Vihreää

Hätätila hallituksen muodostaminen Suomessa, Euroopan pelastamiseksi! No asia on tietenkin tärkeää näiltä osin, mutta esim. vihreät ottaa hallituksen sisään pääsylleen ehtona kyseenalaisen teeman, kuten tämä 100€ perusturvan korottaminen? Edellinen perusturva-asia oli täysin ihmisten kusettamista, tässä ei kusetettu turvan saajaa, vaan niitä ihmisiä jotka saavat huomattavasti parempaa toimeentuloa, haluttiin luoda mielikuva, että köyhä sai valtavan rahamäärän tuekseen elää. Kuitenkin jo ennalta tiedettiin se, että ”kela” ottaa pois sen tuen, jota köyhä tarvitsee oikeasti elääkseen, siis kyseessä oli plus, miinus nolla aikaan saannos edellisen perusturvan osalta. Vihreiden lupaama 100€ on jo nyt kulutettu energiaverojen ja muutoinkin inflaation syömänä näyttää nollan alapuolista lukumäärää. Ehdottomat perustarpeet luodaan siten, että samalla poistetaan niitä lakisäädöksiä, jotka kumoavat avustuksen oleellisen arvon. Olkaapa tarkkana.
493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaatimuksia sekä lupauksia menneiltä vuosilta oli kansaneläkkeiden tuplaaminen! Eräs muistamani silloisen ehdokkaan lupaus vaalitaistossa oli kaksinkertaistaa kansaneläkkeet, no nyt hänellä on mahdollisuus työnsä puitteissa ainakin tuoda julki ja tahto lisätä tätä lupaamaansa ostovoimaa. Edelliseltä hallitukselta on saatu taattu /- 0 takuueläke ostovoimaltaan ja luvassa on myös lisä liksaa se 100€, jonka vihreät jo ovat lupautuneet järjestämään köyhän tueksi, eli leipäjonon lyhentämiseksi se onkin tarpeen. Euroopan hätä on saanut aikaan Suomeenki sen, ehkä tulevan sirpalehallituksen, hallituksen joka on ajatukseltaan, sekä mieleltään täysin mukana talkoissa, huomatkaa vieraanvaltion tukena, mutta, mutta, sekä oikeaa, että vasenta politiikkaa tulevassa hallituksessa kannattavat, teidän tulee ottaman vakavasti tämä köyhälistön hätähuuto paremmasta tulevaisuudesta, täällä Suomessa. Näyttöä on tultava jo seuraavan neljän vuoden aikana, muutoin ”jytky” tulee ja vie koko potin. Jytky ei ole uhka, vaan mahdollisuus!

Äänestä

että vihreät menee mukaan hallitukseen, tiedäks sä et te ette siellä landella ymmärrä näit juttuja ja siks on perempi et me hoidetaan Suomi asiat, ymmärräks

vihree lady
manskulta

Äänestä

Vasemmistolta takinkääntö ja vieläpä huijaamalla, näinkö se menee, että äänestää portugalipakettia vastaan tietäen sen menevän läpi ilman heidän suostumustaan, mutta samalla saa hallituspaikan, eli sen himoitun ministerin salkun hinnalla, eli jatkossa on sitoutunut hyväksymään kaiken tämän edellä mainitun pakettiratkaisun. Teatteria alusta loppuun!

Äänestä

Joko uskot että vaalit on aina apina teatteria .oma etu paras etu .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valoa!? kirjoitti:

Hätätila hallituksen muodostaminen Suomessa, Euroopan pelastamiseksi! No asia on tietenkin tärkeää näiltä osin, mutta esim. vihreät ottaa hallituksen sisään pääsylleen ehtona kyseenalaisen teeman, kuten tämä 100€ perusturvan korottaminen? Edellinen perusturva-asia oli täysin ihmisten kusettamista, tässä ei kusetettu turvan saajaa, vaan niitä ihmisiä jotka saavat huomattavasti parempaa toimeentuloa, haluttiin luoda mielikuva, että köyhä sai valtavan rahamäärän tuekseen elää. Kuitenkin jo ennalta tiedettiin se, että ”kela” ottaa pois sen tuen, jota köyhä tarvitsee oikeasti elääkseen, siis kyseessä oli plus, miinus nolla aikaan saannos edellisen perusturvan osalta. Vihreiden lupaama 100€ on jo nyt kulutettu energiaverojen ja muutoinkin inflaation syömänä näyttää nollan alapuolista lukumäärää. Ehdottomat perustarpeet luodaan siten, että samalla poistetaan niitä lakisäädöksiä, jotka kumoavat avustuksen oleellisen arvon. Olkaapa tarkkana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu