Vauvan terveys?

Miten hyvin vauvan terveyttä voi määritellä rv17 mennessä? Tarkoitan siis että niskapoimutesti oli hyvä, 1,2mm. Minulta otettiin verikokeet ja virtsanäytteet. Verikokeista ilmeisesti katsottiin kromosomipoikkeavuuksia (vai verestäkö se nyt katsottiin vai mistä?), kuitenkin sanottiin että soittavat viikon sisällä jos jotain poikkeavuuksia on, soittoa ei kuitenkaan ole kuulunut kahden vai kolmen viikon aikana. Virtsa ollut aina puhdas ja sydänäänet kuuluneet mainiosti ja vauva vatsassa kovasti menossa.

Rakenneultra on minulla vasta viikolla 20, eli kolmen viikon päästä joka on ikuisuus minulle. Mutta voiko tuo kromosomitesti (jos nyt olen oikeassa että se oli se kun verta otettiin samalla kertaa kun niskapoimu katsottiin), eli olisiko sen mukaan tulossa terve lapsi (koska eivät ilmoittaneet että mitään poikkeavuuksia ollut)?

Olen vain kovin stressiherkkä ja huolestunut että voiko noiden perusteella olettaa että on terve vauva tulossa. Olen varmaan huolissani niin paljon siksikin kun lasta koitimme kolme vuotta mieheni kanssa tuloksetta ja nyt vihdoin tärppäsi ja olemme enemmän kuin onnellisia.

Mutta jos osaatte vastata tuohon juuri että voiko elää siinä uskossa että terve vauva tulossa, vai onko vielä liian aikaista sellaista uskoa ja ettei nuo ole mitään vahvistuksia siitä missä kunnossa vauva on?

Kiittäen kovasti jos joku jaksaa lukea tarinani ja vastata siihen!
7219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itseänikin kiinnostaisi tietää voiko tuossa vaiheessa sanoa kuinka varmaksi sikiön terveydestä mitää?

Äänestä

Ei ollenkaan varmasti juuri mitään. Sen verran, että pää ja raajoja löytyy, ja elossa on. Tutkimushetkellä. Ja terveys ei ole mikään pysyvä ominaisuus, ihmiset voi parantua tai sairastua. Täysin tervettä lasta tämä maailma ei näe, mutta se onko se sairaus sitten toistuvaa flunssaa vai monimuotoinen kehityshäiriö tai jotain siltä väliltä, niin se on eri juttu.

Kuitenkin todennäköisyyslaskennan mukaan on niin paljon todennäköisempää saada "riittävän terve" (eli vaikka sellainen jolla on niitä korvatulehduksia ja tomaattiallergia) kuin merkittävästi sairas lapsi, että murehtiminen ei ole vaivan arvoista.

Tuosta alkuraskauden yhdistelmäseulasta ja sen informaatioarvosta vähän tarkemmin: verikokeesta ja niskaturvotusmitasta sekä odottajan taustatekijöistä lasketaan TODENNÄKÖISYYSARVIO, millä todennäköisyydellä lapsella on jokin niistä kromosomipoikkeamista joita testit on kehitetty etsimään. Testi ei siis selvitä kaikkia kromosomipoikkeamia, muista sairauksista puhumattakaan, eikä se todellakaan kerro onko lapsi terve vai sairas, vaan kyse on tiettyjen kromosomipoikkeaminen todennäköisyydestä joukossa jolla on vastaavat taustatekijät kuin sinulla (ikä, nt-mitta, hormoniarvot jne).

Todennäköisyys on kohonnut (eli saisit sen puhelun) kun se on vähintään 1:250 eli 250 lapsesta 249 olisi terveitä ja 1:llä olisi poikkeama. Jos taas todennäköisyys olisi 1:300 arvoa ei pidettäisi kohonneena, mutta mikään ei takaa etteikö teidän perhe olisi juuri se perhe kolmestasadasta vastaavasta, jolle syntyisi lapsi, jolla on kromosomipoikkeama. Yhdistelmäseula löytää "hälyttää" 75%:ssa tapauksista kun lapsella on etsitty kromosomipoikkeama (eli neljännes poikkeamista menee seulan läpi) ja toisaalta 50 000 tutkittavan joukosta syntyy 1147 väärää positiivista hälytystä. Kyseessä on siis erittäin karkea suuntaa-antava SEULA jonka vastaus on todennäköisyysarvio, ei tieto lapsen terveydestä/sairaudesta.

Ja siitäkin huolimatta lapsesi on todennäköisesti "terve"! Se on vain kylmä totuus, että kun äidiksi (tai isäksi) ryhtyy, niin altistaa itsensä järkyttävälle surulle ja lamauttavan menetyksen mahdollisuudelle, koska kukaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu. Se on vain OPETELTAVA (siis tietoisesti opeteltava, ainakin minun!) jättämään sivuun, tehtävä parhaansa ja nautittava tästä hetkestä.

Äänestä

Kromosomitestit kertovat, että läpsi on testatuilta osin todennäköisesti terve. Ulkopuolelle jää tuhannet ja tuhannet muut geneettiset sairaudet, joita ei harvinaisuutensa vuoksi testata. Lisäksi lapsi voi sairastua koska vaan syntymänsä jälkeen tai synnytyksessä voi mennä jokin ei-suunnitellusti, jolloin lapsi vammautuu synnytyksen yhteydessä.

Kaikki ym. on epätodennäköistä, ja todennäköisintä tosiaan on että saat terveen lapsen. Mutta mikään testi tai ultraääni ei kerro koko totuutta. Itselläni on täysin terveenä syntynyt lapsi, jonka perinnöllinen ja hyvin vakava sairaus paljastui vasta hänen ollessaan noin vuoden ikäinen.

Ei kannata pelätä ja stressata tulevaa niiltä osin, joihin itse ei voi vaikuttaa. Ja sitäpaitsi, moni sairaus ja vamma on sellaisia, että niiden kanssa voi elää hyvää ja onnellista elämää alkushokista päästyään.

Äänestä
  • Ajattelin viestiäsi lukiessa, että viimeinen lause on enemmän kuin fiksu. Ja sitten heti seuraavaksi ajattelin, että mitäpä minä siitä tiedän kun olen aina ollut terve ja oma esikoinen on vasta syntymässä... MUTTA, sitten vasta muistin, että hitto soikoon, minullahan oli syntyessä aivan valtava kasvain vatsassa, minut leikattiin vauvana ja kärsin virtsatieongelmista kouluikään asti!! Ja ihan varmasti se oli vanhemmilleni raskasta ajoittain, mutta en usko että olen ollut heille "sairas lapsi" ja kuten huomataan, en ainakaan itse ajattele olleeni sairas :) Oma vaivani ei toki ollut hankalimmasta päästä, mutta varmaan raskausajan ultralöydöksenä saanut aikanaan vanhempani aika karmeaan solmuun - ja ihan hyvä minusta tuli!

    Äänestä

Tänne onkin tullut hyviä ja mukavia vastauksia lukiessani :) Tässä varmaan jännittää vaan tämä kun kauan lasta yritetty ja vihdoin raskaana.

Tietenkin oma lapsi on rakas oli sitten terve taikka syntymästä asti sairas, oma lapsi on kuitenkin aina oma lapsi eikä muuksi muutu. Onneksi.

Tiettyhän sitä toivoo tervettä lasta, mutta Jumalan lahja tämä lapsi kuitenkin meille on :)

Äänestä

ei voi tietää,keinot ovat rajalliset kuten ultrat,verikokeet,sikiön kasvun seuranta,äidin vointi. Vaikka kaikki olis hyvin vauva voi olla sairas tai vammautua synnytyksessä. Ei todellakaan voi olla varma. Esim np-ultra+verikoe löytää kromosmiviat 60% ja karkeat rakennepoikkeamat,kuten myös rakenneultra. Rakenneuä:stä menee vuosittain läpi pahojakin rakennevikoja. Näin se on. Sikiö voi saada hapenpuutteen vuoksi aivovaurion joka tulee vasta myöhemmin esiin. Lapsellista luulla että ultrat ja verikokeet ok=100% terve,kaunis,täydellinen ja aikuisena menestyvä ja rikas yhteisk takelpoinen yksilö. Vai eikö sairas/vammainen ole yhtä arvokas kuin terve?

Äänestä

Juuri ylemmäs kirjoitin että oma lapsi on aina oma lapsi ja rakas ja ikinä en luopuisi, häpeisi tai voivottelisi. Vai sanoinko aloitusviestissä niin että sairas/vammainen lapsi ei olisi rakas ja arvokas, oma lapsi? En. Kysyin vain mahdollisia tietoja noista tiedoista kuinka tarkkoja lääkärin tekemät testit on kun en ole aikaisemmin kuullut kuinka tarkkoja ylipäätään ovat.

Kuka sanoi myöskään että pitää olla rikas, kaunis, täydellinen ja menestyvä? Itse olemme juuri sopivasti toimeentulevia, ei rikkaita tosiaan, mutta pärjätään juuri tällä tienestillä mitä tienaamme. Kauneudesta en sanoisi, nätti/normaali korkeintaan. Itse en ole mitenkään menestyvä, ammatin kyllä lukenut, mutta nytkin työttömänä elänyt puolivuotta. Ja itselläni elinikäinen sairaus puhkesi 14-vuotiaana, joten en ole "terve" ihminen. Siinä vähän taustatietoa jos ruvetaan heti ihmeellisiä asioita syyttelemään jos jostain kysyy että kuinka varmoja nekin testien tulokset on. Ei ymmärrä ei...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maitotyttö-85 kirjoitti:

Miten hyvin vauvan terveyttä voi määritellä rv17 mennessä? Tarkoitan siis että niskapoimutesti oli hyvä, 1,2mm. Minulta otettiin verikokeet ja virtsanäytteet. Verikokeista ilmeisesti katsottiin kromosomipoikkeavuuksia (vai verestäkö se nyt katsottiin vai mistä?), kuitenkin sanottiin että soittavat viikon sisällä jos jotain poikkeavuuksia on, soittoa ei kuitenkaan ole kuulunut kahden vai kolmen viikon aikana. Virtsa ollut aina puhdas ja sydänäänet kuuluneet mainiosti ja vauva vatsassa kovasti menossa.

Rakenneultra on minulla vasta viikolla 20, eli kolmen viikon päästä joka on ikuisuus minulle. Mutta voiko tuo kromosomitesti (jos nyt olen oikeassa että se oli se kun verta otettiin samalla kertaa kun niskapoimu katsottiin), eli olisiko sen mukaan tulossa terve lapsi (koska eivät ilmoittaneet että mitään poikkeavuuksia ollut)?

Olen vain kovin stressiherkkä ja huolestunut että voiko noiden perusteella olettaa että on terve vauva tulossa. Olen varmaan huolissani niin paljon siksikin kun lasta koitimme kolme vuotta mieheni kanssa tuloksetta ja nyt vihdoin tärppäsi ja olemme enemmän kuin onnellisia.

Mutta jos osaatte vastata tuohon juuri että voiko elää siinä uskossa että terve vauva tulossa, vai onko vielä liian aikaista sellaista uskoa ja ettei nuo ole mitään vahvistuksia siitä missä kunnossa vauva on?

Kiittäen kovasti jos joku jaksaa lukea tarinani ja vastata siihen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu