Ensinmäinen raskaus

Tein puolitoista viikkoa sitten positiivisen raskautestin, olin epäillyt raskautta jo hetken mutta keräsin uskallusta tehdä testiä. Ensinmäisenä reaktiona oli shokki ja ajatus abortista. Olen vasta 20 vuotias ja juuri lopettanut parisuhteen miehen kanssa kenen lapsi on, opiskeluni ovat vielä kesken.

Juttelin pitkään äitini kanssa ja lopulta päätin pitää lapsen, mielen selviytyessä abortti tuntui todella pahalta, ei minusta ole tappamaan toista ihmistä. Äitini on onneksi ollut ihana turva itselleni, laskeskellimme että olisin viikolla 11 testin aikaan.

Tälläviikolla oli ensinmäinen ultra jonka mukaan olenkin jo tänään siis 15 2 viikolla eli suhteellisen pitkällä. Aborttiajatukset unohtuivat sen samantien kun näin pikkuiseni, pieni sydän sykki terhakkaasti, muutenkin pikkuinen oli aivan kunnossa. Monet ystävästäni ovat sanoneet minun säteilevän ultran jälkeen. Oloni on todella onnellinen vaikka lapsi ei ollut suunniteltu.

Rakenneultra on tulossa pian koska menkoista ei ole hajua joten raskaus saattaa jopa olla pidemmällä kuin tuo 15 2. Näin ainakin lääkärin mukaan.

Tiedostan ottavani suuren vastuun ja elämänmuutoksen mutta olen valmis siihen. Olen aina ollut aikuismaisempi ikäisekseni, rakastan lapsia ja vakituinen työsuhdekkin löytyy. Perheeni tukee minua aivan täysin päätökseni kanssa, äiti neuloo jo pieniä vauvan villasukkia. Myös ystäväni ovat iloisia puolestani ja tukevat minua. Ainut päänvaiva on lapseni isä jolta sain täydet huorittelut niskaani ja käskyn tehdä abortin. Hän ei halua tätä lasta, hänen maailmansa kuulemma musertuu muuten.

Tässäkohtaa olen itsekäs ja pidän lapsen välittämättä hänen mielipiteestä.

Haluaisin mielusti jakaa ajatuksia muidenkin äitien kanssa raskaudesta, mielessä on niin paljon kysyttävää ja mietittävää jonka haluaisi jaksaa muidenkin kanssa!