Olen 23-vuotias mies. Noin viisi vuotta sitten tutustuin netissä kiinnostavaan naiseen. Hän oli samaa ikäluokkaa kuin minä, vuoden tai pari vanhempi. Olin aina pitänyt kirjoittamisesta ja halusin löytää jonkun samanhenkisen ihmisen. Ryhdyin kirjeenvaihtoon tämän naisen kanssa ja huomasin, että jollain tapaa olimme kaikessa kirjoittamiseen, kirjallisuuteen ja musiikkiin liittyvässä hyvin samoilla aaltopituuksilla. Meillä oli myös keskenämme samanlainen ironinen huumorintaju. Tuntui jopa siltä, että välillämme oli jonkinlaista sielunsisaruutta. En tuolloin ollut parisuhteessa, ja ihastuin naiseen vähän, vaikka se pelkästään kirjeiden perusteella olikin typerää. Asuimme aluksi eri paikkakunnilla.
Reilun kahden vuoden kirjeenvaihdon jälkeen sain sattumalta hyvän työtilaisuuden kaupungista, jossa tämä nainen asui. Muutin ja kerroin muutosta naiselle. Tilanne välillämme säilyi jonkin aikaa ennallaan. Lopulta ehdotin naiselle, että voisimme ehkä tavata, sillä kirjoitteleminen samalla paikkakunnalla asuvan kanssa oli alkanut tuntua jotenkin älyttömältä. Jätin naiselle puhelinnumeroni ja vuorokauden sisällä hän soittikin minulle. Sovimme tapaavamme eräässä kahvilassa.
Tapaamisemme meni hyvin, vaikka olinkin todella hermostunut ja joitakin kiusallisia hiljaisuuksia syntyi. Nainen kohteli minua ystävällisesti. Puhuimme lähinnä samoista asioista, joita kirjeenvaihdonkin aikana oli vuosien mittaan noussut esiin. Oloni oli kummallinen, sillä tajusin, kuinka ihastunut oikeastaan häneen olinkaan ja samalla tiesin, että nainen juuri sillä hetkellä seurusteli toisen kanssa. Minulla ei ollut rohkeutta eikä edes oikeutta kertoa tunteistani hänelle. Erosimme hyvissä tunnelmissa. Emme sopineet jatkotapaamisesta mutta toivottelimme toisillemme jotain senkaltaista kuin "Moikataan, kun tavataan!"
Yhteensä kolmisen vuotta kestänyt kirjeenvaihtomme oli katkennut tapaamiseen. Myöhemmin nainen tuli minua kaupungilla toisinaan vastaan. En ollut oikein päässyt ihastuksestani yli enkä tiennyt, miten minun pitäisi edes reagoida häneen, joten en reagoinut mitenkään. Ehkä pari kertaa tulin moikanneeksi niin, etten edes tiennyt, näkikö hän minua, mutta muutoin kuljin vastatusten sattuessamme hänen ohitseen teeskennellen, etten ollut lainkaan huomannut häntä.
Nyt kahteen vuoteen en ole häntä tavannut enkä viimeiseen vuoteen ole edes nähnyt häntä. Välissä olen tapaillut muitakin naisia, mutten varsinaisesti seurustellut. Tätä entistä "kirjeystävääni" en ole voinut unohtaa. Tänä vuonna törmäsin nettilehtiä selatessani juttuun, joka käsitteli tätä naista ja yhtä tämän ystävistä, jonka kanssa nainen oli perustanut oman yrityksen. Tämän lehtiuutinen sai minut ajattelemaan vanhoja asioita taas uudella volyymilla. Nyt haluaisin ottaa naiseen yhteyttä. Tuntuu, että haluaisin sanoa hänelle edes sen, että minun puoleltani välimme ovat ok, vaikka tiemme erosivatkin jollain tapaa kiusallisissa ja epämääräisissä merkeissä. Kehtaanko/uskallanko/kannattaako minun lähettää naiselle sähköpostia?
Kiitos kaikille, jotka viitsivät ottaa kantaa!
Reilun kahden vuoden kirjeenvaihdon jälkeen sain sattumalta hyvän työtilaisuuden kaupungista, jossa tämä nainen asui. Muutin ja kerroin muutosta naiselle. Tilanne välillämme säilyi jonkin aikaa ennallaan. Lopulta ehdotin naiselle, että voisimme ehkä tavata, sillä kirjoitteleminen samalla paikkakunnalla asuvan kanssa oli alkanut tuntua jotenkin älyttömältä. Jätin naiselle puhelinnumeroni ja vuorokauden sisällä hän soittikin minulle. Sovimme tapaavamme eräässä kahvilassa.
Tapaamisemme meni hyvin, vaikka olinkin todella hermostunut ja joitakin kiusallisia hiljaisuuksia syntyi. Nainen kohteli minua ystävällisesti. Puhuimme lähinnä samoista asioista, joita kirjeenvaihdonkin aikana oli vuosien mittaan noussut esiin. Oloni oli kummallinen, sillä tajusin, kuinka ihastunut oikeastaan häneen olinkaan ja samalla tiesin, että nainen juuri sillä hetkellä seurusteli toisen kanssa. Minulla ei ollut rohkeutta eikä edes oikeutta kertoa tunteistani hänelle. Erosimme hyvissä tunnelmissa. Emme sopineet jatkotapaamisesta mutta toivottelimme toisillemme jotain senkaltaista kuin "Moikataan, kun tavataan!"
Yhteensä kolmisen vuotta kestänyt kirjeenvaihtomme oli katkennut tapaamiseen. Myöhemmin nainen tuli minua kaupungilla toisinaan vastaan. En ollut oikein päässyt ihastuksestani yli enkä tiennyt, miten minun pitäisi edes reagoida häneen, joten en reagoinut mitenkään. Ehkä pari kertaa tulin moikanneeksi niin, etten edes tiennyt, näkikö hän minua, mutta muutoin kuljin vastatusten sattuessamme hänen ohitseen teeskennellen, etten ollut lainkaan huomannut häntä.
Nyt kahteen vuoteen en ole häntä tavannut enkä viimeiseen vuoteen ole edes nähnyt häntä. Välissä olen tapaillut muitakin naisia, mutten varsinaisesti seurustellut. Tätä entistä "kirjeystävääni" en ole voinut unohtaa. Tänä vuonna törmäsin nettilehtiä selatessani juttuun, joka käsitteli tätä naista ja yhtä tämän ystävistä, jonka kanssa nainen oli perustanut oman yrityksen. Tämän lehtiuutinen sai minut ajattelemaan vanhoja asioita taas uudella volyymilla. Nyt haluaisin ottaa naiseen yhteyttä. Tuntuu, että haluaisin sanoa hänelle edes sen, että minun puoleltani välimme ovat ok, vaikka tiemme erosivatkin jollain tapaa kiusallisissa ja epämääräisissä merkeissä. Kehtaanko/uskallanko/kannattaako minun lähettää naiselle sähköpostia?
Kiitos kaikille, jotka viitsivät ottaa kantaa!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi minusta, voithan kertoa, että kaipaat keskusteluja hänen kanssaan. Jos häntä ei kiinosta hän ei vastaa.
No musta on ihan luonnollistakin ottaa yhteyttä - voisit kertoa että esim että hän tuli mieleesi kun huomasit hänen perustaneen yrityksen ja haluaisit kuulla mitä hänelle kuuluu nykyään tai jotekin näin----
Ota vaan yhteyttä.
Kiitos vastauksista ja vinkeistä!
Ehkä sitten otan yhteyttä. Tuo yrityksen perustaminen on kyllä hyvä aasinsilta siihen, miksi hän on tullut mieleeni taas. Tämä on vain vähän... Kun aikaakin on välissä kulunut kaksi vuotta. Hän ei tiedä, että olen (ollut) häneen ihastunut, eikä hänen nykyisessä tilanteessa ole tarpeenkaan tietää. Ja sitten on jotenkin sellainen fiilis, että se erkaneminen alkujaan oli enemmän minun vikani. Siinä on vähän taiteiltavaa, että onnistuu kuulostamaan viestissä sopivan huolettomalta, kun en oikein tiedä, pitäisikö minun esimerkiksi pyytää anteeksi "välirikkoamme", ohikulkemisia...