daito ryu hyvää itsepuolustusta?

Okei. Minä: 30 vuotias, treenannut aikaisemmin vuoden wado- ryu karatea. En tykännyt siitä, mm. liian vähän lukkoja ja lähiotteita. Niitä luvattiin vuosien harjoittelun päästä. Minua kiinnostaa lajit joissa ne ovat pääasia. Olen tutkaillut lajeja ja Daito-ryu kuulostaa www-sivuilta luettuna hyvältä. Mutta mitä sanoo arvovaltaisa raatimme, oppiiko Daito-ryu:ssa toimivaa itsepuolustusta, vaiko vain tanssia hakamat päällä kuten kuulema ki-aikido on (sarkastinen heitto kaveriltani)?
81967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos hyvyys itsepuolustuksessa tarkoittaa itsepuolustuksen nopeaa oppimista, niin varmaankaan tältä kannalta ajateltuna daito-ryu ei ole hyvä.

Itse asiassa ei taida olla montaakaan "hyvää" lajia tältä kannalta ajatellen. Kaikkeen vaatii opiskelua, paljonkin ja perusasioita oppimatta ei voi edetä vaikeampiin harjoitteisiin.

Eli pakko olisi höylätä joitakin perusjuttuja ensin ja sitten vasta kun perusta on kunnossa siirtyä vaikeampiin harjoituksiin.

Daito-Ryu ei ole helppo valinta, ei ainakaan helpoimmasta päästä, mutta miksei jos jaksaa harjoitella niin sielläkin itseään oppii puolustamaan. Jos miettisin, lähteäkö vai ei, niin lähtisin ainakin kokeilemaan.

Äänestä
  • Sparrataanko daito-ryu jujutsussa?

    Äänestä

  • kysyvä kirjoitti:

    Sparrataanko daito-ryu jujutsussa?

    Kyllä tälläisen käsityksen olen saanut, että sparria olis myös mukana.

    Äänestä

  • Varjo kirjoitti:

    Kyllä tälläisen käsityksen olen saanut, että sparria olis myös mukana.

    Eivät sparraa daito-ryussa.

    Äänestä

  • nhb kirjoitti:

    Eivät sparraa daito-ryussa.

    Mahtaisiko olla seurakohtaista? Eräs daito-ruytä harrastava näet aiemmin kirjoitti, että myös sparria on.

    Niin tai näin, jos kerran ei ole niin sitten ei ole.

    Äänestä

  • Varjo kirjoitti:

    Mahtaisiko olla seurakohtaista? Eräs daito-ruytä harrastava näet aiemmin kirjoitti, että myös sparria on.

    Niin tai näin, jos kerran ei ole niin sitten ei ole.

    Kuulin eräältä erittäin luotettavalta henkilöltä että Daito-ryussa itsessään ei sparrata (arvelen johtuvan siitä ettei yleensä missään koryu-lajeissa sparrata), mutta ns. vapaatreeneissä joskus harrastajat vääntävät keskenään hieman vapaammin. Joka tapauksessa varsinaiseen Daito-ryuun randori ei kuulu.

    Äänestä

Wadossa vähän lukkoja ja lähiotteita..? Ite treenatessani niitä oli suunnilleen joka treeneissä, eli seurojen välillä voi olla aika radikaalejakin eroja. Yksi mahdollisuus olisi käydä kokeilemassa mitä muut wado ryu seurat painottavat opetuksessaan, siellä Helsingissä niitä seurojakin varmaan on useampi.. Ja yksittäisistä kokeilutreenikerroista tuskin tarvitse maksaa mitään..

Arvelisin että Ryubukan Ry:ssä
(http://www.wado-ryu.cc/helsinki)
painotettaisiin enemmän lähiotteita, mutta enpä noista kyllä mitään varmaa tiedä.. Vähän kököt nuo nettisivut, mutta kyllähän sieltä yhteystiedot saa esille, ja liiton sivuilta löytyy harjoitusajat; http://www.wado-ryu.cc/
Tosin tuolla liiton sivuilla joutuu vähän kikkaileen että saa valikot näkyviin.. :P

Äänestä

Kaverisi vertaus ki-aikidoon oli todella huono. Tai sinällään oikein: ki-aikido on käytännössä tanssia hakamat päällä, mutta ki-aikidolla ei ole mitään tekemistä daito-ryun kanssa... muutakuin se, että Morihei Ueshiba (Aikidon kehittäjä) harjoitteli sitä aikoinaan. Daito-ryu on kuitenkin jujutsua eli ihan pätevää hommaa, en tosin tiedä miten sitä nykypäivänä harjoitetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


melkein noviisi§ kirjoitti:

Okei. Minä: 30 vuotias, treenannut aikaisemmin vuoden wado- ryu karatea. En tykännyt siitä, mm. liian vähän lukkoja ja lähiotteita. Niitä luvattiin vuosien harjoittelun päästä. Minua kiinnostaa lajit joissa ne ovat pääasia. Olen tutkaillut lajeja ja Daito-ryu kuulostaa www-sivuilta luettuna hyvältä. Mutta mitä sanoo arvovaltaisa raatimme, oppiiko Daito-ryu:ssa toimivaa itsepuolustusta, vaiko vain tanssia hakamat päällä kuten kuulema ki-aikido on (sarkastinen heitto kaveriltani)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu