Kuvittelua?

Kuinka aikaisin ovulaation/hedelmöittymisen jälkeen teillä on ollut raskausoireita?Onko edes mahdollista, että niitä tulisi jo heti pari päivää ovulaation jälkeen? Viikon ajan ollut nyt ihmeellinen olo, eikä voi olla miettimättä kuinkahan mahtaa olla..Ja osaako kukaan sanoa, kuinka pian alkion kiinnittyminen on aikaisintaan mahdollista?
6117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näin jälkikäteen ajateltuna, minulla tuli oireita jo seuraavana päivänä :)
En todellakaan edes ajatellut olevani raskaana, kun alkusyksystä saakka olemme yrittäneet, mutta en keksi muutakaan selitystä pahoinvoinnilleni.

Eli siis en ole koskaan kärsinyt matkapahoinvoinnista. Kuitenkin hedelmöittymisestä seuraavana päivänä matkustaessani bussissa, minulle tuli erittäin etova olo. Taisikin sitten johtua sisälläni tapahtuvista muutoksista, eikä bussimatkasta, kuten silloin luulin. Rintani olleet siitä asti arat. Nyt rv 6 takana, enkä meinaa uskoa vieläkään. Sain positiivisia tuloksia 3 kpl eri valmistajien testeillä äitienpäiväviikonloppuna :)

Äänestä

Selittämätön erittäin voimakas pahoinvointi noin vuorokausi sen jälkeen kuin olimme yhdynnässä joka tähän raskauteen johti. En ole pahoinvoinnille herkkää sorttia, ja sittemmin minulla ei raskaudessakaan ollut pahoinvointia, olin jo varma että olin sairastunut mahatautiin. Mutta illan äklötti ja sitten meni ohi. Jälkikäteen mietin, että aika vekkulia, jos hedelmöityksellä ja tuolla pahoinvoinnilla oli jokin yhteys, mutta pidän kyllä todennäköisempänä että pahoinvointi oli joku muu sattuma...

Sitten 4 1 pamahti rinnat isoiksi ja aroiksi, ja silloin ajattelin ekaa kertaa että olisinkohan... nyt on 30. viikko meneillään.

Jotkut lähteet väittää että ekoja oireita (esim. rintojen arkuutta, väsymystä) voisi tulla herkimmille noin viikko hedelmöityksen jälkeen.

Äänestä

Hei,

Oheisesta linkistä löytyy hyödyllistä tietoa aiheesta. Alkuraskaus tuntuu samalta kuin menkkojen alkaminen, rintoja kiristää ja kohtua kolottaa - omalla kohdallani hedelmöittymisen aikoihin sain kaupungilla yllättävän huimauskohtauksen ja alkoi näkyä " tähtiä" mitä ei ole koskaan eläissäni muutoin tapahtunut vastaavassa tilanteessa.

http://www.vau.fi/Teemat/Teemakategoriat/Raskaus/Raskausoireet-alkuraskaudessa/

Toivottavasti raskaustesti näyttää piakkoin toivottua tulosta :-)

Hyvää kevään jatkoa!

Äänestä

Kiitoksia paljon tietoja antaneille, nyt vaan jännäämään mitä se raskaustesti näyttää. Vielä ei pysty testiä tekemään, mutta ainakin oireina on pieni lämmönnousu(aamulämmöt jatkuvasti vähän päälle 37), huimaus, rintojen aristus ja vatsan turvotus. Aamulla ei myöskään meinannut aamupala mennä alas, kun rupesi oksettamaan, vaikka yleensä on erinomainen ruokahalu vaikka olisi kipeenäkin.Tämän lisäksi vielä ollut alavatsassa aika ajoin outoja tuntemuksia. Niin ja oviksesta vasta viikko..Saa nyt nähdä mitä tuleman pitää:)

Äänestä

Pah.vointi yhdyntää seuraavana päivänä ei johdu raskaudesta. Hed. ei tapahdu saman tien.

Äänestä
  • Kyllä, kuvittelua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kt kirjoitti:

Kuinka aikaisin ovulaation/hedelmöittymisen jälkeen teillä on ollut raskausoireita?Onko edes mahdollista, että niitä tulisi jo heti pari päivää ovulaation jälkeen? Viikon ajan ollut nyt ihmeellinen olo, eikä voi olla miettimättä kuinkahan mahtaa olla..Ja osaako kukaan sanoa, kuinka pian alkion kiinnittyminen on aikaisintaan mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu