olen nuori nainen, joka on muuttanut paikasta toiseen elämänsä aikana useita kertoja pakon edessä. uudessa kaupungissa ovat löytyneet aina uudet ystävät, joiden kanssa välit ovat kuitenkin viilentyneet, kun näkeminen on vähentynyt. Ennen olin todella sosiaalinen ihminen jolla oli paljon ystäviä ja ihmisiä ympärillä. Tällä hetkellä minusta tuntuu että kaikki ovat vain ns. hyvän päivän tuttuja, enkä osaa mainita ainuttakaan oikeata ystävää.
Ainoa tukeni on avomieheni, jonka kanssa muutin hiljattain hänen kotikaupunkiinsa. Elämämme pyörii tiiviisti hänen ystäviensä ympärillä, ja yksinäisyyteni vain kasvaa. Ymmärrän jokapäivä vain selkeämmin kuinka yksinäinen olen ilman omia ystäviä. Harvassa ovat ihmiset joiden kanssa vain lähteä viikonloppuisin ulos hetken mielijohteesta, tai ihmiset joiden kanssa voi olla oma itsensä.
Mieheni on asunut koko ikänsä samalla paikkakunnalla, kun taas minä olen muutellut muutaman vuoden välein. Ymmärrän että sen takia miehelläni on monia jo lapsuusajoista tuntemiaan hyviä ystäviä. Minulla sellaisia on harvassa, eikä varmastikaan lähialueella.
Yksinäisyyteni vain kasvaa enkä tiedä mitä tekisin. Eroaminen ei ole vaihtoehto. Ketään jolla samanlaisia fiiliksiä/kokemuksia? Kiitos.
Ainoa tukeni on avomieheni, jonka kanssa muutin hiljattain hänen kotikaupunkiinsa. Elämämme pyörii tiiviisti hänen ystäviensä ympärillä, ja yksinäisyyteni vain kasvaa. Ymmärrän jokapäivä vain selkeämmin kuinka yksinäinen olen ilman omia ystäviä. Harvassa ovat ihmiset joiden kanssa vain lähteä viikonloppuisin ulos hetken mielijohteesta, tai ihmiset joiden kanssa voi olla oma itsensä.
Mieheni on asunut koko ikänsä samalla paikkakunnalla, kun taas minä olen muutellut muutaman vuoden välein. Ymmärrän että sen takia miehelläni on monia jo lapsuusajoista tuntemiaan hyviä ystäviä. Minulla sellaisia on harvassa, eikä varmastikaan lähialueella.
Yksinäisyyteni vain kasvaa enkä tiedä mitä tekisin. Eroaminen ei ole vaihtoehto. Ketään jolla samanlaisia fiiliksiä/kokemuksia? Kiitos.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen kohtalotoverisi. Olen todella sosiaalinen ja pidän uusien ihmisten tapaamisesta. Olen se tyyppi joka on mukava ja ekana esittäytyy ja tarjoaa apua uudelle opiskelijalle, työkaverille jne. Kaikkien kaveri jää sitten yksin. Elämän epäonni on karsinut parhaimpia ystäviäni ja olen "pariton". -Olen huomaannut, kuinka naisilla on aina se yksi paras ystävä ja muut ovat kavereita. Noh, minulla on monta parasta kaveria. Uskon, että kaverini yllättyisivät jos tietäisivät kuinka yksinäinen olen. Myös mustasukkainen mies on karsinut minun sosiaalista piiiriä paljon. heippa vaan kaikki miespuoliset kaverit (jotka ovat olleet runsaslukuisia ja luotettavia ystäviä)ugh!...
Noh, tästä valitusvirrestä huolimatta uskon, että kaikki olemme pohjimmiltamme samakaltaisia, vain ihmisiä. yksinäisiä on paljon ja pitää olla silmät auki. Me suomalaiset olemme niin hitaasti lämpeneviä, että uuden ystävyyden kehittyminen on tuskallisen hidasta! Itse olen harkinnut hakevani ystäviä treffi-palstan kautta. Epätoivoinen? :) Myös aikuistumiseen kuuluu täydellinen spontaaniuden häviäminen. Ei enää soitto ja ulos hengaan, vaan kalenterista katsotaan, jos 3 vkon päästä vois mennä leffaan. (ugh! nro2. )