Oikeusistuin matkustaa Afrkikaan.

Sinne ne eurot..

Jo toista kertaa matkustavat tutkimaan josko kansanmurhaan joku sikäläinen olisi syyllistynyt.

Tuollainen toiminta on omiaan lisäämään rasismia Suomessa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhyt5gh

      Mitä haittaa siitä olisi, eiväthän mitkään ismit ole rikoksia.

    • suomella on rahaa

      Ruandan kansanmurhaan liittyvän jutun tuomioistuinkäsittely jatkuu hovioikeudessa. Pääkäsittely alkanee hovioikeudessa elokuussa. Syytettynä on ruandalaispastori Francois Bazaramba, jonka Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime kesänä joukkotuhonnasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

      Alioikeus katsoi, että syytetty johti Etelä-Ruandassa hyökkäyksiä tutseja vastaan ja antoi heidän surmiinsa johtaneita käskyjä. Käräjäoikeus matkusti todistajien kuulemista varten kahdesti Afrikkaan. Puolustus on koko ajan kiistänyt syytteet. Tuomiosta ovat valittaneet puolustus ja syyttäjä. Hovioikeus aikoo piakkoin matkustaa Ruandaan sekä Sambiaan ja kuulla todistajia.

      Oikeudenkäynnistä ja esitutkinnassa on tähän mennessä tullut Suomen valtiolle noin kolmen miljoonan euron lasku. Hovioikeuden matka lisää kuluja rutkasti. Kallis oikeudenkäynti järjestetään Suomen toimesta, koska Suomi ei aikoinaan luovuttanut Bazarambaa tuomittavaksi epävakaaseen Ruandaan.

      Oikeudenkäyntien hinta nousi esille myös, kun miinalaiva Pohjanmaa lähti merirosvojahtiin Somalian tuntumaan. Jos kiinni saadut rosvot olisi tuotu esitutkintaan ja tuomiolle Suomeen, oikeusprosessin ja tutkinnan hinta olisi ollut tähtitieteellinen. Suomen onki jatkossa pohdittava tarkoin, miten ja missä tilanteissa se lähtee mukaan kansainvälisiin oikeusprosesseihin.

      • ytyt5gh

        Harmi, jos rosvot olisi tuotu Suomeen tuomittaviksi, niin Perussuomalaiset olisivat nyt ylivoimaisesti Suomen suurin puolue.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6057
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3566
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2721
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2199
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1679
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1272
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1236
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      26
      1127
    Aihe