'google maps' veneille

(olen -96 syntynyt eli juuri 15 täyttänyt, veneillyt koko ikäni, rakennan koulun teknisessä omaa, noin 3m pituista vanerivenettä)

Itse en ainakaan googlettamalla veneilykarttapalvelua löytänyt, mutta sattuuko joku tietämään että sellainen olisi olemassa???

Eli ei. PITÄISI!!! Esim. merenkulkulaitos voisi julkaista kyseisen palvelun nettiin, ilmaiseksi rajoitettu versio, pientä maksua vastaan/kyseisen alueen merikarttasarjan omistavalle ilmaiseksi laajemman, joka esim. kysyisi veneen syväystä, nopeutta, haluaako liikkua sisä- tai ulkovesillä, ym. ja loisi reitin tietojen perusteella. uskoisin, että projekti olisi merenkulkulaitokselle myös hyödyllinen, paitsi suorat maksut, se toimisi mainoksena ym.

Mitä mieltä???

Kiitos.

ps. onko merenkulkulaitoksella sähköpostia ym. johon idean voisi lähettää???
62535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Valtion laitosten periaatteena on, että ne tekevät vain pohjatyön, kuten esimerkiksi karttapohjat, ja antavat muiden jalostaa niiden päälle ilmaisia tai kaupallisia palveluita. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Sailmate: http://www.sailmate.fi/

Äänestä
  • ok, ja kiitos linkistä, hyödyllinen, vaikkei ihan mitä hain

    Äänestä

no sanotaan että noita erilaisilla karttapohjilla olevia palveluita on melko paljon. mikään nyt ei täydellinen merikartta, mutta veneessä nettipalvelut eivät niin toimi, kun 3G vain siellätäällä rannikolla. sanotaanko näin että ideasi on tavallaan hyvä, mutta noin 5v jäljessä. ei pahalla, mutta olen vääntänyt erästä karttapalvelua nettiin jo muutamanvuoden.

Äänestä
  • jaa

    Äänestä

Merenkulkulaitos on lopetettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


porvoolainen, kirjoitti:

(olen -96 syntynyt eli juuri 15 täyttänyt, veneillyt koko ikäni, rakennan koulun teknisessä omaa, noin 3m pituista vanerivenettä)

Itse en ainakaan googlettamalla veneilykarttapalvelua löytänyt, mutta sattuuko joku tietämään että sellainen olisi olemassa???

Eli ei. PITÄISI!!! Esim. merenkulkulaitos voisi julkaista kyseisen palvelun nettiin, ilmaiseksi rajoitettu versio, pientä maksua vastaan/kyseisen alueen merikarttasarjan omistavalle ilmaiseksi laajemman, joka esim. kysyisi veneen syväystä, nopeutta, haluaako liikkua sisä- tai ulkovesillä, ym. ja loisi reitin tietojen perusteella. uskoisin, että projekti olisi merenkulkulaitokselle myös hyödyllinen, paitsi suorat maksut, se toimisi mainoksena ym.

Mitä mieltä???

Kiitos.

ps. onko merenkulkulaitoksella sähköpostia ym. johon idean voisi lähettää???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu