TÄSSÄ ON ÖRVELÖLLE

teuta

2 Pietari k.. 3otsikko , Viimeisinä päivinä nousee ennus-
tutsten mukaan pilkkaajia , jotka kaiken ennallaan pysy-
misestä päättävät , ettei maailmanloppua tulekaan 1-4.
Mutta kuitenkin Vedenpaisumus äkisti hukutti maan , niin on kokomailmakin äkkiä tulessa häviävä 5-10. Odottaessaan
uusia taivaita ja uutta maata tulee kristittyjen pyrkia olemaan nuhteettomia ja olla varuillaan viettelyksiä vastaan sekä kasvaa Kristuksen armossa ja tuntemisessa ,11-18.

85

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesus on tie

      Saattaa muuten olla muslimi tuokin henkilö!
      Teosofit puhuvat jumalallisuuden tietoudesta.
      Kaikenlaisia uskonnollisia sotkuja on alkanut ilmestyä muillekin uskovien palstoille, ei ainoastaan tänne. Jossain palstoilla kiistellään vuodesta toiseen Jeesuksen jumaluudesta, ilmeisesti jehovantodistajien tai muslimien jätöksiä?

      Seurataanpa vaikka sellaisia maita, joissa islamilaisuus on hallitseva uskonto, sieltä tullaan nykyään lujaa kristittyihin maihin turvaan hengen hädässä. Rikki revittyinä sisäisesti nämä ihmiset aloittavat kotimaassaan oppimansa tuholaiselämän heti tänne tultuaan.

      En tietenkään sano kaikista mutta rumaa jälkeä tulee nyt. Kuinka moni jatkuvaa kiusaa tekevä "örvelö" täällä on esimerkiksi muslimi? Vuosia olen ollut näillä sivuilla kertomassa ainoasta pelastuksen tiestä Jeesuksesta Kristuksesta, ei ollut ennen tällaista käsittämätöntä sotkemista koko ajan! Pikku hiljaa lan uskomaan että tässä vihanpidossa on takana muslimit tai vastaavat pakanauskonnot, jotka omissa maissaan tappavat kristityitä päivittäin.

      Näille on Raamatusta kerrottu kaikki oleellinen kaikkivaltiaasta Jumalasta ja hänen tahdostaan, mitään vaikutusta Jumalkan sanalla ei ole.

      • Jeesus on tie

        Jumala sallii tämän sekasotkun Suomessakin, kristinusko vesittyy ja häviää, Jumalan siunaus loppuu kun elävästä Jumalan sanansta luovutaan ja aletaan palvomaan epäjumalia.

        Voi maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kuitenkin tulevat.
        Ennen loppua tulee suuret myllerrykset, jos mahdollista niin valitutkin eksytettäisiin.

        Nyt jos koskaan meidän esikoislestadiolaistenkin on tärkeätä valvoa Jeesuksessa Kristuksessa. Uskonnollisuus ei tuo todellista rauhaa ja lepoa Jumalassa vaikka voimakas sosiaalinen yhteenkuuluvaisuus tuokin ulkoisen turvallisuuden.

        Kohtuuttoman paljon surua ja itkua kuulee nykyisin es.lest. seuroissakin. Toki puhun vain muutamista saarnamiehistä nyt. Paremmaksi ja paremmaksi yritetään tulla hinnalla millä hyvänsä. Itkemällä ja valittamalla etsitään autuutta. Autuutta joka on jo valmiiksi valmistettu. Autuutta jonka me saamme lahjaksi Jumalalta Jeesuksessa Kristuksessa, USKON kautta.

        Onko monilta vallan unohtunut usko Kristukseen, onko unohtunut että kuolemallaan ja kuolleista ylösnousemalla Jeesus sovitti Jumalan vihan, maksoi syntivelkamme, lunasti meidät synnin ja kuoleman vallasta.
        Vapauteen Kristus vapautti meidät, miksi ihmisoppien tuoma orjuus on niin kiinnostavaa?

        On vaivihkaa luovuttu uskonvanhurskaudesta "lapinluottamuksen" varjon alla,
        ja lähdetty omanvanhurskauden kiviselle polulle, jossa itkua ja parkua, syyllisyyttä pelkoa ja häpeää riittää. Jumalan rauha ei hallitse sydämiä.

        No eihän sellaisessa hengessä rakkauskaan toimi se on selvä. Yksimielisyyttä huudetaan ihmisten ja ihmisoppien seuraamisessa. Katkeruus ja viha puskee lävitse saarnaajan puheissa, kun häntä ja hänen ajatuksiaan ei lähdetä uskomaan ja seuraamaan, vaan pysytään uskonvapaudessa.

        Jatkuvasti keksitään uusia esteitä uskonvapaudelle. Ihmisten omia tuntoja sidotaan sadoilla ihmiskäskyillä ja ihmisopeilla. Lihasta yritetään tehdä pyhää hinnalla millä hyvänsä.

        xxxxxxxx

        Todellinen ilo ja rauha tulee sydämeen vasta sitten, kun Jeesus korotetaan Herraksi seurakunnassa ja kaikessa opetuksessa. Kristus lahjoittaa täydellisen vanhurskautensa meille. Ilo ja rauha täyttää uskovien sydämet.

        Omavanhurskaus tuo tullessaan aina vain lisää ihmiskäskyjä ja säädöksiä.
        Kuinka kauan esikoislestadiolaiset hyväksyvät tällaisen kehityksen opetuksessa? Olen hyvin huolissani tilanteesta. Surullisinta asiassa on että monet kuulijat eivät huomaa yhtään missä mennään. Kun omakohtainen kokemus Jumalan rauhasta ja uskovan ilosta puuttuu, niin sitä ei osata edes kaivata. Syyllisyyttä pelkoa surua ja häpeää aletaan pitämään merkkinä elävästä uskosta.

        Jeesus on tie vapauteen myöskin ihmisoppien orjuudesta. Siksi älä kristitty enää etsi vanhurskautta sinun lihastasi, vaan Kristuksen sanasta, Jumalan lupauksen sanasta, evankeliumin ilosanomasta.

        2. Kor. 3:15 Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;

        2. Kor. 3:16 mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
        2. Kor. 3:17 Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.

      • g,hj-k.l
        Jeesus on tie kirjoitti:

        Kirjoitit:
        "Jumala sallii tämän sekasotkun Suomessakin, kristinusko vesittyy ja häviää, Jumalan siunaus loppuu kun elävästä Jumalan sanansta luovutaan ja aletaan palvomaan epäjumalia."

        Kerro vaan vapaasti koko totuus! Tuosta on tietoa raamatussakin että uskot katoaa. Ja tiedossa on myös se, että uskot kun katoaa niin samalla eräs toinen ottaa sielulliset ihmiset vastaan...

        Olet väärässäkin... "Jumalan siunaus loppuu" ilmaisu tulee olla "epäjumalan siunaus loppuu." ja kuten omasta kokemuksestasi tiedät niin 2000 vuotta ovat rikollisen kristinusko ja nykyisin sen yli 3500 lahkoa aina eksyttäneet ihmisiä palvelemaan epäjumalaa. Sinä et ole vielä ymmärtänyt että Paavali oli aikansa epäjumala, Ludet/Lutheri oli aikansa epäjumala jne. Ja täälläkin on itse itsensä epäjumalaksi, ylijumalaksi jne asettajia mutta tulee aika että se Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen pilkkaaminen sekä ateistisuus loppuu.

        Jumala ja Jeesus pitää huolen omistaan. Jeesus on sen omalla sanallaan luvannut HEILLE jotka uskoo Lakia, siis epäjumalaan ja hänen uskovat rikolliset pääsevät tekemäänsä helevettiin.
        Tässä Jeesuksen Oman Sanan lupaus omillleen, heille jotka eivät usko vaan jotka uskoo esim. Jumalan ja Jeesuksen Lakia. (uskovaiset uskoo epäjumaliin, Jumalan ja Jeesuksen kieltäjinä)
        JEESUS EI JUONUT VERTA (niinkuin pedot, eksytetyt, epäjumaliin uskovaiset:
        RAAMATTU 1933/1938 : Matteus 26

        29 Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

        Leipä ja veri on vertauksia joita sieluttomien on vaikea ymmärtää mutta Jeesus tiesi tuon opettaessaan, että Hänen omat tuntee sen mutta teille uskovaisille Jeesus ilmoitti:
        Mar 4:13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?

        Siis Jumala ei salli vaan sieluttomien epäjumalat miekan voimalla, pakkokasteilla, ryöstöillä, raiskauksilla, tappamisilla jne jne jne pakottavat uskovaiset luomaan sekasortoa!
        Eksytetyt aina syyttää Jumalaa kaikesta, useimmiten ei suoraan sanoen. Ei Jumala tai Jeesus salli murhaamisia, pedofiili rikoksia jne vaan se on harhaoppisten herrat epäjumalineen jotkas Jumalan ja Jeesuksen Nimissä polttelevat noitorovioita, repivät lasten perseitä pedofiili perkeleiden toimesta jne.
        Myllynkivi oppi on raamatussa!
        Jumalan ja Jeesuksen Laki on raamatussa!
        älä tapa ja muuta Jumalan ja Jeesuksen Lain tieto on löydettävissä sieluttomillekkin jos he vaan haluaa oikeasti Heidän palvelijoiksi.

        Ei Jumala tai Jeesus ole syyllisiä epäjumalienne teettämiin tekoihinne vaan se syyllinen on epäjumalanne joka Jumalan ja Jeesuksen Nimimssä esiintyvänä perkeleenä teillä teettää rikoksia;;;; sitä kutsutaan uskomiseksi. Jumalallisuuden tietoutta on se että ymmärtää mitä esim. älä tapa käsky tarkoittaa:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

      • teuta
        g,hj-k.l kirjoitti:

        Örvelö , viittaan Mark. 4:13. kohtaan jossa , sanotaan että
        Hänen omansa tuntee sen , ketkä olivat Hänen omiaan .
        Ne oli Opetus lapset (silloin vielä 12) .
        Nyt on kysymys kuka on tänäaikana Jeesusksen oma uskova
        se on me kaikki jotka on tehnyt parannuksen , synneistä .
        otetaan esimerkki , lapsi on syntynyt , ja hänet kastetaan .
        Tapahtuu seuraavaa , sillä hetkellä kun lapsi kastetaan ,
        Lapsi siirtyy perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan

        Tuo vertaus josta kirjoitit Mark. 4:13 kohdassa "Ette käsitä tätä vertausta kuinka voisitte käsittää kuinka voisit ymmärtää kaikki muut vertaukset " Tähän täytyy sanoa
        tuo teksti on panettelijan asettamaa , eikä ole varmuutta
        mitä hän tarkoitti , mutta kaikki on selitetty Raamatussa .
        Joka on ymmärtäväinen , ja tutkinut sellaiset tarkkaan .

        Miksi puhut sinä heille vertauksilla , sanoivat opetuslapset Jeesus Vastasi : " Sentähden , että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet , mutta heidän ei ole anettu . Sillä sille jolla on , annetaan ja hänellä on oleva yltäkyllin ; mutta siltä jolla ei ole , otetaan sekin pois , mikä hänellä on.

        Sen tähden minä puhun heille vertauksilla , Että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuulisi, eivätkä ymmärtäisi, Ja vielä Jesajan ennustus , joka samoo:
        Kuulemalla kuulkaa , älkää ymmärtäkö, ja näkemällä
        nähkää , älkääkä käsittäkö . Sillä paatunut on Tämän kansan sydän ja korvillaan he työläästi kuulevat , ja silmänsä he ovat ummistaneet , etteivät he näkisi silmillään , eivätkä
        kuulisi koervillaan, eivät ymmärtäisi sydämmellään eivätkä
        kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi. sanoo Jesaja.

        Mutta autuaat ovat teidän silmänne , koska ne näkevät
        ja teidän korvanne koska ne kuulevat . Tässä sanoo
        Jeesus itsestään koska Hän on paikalla. Ja selittää vertausta ei se ollut niin vaikeaa uskosta vain se on kii
        Sillä totisesti minä sanon teille: Monet profeetat ja vanhurskaat ovat haluneet nähdä , mitä te näette ,eivätkä ole nähneet ,ja kuulla ,mitä te olette kuulette , eivätkä
        ole puulleet .

      • hgf.-öl,
        teuta kirjoitti:

        MINÄ KIRJOITIN:
        "Leipä ja veri on vertauksia joita sieluttomien on vaikea ymmärtää mutta Jeesus tiesi tuon opettaessaan, että Hänen omat tuntee sen mutta teille uskovaisille Jeesus ilmoitti:
        Mar 4:13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?"

        teuta kirjoitti:
        "Örvelö , viittaan Mark. 4:13. kohtaan jossa , sanotaan että
        Hänen omansa tuntee sen , ketkä olivat Hänen omiaan .
        Ne oli Opetus lapset (silloin vielä 12) .
        Nyt on kysymys kuka on tänäaikana Jeesusksen oma uskova
        se on me kaikki jotka on tehnyt parannuksen , synneistä .
        otetaan esimerkki , lapsi on syntynyt , ja hänet kastetaan .
        Tapahtuu seuraavaa , sillä hetkellä kun lapsi kastetaan ,
        Lapsi siirtyy perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan"

        teuta ASETTAA TUOSSA ITSENSÄ TAAS JUMALAN JA JEESUKSEN herraksi!
        JUMALA JA JEESUS EI OLE LAPSIKASTEESTA RAAMATUN MUKAAN SANAAKAAN SANONUT!
        Jumalan ja Jeesuksen Nimessä valehdellen teuta reuhaa ateistipiruna jatkuvasti! VÄÄRÄN TODISTUKSEN antaja ateistipirut ovat matkalla helevettiin kaikin voimin. Heille ei kelpaa Jumalan ja Jeesuksen antama Laki ja opetukset vaan kaikken pitää olla epäjumalata!
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910

        Kiva kun olit tarkkana

        teuta 13.11.2010 14:18

        Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta

        Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein .

      • teuta
        g,hj-k.l kirjoitti:

        Kirjoitit:
        "Jumala sallii tämän sekasotkun Suomessakin, kristinusko vesittyy ja häviää, Jumalan siunaus loppuu kun elävästä Jumalan sanansta luovutaan ja aletaan palvomaan epäjumalia."

        Kerro vaan vapaasti koko totuus! Tuosta on tietoa raamatussakin että uskot katoaa. Ja tiedossa on myös se, että uskot kun katoaa niin samalla eräs toinen ottaa sielulliset ihmiset vastaan...

        Olet väärässäkin... "Jumalan siunaus loppuu" ilmaisu tulee olla "epäjumalan siunaus loppuu." ja kuten omasta kokemuksestasi tiedät niin 2000 vuotta ovat rikollisen kristinusko ja nykyisin sen yli 3500 lahkoa aina eksyttäneet ihmisiä palvelemaan epäjumalaa. Sinä et ole vielä ymmärtänyt että Paavali oli aikansa epäjumala, Ludet/Lutheri oli aikansa epäjumala jne. Ja täälläkin on itse itsensä epäjumalaksi, ylijumalaksi jne asettajia mutta tulee aika että se Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen pilkkaaminen sekä ateistisuus loppuu.

        Jumala ja Jeesus pitää huolen omistaan. Jeesus on sen omalla sanallaan luvannut HEILLE jotka uskoo Lakia, siis epäjumalaan ja hänen uskovat rikolliset pääsevät tekemäänsä helevettiin.
        Tässä Jeesuksen Oman Sanan lupaus omillleen, heille jotka eivät usko vaan jotka uskoo esim. Jumalan ja Jeesuksen Lakia. (uskovaiset uskoo epäjumaliin, Jumalan ja Jeesuksen kieltäjinä)
        JEESUS EI JUONUT VERTA (niinkuin pedot, eksytetyt, epäjumaliin uskovaiset:
        RAAMATTU 1933/1938 : Matteus 26

        29 Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

        Leipä ja veri on vertauksia joita sieluttomien on vaikea ymmärtää mutta Jeesus tiesi tuon opettaessaan, että Hänen omat tuntee sen mutta teille uskovaisille Jeesus ilmoitti:
        Mar 4:13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?

        Siis Jumala ei salli vaan sieluttomien epäjumalat miekan voimalla, pakkokasteilla, ryöstöillä, raiskauksilla, tappamisilla jne jne jne pakottavat uskovaiset luomaan sekasortoa!
        Eksytetyt aina syyttää Jumalaa kaikesta, useimmiten ei suoraan sanoen. Ei Jumala tai Jeesus salli murhaamisia, pedofiili rikoksia jne vaan se on harhaoppisten herrat epäjumalineen jotkas Jumalan ja Jeesuksen Nimissä polttelevat noitorovioita, repivät lasten perseitä pedofiili perkeleiden toimesta jne.
        Myllynkivi oppi on raamatussa!
        Jumalan ja Jeesuksen Laki on raamatussa!
        älä tapa ja muuta Jumalan ja Jeesuksen Lain tieto on löydettävissä sieluttomillekkin jos he vaan haluaa oikeasti Heidän palvelijoiksi.

        Ei Jumala tai Jeesus ole syyllisiä epäjumalienne teettämiin tekoihinne vaan se syyllinen on epäjumalanne joka Jumalan ja Jeesuksen Nimimssä esiintyvänä perkeleenä teillä teettää rikoksia;;;; sitä kutsutaan uskomiseksi. Jumalallisuuden tietoutta on se että ymmärtää mitä esim. älä tapa käsky tarkoittaa:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

        Miksi ihmeessä sun on sotkettava joka asia joka kerta
        örvelö voitko selittää , tääon aivan sopskaa .

        SE USKOT , jonka sinä niin nimesit , ei ole oikea käännos
        vaan yksinkertaiseti USKO loppuu , lisäksi TIETO loppuu ,
        vain RAKKAUS säilyy , ja se vie perille ei sinun rakkaus kun sitä ei taida paljon olla MUTTA JEESUKSEN /JUMALAN ,
        koska sitä on heillä .

        Myllynkivi kertomus on totta , ei sitä kukaan kielläkkään
        se pitäisi vain laittaa , örvelölle heti . kyllä niin palon olet
        pahaa tehnyt , voi tokkiinsa .

    • teuta

      Tässä käsketään lukea , 2 Kor.3:12-18, jossa kehoitetaan
      tarkentaen kahteen osaan ,2 Kor. 3:13-16
      sekä toinen 2 Kor. 3:17-18.

      • teuta

        Alkuperäinen teksti oli 2 Piet. 3:1-4 , se kertoo että 1-2 jakeet ovat
        Tälläisen MUISTUTTAMISEN tarpeellisuus , ks. 2 Piet. 1:12-13.
        Totuuden TIETOPUOLINEN tunteminen ja siihen teoriassa lujastikin
        pitäytyminen, jopa taistelu sen puolesta ja horjumaton oikeaoppisuus
        Ei riitä . On oltava myös KÄYTÄNNÖLLISEN ELÄMÄN KRISTITTY
        "sanan tekijä" , "jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat , ja sen teette"
        ks. Joh, 13:17. "Olkaa sanan tekijät , eikä vaan kuulijoita "l Jaakob, 1:22.

        Uskovilla on hairahtumisen ja laiminlyömisen vaaroja näissä asioissa .
        Siksi on tarpeen MUISTUTTAA heitä sanan noudattamisen tärkeydestä
        käytännöllisesä elämässä: opettamalla heitä pitämään kaikki , mitä minä (Jeesus) olen käskenyt teidän pitää ,(sanat on Matt.28:20 )

        2 Piet .3:3-6. Nämä pilkkaajat olivat ehkä saaneet aihetta joidenkin ,
        harhaantuneiden kristittyjen ajatuksesta , että Kristus oli tuleva takaisin sen sukupolven aikana . Sekä Jeesus että Paavali olivat ojentaneet
        heitä osoittamalla , että Hänen toiseen tulemiseensa , oli kuluva pitkähkö
        aika . ks. Luuk. 19:11-27 ; Room.11:1-32.; 2 Tiit. 2:3-12. .NE "ISÄT",
        jotka olivat nukkuneet pois /kuolleet , eivät olleet alkukristillisyyden "isiä"
        kuten jotkut ovat selittäneet , vaan ihmiskunnan ja israelilisten muinaisia "isiä. , kuten viittaus luomakunnan alkuun ja vedenpaisumu-
        seen osoittaa.

        2. Piet. 3:7-10. Raamattu käyttää sanontaa "Herran päivä " useista
        ratkaisevista AJOISTA , erityisesti ISRAELILAISILLE kohtalokkaista
        Jes. 2:12 ; 13:9; Jer. 46:10 . UT:n sanonnat "Herran päivä" tarkoittaa
        yleisemmin Kristuksen toista tulemísta : päivää jolloin seurakunta kausi
        loppuu . Kuitenkin vielä tässä luvussa "Herran päivä " tarkoittaa aikaa ,
        jolloin Jumala hävittää tulessa tämän maan ja maailmankaikkeuden , ja joka on "JUMALATTOMIEN IHMISTEN TUOMION JA KADOTUKSEN PÄIVÄ . Jumala luo silloin uudet taivaat ja maan . Jossa vanhurskaus asuu, ks. Ilm.20:.

      • fg.y-uio

        Aina kun sinä
        etsit apua epäjumalasi palvelemiseen raamatusta niin et uskalla koske Jumalan ja Jeesuksen Lain Sanaan koska joutuisit tuomitsemaan itse itsesi!!!!

        JOKAINEN RAAMATUSSA OLEVA SANA JOKA EI OLE JUMALAN JA JEESUKSEN SANAA, EI OLE HEIDN SANAA vaan raamatun väärentäneiden rikollisuuden herra epäjumalien sanaa!!!
        sieluttomien murhaajien, pedofiilien, jne tukijoilla on vaikea ymmärtää Jumalallisuuden totuutta, esim. älä tapa käskyä!!!

    • Myrskyaalto

      Muuten hassu kysymys. Olisikohan se vedenpaisumus ollut sen ajan tsumani?

      • teuta

        Ei se voinut olla tsunaami , koska Pyhä Henki on ilmaissut
        Moosekselle vain sateet , tosi rankat sateet , HUOM:! se
        ei olisi ollut Jumalalle vaikea rajata sen aikaiset tunnetun
        maan ja rakentaa vettäpitävä aita , sekä HUOM:!siihen
        mennessä ei ollut vielä satanut maahan vesi oli tiivistynyt
        erään laisiin patjoihin n.2240 vuotta .

        Sinä hän osaat arvella paljonko sitä kondenssi vettä oli ?

        Palataanpa Moosekseen , hän kirjoitti 5 kirjaa , jotka antoi Joosualle , sinä aamuna kun herra ilmoitti hänen aikansa
        olevan tulla kävelemään hän kanssaa . Mooses syntyi n.
        1527. kasvoi ja opiskeli Faaraon koulua .Lähti midianiin n.1487 palasi kansansa vapauttajaksi 1447. ja kun orjuus oli lakkautettu saivat luvan lähteä PALVELEMAAN HERRAA
        SIINAIN VUORELLE . Aadamin luominen oli 5642.
        siitä oli 4155. vuotta kun Mooses alkaa kirjoittaa 1. kirjaansa
        Siinä oli Pyhä Henki apuna , niin paljon kuin tarvi .

        Joten summa summarum , stunaami on pois suljettu.

      • rj5-.lkj

        Ymmärrän hyvin että sinä tarkoituksella
        kiellät Jumalan ja Jeesuksen Heidän ja Pyhän Hengen pilkkaajana mutta minkä vuoksi???

        VT on vanhan liiton oppi josta VAIN LAKI on JEESUS vahvisti meille voimaan Uuden Liiton LAIKSI!

        Tiedän, että sinä et kunnioita Lakia jne MUTTA PITÄÄKÖ SINUN KIEROSTI AINA PILKATA JUMALAA, JEESUSTA JA PYHÄÄ HENKEÄ?

        sinulla on Lailla suojattu oikeus palvella epäjumalaa niin palvele sitä sen omalla nimelllä!

      • järjestys oikiaxi
        rj5-.lkj kirjoitti:

        Teuta on Jeesukseen uskova mies, ei hän ole jumalanpilkkaaja niinkuin sinä olet.

      • g. h-jk
        järjestys oikiaxi kirjoitti:

        Teuta on Jeesukseen uskova mies, ei hän ole jumalanpilkkaaja niinkuin sinä olet.

        ei minun tarvitse pilkata epäjumalaanne! se on pilkkaamattakin rikollisen lahkonnekin epäjumala, uskovasten tapattaja, pedofiili perkeleiden armahtaja jne niinkuin ylijumalanne todistaa:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-49163788-view

        "Jeesus pelastaa

        25.4.2011 13:18

        Jokainen pedofiili saa syntinsä anteeksi, jos hän katuu tekoaan ja tahtoo tehdä parannuksen. Parannukseen kuuluu ilman muuta rikoksen tunnustaminen poliisille. Yhteiskunnan lakien mukainen rangastus kärsitään tietenkin
        ja suostutaan sovittamaan henkilö tai henkilöt joihin rikos on kohdistunut.
        Se on taatusti kova paikka kohdata uhrinsa hätä ja sopia siitä kuinka rikos sovitetaan uhrin kanssa.
        "

        Tässä sinunkin kirkollisvero rahojen antia, sieluttomana elukkana et tunne vastuuta mutta tästä lähtien tiedät oman osuutesi:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

        epäjumalasi kiittää sinua siitä ja taloudellistakin tuesta jota olet rikollisuuden tukemiseksi Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen pilkkaamiseksi antanut!

      • teuta11
        teuta kirjoitti:

        Ei se voinut olla tsunaami , koska Pyhä Henki on ilmaissut
        Moosekselle vain sateet , tosi rankat sateet , HUOM:! se
        ei olisi ollut Jumalalle vaikea rajata sen aikaiset tunnetun
        maan ja rakentaa vettäpitävä aita , sekä HUOM:!siihen
        mennessä ei ollut vielä satanut maahan vesi oli tiivistynyt
        erään laisiin patjoihin n.2240 vuotta .

        Sinä hän osaat arvella paljonko sitä kondenssi vettä oli ?

        Palataanpa Moosekseen , hän kirjoitti 5 kirjaa , jotka antoi Joosualle , sinä aamuna kun herra ilmoitti hänen aikansa
        olevan tulla kävelemään hän kanssaa . Mooses syntyi n.
        1527. kasvoi ja opiskeli Faaraon koulua .Lähti midianiin n.1487 palasi kansansa vapauttajaksi 1447. ja kun orjuus oli lakkautettu saivat luvan lähteä PALVELEMAAN HERRAA
        SIINAIN VUORELLE . Aadamin luominen oli 5642.
        siitä oli 4155. vuotta kun Mooses alkaa kirjoittaa 1. kirjaansa
        Siinä oli Pyhä Henki apuna , niin paljon kuin tarvi .

        Joten summa summarum , stunaami on pois suljettu.

        Nuo ajta olivat eKr .
        Paitsi tuo 4155. on luiomisesta , tarkennan sitä vielä.
        5642 - 1447 = 4195 .v. Maailman alusta .

      • ghty.-,l
        järjestys oikiaxi kirjoitti:

        Teuta on Jeesukseen uskova mies, ei hän ole jumalanpilkkaaja niinkuin sinä olet.

        Se teuta Jeesus on vale sellainen!!!
        Tai todistatko sinä, että Jumala tai Jeesus tapatti uskovaisia, pikku lapsiakin noitarovioilla?
        Ellei sinulla ole todistetta Jumalaa ja Jeesusta vastaan niin voimmeko olla yksimielisiä siitä, että teuta jeesuksella on sarvet?

      • teuta
        ghty.-,l kirjoitti:

        en ole koskaan puhunut , siihen malliin , vaan se että örvelö kääntää asiat päälaelleen , ymmärtämättä oikeen mistään
        mitään ... se asia joka pitää ymmärtää, on ne sanat jotka
        tulee minun ja Jeesus on tie nimimerkin kanssa , me tiedämme
        monet asiat , joita ei örvelö tiedä , eikä kannata siitä kinata .
        Mutta en ole missään sanonut , että asia olisi noin kun örvelö
        sanoo. Hän on pilannut asiat, en minä eikä muut.

        Jos tämä asia menisi putkeen , Örvelö voisi myöntää
        erheensä joka on ajattelemattomuuttaan tehnyt.

      • rt-y.u

        minä en ole erehtymätön mutta sinä omien uskovaisten, pikku lastenkin tappaja järjestön ateistipiruna et ymmärrä edes älä tapa käöskyn merkitystä!
        Ja jos tajuat mitä se tarkoittaa niin sitten sinut on myyty saatanalle orjaksi ja Jumalan ja Jeesuksen Lain ja Heidän kieltäjäksi!

        Näin teuta tunustaa omalta osaltaa rahoittamansa noitarovio murhat oman uskonsa suuriksi epäjumalallisuuksiksi:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171

        teuta

        14.5.2011 16:22

        Ei tuosta ÄLÄ TAPA käskystä , tarvii sen enenpää ymmärtää

        kun mitä siinä lukee ..

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        "Ei ole Jeesus vahvistanut

        teuta 8.8.2010 12:12

        Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.

        Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti ."

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9461899/46725910

        "Kiva kun olit tarkkana

        teuta 13.11.2010 14:18

        Tuo yks joka hilluu nyt suuna päänä , ei ole löytänyt tuotakaan oikesta kirjasta

        Mä hain vanhan Rippikoulu katekismuksen , ja siinä se on aivan oikein ."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171

        teuta

        26.5.2011 07:32

        vASTAAN KUN OLEN TÄSSÄ. Maallisella lailla ei ole mitään valtaa ,

        jne....

        tätä teutakin on maksanut ja tilannut rahoilleen vastineeksi:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

        http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

    • gh-jk-l

      Tuo on totta!
      sinä pilkkaat Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Hengeä!
      sinä esiinnyt Jeesuksen Nimissä Häntä pilkaten ja otappa selvää mitä se merkitsee sinulle itsellesi???

      "Ei ole Jeesus vahvistanut

      teuta 8.8.2010 12:12

      Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.

      Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti ."

      tässä Jeesuksen pilkkaaja jakaa papeile virkoja, Jeesus itse kielti uskomasta lapsien perseitä reviepivien pedofiileihin sillä ne ovat "raatelevia susia" kuten Jeesus asian ilmaisi:
      "http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/47306902

      kaste kirja n. 350 luvulta

      teuta 22.12.2010 22:17

      Pappedella on tärkeä merkitys sakramentin oikein toimittamisessa , Papilla ei ole omia ansioita , vaan Kristuksen antama virka .'"

      ja teuta kavereineen PILKKAA JEESUSTA jakamalla murhaaja&pedofiili rikollisille rikoksia anteeksi heitä houkutellen rikollisten omaan piiriin murhaamaan ja raiskaamaan lapsiakin:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336

      Jeesus pelastaa

      25.4.2011 13:18

      Jokainen pedofiili saa syntinsä anteeksi, jos hän katuu tekoaan ja tahtoo tehdä parannuksen. Parannukseen kuuluu ilman muuta rikoksen tunnustaminen poliisille. Yhteiskunnan lakien mukainen rangastus kärsitään tietenkin
      ja suostutaan sovittamaan henkilö tai henkilöt joihin rikos on kohdistunut.

      Se on taatusti kova paikka kohdata uhrinsa hätä ja sopia siitä kuinka rikos sovitetaan uhrin kanssa.

      TÄMÄ ON lestadiolaisten ja luterilaiseten rikollisten rahoittamaan JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAA HEIDÄN NIMISSÄ RIKOLLISET REUHAA NYT MUTTA TULEE AIKA ETTÄ ATEISTIPIRUT MAISTAA TULIJÄRJESSÄ OMAA MYRKKYÄ:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

      Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

      teuta ASETTAA ITSE ITSENSÄ JUMALAN JA JEESUKSEN PILKKAAJANA RIKOLLISENA LAITTOMUUDEN ATEISTIPIRUKSI:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171

      teuta

      14.5.2011 16:22

      Ei tuosta ÄLÄ TAPA käskystä , tarvii sen enenpää ymmärtää

      kun mitä siinä lukee ..

      JNE..

      onnittelen lestadiolaisia hyvästä herra ylijumala valinnoistaan Jumalan ja Jeesuksen pilkkaajina!!

      • Jeesus on tie

        Kunhan sinä muslimi rontti ymmärrät lähteä täältä, niin sen jälkeen täällä on ainostaan Jeesuksen palvojia kiittäjiä ja ylistäjiä. Hallelujaa kiitos Jeesus.

        Sun profeettas muhamed on vasta 600 luvulla keksitty ihmispoloinen!!!

      • fg.-h-io

        No teillä, omien tappaja ja tappaja järjestön ateistipuruille ja itsemurha muslimeilla on sama saatana herrana eri epäjumalan kourissa!

        sinä Jumalaa ja Jeesusta pilkkaavana jakelet enteeksi murhaajille ja pedofiileille rikoksia anteeksi itsellesi sarvian kasvattaen tai voihan olla että olet jo saanut sarven tyngät kiillotettaviksi!

        Muutenm se sinun perkeleen perisyntinen herra epäjumalasi oli 1500 luvulta oleva juoppo munkki joka kuoli kastamattomana katolilaisena ja jota sieluttomana salakatolilaisena epäjumalanas jumaloit!
        Älä unohda epäjumalasi käskyä:
        herra epäjumalan antama käsky:

        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521

        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        Leeviläisille tietoa:
        Lainattua tekstiä:

        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

      • teuta
        fg.-h-io kirjoitti:

        Älä lainaa kaiken minkä laionaat on mennyt menojaan .
        Tässäkin sinä sanot että LLL:n oli rutsalainen luterilaisen kirkon
        lähettämä saarnamies joka pakko käänsi "pakanalliset Suomalaiset".

        Oikaisu , LLL:n oli Ruotsalaisen , Luterilaisen KIRKON ROVASTI .
        Lähetys toimessa oli muut miehet ja naiset , LLL:n taustalla oli
        Evankelisluterilaisen Kirkon johto . Hänen kannoillaan oli v. 1840 >
        Ruotsin valtio kirkon johtohekilöitä . Vasta 1860 luvulla alkoi lähetys
        Suomeen , ensin perä pohjolaan ja tämä tapahtui muitten toimest kuin LLL:n ,hänhän sairastui syksyllä 1860 (syystalvi) ja kuoli alussa 1861.

        Se mitä LLL:n sai ääntään kuuluville , oli etä ihmiset tulivat kuunteluun
        Tornionjokilaaksosta , Suomen puolelta . Myöhemmin sitten Ruotsin
        Valtionkirkko on lopetettu . Asiat on menneet päin prinkkalaa ei Jumala
        anna nimeänsä tahrata määräänsä enempää.
        Oulussa , oli 1870 luvulla yksi nais "saarnaaja". Sekin piti saada hiljaiseksi , piispa xxxx toimesta n.1890 .
        Myös Ruotsissa oli 2-3 nais puhuvaista noihin aikoihin , sekä kaksi
        LLL:n tytärtä , jotka oli LLL:n ohjeen mukaan saarnaamassa .

      • d.f--h

        Sinä yrität pestä rikollisuuden rikoksia salarippi saatanallisuudella vaikenemalla ja samalla teet ne rikoksina Jumalan ja Jeesuksen syyksi sillä kun esim. noitarvioita polttavat niin papit oli mukana Jumalan ja Jeesuksen sekä Pyhän Hengen Nimissä tapattamassa syyttömiä lapsiakin!

        Millä tavalla näiden herrojenne uskovaisilla teettämät rikokset ovat Jumalallisia???
        -noitarovio murhat?
        -pedofiili rikokset?
        jne...

        Ota huomioon, että sinulla, "Jeesus on tie" jne EI OLE JUMALAN VALTAKUNNAN OIKEUTTA JAKAA RIKOLLISILLE ANTEEKSI RIKOKSIA!
        Te olette ateistipiruina suojaamassa rikollisia ja siten rikollisia itsekkin mm. väärää todistusta jakamalla!
        Vastaa yllä oleviin kysymyksiin raamatun UT:n Jumalan tai/ja Jeesuksen Omalla Sanalla kantasi tukien!
        Olen kymmeniä kertoja pyytänyt vastauksia ja ellei niitä sinulla ole esittää niin tunnusta että olette ateistipiruina perkeleen perisyntisinä epäjumalaa palvelevia kyykäärmeen sikiöitä!!!
        JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAAMINEN ON RIKOS JA SYNTIÄ PAHEMPI RIKOS ONKIN KUN HEIDÄN NIMISSÄ RIKOTAAN JUMALAN JA JEESUKSEN LAKIA HEITÄ PILKATEN!!!

        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        Leeviläisille tietoa:
        Lainattua tekstiä:
        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

        -

        näitä murhia olet sinäkin ollut rahoittamassa! OSOITA JUMALA TAI JEESUS SYYLLISEKSI JOS PYSTYT RAAMATUN UT:n JUMALAN TAI/JA JEESUKSEN OMAN SANAN TIEDOILLA?
        ELLET PYSTY, NIIN OLETKO RIKOLLISEN KRISTINUSKON LAHKOJEN HERROJA epäjumalana jumaloivia ja heidän rikollisia oppeja puolustava ja rikoksia anteeksi antava perkeleen ateistipiru???

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

      • fg-h.jk
        Jeesus on tie kirjoitti:

        Kunhan sinä muslimi rontti ymmärrät lähteä täältä, niin sen jälkeen täällä on ainostaan Jeesuksen palvojia kiittäjiä ja ylistäjiä. Hallelujaa kiitos Jeesus.

        Sun profeettas muhamed on vasta 600 luvulla keksitty ihmispoloinen!!!

        Luder/Lutheri keksittiin 1500 - luvulle tappamaan ja tapattamaan noitarovioillakin omia uskovaisia, pikku lapsiakin!
        Joten teille on oma helvetti jota rakennatte!

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9566057/47416379

        "JOS tuo luku pitisi paikkansa sinä olisit Hitler

        teuta 31.12.2010 09:05

        Heil ... Kirkosta erooja ei ole löytänyt mitään muuta kuin pienen veron maksammattomuuden

        Taivaan valtakuntaa nimittäin ei ole vielä tehtykään !"

      • teuta
        fg-h.jk kirjoitti:

        örvelö , on valehdellut taas , vaikka kuinkapaljon , Ei Luther 0llut yhdelläkään noita roviolla , on örvelö tainnut olla ...
        Huss. oli viimeinen joka uskonpuhdistajista poltetiin , kuitenkin n. 70 vuotta ennen lutheria , tapahtui 1415 .

        Ja Hussin tiedetään sanoneen , minun te voitte polttaa ,
        mutta minun jälkeeni tulee valkoinen JOUTSEN jota
        te ette voi polttaa . Ja minä uskon että hän oli Luther .
        örvelö ei usko mitään , hän on pakana joka ei jätä ket-
        ään rauhaan, vaan koettaa mustamaalata kaikkia jotka
        ei ole hänen mielipuoltaan. en paremmin sano.

    • teuta

      Miksi Örvelö käyttää palsta tilaa kymmenen kertaa enemmän kuin muut. Ja millaisen satiais kirjoittelun takia.

      • fg.hjk.-l

        hänellä on varmaan Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tuki teidän valheisiin!
        miksi ateistitpirut eivät vastaa asiallisiis kysymyksiin?

        1/KERRO MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI/JA JEESUS MÄÄRÄÄ TAPPAMAAN OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN?

        2/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA ON JUMALAN TAI JA JEESUS MÄÄRÄNNYT, ETTÄ PEDOFIILI HERROILLENNE PITÄÄ ANTAA LASTEN PERSEET REVITTÄVIKSI?

        3/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI JEESUS ON ANTANUT RIKOLLISILLE KATEKISMUKSEN OPPEJA NOUDATTAVILLE OIKEUDET HEIDÄN NIMISSÄ HEITÄ JA PYHÄÄ HENGEÄ PILKATEN JAKAA ANTEEKSI SYNTEJÄ MURHAAJILLE, PEDOFIILEILLE JNE?

        Jos vastauksia ei ole raamatun UT:n Jumalan ja Jeesuksen Omalla Sanalla niin olette perkeleen kyykäärmeen sikiöidin myrkyillä kastettuja ateistipiruja.

      • teuta
        fg.hjk.-l kirjoitti:

        Et voi tehdä yhtäkään kaksois juttuasi , koska sinä et ole sellainen henkilö että sinä voisit muka sanoa nimeksikään
        mitä joku voi tehdä ja millälailla ,

        En usko sinuun , en usko kirjoituksiin yhtään paremmin vaikka
        heti jättäisit todistuksesi tekemättä , on aivan sama mitä sanot
        koska se ei kuitenkaan ole mitään.

      • fgm.--.hjk

        NIIN, me tiedämme että uskot Luder/Lutheriin epäjumalanas mutta

        MITÄ VIKAA ON JUMALAN JA JEESUKSEN LAISSA JA OPETUKSISSA KUN SE EI KELPAA OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEILLE RIKOLLISILLE??

      • kaikkia leipä elättä
        fgm.--.hjk kirjoitti:

        NIIN, me tiedämme että uskot Luder/Lutheriin epäjumalanas mutta

        MITÄ VIKAA ON JUMALAN JA JEESUKSEN LAISSA JA OPETUKSISSA KUN SE EI KELPAA OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEILLE RIKOLLISILLE??

        Sinähän esiinnyt koko ajan tietävänä, vaikka et tiedä näistä asioista mitään.
        Mäntti mikä mäntti.

      • Jeesus on tie
        fgm.--.hjk kirjoitti:

        NIIN, me tiedämme että uskot Luder/Lutheriin epäjumalanas mutta

        MITÄ VIKAA ON JUMALAN JA JEESUKSEN LAISSA JA OPETUKSISSA KUN SE EI KELPAA OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEILLE RIKOLLISILLE??

        Mitä vikaa on JUmalan ja Jeesuksen laissa kysyt.

        Se lienee suurin vika ettei sellaista lakia ole olemassakaan. :-))))

        Mihin perustuu väitteet omia uskovaisia tappaneista ja pikkulapsiakin tappaneista rikollisista? Muslimeja ilmeisesti tarkoitat, tuota joukkoa johon itse kuulut.

        Olen useasti neuvonut sinua, että tee parannus ja lähde sellaisesta joukosta pois. Ihme porukkaa kun koko ajan mangutaan täysin tyhjiä ja olemattomia.

        Uskovat ovat ihania rakastavia ihmisiä, joiden kanssa on ihana elää.
        Hallelujaa kiitos Jeesus!!!

        Jotakin perustietoa pitäisi ola Jumalan sanasta ennen kun tänne tulee häiriköimään.

        Tämä asia on , niin kuin moni muukin sinun kanssa , minä
        en ole koskaan tavannut , sinun määrittelmiä USKOVAISIA ,
        PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEITA . En myös ole tavannut koskaan sellaisia rikollisia , mutta en väitä ettei voisi olla no
        nopeasti siitä selvän saa ...Örvelö hakee rikollisen/set.
        sekä ilmoittaa missä ja milloin voidaan tarkistaa,

      • =)))))))))))

        /sinun rikollinen tyhmyys saa palkkansa

        Se lienee suurin vika ettei sellaista lakia ole olemassakaan. :-))))
        /sattuu olemaan ja tulet tietänään mitä se tarkoittaa

        Mihin perustuu väitteet omia uskovaisia tappaneista ja pikkulapsiakin tappaneista rikollisista?
        /faktaaan!

        Muslimeja ilmeisesti tarkoitat, tuota joukkoa johon itse kuulut.
        /olet taas rikkonut Lakia, väärän todistuksen antaminen on rikos

        Olen useasti neuvonut sinua, että tee parannus ja lähde sellaisesta joukosta pois.
        /pysy vaan sielä murhaaja pedofiili rikollisuudessa

        Ihme porukkaa kun koko ajan mangutaan täysin tyhjiä ja olemattomia.
        /kumman pään sin pyyhit kun käyt paskalla!

        Uskovat ovat ihania rakastavia ihmisiä, joiden kanssa on ihana elää.
        Hallelujaa kiitos Jeesus!!!
        /rakastavat toisiaan noitarovioilla polttaen ja lasten perseitä repien

        Jotakin perustietoa pitäisi ola Jumalan sanasta ennen kun tänne tulee häiriköimään.

        /Matteuksen evankeliumi:

        7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'

        Luukkaan evankeliumi:

        13:27 Mutta hän on lausuva: 'Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät.'

      • =))))))))))))
        teuta kirjoitti:

        Tämä asia on , niin kuin moni muukin sinun kanssa , minä
        en ole koskaan tavannut , sinun määrittelmiä USKOVAISIA ,
        PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEITA . En myös ole tavannut koskaan sellaisia rikollisia , mutta en väitä ettei voisi olla no
        nopeasti siitä selvän saa ...Örvelö hakee rikollisen/set.
        sekä ilmoittaa missä ja milloin voidaan tarkistaa,

        olet Jeesuksen kavaltaja, Jumalan Valtakunta tietää kuinka monen uskovaisen ja lapsen tappamista olet rikollisena rahoittanut:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

      • teuta
        fg.hjk.-l kirjoitti:

        hänellä on varmaan Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tuki teidän valheisiin!
        miksi ateistitpirut eivät vastaa asiallisiis kysymyksiin?

        1/KERRO MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI/JA JEESUS MÄÄRÄÄ TAPPAMAAN OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN?

        2/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA ON JUMALAN TAI JA JEESUS MÄÄRÄNNYT, ETTÄ PEDOFIILI HERROILLENNE PITÄÄ ANTAA LASTEN PERSEET REVITTÄVIKSI?

        3/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI JEESUS ON ANTANUT RIKOLLISILLE KATEKISMUKSEN OPPEJA NOUDATTAVILLE OIKEUDET HEIDÄN NIMISSÄ HEITÄ JA PYHÄÄ HENGEÄ PILKATEN JAKAA ANTEEKSI SYNTEJÄ MURHAAJILLE, PEDOFIILEILLE JNE?

        Jos vastauksia ei ole raamatun UT:n Jumalan ja Jeesuksen Omalla Sanalla niin olette perkeleen kyykäärmeen sikiöidin myrkyillä kastettuja ateistipiruja.

        Ei taatusti ole , johan on lapsuus lirputtamassa .
        Örvelöllä on suuret luulot , ja heikko vatsa ,
        en paremmin sano-

      • f.g-hj
        teuta kirjoitti:

        Tämä asia on , niin kuin moni muukin sinun kanssa , minä
        en ole koskaan tavannut , sinun määrittelmiä USKOVAISIA ,
        PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEITA . En myös ole tavannut koskaan sellaisia rikollisia , mutta en väitä ettei voisi olla no
        nopeasti siitä selvän saa ...Örvelö hakee rikollisen/set.
        sekä ilmoittaa missä ja milloin voidaan tarkistaa,

        olitko läträämässä veren kanssa kouluaikana kun historiaa luettiin?
        tässä pakko ruotsalaisuuden sivityksen oppia jota LLL nautti:
        http://paranormal.se/topic/haxprocesserna.html

        Suomalaisista en laita esim. koska on elossa sukuja joiden omaisia tapettiin. Ei ole asiallista synnyttää lisää riitaa ja murhia!!!
        On ilmeistä, että teutallakin on suvussa helevetin tulessa tapettuja!!! Rikollinen järjestö on tuhonnut kirkon kirjoja peittääkseen rikoksensa....

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

        http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

      • teuta
        fg.hjk.-l kirjoitti:

        hänellä on varmaan Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tuki teidän valheisiin!
        miksi ateistitpirut eivät vastaa asiallisiis kysymyksiin?

        1/KERRO MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI/JA JEESUS MÄÄRÄÄ TAPPAMAAN OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN?

        2/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA ON JUMALAN TAI JA JEESUS MÄÄRÄNNYT, ETTÄ PEDOFIILI HERROILLENNE PITÄÄ ANTAA LASTEN PERSEET REVITTÄVIKSI?

        3/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI JEESUS ON ANTANUT RIKOLLISILLE KATEKISMUKSEN OPPEJA NOUDATTAVILLE OIKEUDET HEIDÄN NIMISSÄ HEITÄ JA PYHÄÄ HENGEÄ PILKATEN JAKAA ANTEEKSI SYNTEJÄ MURHAAJILLE, PEDOFIILEILLE JNE?

        Jos vastauksia ei ole raamatun UT:n Jumalan ja Jeesuksen Omalla Sanalla niin olette perkeleen kyykäärmeen sikiöidin myrkyillä kastettuja ateistipiruja.

        Olenko sanonutsinulle "örvelö" että vastaan vasta kun osaat
        kysyä , tuommoisiin ei voi vastata kunniallisesti .

        kysymys 1. Sinä olet väittänyt sellaista , en minä koskaan.

        kysymys 2. Edelliseen kysymykseen liittyvä , tulee örvelölle
        ei ole minun luomani kysymys , eikä vastaustakaan ole .

        kysymys 3. Luuk. 23: 42-43 , Tässä annetaan Ryövärille
        lupaus , että hän saa synnit anteeksi ja armon siinä myös
        tehdään tiettäväksi , Minun isäni Paraatiisi on tullut lähelle

        Kuitenkin kaikki ei olleet puhtaat , Jeesus tiesi pettäjänsä

    • hjk.,lk,.

      miksi teuta ei vastaa kysymyksiin?

      1/KERRO MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI/JA JEESUS MÄÄRÄÄ TAPPAMAAN OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN?

      2/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA ON JUMALAN TAI JA JEESUS MÄÄRÄNNYT, ETTÄ PEDOFIILI HERROILLENNE PITÄÄ ANTAA LASTEN PERSEET REVITTÄVIKSI?

      3/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI JEESUS ON ANTANUT RIKOLLISILLE KATEKISMUKSEN OPPEJA NOUDATTAVILLE OIKEUDET HEIDÄN NIMISSÄ HEITÄ JA PYHÄÄ HENGEÄ PILKATEN JAKAA ANTEEKSI SYNTEJÄ MURHAAJILLE, PEDOFIILEILLE JNE?

      Jos vastauksia ei ole raamatun UT:n Jumalan ja Jeesuksen Omalla Sanalla niin olette perkeleen kyykäärmeen sikiöidin myrkyillä kastettuja ateistipiruja.

      • savon ukko

        Lopeta jo tuo jankutus, ei se siitä parane. Ne valkotakkiset miehet voivat panna sinutkin Jeesuksen tiellä tepastelevan kanssa samaan häkkiin.

        Me teutan kanssa irvistellään sitten siellä ulkopuolella......vielä!

      • g-hj.k
        savon ukko kirjoitti:

        minulla itellä on valkonen takki

      • Jeesus on tie
        g-hj.k kirjoitti:

        minulla itellä on valkonen takki

        Käyttääks mielisairaalan potilaat valkoista takkia? Tuota en usko kyllä, kuten en mitään muitakaan valheita mitä viesteiisäsi lukee.

      • savon ukko
        g-hj.k kirjoitti:

        minulla itellä on valkonen takki

        ...se tästä vielä puuttui... no rauhoitu jo... niin tietysti valkoinen takin on on...

      • savon ukko
        Jeesus on tie kirjoitti:

        Käyttääks mielisairaalan potilaat valkoista takkia? Tuota en usko kyllä, kuten en mitään muitakaan valheita mitä viesteiisäsi lukee.

        no no juu juu... ei ole ei ole, mutta ne huii, huii, kuljettajat joiden autoissa on kalterit taka ikkunassa,,,,mutta jos haluat, voit käyttää valkoista takkia, että rauhoittuisit....

      • tiatoksianto

        Kyykäärmeen sikiölle tiedoksi

        Joh. 20:21 Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
        Joh. 20:22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
        Joh. 20:23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

      • =)))))))))))
        tiatoksianto kirjoitti:

        Unohdit kertoa kuka sanoi ja KENELLE!!!

        Kun rikollinen antaa anteeksi syntejä rikolliselle niin he molemmat ovat rikollisia!

      • teuta

        Örvelölle , en ole luvannutkaan vasta ,tuommoisiin
        kysymyksiin joissa on takana joku vääntö .

        Eihän sulla ole mitään verroketta edes mihin voisi vedota ,
        vain ja ainostaan pilkan tekoo , mätä muna .

        Jos ei tule selkeää vastausta katson sinut läskipääkisi .
        ja vielä syntiseksi , sellaiseksi ,

      • teuta
        g-hj.k kirjoitti:

        minulla itellä on valkonen takki

        Missä olet värjännyt , Kyllä Jumala näkee ettei se ole
        puhdas (lumi valkoinen ) jolloin se voisi kelvata , se on
        varmasti ihan likainen , verrattuna lumi vallkoiseen .

      • fg.hj,klö
        Jeesus on tie kirjoitti:

        Käyttääks mielisairaalan potilaat valkoista takkia? Tuota en usko kyllä, kuten en mitään muitakaan valheita mitä viesteiisäsi lukee.

        sinunhan se pitäs tietää kun olet sieltä karannu

      • rt,mkö.
        teuta kirjoitti:

        Örvelölle , en ole luvannutkaan vasta ,tuommoisiin
        kysymyksiin joissa on takana joku vääntö .

        Eihän sulla ole mitään verroketta edes mihin voisi vedota ,
        vain ja ainostaan pilkan tekoo , mätä muna .

        Jos ei tule selkeää vastausta katson sinut läskipääkisi .
        ja vielä syntiseksi , sellaiseksi ,

        Jeesus on todistanut sinut valehtelijaksi!

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9566057/47416379

        "JOS tuo luku pitisi paikkansa sinä olisit Hitler

        teuta 31.12.2010 09:05

        Heil ... Kirkosta erooja ei ole löytänyt mitään muuta kuin pienen veron maksammattomuuden

        Taivaan valtakuntaa nimittäin ei ole vielä tehtykään !"

        Jeeesus todistaa Omalla Sanallaan teutan sieluttomaksi ateistipiruksia ja valehtelijaksi:

        21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

      • teuta
        fg.hj,klö kirjoitti:

        sinunhan se pitäs tietää kun olet sieltä karannu

        väärin vastasit , sinä olet siltä karannut.

      • teuta
        rt,mkö. kirjoitti:

        Jeesus on todistanut sinut valehtelijaksi!

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9566057/47416379

        "JOS tuo luku pitisi paikkansa sinä olisit Hitler

        teuta 31.12.2010 09:05

        Heil ... Kirkosta erooja ei ole löytänyt mitään muuta kuin pienen veron maksammattomuuden

        Taivaan valtakuntaa nimittäin ei ole vielä tehtykään !"

        Jeeesus todistaa Omalla Sanallaan teutan sieluttomaksi ateistipiruksia ja valehtelijaksi:

        21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

        Valehtelet , ei Jeesus ole mitään sanonut , örvelön satuja.

    • teuta

      No ei luulis, jossakin on vaikaa

    • ökykyy

      ans ku selitän. Ku lastensa raiskaaja pyytää rikostaan anteeksi hyväkaverimaalikkoökyraarnaajalta, ni sillo ovat kumpiki rikollisia, ku tää hyväkaverimaallikkoökysaarnaaja ei ilmoita siitä viranomaisille, vaa luulee, että se on ny sitte sovitettu. Ja sitte ollaa kun Jeesuksen tiellä kumpikii.
      Ja sitte kalle menee lujaa,,,,ei ku hallelujaa....

      • teuta

        Asia ei ole noin , saarnaaja on oltava sellainen henkilö johon on ehdoton luottamus , että hän on Jumalan /Jeesuksen palvelija
        ja silloin kun asia hoituu ,se on tapaus jossa käsitellään RIPPI
        aivan oikeasti , ei kukaan saa mitään anteeksi jos se tulisi örv-
        elön luo ,aivan kun sinä et ole känyt niin pitkällä ,kuinka sinä
        ymmärtäisit koska minä pidän sinua rosvona tai ryövärinä
        niin sinä et sopisikaan rippiisäksi.

      • df-g.h

        sinä olet Jumalan ja Jeesuksen Lain ja Heidät kieltänyt!!

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171

        teuta

        14.5.2011 16:22

        Ei tuosta ÄLÄ TAPA käskystä , tarvii sen enenpää ymmärtää

        kun mitä siinä lukee ..

        Ja sinäkin tilaat lisää murhia maksamalla kirkollisveroa:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

        1/KERRO MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI/JA JEESUS MÄÄRÄÄ TAPPAMAAN OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN?

        -tuota määräystä ei ole vaan käskyn on antanut tämä herra:
        herra epäjumalan antama käsky:

        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521

        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        2/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA ON JUMALAN TAI JA JEESUS MÄÄRÄNNYT, ETTÄ PEDOFIILI HERROILLENNE PITÄÄ ANTAA LASTEN PERSEET REVITTÄVIKSI?

        -Jeesus antoi myllynkivi opetuksen näille rikollisille!

        3/MISSÄ KOHTAA RAAMATUN UT:SSA JUMALA TAI JEESUS ON ANTANUT RIKOLLISILLE KATEKISMUKSEN OPPEJA NOUDATTAVILLE OIKEUDET HEIDÄN NIMISSÄ HEITÄ JA PYHÄÄ HENGEÄ PILKATEN JAKAA ANTEEKSI SYNTEJÄ MURHAAJILLE, PEDOFIILEILLE JNE?
        -Jumalan Valtakunnan oikeuksia ei ole ihmisille annettu, ei edes omia uskovaisia tappaneelle rikollisen kristinuskon ateistipiruille!

      • teuta
        df-g.h kirjoitti:

        On vain örvelön sana sitä vastaan , se on sama kuin
        satu setä topelius .

    • Jeesus on tie

      Muista aina että sinä olet rikollinen, eivät uskovaiset. Uskotko todella valheen virheettömyydestäsi? Uskovilla on syntien anteeksianto Jeesuksen nimessä ja veressä, ei siis toinen toisensa nimissä ja veressä. älä sinä tuol,laista paskaa jauha pynistä asioista!!! Jeesuksen veri on synnitön veri joka pesee pois syntisten synnit.

      Sitä vastoin sinulla ei ole anteeksintoa lainkaan koska olet pilkannut Jeesuksen nimen ja veren ja hänen asettamansa Pyhät Sakramentit. Sinun tiesi käy kovaa vauhtia helvettiin. Lestadius käyttää epäuskoisista sanoja, " he ovat pesseet vaatteensa "lohikäärmeen veressä". Se on oikein sanottu. Perkeleen musta ja saastainen veri ei pese yhtäkään syntiä pois, vaan joka päivä tulee miljoonia syntejä lisää jotka painavat sinutkin jumalaton pilkkaaja auttamatta helvettiin.

      • teuta

        Täällä todella on örvelölle , sekä ohjeitä, että varoitusta
        ehkä hän lukee ehkä ei , mutta se ei helpota yhtään sitä
        tekijää että , hänet on keveäksi nähty , sekä holtittomaksi
        silloin voi kantaa pikka kirveen , kun ottaa tarinan noin.

    • teuta

      örvelölle.

      Yhden kirjoitan vielä tässä: Se on Psalmista 5:5-7 .
      "SIllä sinä et ole se Jumala jolle jumalattomuudet kelpaa
      Paha ei saa asua sinun tykönäsi . Ylvästelijät eivät kestä sinun silmiesi edessä ; sinä vihaat kaikkia väärintekijöitä .
      Sinä hukutat valheen puhujat ; murhamiehet ja viekkaat ovat
      Herralle kauhistus

      • df,gj.k

        Sinullaon se jumala joka Jumalan ja Jeesuksen Lakia rikotuttaa!!!
        Vai yritätkö väitää että Jumala ja Jeesus on määrännyt noitarovio murhat ja pedofiili rikokset?

      • fg-h.jk

        kerroppa tuo asia Jumalan ja Jeesuksen Omalla Sanalla!!
        Jeesus on jo sinut todistanut valehtelijaksi JOTEN ON IHAN TURHAA YRITTÄÄ NÄYTELLÄ SARVIEN TYNGÄT PÄÄSSÄ JUMALAN JA JEESUKSEN PALVELIJAA:

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9566057/47416379

        "JOS tuo luku pitisi paikkansa sinä olisit Hitler

        teuta 31.12.2010 09:05

        Heil ... Kirkosta erooja ei ole löytänyt mitään muuta kuin pienen veron maksammattomuuden

        Taivaan valtakuntaa nimittäin ei ole vielä tehtykään !"

        HUOM!!! Jumalaa ja Jeesusta palvelevilla on sellainen:

        21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

      • teuta
        fg-h.jk kirjoitti:

        kerroppa tuo asia Jumalan ja Jeesuksen Omalla Sanalla!!
        Jeesus on jo sinut todistanut valehtelijaksi JOTEN ON IHAN TURHAA YRITTÄÄ NÄYTELLÄ SARVIEN TYNGÄT PÄÄSSÄ JUMALAN JA JEESUKSEN PALVELIJAA:

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9566057/47416379

        "JOS tuo luku pitisi paikkansa sinä olisit Hitler

        teuta 31.12.2010 09:05

        Heil ... Kirkosta erooja ei ole löytänyt mitään muuta kuin pienen veron maksammattomuuden

        Taivaan valtakuntaa nimittäin ei ole vielä tehtykään !"

        HUOM!!! Jumalaa ja Jeesusta palvelevilla on sellainen:

        21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

        EI MINUN TARVITSE , SINUN ASIAS ON HOITAA NIITÄ LAU-
        SEITA , Sinä olet itse tehnyt vääryyttä , sen nimissä .

    • teuta

      Mitähän jos sinä et pohtisi niitä asioita , voisi olla että kaikki
      menesi paremmin. En ole törmännyt eläissäni vielä
      noita rovioihin . oletko sinä.

      • ty.ölk,.u

        en ole tietokoneelle koko ajan niinkuin sinä ja minulla sattuu olemaan muitakin töitä eikä vaan lukea ateistien valheita!

        asiaa...

        Jos et ole kirkollisveroja maksanut ja jos et ole laittanut rahaa lähetystyö keräyksiin niin olet syytön
        MUTTA
        olet osaltasi syyllinen rikollisen kristinuskon tukijana ja ennen kaikkea Jumalan ja Jeesuksen sekä Pyhän Hengen pilkkaajana jolla tuet maailman laajuista rikollisuutta ja kannustat lahkosi uskoon, luterilaisuuden sisäpiiri lahkossa olevana ateisti kätyrinä.

    • teuta

      Kaskun ei tarvii nyt heti vastata , vai oletko kuuliainen nyt.
      kun alkaa kaikki olla kiellettyä .

      • f.ghj.-k

        Jakomielisyytesi on suorastaan hirvittävää !!!

        Yrität kavereittesi kanssa todistaa, että nämä rahoittamanne rikoksetkin olisivat muka Jumalan tai Jeesuksen käskystä vaikka ne ovat herranne satanallisuutta:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

        herra epäjumalan antama käsky:

        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        Lainattua tekstiä:
        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

        Tämäkin käskyn Jeesus on vahvistanut osoittaakeen edellä olevat murhat Jumalaa ja Jeesusta vihaavien rikoksiksi:

        2.Mooseksen kirja:
        20:13 Älä tapa.
        5.Mooseksen kirja:
        5:17 Älä tapa.
        Daniel:
        2:24 Sitten Daniel meni Arjokin tykö, jolla oli kuninkaan määräys tappaa Baabelin viisaat. Hän meni ja sanoi hänelle näin: "Älä tapa Baabelin viisaita; vie minut kuninkaan eteen, niin minä ilmoitan kuninkaalle selityksen."
        Matteuksen evankeliumi:
        5:21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion.'
        19:18 Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',
        Markuksen evankeliumi:
        10:19 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.'"
        Luukkaan evankeliumi:
        18:20 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.'"
        Roomalaiskirje:
        13:9 Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
        Jaakobin kirje:
        2:11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.

        /Hakuehdolla löytyi 9 jaetta.

        nämäkin ateistipirujen kirjoitukset osoittavat mitä lestadiolaisuus todellisuudessa on kaikkine pedofiili, salarippi saatanallisuuksineen Jumalan ja Jeesuksen sekä Pyhän Hengen pilkkaavana rikollisjärjestönä:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171

        teuta
        14.5.2011 16:22
        Ei tuosta ÄLÄ TAPA käskystä , tarvii sen enenpää ymmärtää
        kun mitä siinä lukee ..

        Jeesus on tie
        24.5.2011 10:35
        Mitä vikaa on JUmalan ja Jeesuksen laissa kysyt.
        Se lienee suurin vika ettei sellaista lakia ole olemassakaan. :-))))

      • teuta
        f.ghj.-k kirjoitti:

        Kyllä sinäkin jaksat Tuota kivirekeä vetää , eikä paina
        yhtään , mutta asiat ei mene lainkaan noin , kun
        annat ymmärtää , tarkistappa LUTHERIN tekstit, jossakin
        sulla on sata varmaa väärää tietoo , millä sinä koskaan
        voit korjata tekemäsi pilaa .

        Jos et voi sanoa , niin jää pois kaikkien tähden .

      • g-hj.kp

        niinpä!!!
        tuossa taas teuta tunnustaa epäjumalansa!!!
        Luder/Lutheri EI OLE MINUN JUMALA VAAN sitä epäjumalaa jumaloivien rikollisten; Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä pilkkaavien herra ateistipiru.

        sinä näät tässä alla olevassa kaiken "sata varmasti" oikeaoppisena:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521

        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        Turmeltuneen mieles ajatuksia kirjoitit... tee parannus!

    • Oma on soppanne

      Eikö sulle teuta ole riittävästi vielä häiriköitä tällä palstalla?
      Kun sinun pitää vielä aloittaa oikein keskustelu joka on osotettu "Örvelölle".

      teuta se panee jotta "Örvelöö, missä oot, tuleppa tänne keskustelemaan teutan kanssa. Saadan sitten JeesusOnTien kanssa jakaa helvetinlpassitukset ja itkeä kun meitä pyhiä taas häiritään meidän omalla palstalla, miksi ei ylläpito tee mitään!"

      Ei ihme että sheriffi lähti. Toivottavasti ette saa ketään tilalle. Silloinhan palstan meno jatkuu ja voitte jatkaa häiriköitten paheksumista.

    • teuta

      Minne se sefu on mennyt , illalla vasasi viimeksi , koettaa vielä
      vetää sitä kivirekeä , että pitäisi talkoihin ryhtyä , saadakseen orvelön pois .
      Kerron mikä auttaa parhaiten , LEKA JA eestin poijat

      • Oma on Soppanne

        Room. 12:21 Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.

        Room. 13:9 Käskyt "Älä tee aviorikosta", "Älä tapa", "Älä varasta", "Älä himoitse", samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

        Gal. 5:14 Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

      • kj-.h-gf
        Oma on Soppanne kirjoitti:

        "Älä tee aviorikosta" käskyä ei ole Jeesus vahvistanut se on rikollisten väärentämän raamatun sanaa.

      • kl.,ölk,.kl
        Oma on Soppanne kirjoitti:

        Room. 12:21 Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.

        Room. 13:9 Käskyt "Älä tee aviorikosta", "Älä tapa", "Älä varasta", "Älä himoitse", samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

        Gal. 5:14 Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

        omia uskovaisia tappaneen rikollisuuden oppien lähimmäisen rakkautta osoitetaan tappamalla lähimmäisiä!

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521

        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        Lainattua tekstiä:

        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

      • gh.jkl-ö

        Auttasko Jumalan ja Jeesuksen Lain ja opetuksien seuraaminen???

        luovu herra käskyn noudattamisista:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521

        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171

        teuta

        14.5.2011 16:22

        Ei tuosta ÄLÄ TAPA käskystä , tarvii sen enenpää ymmärtää

        kun mitä siinä lukee ..

        Vain eestin pojilla uhkailet...
        Jos olisit Jumalan ja Jeesuksen palvelija niin apu olis Heidän Omassa Sanassa!

      • teuta
        gh.jkl-ö kirjoitti:

        Auttaa tee se niin saat elää.

      • teuta
        kl.,ölk,.kl kirjoitti:

        omia uskovaisia tappaneen rikollisuuden oppien lähimmäisen rakkautta osoitetaan tappamalla lähimmäisiä!

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521

        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

        Lainattua tekstiä:

        "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)

        örvelö , sulla on kummallinen jääräpäinen tykästyminen
        kaikenlaisiin hölötys puheísiin , Ja ei millään mitään
        määrää miten niin , uskovia tappaneet , kai puhut nyt itsestäsi , ei tuommoisia voi puhua toisista uskovista .
        TAI VOI MUTTA SITTEN PITÄÄ VASTATA KAIKISTA
        NIISTÄ ASIOISTA JOITA SE KOSKEE . Eikä syyttää
        ketä liikkuu periaatteella , senkin valehtelet että näyte-
        taan Rakkautta tappamalla lähimmäisiä .

        Jeesus sanoi :" Totisesti ,totisesti, minä sanon teille . jokainen joka tekee syntiä , on synnin orja . Mutta orja
        ei pysy talossa iäti, mutta Poika pysyy iäti . Jos siis Poika
        tekee tekee teidät vapaaksi , niin te tulette todellisesti
        vapaiksi." Minä tiedän , että te olette Aabrahamin jälkeläisiä ; mutta te tavoittelette minua , tappaaksenne , koska minun sanani ei saa tilaa teissä .Joh. 8:34-37.

    • teuta

      Niin voidaan , luuletko ettei ole koetettu , ei vain vaikuta mitään

    • savon ukko

      niin, kyllä uimataito pitää olla jos vedenpaisumus taas tulee, niin kristityillä kuin pakanoillakin.

      sitten jos taas tulee se jytky, ei viimeinen läjäys, siinä ei uimataitokaan auta, eikä syntiensä lukeminen. Se on laaki ja kaikki vainaat.

      Mutta älkää peljätkö, ei tuu vielä pitkään aikaan. Ihminen kalvaa ensin maapallon sellaiseksi, että Luoja katsoo sen tarpeettomaksi, ja heittää sitten maailmankaikkeuden roskikseen.

      • savon ukko

        ...anteeksi, taisi mennä väärään kinkeripiiriin tämä yllä oleva sepustukseni...anteeksi vielä höperyyteni.....

      • teuta
        savon ukko kirjoitti:

        ...anteeksi, taisi mennä väärään kinkeripiiriin tämä yllä oleva sepustukseni...anteeksi vielä höperyyteni.....

        usko vain , niin syntisi on annettu

      • df.ghj,k
        teuta kirjoitti:

        usko vain , niin syntisi on annettu

        jos uskoo tähän herraan niinkuin sinä niin portti on saatanan palveljoille ahdas...

        herra epäjumalan antama käsky:

        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521

        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

      • teuta
        df.ghj,k kirjoitti:

        Aivan , örvelö on sellainen , mihinkään asiaan mitä hän sanoo ei pidä uskoa , portti voi /ja onkin ahdas hyvä jos
        pääsee portille . en paremmin sano.

    • teuta

      örvelö , sanoit tuossakin taas valheen , sillä jos minua ei olisikaan, olisi portti siltikin ahdas, eikö se totuus ole sulle minkään arvoinen .
      otatko huomioon että minä pidän sinua, saatanan palvojana ,

      Ei ole sinun nimittämääsi (epäjumalaa ) olemassa , voin
      huomauttaa sen seikan, älä viitsi tuollaista, se pilkka sattuu
      vielä omaan nilkkaan, ja puree vielä .
      loppu kaneetissa on valhe. sinun kirjoituksessa tarkenna.

      • ghj-.l,m.

        todista se valheeksi Jumalan tai/ja Jeesuksen Omalla Sanalla?

        Olen sanonut että se on ahdas ja se ei muutu yhtää leveämmäksi omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneen rikollisuuden herraa jumaloimalla!

        Yrität vierittää herrasi, luterilaisuuden perkeleen perisynnit murhaaja järjestönä Jumalan ja Jeesuksen piikkiin mutta saat olla satasen varma ettet onnistu porttia itsellesi sillä tavalla isomalle raottelemaan!
        Olet Jumalan ja Jeesuksen Lain ja Heidät kieltänyt ja olet kirkollisveroa maksamalla ja mahdollisesti rahoittanut lähetystyö keräyksiä ja siten tilannut murhia rikollisjärjestösi herraa jumalanas pokkuroimalla ja murha asetta kumartaen Jeesusta pilkaten litkinyt Hänen verta ja Hänen lihaa purrut hampaat irvissä Jeesuksesta ulostusta pilkaten tekemällä!!!

        Ahdasta porttia etsiville tässä Jeesuksen Oman Sanan Jumalallisuuden tietoutta:
        Jeesuksen antama tieto, joka ei Luder/Lutheria epäjumalaan jumaloiville kelpaa:

        Siis "ruumis" ja "veri" ovat vertauksia joita sieluittomat ei tajua vaikka se selviää sielullisille kun lukee koko luvun raamatusta. (Mat 15)

        http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku/?hakuehto=mat 15

        15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."

        15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?

        15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?

        Markus 4:11 Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,

        Markus 4:12 että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi".

        Mar 4:13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?

        26. Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.

        27. Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan.

        29 Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4156
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3394
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1771
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1630
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1411
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      910
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      851
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      808
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      773
    Aihe