Eilen nettipimennossa, niin pakko päästä purkaantumaan edes muutaman lauseen verran. En haluaisi olla enää ihastunut, koska tämä on niin kamalaa. Voin jo ihan fyysisestikin pahoin kun ajattelen tulevaa kohtaamista. Mikähän Luojalla ollut mielessä kun minut tähän ajoi. En pysty keskittymään enää mihinkään...
Sitten kun näemme niin mitään ei taaskaan tapahdu. Pyöritellään toistemme sanomisia taas muutama päivä mielessä, niita pakonomaisia töksäytyksiä mitä suustamme päästellään :(.
Tämä kuihduttaa minut lopullisesti, rakastan sua niin.
Sitten kun näemme niin mitään ei taaskaan tapahdu. Pyöritellään toistemme sanomisia taas muutama päivä mielessä, niita pakonomaisia töksäytyksiä mitä suustamme päästellään :(.
Tämä kuihduttaa minut lopullisesti, rakastan sua niin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tiedän, mitä käyt läpi! Mulla on ollut ihan sama tilanne päällä jo pitkän aikaa ja ihan samaa mietin minäkin: Miksi??? Mulla on vahva tunne ja kokemus, etteivät tärkeät ihmiset tule elämäämme sattumalta... siitä on niin monta esimerkkiä, etten enää yksinkertaisesti voi uskoa sattumiin. Tähän ikään ja kokemuspohjaan tietää myös, mitä on olla oikeasti rakastunut. Sitä en vain pysty ymmärtämään, miksi ihmisen täytyy tuntea jotakin toista kohtaan niin syvästi, jos ja kun se kuitenkin on yksipuolista. Sellaista pilkantekoa en armaalta Luojaltamme ymmärrä!
"rakastan sua niin": Sano se hänelle. Rakkautta ei ole liikaa.
Mulla on todella rankkoja kokemuksia edellisestä elämästäni. Olen jotenkin niistä päässyt henkisellä tasolla yli, mutta kummittelevat mielessä ajoittain. Enpä tiedä mitä tapahtuisi jos tästä joku romahdus seuraisi... sitä riskiä en halua ottaa.
On ollut tietenkin positiivista että yleensä vielä pystyn tuntemaan= elän ;)
Huomenta/päivää!
No onneks on tää palsta niin voi vähän tunteita purkaa...
Samaa mä oon täällä miettiny että miks piti tälleen käydä ja mikä on tämän tarkoitus, kun näin piti ihastua/rakastua työkaveriinsa ja vielä naispuoliseen.
Nyt en osaa muuta oikein tehdä kuin lähettää sullekin täältä tsemppihalit!
Koitetaan jaksaa näitten ihastumistemme kanssa...
Täällä sama juttu tällä viikolla pitäis taas oma ihastus kohdata, voi luoja pitää esittää hyvää kaveria..vaikka mieli tekisi viedä hänet nurkan taakse ja halata rutistaa suudella yms...kivaa ;)
Täällä yksi kohtalotoveri! Olen mennyt ihastumaan toiseen äiti-ihmiseen. Päivät ja yöt pyörittelen häntä mielessäni ja sitten kun vihdoin tapaan hänet, menen aina ihan lukkoon ja töksäyttelen kaikenlaista soopaa. Haluaisin niin kovasti pitää häntä sylissäni, suukotella ja kuiskia helliä sanoja, mutta hän on jo toisen oma. :(
Mukava lukea että on muitakin samassa tilanteessa. Minäkin olen toiseen äitiin rakastunut. Luulen että hänelläkin on tunteita minua kohtaan, mutta tilanne on täysin mahdoton. Aion antaa asian olla ja nauttia niistä pienistä hetkistä joita hänen kanssaan saan viettää. Jos hän tekee aloitteen niin en pystyisi vastustamaan, mutta en usko että hänkään ottaa ratkaisevaa askelta. Alussa kärsin enemmän eikä muusta elämästä tahdonnut tulla mitään kun hän pyöri mielessä kokoajan. Nyt tilanne on tasaantunut ja alan hyväksyä tilanteen mahdottomuuden. Silti jusein tekee kipeää kaivata toista niin kovasti lähelleen.
Kaikki naiset on bi-seksuaaleja. Miehetkin, mutta kulttuuri, mihin ovat kasvaneet on jäykempi ja kovempi.
Noinko on?! Mullakin yksi kaveri tavallaan myönsi bi-puolen itsessään, mutta sitten yks yhteinen tuttu meni ihastumaan häneen, niin vannoikin sit olevansa umpihetero... siis täh? Kuka huijaa?
Eikö tuo nyt ole selvä: se ei ole kiinnostunut tuosta ihastuneesta. Helpoin tapa ilmaista asia, ettei loukkaa, on vedota heteruuteen. Sitä paitsi esimerkiksi oma bimäisyyteni on sitä, että kynnys on korkeampi samaa sukupuolta edustaviin. Mulle ei kelpaa yleensä kukaan.
Täällä samoin fiilarein. Laitinkin oman ketjun aiheesta. EI tätä ihastusta vaan jaksa. Se on kumminkin yksipuolista. Yritän olla välinpitämätön ja kylmä ja samalla kaipaan hänen lähelleen niin että kipeää tekee. Enkä pääse. Ennen uskalsin halata ja olla lämmin ja mennä jutteleen ja muuta mutta nyt kun emme kohta näe ja muutenkin tajusin et hän ei voi mitenkään olla muhun ihastunut, kun ei vaivaudu näkemään ylimääräistä, niin en enää jaksa, on oltava välinpitämätön. Vaikeaa se on, antaisin mitä vaan jos pääsisisn hänen syliin. Jollain tavoin hän minusta välittää, siis ystävänä, mutta ei tarpeeksi. Pitää toki olla kiitollinen että on edes tutustunut noin ihanaan ihmiseen, mutta kun ei se ihmisluonto toimi niin. Koskee silti ja aivan v.tusti!