Seuraavat raamatun kohdat osoittaa, että pienillä lapsilla on usko:
Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: "ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle Taivaan valtakuntaan" (Matt.18:1-14).
Edelleen: "Joka holhoo senkaltaisen lapsen minun nimeeni, hän holhoo minun. (Matt.18:5). Se joka ottaa tykönsä siis lapsen Kristuksen nimeen, saa uskon kautta luokseen itse taivaan Herran.
Jeesus jatkaa tästä: "Joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen" (Matt.18:6.)
Jeesus varoittaa halveksimasta lapsia heidän autuutensa tähden: "Katsokaat, ettette katso ylön yhtäkään näistä pienimmistä, sillä minä sanon teille: Heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa. Sillä Ihmisen Poika tuli autuaaksi tekemään sitä, mikä kadonnut oli. (Matt.18:10-11).
Jeesus on siis tehnyt autuaaksi, vanhurskaaksi, perisynnin kautta kadotetun lapsen (pienimmän).
Jumalan edessä ovat vain Jumalan lasten suojelusenkelit. Jumalan sana osoittaa, että taivaan enkelit ovat "palvelukseen lähetetyt niille, jotka autuudenperimän pitää" (Heb.1:14).
Matt.21:14. Ja hänen tykönsä tulivat sokiat ja ontuvat templissä, ja hän paransi heidät.
15. Mutta kuin pappein päämiehet ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, jotka hän teki, ja lapset templissä huutavan ja sanovan: hosianna Davidin Pojalle! närkästyivät he,
16. Ja sanoivat hänelle: kuuletkos, mitä nämät sanovat? Niin Jesus sanoi heille: kuulen kyllä. Ettekö te koskaan ole lukeneet: lasten ja imeväisten suusta olet sinä kiitoksen valmistanut?
Tähän yhtyy myös psalmin kirjoittaja sanoessaan: "Nuorten lasten ja imeväisten suusta perustit sinä voiman" (Ps.8:3).
Kirjoittaessaan pakanuudesta uskoon tulleille efesolaisille Paavali totesi, että Jumala oli herättänyt heidät, kun he olivat kuolleet "ylitsekäymisten ja syntein tähden" (Ef.2:1). Nämä pakanat olivat siis olleet hengellisesti eläviä jossakin elämänsä vaiheissa. Ainoa mahdollinen vaihe oli kun he olivat pienokaisia.
Room.5:15. Mutta ei niin lahjan kanssa ole kuin synnin; sillä jos monta ovat sen yhden synnin tähden kuolleet, niin on paljoa enemmin Jumalan armo ja lahja sen yhden ihmisen Jesuksen Kristuksen armossa monen päälle runsaasti tullut.
16. Ja ei niinkuin (se tuli) yhden kautta, joka syntiä teki, niin myös lahja; sillä tuomio on tosin yhdestä kadotukseen, mutta lahja monesta synnistä vanhurskauteen.
17. Sillä jos kuolema on yhden synnin tähden vallinnut sen yhden kautta, paljoa enemmin ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan yltäkylläisyyden, pitää vallitsemassa elämässä yhden Jesuksen Kristuksen kautta.
18. Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle.
Raamattu kertoo kauniisti lapsista Jumalan lahjana: "Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti" (Ps.127:3).
"Minä tunsin sinut jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnyitkään. (Jer.1:5).
Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: "ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle Taivaan valtakuntaan" (Matt.18:1-14).
Edelleen: "Joka holhoo senkaltaisen lapsen minun nimeeni, hän holhoo minun. (Matt.18:5). Se joka ottaa tykönsä siis lapsen Kristuksen nimeen, saa uskon kautta luokseen itse taivaan Herran.
Jeesus jatkaa tästä: "Joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen" (Matt.18:6.)
Jeesus varoittaa halveksimasta lapsia heidän autuutensa tähden: "Katsokaat, ettette katso ylön yhtäkään näistä pienimmistä, sillä minä sanon teille: Heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa. Sillä Ihmisen Poika tuli autuaaksi tekemään sitä, mikä kadonnut oli. (Matt.18:10-11).
Jeesus on siis tehnyt autuaaksi, vanhurskaaksi, perisynnin kautta kadotetun lapsen (pienimmän).
Jumalan edessä ovat vain Jumalan lasten suojelusenkelit. Jumalan sana osoittaa, että taivaan enkelit ovat "palvelukseen lähetetyt niille, jotka autuudenperimän pitää" (Heb.1:14).
Matt.21:14. Ja hänen tykönsä tulivat sokiat ja ontuvat templissä, ja hän paransi heidät.
15. Mutta kuin pappein päämiehet ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, jotka hän teki, ja lapset templissä huutavan ja sanovan: hosianna Davidin Pojalle! närkästyivät he,
16. Ja sanoivat hänelle: kuuletkos, mitä nämät sanovat? Niin Jesus sanoi heille: kuulen kyllä. Ettekö te koskaan ole lukeneet: lasten ja imeväisten suusta olet sinä kiitoksen valmistanut?
Tähän yhtyy myös psalmin kirjoittaja sanoessaan: "Nuorten lasten ja imeväisten suusta perustit sinä voiman" (Ps.8:3).
Kirjoittaessaan pakanuudesta uskoon tulleille efesolaisille Paavali totesi, että Jumala oli herättänyt heidät, kun he olivat kuolleet "ylitsekäymisten ja syntein tähden" (Ef.2:1). Nämä pakanat olivat siis olleet hengellisesti eläviä jossakin elämänsä vaiheissa. Ainoa mahdollinen vaihe oli kun he olivat pienokaisia.
Room.5:15. Mutta ei niin lahjan kanssa ole kuin synnin; sillä jos monta ovat sen yhden synnin tähden kuolleet, niin on paljoa enemmin Jumalan armo ja lahja sen yhden ihmisen Jesuksen Kristuksen armossa monen päälle runsaasti tullut.
16. Ja ei niinkuin (se tuli) yhden kautta, joka syntiä teki, niin myös lahja; sillä tuomio on tosin yhdestä kadotukseen, mutta lahja monesta synnistä vanhurskauteen.
17. Sillä jos kuolema on yhden synnin tähden vallinnut sen yhden kautta, paljoa enemmin ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan yltäkylläisyyden, pitää vallitsemassa elämässä yhden Jesuksen Kristuksen kautta.
18. Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle.
Raamattu kertoo kauniisti lapsista Jumalan lahjana: "Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti" (Ps.127:3).
"Minä tunsin sinut jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnyitkään. (Jer.1:5).
Vastaukset 9
Vanhimmat
2 Sam 11:2 - 12:24 1776 Biblian mukaan
2. Ja tapahtui, että David ehtoopuolella nousi vuoteeltansa, ja käyskenteli kuninkaan huoneen katon päällä, ja näki katon päältä vaimon pesevän itsiänsä; ja vaimo oli sangen ihana näkyänsä.
3. Ja David lähetti ja antoi kysyä vaimoa, ja sanoi: eikö tämä ole BatSeba, Eliamin tytär, Hetiläisen Urian emäntä.
4. Ja David lähetti sanansaattajat ja antoi tuoda hänen. Ja kuin hän tuli hänen tykönsä, makasi hän hänen kanssansa; mutta hän puhdisti itsensä saastaisuudestansa, ja palasi huoneesensa.
5. Ja vaimo tuli raskaaksi, ja lähetti ja ilmoitti sen Davidille, ja sanoi: minä olen raskaaksi tullut.
6. Niin lähetti David Joabin tykö, sanoen: lähetä minun tyköni Uria Hetiläinen. Ja Joab lähetti Urian Davidin tykö.
7. Ja kuin Uria tuli hänen tykönsä, kysyi David: jos Joab ja kansa rauhassa olisivat ja jos sota menestyis?
8. Ja David sanoi UrialIe: mene huoneeses ja pese jalkas. Ja kuin Uria läksi kuninkaan huoneesta, seurasi häntä kohta kuninkaan herkku.
9. Ja Uria pani levätä kuninkaan huoneen oven eteen, kussa kaikki hänen herransa palveliat makasivat, ja ei mennyt huoneesensa.
10. Kuin Davidille sanottiin: ei Uria ole mennyt huoneesensa, sanoi David Urialle: etkös tullut matkasta? miksi et mennyt huoneeses?
11. Mutta Uria sanoi Davidille: arkki, ja Israel ja Juuda makaavat majoissa, herrani Joab ja herrani palveliat makaavat kedolla, ja minä menisin huoneesen syömään, juomaan ja makaamaan emäntäni tykönä? Niin totta kuin sinä elät ja sinun sielus elää, en tee minä sitä.
12. David sanoi Urialle: niin ole vielä tämä päivä tässä, huomenna lasken minä sinun menemään. Niin Uria oli sen päivän Jerusalemissa ja toisen päivän.
13. Ja David kutsui hänen kanssansa syömään ja juomaan, ja juovutti hänen. Ja ehtoona läksi hän ulos ja pani vuoteesensa levätä herransa palveliain kanssa, ja ei mennyt huoneesensa.
14. Huomeneltain kirjoitti David Joabin tykö kirjan, ja lähetti sen Urian myötä.
15. Ja hän kirjoitti kirjaan sanoen: pankaat Uria kovimman sodan eteen, ja kääntykäät hänen tyköänsä takaperin, että hän lyötäisiin ja kuolis.
16. Kuin Joab oli kaupungin edessä, asetti hän Urian siihen paikkaan, kussa hän väkevimmät sotamiehet tiesi olevan.
17. Ja kuin miehet läksivät kaupungista ja sotivat Joabia vastaan, kaatuivat muutamat Davidin palvelioista, ja Uria Hetiläinen myös kuoli.
18. Niin Joab lähetti ja antoi sanoa Davidille kaikki sodan menot,
19. Ja käski sanansaattajalle sanoen: kuin sinä olet puhunut kaikki sodan menot kuninkaalle:
20. Ja jos niin on, että kuningas vihastuu ja sanoo sinulle: miksi te niin lähes kaupunkia astuitte sodalla? Ettekö te tietäneet, että muurin päältä paiskataan?
21. Kuka löi Abimelekin Jerubbesetin pojan? Eikö vaimo paiskannut myllynkiven kappaletta muurista hänen päällensä, että hän kuoli Tebetsessä? Miksi te astuitte niin lähes muuria? Niin sano: sinun palvelias Uria Hetiläinen on myös kuollut.
22. Sanansaattaja meni ja tuli ja jutteli Davidille kaikki nämät, joiden tähden Joab hänen lähettänyt oli.
23. Ja sanansaattaja sanoi Davidille: ne miehet voittivat meidät ja tulivat ulos kedolle meidän tykömme; mutta me löimme heidät takaperin kaupungin porttiin asti.
24. Ja ampujat ampuivat muurista sinun palvelloitas ja tappoivat muutamia kuninkaan palvelioita, ja sinun palvelias Uria Hetiläinen on myös kuollut.
25. David sanoi sanansaattajalle: sano näin Joabille: älä sitä pahakses pane, sillä miekka syö nyt yhden, nyt toisen, vahvista sota kaupunkia vastaan, ettäs kukistaisit sen: ja vahvista sinä häntä.
26. Ja kuin Urian emäntä kuuli miehensä Urian kuolleeksi, murehti hän miestänsä.
27. Sittekuin hän oli murehtinut, lähetti David ja antoi tuoda hänen huoneesensa, ja hän tuli hänen emännäksensä ja synnytti hänelle pojan, mutta se työ, jonka David teki, oli paha Herran edessä.
12 LUKU
1. Ja Herra lähetti Natanin Davidin tykö. Kuin hän tuli hänen tykönsä, sanoi hän hänelle: kaksi miestä oli yhdessä kaupungissa, toinen rikas ja toinen köyhä.
2. Rikkaalla oli aivan paljo lampaita ja karjaa;
3. Mutta köyhällä ei ollut mitään muuta kuin yksi vähä karitsa, jonka hän ostanut oli, ja elättänyt, ja kasvattanut suureksi, ja ravitsi sen tykönänsä lastensa kanssa; joka myös söi hänen leipänsä palasta, ja joi hänen juoma-astiastansa, ja makasi hänen sylissänsä, ja se oli hänelle niinkuin tytär.
4. Mutta kuin rikkaalle miehelle tuli vieras, ei raskinut hän ottaa omista lampaistansa ja karjastansa, valmistaaksensa vieraalle, joka hänen tykönsä tullut oli; mutta otti köyhän miehen lampaan ja valmisti vieraalle, joka hänen tykönsä tullut oli.
5. Niin Davidin viha julmistui suuresti sitä miestä vastaan, ja hän sanoi Natanille: niin totta kuin Herra elää, se mies on kuoleman lapsi, joka sen teki,
6. Niin myös pitää hänen maksaman neljäkertaisesti sen lampaan, että hän sen tehnyt on, ja ei säästänyt sitä.
7. Niin sanoi Natan Davidille: sinä olet se mies. Näin sanoo Herra Israelin Jumala: minä olen voidellut sinun Israelin kuninkaaksi ja minä olen pelastanut sinun Saulin kädestä,
8. Ja olen antanut sinulle sinun herras huoneen ja hänen emäntänsä sinun syliis, ja olen antanut sinulle Israelin ja Juudan huoneen; ja jos siinä vähä on, niin minä sen lisään sinulle.
9. Miksis katsoit Herran sanan ylön, tehden pahaa hänen silmäinsä edessä? Urian Hetiläisen olet sinä lyönyt miekalla, ja hänen vaimonsa olet sinä ottanut sinulles emännäksi; mutta hänen olet sinä tappanut Ammonin lasten miekalla.
10. Niin ei pidä myös miekan lakkaaman sinun huoneestas ijankaikkisesti; ettäs olet katsonut minun ylön, ja Urian, Hetiläisen, emännän ottanut sinulles emännäksi.
11. Näin sanoo Herra: katso, minä herätän pahuuden sinua vastaan omasta huoneestas, ja otan sinun emäntäs sinun silmäis nähden, ja annan ne lähimmäiselles, ja hän makaa sinun emäntäis sivussa valkiana päivänä.
12. Sillä sinä olet sen tehnyt salaisesti; mutta minä teen tämän koko Israelin edessä ja auringon edessä.
13. Niin sanoi David Natanille: minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan. Natan sanoi Davidille: niin on myös Herra sinun syntis ottanut pois, ei sinun pidä kuoleman.
14. Mutta ettäs tämän työn kautta saatit Herran viholliset pilkkaamaan, pitää sen pojan, joka sinulle syntynyt on, totisesti kuoleman.
15. Sitte meni Natan huoneesensa. Mutta Herra löi lapsen, jonka Urian emäntä Davidille synnyttänyt oli, että se sairasti kuolemallansa.
16. Ja David etsi Jumalaa lapsen tähden: ja David paastosi paljo, ja meni ja makasi yön maan päällä.
17. Niin nousivat hänen huoneensa vanhimmat nostamaan häntä maasta; mutta ei hän tahtonut, eikä syönyt leipää heidän kanssansa.
18. Seitsemäntenä päivänä kuoli lapsi; ja ei Davidin palveliat tohtineet sanoa hänelle lasta kuolleeksi, sillä he ajattelivat: katso, kuin lapsi vielä eli, puhuimme me hänen kanssansa, ja ei hän kuullut meidän ääntämme, kuinka paljo enemmin hän tulis murheelliseksi,jos me sanoisimme hänelle: lapsi on kuollut?
19. Kuin David näki palveliainsa hiljaksensa puhuvan, ymmärsi hän lapsen kuolleeksi, ja sanoi palvelioillensa: kuoliko lapsi? He sanoivat: kuoli.
20. Ja David nousi maasta, pesi itsensä ja voiteli, ja muutti toiset vaatteet yllensä, ja meni Herran huoneesen ja rukoili, ja tuli kotiansa, ja antoi panna ruokaa eteensä ja söi.
21. Niin sanoivat hänen palveliansa hänelle: mikä se on minkä sinä teet? lapsen eläissä paastosit sinä ja itkit, mutta lapsen kuoltua nouset sinä ja syöt.
22. Hän sanoi: lapsen eläissä minä paastosin ja itkin; sillä minä ajattelin: kuka tietää, jos Herra on minulle armollinen, että lapsi eläis.
23. Mutta nyt on se kuollut: mitä minun pitäis vielä paastoaman: taidanko minä hänen enää jällensä tuoda? Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni.
24. Ja kuin David oli lohduttanut emäntäänsä BatSebaa, meni hän hänen tykönsä ja lepäsi hänen tykönänsä; ja hän synnytti pojan ja hän kutsui hänen nimensä Salomo, ja Herra rakasti häntä.
Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" uskovainen opettajani selitti, että Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas.
Joh.3:5-6
”Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.
Mitä lihasta syntynyt on, se on liha, ja mitä Hengestä syntynyt on se on henki”.
VL- opetuksen mukaan, tässä ei voida puhua Kristillisestä kasteesta koska sitä ei ollut voimassa, eikä siitä tiedetty mitään, eikä Jeesus ollut sitä asettanut. Tässä olisi kyse epäuskoisesta aikuisesta, jonka täytyy syntyä uudesti ylhäältä, sillä lasten ei tarvitse syntyä uudesti ylhäältä, koska he ovat sitä luonnostaan: ”Ellette tule niin kuin lapset, ette pääse sinne sisälle”.
Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: "ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle Taivaan valtakuntaan" (Matt.18:1-14).
Lapset ovat toki lihasta syntyneitä ja syntisiä vihan lapsia, mutta yleisesti kun (peri)synti syntyi, niin yleisesti myös (peri)synti sovitettiin:
Room.5:18. Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle. "Joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen" (Matt.18:6.)
Kaste on siunattu armoliitto Jumalan kanssa. Lapset kastetaan, että he säilyisivät autuaina. Se on hyvän omantunnonliitto Jumalan tykönä (1.Piet.3:21). Jumalan valtakunnan arkki kulkee perille liiton veden varassa. Hyvää omaatuntoa säilytetään Jumalan valtakunnan hoidossa. Sieltä ihminen löytää elämän veden, josta ulkonainen kasteen vesi todistaa. Sen avulla säilyy sydän puhtaana, ja sen voimalla painetaan alas turmeltuneesta ihmisestä eli vanhasta ihmisestä nousevat synnin voimat.
Elävä Vesi
On paikallaan tarkastella mitä Raamatussa tarkoittaa elävä vesi. Jeesuksen sanat samarialaiselle naiselle: ”Joka siitä vedestä juo, jonka minä hänelle annan, ei hän janoo iankaikkisesti (Kysymys on iankaikkisen elämän sanoista), vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä veden lähteeksi, joka kuohuu iankaikkiseen elämään”. (Joh.4:14).
1.Piet.1:22. Ja tehkäät puhtaaksi teidän sielunne totuuden kuuliaisuudessa, Hengen kautta, veljelliseen rakkauteen, joka vilpitöin olis, ja olkaat keskenänne palavaisessa rakkaudessa puhtaasta sydämestä,
23. Niinkuin ne, jotka jälleen syntyneet ovat, ei katoovaisesta, vaan katoomattomasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta, joka ijankaikkisesti pysyy.
Apt.10. Korneliuksen tapauksen tutkielma: Niin vastasi Pietari: ”Taitaako joku kieltää näitä, jotka ovat niin Pyhän Hengen saaneet kuin mekin (eli olivat uskoon tullet), vedellä kastamasta (eli sakramentti otetaan vastaan uskolla), ja hän (Pietari) käski kastaa heitä Herran nimeen. Tuttu on myös Paavalin lausuma: ”Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi” (Room.10:10). Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa todetaan, että usko tuo mukanaan Pyhän Hengen, kuten edellä kerrotusta Korneliuksen esimerkistä totesin. Kääntäen on todettavissa, että Pyhä Henki vaikuttaa uskon sanan kautta.
Samarian tapauksessa (apt.8:8:5-17) on teksti teologisesti erittäin monitahoinen ja rikas. Asiaa on tarkasteltava uskon näkökulmasta. Näiltä ihmisiltä puuttui Pyhä Henki. Miten tämä oli mahdollista? Tällöin todetaan, ettei samarialaisilla ollutkaan vielä tässä vaiheessa elävää todellista uskoa, sillä ”Pyhä Henki” saadaan uskolla. Paavali sanoo myös: ” Me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen”. (Gal.3:14). Tämä on todettavissa tekstistä, joka osoittaa, että kuulioiden sydän oli ”jaettu”: he kuuntelivat ja ylistivät Simon-noitaa sen jälkeen, kun he olivat yksimielisesti ottaneet vaarin Filippoksen saarnasta. Tässä tilassa he uskoivat myös Filippoksen evankeliumin julistukseen. Toisin sanoen, he uskoivat samanaikaisesti sekä Simon-noidan puheeseen, että Filippoksen julistukseen. Tällöin ei voinut syntyä vanhurskauttavaa uskoa. Teksti osoittaa syvällisesti, ettei ilman uskoa voi tulla vanhurskaaksi, eikä saada kasteen siunausta. Kun Pietari ja Johannes siunasivat samarialaiset kättenpäällepanemisen kautta (= Kuva evankeliumin julistamisesta) syntyi usko, ja he saivat Pyhän Hengen. Heitä ei kuitenkaan tarvinnut kastaa uudelleen, sillä Jumalan sanan mukainen kaste oli voimassa ja usko omisti sen omakseen.
Kun juttelee itsensä kanssa, niin ei tule isompia riitoja.
Saa tulla jutteleen ja olla erimietäkin; En mä siitä suutu...
Seurapuhetta analysoimassa
Kuuntelin kaksi seurapuhetta. Ensimmäinen oli tylsä ja siksi nukuinkin.
Toinen puhe oli sensijaan mielenkiintoinen ja aloin kunnella tarkkaavaisesti, jos oppisin jotain uutta.
Olisi hyvä olla muistivihko, johon tekisi merkintöjä seurapuheesta, mutta johan minua katsottaisiin pitkään, jos touhuisin niinkuin pikkulapset piirrustaen lehtiöön puheen aikana.
Siksipä joutuu muistelemaan puheen sisältöä ja niin nytkin.
Seurapuheita ei ole tapana kommentoida. Jos kysyn vaikkapa elämänkumppanilta, mitä pidit seurapuheista, on vastaus aina sama. Hyvä puhe, sielu tuli ravituksi.
Mitenkään muuten ei ole tarvis seurapuhetta analysoida.
Mutta minä punnitsen ja analysoin. Se on tärkeää.
Seurapuheesta saa joskus jotain irti.
Tämänkertainen seurapuhe käsitteli rukoilemista, mutta kuulijassako on vika, vai selittäjässä, kun puheen sanoma ei aukea.
Puhuja itsekkin joskus toteaa, ettei sanoma oikein auennut. Minusta tuntuu, ettei puhuja aina itsekkään osaa selittää tai ymmärtää selittää asiaa niin, että kuulijalle se tulisi täysin selväksi.
Kun saarnaaja selittää vain Jumalan valtakuntaa ja Jumalan lapsia, sekä syntein anteeksiantoa, hän ei tarvitse isoja selittäjän lahjoja, eikä kuulijallekaan jää epäselväksi, onhan hän kuullut samaa litaniaa tuhansia kertoja ennenkin, eli oppi on mennyt vuorenvarmasti perille.
Mutta käydäänpä nyt siihen seurapuheeseen.
Kuten esipuheessani totesin, seurapuhe käsitteli siis rukoilemista.
Minulle heräsi heti lukuisia kysymyksiä, joihin puhuja ei vastannut ja joihin toivon täältä löytyvän hyviä vastauksia.
Puhuja muistutti,kuinka tärkeää on rukoilla sitä asiaa, että pysyisimme uskomassa.
Itse en ole rukoillut vuosikymmeniin. Muistan, että silloin alta viijentoista rukoilin paljonkin, mutta aikuisena se jäi kokonaan.
Ja miksi pitäisi rukoilla, kun ei minulla ole mitään rukoiltavaa.
Olen ymmärtänyt niin, ettei Jumalalta pidä pyytää mitään lapsellisia asioita.
Kyllähän minulla rukouksen aiheita olisi paljonkin, mutta en oikein usko rukouksen voimaan.
Lestadiolaisuudessa rukoileminen on hyvin pinnallista. On lasten iltarukoukset, ruokarukoukset ja sitten seuroissa vain puhuja rukoilee alkurukouksen ja loppurukouksen.
Sanakuulija ei rukoile. En ole koskaan kuullut kenenkään rukoilevan ääneen lestadiolaisuudessa.
En ole kuullut elämänkumppanin rukoilevan. Lastenkin iltarukous on vain tapa, joka häviää aikuistumisen myötä.
Rukouspiirit on tuntematon käsite lestadiolaisuudessa. Kempeläinen on varmasti harrastanut paljon rukoilua, samoin Melperi, joka rukoilee Jumalalta synnit anteeksi.
Lestadiolaisen opin mukaan rukoilemalla ei saa syntejä anteeksi, joten tässä mielessä rukoileminen on hyödytöntä.
Myöskään äitini en ole kuullut koskaan rukoilevan isästä puhumattakaan.
Äiti kyllä sanoo rukoilevansa meidän lasten puolesta, että varjeltuisimme kaikesta pahasta.
Vierailut äidin luona päättyy aina samanlailla. Ovella äiti pyytää lähtösiunausta ja muistuttaa, että ajakaahan varovasti.
Millä lailla sitä varovasti ajetaan? Elekää ajako lujjaa, sanoo äiti. Kyllä minä tuon käsitän, vastaan. Monikohan äiti muistaa samalla lailla varoitella.
Jumalan varjelukseen ei pidä luottaa autoa ajaessa, vaan kyllä siinä pitää itsellä olla järki mukana, jotta älyää ajaa kelin mukaan, ei nopeusrajoituksen.
Tuoreessa muistissa on vielä järkyttävä liikenneturma vuonna 1992, jolloin viisi uskovaista nuorta tyttöä kuoli Keskisessä Suomessa, kun heidän autonsa liukkaalla ajautui päin vastaantulijaa. Siinä ei varmaan ollut kelin mukainen nopeus kysymyksessä.
Seurapuhuja sanoo: Meidän tulee rukoilla Jumalalta, että hän lisäisi meille uskoa. Sen kummemmin puhuja ei valaise asiaa, vaan alan miettimään sitä itse.
Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran... no minullahan sitä sen verran vain on.
Miksi uskoa pitäisi lisätä, jos vähäkin riittäisi?
Jos kehuisin saaneeni oikein vahvasti uskoa seuroissa, minuahan pidettäisiin kerskaajana.
Koskaan ei pidä alkaa ylvästelemään, että voi kun minulla on niin vahva tämä usko.
Puhujasedätkin toteaa usein jo puheensa alkajaisiksi, että siunatkaa minua nyt heti, kun minä olen niin suurissa eppäilyksissä ja kiusauksissa tälle paikalle tullut.
Ja onko merkitystä sillä, onko uskoa vähän tai paljon, koska jos pysyttelee uskovaisten kirjoissa, synnit saa automaattisesti seurapenkissä anteeksi.
Nuorena kävin helluntailaisten seuroissa ja siellä minua viehätti rukouspiirissä yhdessäolo.
Minua veti työkaveri, joka oli helluntailainen ja utelias kun olin, kuljin hänen mukanaan seuroissa.
Meitä oli siellä joukko nuoria rukouspiirissä ringissä pitäen käsi kädessä toistensa käsistä.
Jokaisen tuli vuorollaan rukoilla ja kun en osannut rukoilla, muistin Isä meidän rukouksen, jonka lausuin, kun muut sitävastoin omin sanoin ääneen rukoilivat.
Tunnelma oli lämmin ja mikä lie ollut voima,joka tuntui laskeutuvan yllemme. Pyhää Henkeä kun ei lestadiolaisen uskon mukaan esiinny muualla kuin Jumalan lasten keskellä.
Seurakunnassa rukoiltiin polvillaan ja kuka tahansa saattoi rukoilla ääneen seurasalin kokouksen yhteydessä.
Mitään tälläistä ei ole lestadiolaisten seuroissa.
Aliarvioidaanko rukouksen merkitystä.
Kun nuorena rukoilin, menin yksinäiseen paikkaan ääneen rukoilemaan, koska ajattelin, ettei Jumala voi kuulla, jos ajatuksissani rukoilisin.
Rukoilevatko kaikki lestadiolaiset sitten ajatuksin kotona ja seurapenkissä yleisen rukouksen aikana, jonka vain puhujasetä pitää ja muut uskoakseni tavan vuoksi ristivät kätensä ja painavat päänsä alas.
Sehän ei ole henkilökohtaista rukousta seuroissa, vaan ns. massarukoilemista, jossa yksi rukoilee ja muut ovat hengessä mukana.
Lestadiolaiset nuoret pitää ns.iltakyliä, mutta koskaan siellä ei rukoilla, eikä puhuta uskonasioista. Jos rukoiltaisiin, saattaisi jäykkä tunnelma helpottaa, mutta kun on totuttu tälläisiin käytäntöihin, niin mikään ei muutu.
Virsiä nyt lauletaan, mutta sekään ei oikein sovi kerrostaloon yömyöhällä.
Suviseuroissa vanhan tavan mukaan saa esittää lappusella esirukouspyyntöjä. Harmi vaan, että niitäkin sensuroidaan. Lapussasi täytyy rukouspyyntönä olla vain: haluan esirukousta, että se ja sekin käsittäisi parannuksen armon ja että pääsisi irti alkoholin kiroista.
Jos esim. pyydät esirukousta tuomo tuppuraiselle saada Jumalalta voimia päästä tupakan orjuudesta, lappusesi heitetään armotta roskiin.
Nyt haluaisin kysyä, millä tavalla oikean uskovaisen pitäisi rukoilla, missä ja mitä.
Ja pitääkö rukoilla ääneen, vai mielessään seurapuhujan alku-tai loppurukouksen yhteydessä?
Onko kysessä sama asia, kuin syntien anteeksipyyntö hiljaa mielessään sillä hetkellä, kun puhuja käskee uskomaan.
Onko vain tämä hetki se oikea paikka rukoilla syntien anteeksiantoa. Entäpä jos kuulet radiosta, niin ulottuuko hengen voima seurasalin ulkopuolelle.
Jos esittäisin perheessäni, että pidettäiskö kuulkaa yhteinen rukoushetki, niin pidettäisiinkö minua tärähtäneenä?
Niinkun aijemmin totesin, ikinä ei olla rukoiltu. Sensijaan on riidelty ja torailtu oikein olan takaa. Asiat pikkuhiljaa sovitaan ja anteeksianto maistuu puulta siitä syystä,kun tietää, ettei tämä tähän sovintoon suinkaan lopu, vaan kierre jatkuu ja jatkuu...
En ole kokenut mitään aitoa anteeksiantamista, vaan sanat tulevat ikäänkuin tavan vuoksi: No anteeksi Jeesuksen nimesä, ..ressä, pup läl,läl, lää..
Elikkä tässä kaipaisi sitä helluntailaisten aitoa tapaa rukoilla. Miksikähän lestadiolaisessa elämäntavassa rukoileminen katsotaan häveliäisyydeksi. Kysymys ei ole siitä, että mentäisiin turuille ja toreille kaikkien nähden rukoilemaan.
Kuinka paljon uskovaisen tulisi rukoilla?
Kuka kehtaisi kertoilla, millaista hänen rukouselämänsä on.
Seuroissa meitä kehoitetaan voimallisesti ja väsymättä uskomaan evankeliumia, elikkä syntinsä anteeksi, mutta siihenkö vain uskon pitää typistyä. Miten uskon ja rukouksen tulisi nivoutua yhteen.
Kuinka moni on rukoillut itselleen aviopuolisoa?
Miksi sellaista pitäisi rukoilla, koska jos Jumala on päättänyt, ettei tuolle sisarelle suoda aviopuolisoa, niin hukkaanhan rukous menee.
Itse kehoittaisin suoraan toimintaan aviopuolison löytääkseen, eli hakemaan, eikä jäädä tuleen makaamaan, että jos se on tarkoitettu, niin se kävelee vastaan suviseurakentällä.
Moni vanhus haikailee päästä jo pois täältä ajasta.
Miksi pitäisi, sillä lähtöpäivä tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin.
Ja kuka sitä uskoa antaa, ellei itse osaa vastaanottaa ja tutkia.
Jumalalta pyydetään uskoa? Eikö Jumala älyä antaa sitä pyytämättäkin, vai odottaako Hän, että ensin pyydämme ja sitten Hän antaa, jos sattuu sille päälle.
Näitä monenkirjavia asioita tuli mieleen, kun kuuntelin seurapuhetta ja joita puhuja ei tuonut lainkaan esille.
Puhuja selittää asiat liian suppeasti ja lapsenmielisesti. Lapsenmielinen ei suinkaan tarkoita sitä, että ne olisi helppoa ymmärtää ja käsittää. Minä en osaa ottaa seurapuhetta niinkuin muut todeten vain: Olipa hyvä seurapuhe, sielu tuli ravituksi, nyt jaksaa taas uskoa ja kun sai vielä synnitki anteeksi, niin jo tässä taas jaksaa viikon eteenpäin seuraaviin seuroihin.
"Jeesus on siis tehnyt autuaaksi, vanhurskaaksi, perisynnin kautta kadotetun lapsen (pienimmän)."
(Fakta)
=> Tämä on kyllä totta, mutta pelkään että sinulla menevät käsitteet vanhurskauttaminen ja autuaaksijulistaminen sekaisin. Et taida ymmärtää sanojen merkitystä, joista puhut?
Jeesus on kyllä vanhurskauttanut ristintyöllään koko maailman sovittamalla kaikien synnit, ei ainoastaan vauvojen, vaan myös aikuisten!
Jumala ei Jeesuksen tähden lue meille meidän syntejämme mutta se ei koske ainoastaan vauvoja, vaan myös jokaista aikuista!
Mutta siitä huolimatta vaaditaan jokaiselta usko ja uudestisyntyminen! Sitä ei Raamatussa sanota että kaikki olisivat uskovaisia, vaan tehdään selvä ero uskovaisten ja epäuskoisten välillä.
Jos kaikki olisivat uskovaisia jo syntyessään, niin miksi Jeesus sitten vaatii uutta syntymistä?
Jampe hyvä, eihän Jeesus sanokkaan, että uskovaisten ja pienten lasten tulisi uudestisyntyä ylhäältä, sillä he ovat siinä tilassa luonnostaan:
"Ellette tule kuin lapset, ette voi päästä sinne sisälle" .
Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: "ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle Taivaan valtakuntaan" (Matt.18:1-14).
ON Siis niin, että vain epäuskoisen ihmisen täytyy uudestisyntyä ylhäältä päästäkseen sisälle Jumalan valtakuntaan.
Room.5:18. Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle. "Joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen" (Matt.18:6.)
Jeesus on sovittanut myös aikuisen synnit, ihan totta, mutta varsinaisista omista synneistä tehdään parannusta, jokapäiväisessä katumuksessa. Tämä on myös kasteen armoliitossa vaeltamista.
Jeesus sanoo:
Joka ei synny uudesti ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa!
Erotetaanko tässä lapset pois?
Siis epäuskoisen täytyy syntyä uudesti syntyä ylhäältä, mistä Jeesus puhuikin. Jeesuksen mukaan lapset kuuluvat Jumalan valtakuntaan luonnostaan: ”Ellette tule niin kuin lapset, ette pääse sinne sisälle”.
Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: "ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle Taivaan valtakuntaan" (Matt.18:1-14).
Lapset ovat toki lihasta syntyneitä ja syntisiä vihan lapsia, mutta yleisesti kun (peri)synti syntyi, niin yleisesti myös (peri)synti sovitettiin:
Room.5:18. Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle. "Joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen" (Matt.18:6.)