Kotkan kaupunki on jo pitkään suunnitellut rakennuttavansa omista tarpeistaan lähtien Carean eli Kymenlaakson muiden kuntien rahoituksella sosiaali- ja terveyspalvelujen keskittymän KOKS:n alueelle. Carean kumulatiivinen alijäämä vuoden 2010 lopussa oli lähes 30 milj. euroa, josta Kotkan kaupungin aiheuttumaa alijäämää on noin puolet.
Carean osakaskuntien tulee selvittää kuntayhtymän alijäämän kustannusjako aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Vasta sen jälkeen voidaan keskustella KOKS:n peruskorjauksesta ja keskussairaalan ympärille tulevista Kotkan kaupungin hankkeista.
Kotkan kaupungin velkamäärä asukasta kohti on yli 4.000 euroa. Sen lisäksi tulevat kaupunkikonsernin lainat noin 6.000 euroa/asukas. Herää kysymys, onko Kotkan kaupungilla varaa lisätä kokonaisvelkaansa vai pyrkiikö Kotka rakenuttamaan palvelutiloja itselleen erikoissairaanhoidon kuntayhtymän kautta.
Kotkan hyvinvointikampus
KK
2
101
Vastaukset
- hölökyn kölökyn
Mikä halvatun kampus? Mistä Suomeen on alkanut kampuksia tulemaan? Lainasana jenkeistä, ja kampukset on ihan eri luokkaa kun joku surkea Carean alue.
- KK
Kotkalla on ollut tapana käyttää erikoissairaanhoidon kuntayhtymän liikelaitoksia ikäänkuin omina liikelaitoksinaan ja maksattaa kuntayhtymän muilla kunnilla myös omia palvelujaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1389808
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p393982Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313595Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376