Paha mieli

toisen puolesta. Minä en vihaa narsistista exääni. Minä säälin häntä. Hänen narsisminsa ei ollut sellaista vihaa aiheuttavaa, vaan kovin lapsenomaista. Toki hän sai raivokohtauksia, yritti manipuloida, käytti henkistä ja fyysistä väkivaltaa, mutta päällimmäisenä jäi tunne, että hän oli kovin viaton. Nimenomaan kuin uhmaikäinen, joka ei koskaan kasva aikuiseksi. Kun asetti rajoja, homma toimi.

Minusta tuntuu, että minäkin petin hänet kuten kaikki hänen elämänsä ihmiset, etenkin hänen vanhemmat ja ne entiset naisystävät. Eivät hekään jaksaneet olla tämän ihmisen kanssa. Hekin jossakin vaiheessa asettivat itsensä etusijalle, kuten jokaikinen on narsistin elämässä tehnyt. Mutta pelastettava on kuitenkin yksi sielu. Eli minun: se, joka pelastettavissa oli.

Itse en koe olevani uhri. Minulla on kaikki mahdollisuudet kehittyä ihmisenä. Minut imettiin kuiviin, totta. Mutta annoin sen tapahtua. Ja nyt olen taas täyttymässä. Minulla on siihen mahdollisuus, toisin kuin narsistilla. Muistan kun aloimme olemaan narsistin kanssa, niin hänet täytti ikään kuin toivo. Että kenties tämä ihminen kykenisi täyttämään sen rikkoutuneen aukon, mutta pikku hiljaa hän huomasi, että minäkään en siihen kykene ja narsistiset piirteet tunkeutuivat yhä enemmän näkyviin. Se aukko olisi pitänyt täyttää vuosikymmeniä sitten.

Jostain syystä tuntui kun olisi ollut lapsen kanssa. Puhe oli joskus lapsellista, hän piti naamiointileikeistä, elämä oli kaaosmaista. Kiukutteleva, uhmaikäinen lapsi, se hän oli.
988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

;(

Äänestä

"Muistan kun aloimme olemaan narsistin kanssa, niin hänet täytti ikään kuin toivo. Että kenties tämä ihminen kykenisi täyttämään sen rikkoutuneen aukon, mutta pikku hiljaa hän huomasi, että minäkään en siihen kykene ja narsistiset piirteet tunkeutuivat yhä enemmän näkyviin. "

Olet oivaltanut jotain tosi suurta ja kirjoitit kauniisti. Ja luulen, että tuo oivallus antaa voimia selviämään ja jatkamaan.

Äänestä

Hyvä teksti...Sama tunne eksästä.
Toivon sille vilpittömästi kaikkea hyvää...Vaikka pahoin pelkään, että hänellä on edessään pitkä, yksinäinen ja ankea elämä...Toivottavasti annoin hänelle vähän miettimisen aihetta, vaikka epäilen.
Se reppana kysyi kerran. " Mistä sä saat iloa elämääs? " "Onko sulla koskaan sellaista tyhjää oloa..? " ;(
Toinen kysymys: " Miten saa onnellisen parisuhteen...Sellaisen joka kestää monta vuotta? "

Äijä kaipasi pysyvyyttä, "kotia", mutta on siihen täysin kykenemätön...

Äänestä
  • Olet itse käsittääkseni kertonut olevasi narsisti mutta oliko kumppanisi, jos oli vaan jotenkin muuten onneton ja jollain muulla tapaa tunne-elämältään häriintynyt?

    Äänestä

  • taas jiiiijaaa kirjoitti:

    Olet itse käsittääkseni kertonut olevasi narsisti mutta oliko kumppanisi, jos oli vaan jotenkin muuten onneton ja jollain muulla tapaa tunne-elämältään häriintynyt?

    Kyllä koira koiran tuntee. ;)

    Voin vakuuttaa, että eksä oli narsku sieltä pahimmasta päästä...Kriminaaliluonne lapsesta saakka. En viitsi kertoa yksityiskohtia.
    Muutaman kerran avautui, kun päästiin "samalle taajuudelle"...Mikä oli harvinaista.

    Äänestä

  • d.i.c.e kirjoitti:

    Totesi myös kerran, että hän tuntee, että hänellä on oikeus tehdä, mitä hän tekee...
    Eikä hän muuta tehnytkään, kuin keksittyi aiheuttamaan muille ihmisille mahdollisimman paljon harmia, ihan vain huvin, tai koston vuoksi. Siis kirjaimellisesti tämä oli päivittäistä, jatkuvaa. Hän jatkuvasti keskittyi vain muiden ihmisten virheisiin, jokaisen tuntemattomankin joka vastaan käveli...Suunnitteli mitä ilkeää tekisi seuraavaksi yms...Se oli hänelle ainoa keino, olla onnellinen. Hauskanpito muiden kustannuksella.

    Äänestä

Tuosta tuli kyllä mieleen, että oletko varma että kumppanisi edes oli narsistisesti persoonallisuushäiriöinen? Jotain häikkää ja pahastikin tunne-elämässä mutta jotenkin kuvauksesi ei sovi juuri tuohon persoonallisuushäiriöön.

Äänestä
  • Antisosiaalinen NPH lienee tarkempi...

    Äänestä

  • d.i.c.e kirjoitti:

    Antisosiaalinen NPH lienee tarkempi...

    Nykyinen epäsosiaalinen siis...'Antisosiaalinen' kuulostaa silti selvemmältä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-------------------- kirjoitti:

toisen puolesta. Minä en vihaa narsistista exääni. Minä säälin häntä. Hänen narsisminsa ei ollut sellaista vihaa aiheuttavaa, vaan kovin lapsenomaista. Toki hän sai raivokohtauksia, yritti manipuloida, käytti henkistä ja fyysistä väkivaltaa, mutta päällimmäisenä jäi tunne, että hän oli kovin viaton. Nimenomaan kuin uhmaikäinen, joka ei koskaan kasva aikuiseksi. Kun asetti rajoja, homma toimi.

Minusta tuntuu, että minäkin petin hänet kuten kaikki hänen elämänsä ihmiset, etenkin hänen vanhemmat ja ne entiset naisystävät. Eivät hekään jaksaneet olla tämän ihmisen kanssa. Hekin jossakin vaiheessa asettivat itsensä etusijalle, kuten jokaikinen on narsistin elämässä tehnyt. Mutta pelastettava on kuitenkin yksi sielu. Eli minun: se, joka pelastettavissa oli.

Itse en koe olevani uhri. Minulla on kaikki mahdollisuudet kehittyä ihmisenä. Minut imettiin kuiviin, totta. Mutta annoin sen tapahtua. Ja nyt olen taas täyttymässä. Minulla on siihen mahdollisuus, toisin kuin narsistilla. Muistan kun aloimme olemaan narsistin kanssa, niin hänet täytti ikään kuin toivo. Että kenties tämä ihminen kykenisi täyttämään sen rikkoutuneen aukon, mutta pikku hiljaa hän huomasi, että minäkään en siihen kykene ja narsistiset piirteet tunkeutuivat yhä enemmän näkyviin. Se aukko olisi pitänyt täyttää vuosikymmeniä sitten.

Jostain syystä tuntui kun olisi ollut lapsen kanssa. Puhe oli joskus lapsellista, hän piti naamiointileikeistä, elämä oli kaaosmaista. Kiukutteleva, uhmaikäinen lapsi, se hän oli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu