Ensinmäinen raskaus

Silj

Tein puolitoista viikkoa sitten positiivisen raskautestin, olin epäillyt raskautta jo hetken mutta keräsin uskallusta tehdä testiä. Ensinmäisenä reaktiona oli shokki ja ajatus abortista. Olen vasta 20 vuotias ja juuri lopettanut parisuhteen miehen kanssa kenen lapsi on, opiskeluni ovat vielä kesken.

Juttelin pitkään äitini kanssa ja lopulta päätin pitää lapsen, mielen selviytyessä abortti tuntui todella pahalta, ei minusta ole tappamaan toista ihmistä. Äitini on onneksi ollut ihana turva itselleni, laskeskellimme että olisin viikolla 11 testin aikaan.

Tälläviikolla oli ensinmäinen ultra jonka mukaan olenkin jo tänään siis 15 2 viikolla eli suhteellisen pitkällä. Aborttiajatukset unohtuivat sen samantien kun näin pikkuiseni, pieni sydän sykki terhakkaasti, muutenkin pikkuinen oli aivan kunnossa. Monet ystävästäni ovat sanoneet minun säteilevän ultran jälkeen. Oloni on todella onnellinen vaikka lapsi ei ollut suunniteltu.

Rakenneultra on tulossa pian koska menkoista ei ole hajua joten raskaus saattaa jopa olla pidemmällä kuin tuo 15 2. Näin ainakin lääkärin mukaan.

Tiedostan ottavani suuren vastuun ja elämänmuutoksen mutta olen valmis siihen. Olen aina ollut aikuismaisempi ikäisekseni, rakastan lapsia ja vakituinen työsuhdekkin löytyy. Perheeni tukee minua aivan täysin päätökseni kanssa, äiti neuloo jo pieniä vauvan villasukkia. Myös ystäväni ovat iloisia puolestani ja tukevat minua. Ainut päänvaiva on lapseni isä jolta sain täydet huorittelut niskaani ja käskyn tehdä abortin. Hän ei halua tätä lasta, hänen maailmansa kuulemma musertuu muuten.

Tässäkohtaa olen itsekäs ja pidän lapsen välittämättä hänen mielipiteestä.

Haluaisin mielusti jakaa ajatuksia muidenkin äitien kanssa raskaudesta, mielessä on niin paljon kysyttävää ja mietittävää jonka haluaisi jaksaa muidenkin kanssa!

3

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 09876543

      Totta kai sä pärjäät lapsesi kanssa! Exäsi voit toivottaa hevon... Aborttia ei onneksi enää voi edes tehdä ilman painavaa syytä (joka EI siis ole se, ettei mies halua lasta). Kasvata lapsesi ilman isää ystäviesi ja äitisi avustuksella :) Onnea teille :)

    • onnea plussasta :)

      Ihan oikein teet, jos sinusta tuntuu siltä, ettet voi tehdä aborttia ja haluat pitää lapsen. Ja mitäs ihmettä exäsi tulevan lapsensa äitiä huorittelee? Huoralla ymmärrän tarkoitettavan vähän erilaista naista kuin sellaista, joka haluaa huolehtia uudesta elämästä...

      Vaaditko exääsi osallistumaan lapsen hoitoon ym.? Jos et, niin mitäpä sanomista hänellä asiaan on...? Sinulla on perheesi ja ystäviesi tuki, varmasti tulet pärjäämään lapsen kanssa.

    • N26,RV17

      Oikea päätös :) Onnea ensinnäkin plussasta, ja oikean päätöksen teet pitäessäsi lapsesi, jos abortin olisit tehnyt niin jälkeenpäin saattaisit asiaa katua pahemman kerran. En ymmärrä miksi lapsen isä sinua huorittelee, ellei teillä ole ollut riitaisa ero ja on ns. haukkuvaa-tyyppiä.

      Sinulla kuitenkin hyvät välit perheeseesi ja ystäväsi joten tulet varmasti selviämään ja pärjäämään lapsesi kanssa tulevaisuudessa. Muista nauttia nyt jokaisesta hetkestä raskausaikanasi, aika on loppujenlopuksi aika lyhyt :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4980
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1089
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1033
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      987
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      940
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      897
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      832
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      55
      742
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe