Kiitos itsellesi Lynett!

      t. sivunikitön yxex

      • Ja tärkeintä täällä mielestäni oli se, etten saanut vain päähän paijausta siitä että olen syytön kaikkeen. Tai no nuo sanat, kuten syyllinen ja syytön nyt ovat ihan turhia ja naiiveja, mutta kuiteskiiii.

        Kyllä mä vähän teidän juttuja ensin karsastin mutta oli ne niin kiinnostavia että avasivat portteja eteenpäin kun vain uskalsin niistä sisään astua. Jos olette kaikki saman nikin alla, niin hyvin olette osanneet eri nimillä tuoda eri näkemyksiä esiin. Verrataan nyt vaikka A:ta ja Elisakettua. Hieno suoritus. Sinä ja Temppu ? MB ja joku ? Noh, ihan sama mulle suoraan sanoen.

        Ja narsistinen ihminenKÖ ei muutu ? Itse uskon eri tasoisiin ja eri tavoin "sen suuntaisesti ilmeneviin" ongelmiin ja olen aivan varmasti monenkin mielestä narsistileiman arvoinen. Siis jos elämää katsoo taaksepäin jyrätessäni raivopäissäni tilaa itselleni mistä halusin. Mitä halusin. Milloin halusin. Kokematta empatiaa tai miettimättä miltä se toisesta tuntuu. Oli vain oma totuuteni ja olisi aika hullua ettei ihminen siihen uskoisi. Siis omaan totuuteensa kun se kumpuaa sydämestä asti. Ja kuten olen kertonut, tein sen kaiken "sairaudentunnottomana" ja siksi koska oikeasti koin olevani vain uhri ja oikeutettu siihen kaikkeen.

        Jos minut olisi silloin leimattu kuten nykyään tehdään ja suljettu esim kokonaisesta ystäväpiiristä sen vuoksi pois - olisi elämä aika erilaista varmaan. Pelottaa lukea täälläkin kuinka joku on suljettu yhteisvoimin yhteisöstä pois ja nauretaan kuinka luikki esim olat kyyryssä ohi kun viimeksi nähtiin.

        Eikö pelota että olikin väärässä ?
        No, ei se ole minun ongelmani mitä muut tekevät. Minulla on vain oma elämäni.

        Tack YE

      • M.B.
        lynett kirjoitti:

        Ja tärkeintä täällä mielestäni oli se, etten saanut vain päähän paijausta siitä että olen syytön kaikkeen. Tai no nuo sanat, kuten syyllinen ja syytön nyt ovat ihan turhia ja naiiveja, mutta kuiteskiiii.

        Kyllä mä vähän teidän juttuja ensin karsastin mutta oli ne niin kiinnostavia että avasivat portteja eteenpäin kun vain uskalsin niistä sisään astua. Jos olette kaikki saman nikin alla, niin hyvin olette osanneet eri nimillä tuoda eri näkemyksiä esiin. Verrataan nyt vaikka A:ta ja Elisakettua. Hieno suoritus. Sinä ja Temppu ? MB ja joku ? Noh, ihan sama mulle suoraan sanoen.

        Ja narsistinen ihminenKÖ ei muutu ? Itse uskon eri tasoisiin ja eri tavoin "sen suuntaisesti ilmeneviin" ongelmiin ja olen aivan varmasti monenkin mielestä narsistileiman arvoinen. Siis jos elämää katsoo taaksepäin jyrätessäni raivopäissäni tilaa itselleni mistä halusin. Mitä halusin. Milloin halusin. Kokematta empatiaa tai miettimättä miltä se toisesta tuntuu. Oli vain oma totuuteni ja olisi aika hullua ettei ihminen siihen uskoisi. Siis omaan totuuteensa kun se kumpuaa sydämestä asti. Ja kuten olen kertonut, tein sen kaiken "sairaudentunnottomana" ja siksi koska oikeasti koin olevani vain uhri ja oikeutettu siihen kaikkeen.

        Jos minut olisi silloin leimattu kuten nykyään tehdään ja suljettu esim kokonaisesta ystäväpiiristä sen vuoksi pois - olisi elämä aika erilaista varmaan. Pelottaa lukea täälläkin kuinka joku on suljettu yhteisvoimin yhteisöstä pois ja nauretaan kuinka luikki esim olat kyyryssä ohi kun viimeksi nähtiin.

        Eikö pelota että olikin väärässä ?
        No, ei se ole minun ongelmani mitä muut tekevät. Minulla on vain oma elämäni.

        Tack YE

        "Jos minut olisi silloin leimattu kuten nykyään tehdään ja suljettu esim kokonaisesta ystäväpiiristä sen vuoksi pois - olisi elämä aika erilaista varmaan. Pelottaa lukea täälläkin kuinka joku on suljettu yhteisvoimin yhteisöstä pois ja nauretaan kuinka luikki esim olat kyyryssä ohi kun viimeksi nähtiin."

        Juuri tuo.. ilmiö.. on lisääntynyt mielestäni narsismista puhumisen lisääntyessä. Ei ole enää väliä sillä, että kyseessä on ihminen ja että ihmiset tekevät virheitä, melkolailla kaikki. Anteeksi ei anneta vaan hutastaan leimalla ja potkaistaan rajojen ulkopuolelle, joista pidetään kynsin hampain kaupan päälle kiinni ja sieltä huudellaan syytöksiä.

        Edelleenkin olen sitä mieltä, että en ole ollut läheisessä tekemisissä aidon ja oikean NPH:n kanssa, mutta tuo lynetten kuvaama massaliikehdintä on ihan ajatuksen tasollakin kammottava, puhumattakaan siitä, että vastaavaa ilmenee ihan tosielämässä.

        Ennen saattoi mennä maine, nykyään leimataan narsistiksi.. öö.. Eikä asioiden tosiasiallisilla laidoilla ole mitään tekemistä asian kanssa silloin kun tuollaista ottaa tapahtuakseen. Mutta kuvaavaa on, että se itsekkyys mistä ulossuljettua syytetään, ilmenee niissä ulossulkijoissa siinä, kun siitä leimasimesta ja oikeudesta leimata pidetään kovaa ja huutaen kiinni.

        Ihan mielikuvitusleikkinä olisi mielenkiintoista mietiskellä, mikä mahtaa olla seuraava yleistason psykologinen ilmiö, joka saa ylenpalttisen maittavat mittasuhteet ja yleisön käsissä muodostuu välineeksi jolla pahimmillaan tuhota yksittäinen yksilö kaikkine inhimillisyyksineen..

      • M.B. kirjoitti:

        Niin totta MB

        Miksei mediassa puututa tähän ?
        Miksei perusteta narsistien uhrien uhrien tuki ry :tä ?
        Väistämättäkin menee välillä metsään mutta on olemassa vain yksi totuus. Kuulemma absoluuttinen.

        Onneksi ei ole näitä osunut kohdalle. Huh...

    • "Pelottaa lukea täälläkin kuinka joku on suljettu yhteisvoimin yhteisöstä pois ja nauretaan kuinka luikki esim olat kyyryssä ohi kun viimeksi nähtiin."

      Kiitos Lynett kun toit tämän esille tähän.

      Minä en halunnut alunperin tehdä tätä. Tunnustaa tosiasioita vaikka tiesin mistä on kysymys. En kertoa kenellekään, tai kirjoittaa siitä. Puhumattakaan tästä palstasta, joka on julkinen. Salasin asioita aikani.

      Minä lupasin jotain. Vaikka saatan olla huono ystävä - esim yhteydenpidossa - niin tietyt asia pysyvät aina. Se on luottamus. Kun minulta petettiin se luottamus, niin menin sitten katkeralla tavalla kostamaan sen. Mutta en tuonut koskaan näitä asioita esille hänen tai heidän nostamiseksi kenenkään kivitettäväksi, vaan siksi, että saan itselleni kysymyksiin vastauksia ja rauhan.

      Olen miettinyt monesti raskain sydämin teenkö oikein. Mutta oikeutukseni olen löytänyt siitä, että paremmin olen nyt itseeni tutustunut. Ja saan sitä tietoa jaettua muiden epätietoisten kanssa. Olkoon se siunauksena minulle kun viimeistä naulaa kanteen lyödään.

      Toivon silti etten ole ristiinnaulinnut ketään. En usko että kenenkään tarvitsee luimistella olat kyyryssä. Minä en pysty heitä auttamaan, mutta en halua sormella julkisestikaan mennä osoittelemaan.

      • Noh... onhan tuo asia ennenkin tuotu esille mutta siitä keskusteleminen on ajautunut henkilökemioiden tms vuoksi väärille raiteille. Hyviä ketjuja muuten!

        Ellis : se että kostaa kokemaansa vääryyttä tms "tuomittavaa" on osa inhimillisyyttä. KASVUA.
        Sitten on joukko ihmisiä jotka eivät usko tähän. Narsismi on siihen vastaus. Se selittää kaiken pahan. Ei ole enää pettäjiä ja jättäjiä, auervaaroja tai kusipäitä, ei siivelläeläjiä tms vaan narsisteja. Diagnooseja diagnoosien perään.

        Onko tämä matka tuonut meikän siihen, että alan puolustamaan ihmisoikeuksia ? Ihan sama. Kiitos Temppu siitä kapun roolista, joudun todennäköisesti oikeasti uppoamaan sen laivan mukana.

        Sitten on ne ihmiset, jotka elävät kuin ihmiset. Tekevät virheitä menneisyyden taakkojen vuoksi, painolastinsa takia tai ihan vain kasvaakseen koska eivät ole (yllätys yllätys) vielä ehtineet... kasvaa =)...joten....mikä on vastaus ?
        Sen me tiedämme. NPH ?

        Ja tämän sanominen johtaa siihen, etten "tajua mistä puhun". Noh, olen väkivaltaisesta perseperheestä kotoisin oleva lapsi joten siihen täysi-ikäisyyteen asti olin ainakin täysi uhri. Lapsella ei oikein ole varaa valita, hän vain selviytyy. Piste. Eli en tiedä mistä puhun ? Vaikka olisinkin syyllinen kaikkeen muuhun mitä on tapahtunut kotia lähdön jälkeen? Sitä paitsi vaikka olisinkin, mitä sitten ? Pitäisikö minut teloittaa ?

        Enkä pidä vanhempiani NARSISTEINA. Isä oli tunne-elämältään kehittymätön ja väkivaltainen ALKOHOLISTI joka käyttäytyi KUIN narsisti. Niin kuin useimmiten on. Suomessa on 250 000-500 000 tuhatta suurkuluttajaa... joka on vain se arvio siitä mikä tulee ilmi ja esiin. No se siitä, en lähde tuohon paatokseeni taas.

        Äitini oli nykyään katsottuna (aiemmin hän oli minulle vain heikko uhri) samanlainen mutta ILMENSI sitä eri tavalla. Uhriudella, sen tuomalla vallalla aika ajoin, nalkuttamalla, vaatimalla, vinkumalla, itsesäälillä, itsetuholla.

        Vaikka kuinka inhosin heitä, minusta tuli "molemmat". Ihan oikein meikäläiselle niin LOPPUUHAN SE TUOMITSEMINEN SIIHEN PAIKKAAN.

        Olen vähän kärkevällä päällä tänään joten suokaapa anteeksi.

        Tämä ajojahti on vaarallista ja sairasta. Rauhottukaa hyvät ihmiset ennen kuin itse tuhoatte toisten elämiä niin kuin väitätte että teille on tehty. Ja muistutan taas ennen kuin joku ottaa henk koht tästä neppariinsa, että en kirjoittanut JUURI SINULLE ja valitsin tavan kirjoittaa joka herättää automaattisesti vastustusta mutta minkäs tälle ololle nyt teen ?

        Jo pelkkä tapa ilmaista joku asia voi herättää vastarintaa niin paljon että koko idea menee ohi. Harmi.

        On olemassa uhreja, en väitä vastaan. Jos narsistit kuitenkin tuntuvat vaanivat joka dösiksellä niin ota se toinen vuoro hitto vie äläkä laita sitä dynamiittia sinne pakoputkeen heti.

        Eikö ihmisiä OIKEASTI pelota kuinka epäilemättä tuhoavat toisen elämän ? MITÄS JOS OLETTEKIN VÄÄRÄSSÄ ?
        Missä se empatia on nyt ? Missä se toisen sijaan asettuminen on nyt ?
        Ai niin, on vain osa ihmisiä, jotka osaa arvioida asian. Tai tunnistaa oman sairaudentunnottomuutensa. Ja toisen. Totta, vedän siis sanani takaisin =)

        Hitto, mähän oon ihan liekeissä tän asian kanssa. Nyt rauhoittumaan.

      • Totta taas. Alkaa käymään mantraksi ja kamutukseksi mutta mitä sitten. Annan tämän liekin vielä hetken palaa ennen kuin lähden matsia kyttäämään ja odottamaan. Ja vielä narsistiksi haukkumani miehen kanssa =)
        Mutta se siittä.

        Jokaisella on OMA TIE ja OMA TOTUUS. Mutta absoluuttinen ? HE todellakin ovat pelottavia. En ikinä ystävysty sellaisten kanssa. En ikinä. En pysty, en osaa, en halua. Se on sairasta. Se on kuin narsistin käyttäytymistä ikään.

        Sitä paitsi toinen avaus tähän : miksi esim MINUN pitäisi hävetä jos kärsin narsistisista tai narsistisiksi tulkittavista ongelmista ? Kuolemantuomion pelossa ? Vai siksi että olenkin inhimillinen ?
        Jos ulkoistan ongelmani, olen kuin narsisti...tai anteeksi vain...kuin uhri. Jos en tee niin... olen ... ? MItä ? uhrien mielestä narsisti edelleenkin ?

        Olen ollut viime aikoina jotenkin aivan raivoissani tästä. Johtuuko se siitä, että olen narsistisen ihmisen kanssa taas tekemisissä päivittäin ? Syytänkö häntä ? En mä jaksa.

        Vielä lisäavaus tähän : hän on huomannut "kasvuni" mikä tarkoittaa tässä tapauksessa erillisyyttäni ( iso kiitos teille!) ja käyttäytyy todellla omituisesti sen vuoksi. Kahtotaan miten käy.

        Hän on YLIavulias, Ylikiltti, Yli-ihana... jne jne. Ennen kutsuin sitä jalustalle nostamiseksi jolloin saan olla trinsessa. Nyt näen sen epävarmuutena vain . En ole häntä narsistina pitänyt mutta narsistisena kyllä. Pata kattilaa soimaa ja siitä tulee kova ääni.

        Se EI poista kaltoinkohtelua mitä on tapahtunut mutta mitä mä valitan ? Länsimaisessa yhteiskunnassa jossa vaihtoehtoja on.

        WHAT IS YOUR PAYOFF ?

        Kysykää sitä itseltänne ennen kuin tuomitsette toisen suhteessa pysymisestänne. Ryhti (kiitos A tästä, lihakset pitää jo)!

      • lynett kirjoitti:

        Noh... onhan tuo asia ennenkin tuotu esille mutta siitä keskusteleminen on ajautunut henkilökemioiden tms vuoksi väärille raiteille. Hyviä ketjuja muuten!

        Ellis : se että kostaa kokemaansa vääryyttä tms "tuomittavaa" on osa inhimillisyyttä. KASVUA.
        Sitten on joukko ihmisiä jotka eivät usko tähän. Narsismi on siihen vastaus. Se selittää kaiken pahan. Ei ole enää pettäjiä ja jättäjiä, auervaaroja tai kusipäitä, ei siivelläeläjiä tms vaan narsisteja. Diagnooseja diagnoosien perään.

        Onko tämä matka tuonut meikän siihen, että alan puolustamaan ihmisoikeuksia ? Ihan sama. Kiitos Temppu siitä kapun roolista, joudun todennäköisesti oikeasti uppoamaan sen laivan mukana.

        Sitten on ne ihmiset, jotka elävät kuin ihmiset. Tekevät virheitä menneisyyden taakkojen vuoksi, painolastinsa takia tai ihan vain kasvaakseen koska eivät ole (yllätys yllätys) vielä ehtineet... kasvaa =)...joten....mikä on vastaus ?
        Sen me tiedämme. NPH ?

        Ja tämän sanominen johtaa siihen, etten "tajua mistä puhun". Noh, olen väkivaltaisesta perseperheestä kotoisin oleva lapsi joten siihen täysi-ikäisyyteen asti olin ainakin täysi uhri. Lapsella ei oikein ole varaa valita, hän vain selviytyy. Piste. Eli en tiedä mistä puhun ? Vaikka olisinkin syyllinen kaikkeen muuhun mitä on tapahtunut kotia lähdön jälkeen? Sitä paitsi vaikka olisinkin, mitä sitten ? Pitäisikö minut teloittaa ?

        Enkä pidä vanhempiani NARSISTEINA. Isä oli tunne-elämältään kehittymätön ja väkivaltainen ALKOHOLISTI joka käyttäytyi KUIN narsisti. Niin kuin useimmiten on. Suomessa on 250 000-500 000 tuhatta suurkuluttajaa... joka on vain se arvio siitä mikä tulee ilmi ja esiin. No se siitä, en lähde tuohon paatokseeni taas.

        Äitini oli nykyään katsottuna (aiemmin hän oli minulle vain heikko uhri) samanlainen mutta ILMENSI sitä eri tavalla. Uhriudella, sen tuomalla vallalla aika ajoin, nalkuttamalla, vaatimalla, vinkumalla, itsesäälillä, itsetuholla.

        Vaikka kuinka inhosin heitä, minusta tuli "molemmat". Ihan oikein meikäläiselle niin LOPPUUHAN SE TUOMITSEMINEN SIIHEN PAIKKAAN.

        Olen vähän kärkevällä päällä tänään joten suokaapa anteeksi.

        Tämä ajojahti on vaarallista ja sairasta. Rauhottukaa hyvät ihmiset ennen kuin itse tuhoatte toisten elämiä niin kuin väitätte että teille on tehty. Ja muistutan taas ennen kuin joku ottaa henk koht tästä neppariinsa, että en kirjoittanut JUURI SINULLE ja valitsin tavan kirjoittaa joka herättää automaattisesti vastustusta mutta minkäs tälle ololle nyt teen ?

        Jo pelkkä tapa ilmaista joku asia voi herättää vastarintaa niin paljon että koko idea menee ohi. Harmi.

        On olemassa uhreja, en väitä vastaan. Jos narsistit kuitenkin tuntuvat vaanivat joka dösiksellä niin ota se toinen vuoro hitto vie äläkä laita sitä dynamiittia sinne pakoputkeen heti.

        Eikö ihmisiä OIKEASTI pelota kuinka epäilemättä tuhoavat toisen elämän ? MITÄS JOS OLETTEKIN VÄÄRÄSSÄ ?
        Missä se empatia on nyt ? Missä se toisen sijaan asettuminen on nyt ?
        Ai niin, on vain osa ihmisiä, jotka osaa arvioida asian. Tai tunnistaa oman sairaudentunnottomuutensa. Ja toisen. Totta, vedän siis sanani takaisin =)

        Hitto, mähän oon ihan liekeissä tän asian kanssa. Nyt rauhoittumaan.

        Lynett; tekstisi oli melkoista dynamiittia. Kiitos siitä! Toivottavasti jokaikinen palstalle hairahtanutkin pässinpuolikaskin tämän älyäisi lukea.

        Ihmisiltä valitettavasti tuntuu puuttuvan maltti lukea sitä mitä on kirjoitettu. Toinen ongelma on tietysti kun kuljemme jokainen omaa polkuamme; emme voi ymmärtää sitä, mitä emme ole vielä sisäistäneetkään.

        On sinänsä harmi, että narsismi-nimikkeen taakse kätketään niin paljon. Mutta ainoa hyvä puoli on siinä, että -hyvässä lykyssä - kärsivällisyydellä ja vastaanottavaisuudella; oppisi huomaamaan että muitakin mahdollisuuksia on olemassa. Ja välttämättä ne omat tulkinnat eivät ole absoluuttisen paikkansa pitäviä.

        Mikä tahansa ongelmainen ylennetään narsistiksi. Niin kuin varmaan sitten joka ainoa meistä. Kysymättä todella sitä, mitä oikeasti olemme. Vaivautumatta ottamaan hieman selvää, millaisesta käyttäytymisestä on kysymys ja mikä siihen johti. En usko, että ainuttakaan täysin eheää ja rikkoutumatonta ihmistä maapallo kantaa. Kokemuksemme kantavat meitä aina. Miten mikäkin piirre ihmisessä on, jostain se aina on lähtöisin.

        Tämän asian valossa; menkäämme kaikki kuilun reunalle. Rivistö sotilaitahan siellä toisella puolella vaan odottaa. Pam! Ja ampukoot meidät kaikki siihen paikkaan. Pääseväthän narsisteista sitten. Ihmettelen vain, ketä sinne reunalle jää katselemaan?

      • A
        lynett kirjoitti:

        Totta taas. Alkaa käymään mantraksi ja kamutukseksi mutta mitä sitten. Annan tämän liekin vielä hetken palaa ennen kuin lähden matsia kyttäämään ja odottamaan. Ja vielä narsistiksi haukkumani miehen kanssa =)
        Mutta se siittä.

        Jokaisella on OMA TIE ja OMA TOTUUS. Mutta absoluuttinen ? HE todellakin ovat pelottavia. En ikinä ystävysty sellaisten kanssa. En ikinä. En pysty, en osaa, en halua. Se on sairasta. Se on kuin narsistin käyttäytymistä ikään.

        Sitä paitsi toinen avaus tähän : miksi esim MINUN pitäisi hävetä jos kärsin narsistisista tai narsistisiksi tulkittavista ongelmista ? Kuolemantuomion pelossa ? Vai siksi että olenkin inhimillinen ?
        Jos ulkoistan ongelmani, olen kuin narsisti...tai anteeksi vain...kuin uhri. Jos en tee niin... olen ... ? MItä ? uhrien mielestä narsisti edelleenkin ?

        Olen ollut viime aikoina jotenkin aivan raivoissani tästä. Johtuuko se siitä, että olen narsistisen ihmisen kanssa taas tekemisissä päivittäin ? Syytänkö häntä ? En mä jaksa.

        Vielä lisäavaus tähän : hän on huomannut "kasvuni" mikä tarkoittaa tässä tapauksessa erillisyyttäni ( iso kiitos teille!) ja käyttäytyy todellla omituisesti sen vuoksi. Kahtotaan miten käy.

        Hän on YLIavulias, Ylikiltti, Yli-ihana... jne jne. Ennen kutsuin sitä jalustalle nostamiseksi jolloin saan olla trinsessa. Nyt näen sen epävarmuutena vain . En ole häntä narsistina pitänyt mutta narsistisena kyllä. Pata kattilaa soimaa ja siitä tulee kova ääni.

        Se EI poista kaltoinkohtelua mitä on tapahtunut mutta mitä mä valitan ? Länsimaisessa yhteiskunnassa jossa vaihtoehtoja on.

        WHAT IS YOUR PAYOFF ?

        Kysykää sitä itseltänne ennen kuin tuomitsette toisen suhteessa pysymisestänne. Ryhti (kiitos A tästä, lihakset pitää jo)!

        > Ryhti

        Olet hyvin reipas. Kyllä sinä osaat.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      57
      3545
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      41
      3330
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2781
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      45
      2527
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      54
      1963
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1609
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1493
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1307
    9. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      20
      1268
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1241
    Aihe